Tänä sunnuntaina vietämme myös Reisjärven seurakunnan erityistä juhlaa, kun asetamme Erkki Lavantin seurakuntanne uudeksi vakituiseksi kirkkoherraksi. Uuden kirkkoherran saaminen on sellainen merkkipaalu, jota kannattaa juhlistaa. Se on ennen muuta koko seurakunnan juhla.

Hyvät Reisjärven seurakuntalaiset ja hyvä Erkki. Tahdon tervehtiä teitä tämän sunnuntain vaihtoehtoisen Vanhan testamentin lukukappaleen sanoin:

Koittaa aika – sanoo Herra Jumala – jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää, en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän. (Aam. 8: 11)

Näin kuulemme profeetta Aamoksen sanoja. Ajasta, jolloin ihmiset kaipaavat Elämän leipää, ja Jumalan sanan kuulemista. Tämän pyhän aiheena on Jeesus Elämän leipänä. Jeesus täyttää meidän nälkämme, joka on Jumalan sanan kuulemisen nälkää. Nälkää, jota tavallinen leipä ei voi viedä pois.

Profeetta Aamoksen sanat ovat meille profetiaa Jeesuksesta, joka tuli hengelliseksi leiväksemme. Paastonaikana me valmistaudumme jälleen ottamaan Jeesuksen vastaan. Jerusalemiin ratsastavana kuninkaana ja itsensä alttiiksi antavana uhrina, joka uhraa itsensä meidän puolestamme.

Tätä Jumalan sanaa on papin tehtävä jakaa. Kaikkialla kristillisissä seurakunnissa kuin myös täällä Reisjärven seurakunnassa. Olen tosi iloinen siitä, että Erkki on aloittanut Reisjärven seurakunnan uutena paimenena. Erkillä on laajaa työkokemusta, ja Erkillä on elämänkokemusta. Työhistoria Puolustusvoimissa on opettanut hänelle johtamisesta ja organisoimisesta. Hän on ollut saman kokoluokan seurakunnassa Alavieskassa jo kirkkoherrana. Kaikesta tästä Erkki voi ammentaa Reisjärvelläkin.

Hyvä Erkki, olen tosi iloinen siitä, että astut tämän seurakunnan palvelukseen. Et halunnut tälläkään kertaa jäädä vielä ihan eläkepäivien viettoon. Vaan haluat antaa vielä vuosiasi palvellaksesi Reisjärven seurakuntaa. Uskon, että Reisjärven seurakunta on hyvä seurakunta sinulle ja sinä olet hyvä paimen tälle seurakunnalle. Tunnet myös jo vanhastaan seurakuntaa erityisesti puolisosi Sanna-Leenan kautta. Tunnet Reisjärveä myös mökkipaikkakuntananne. Olen tosi iloinen halustasi vielä astua tähän palveluvirkaan.

Minullakin on oikein hyvät muistot tästä Reisjärven seurakunnasta. Vietimme seurakunnan piispantarkastusta marraskuussa 2020. Sanna-Leenan asetimme virkaan tänne Reisjärvelle elokuussa 2021 ja juhlimme silloin myös 200-vuotiasta kirkkoanne.

Reisjärven seurakunta on yhteisö, jolla on todella merkitystä seurakuntalaisille. Tämä seurakunta on keskeinen osa seurakuntalaisten ja paikkakunnan elämää. Täällä myös herätysliikkeillä on tärkeä merkityksensä. Reisjärven seurakunnalla on toki myös omat haasteensa. Teillä on käynnissä hanke uuden seurakuntatalon toteuttamiseksi. Tähän hankkeeseen Erkkikin saa nyt tulla mukaan.

Hyvä seurakuntalaiset. Vaikka paimenenne Erkki onkin jo kokenut, hänkin tarvitsee seurakuntalaisten tuen ja esirukouksen. Ottakaa Erkki rakkaasti vastaan. Kantakaa tekin vuorostanne häntä ja hänen läheisiään rukouksissanne, siinä missä hän palvelee teitä. Kristuksen valtakunnan ja Elämän leivän asialla.

Olemme koolla toki myös Alavieskan seurakunnan erityisenä juhlapäivänä. Asetamme tässä messussa virkaansa seurakuntanne uuden kirkkoherran Jari Valkosen. Tämä vierailu on minulle myös henkilökohtaisesti mieluinen. Iloitsen teistä kaikista, jotka olette tulleet ihan paikan päälle tähän kauniiseen Alavieskan kirkkoon. Nimittäin edellinen vierailuni täällä osui syvimpään korona-aikaan, enkä päässyt silloin tapaamaan moniakaan teistä, tiukkojen kokoontumisrajoitusten takia.

Hyvä Jari ja hyvät Alavieskan seurakuntalaiset, tahdon tervehtiä teitä tänään 1. Korinttilaiskirjeen 13 luvun sanoilla:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. […] Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1. Kor. 13: 1–3, 13)

Nämä tutut Paavalin 1. Korinttilaiskirjeen sanat muistuttavat meitä kristinuskon keskeisestä sanomasta. Siitä mikä on kaikkein tärkeintä. Ei pään tieto, ei säntillinen sääntöjen noudattaminen, ei uhrautuvaisuus, ei ulkonainen menestyminen, ei edes uskollinen luottamus ole Paavalin mukaan kristinuskossa kaikkein tärkeintä. Kaikkein tärkeintä on rakkaus, joka on Kristuksen seurakunnan todellisin tunnusmerkki. Vahvaa tekstiä apostolilta. Nämä sanat kuulemme uudelleen vielä tämän pyhän Uuden testamentin lukukappaleessa.

Nämä apostoli Paavalin sanat antavat siis myös suuntaa sille, mikä on kirkkoherran viranhoidossa ja jokaisen kristityn elämässä kaikkein tärkeintä. Tärkeintä on rakkaus. Jumalan rakkaus meitä kohtaan Jeesuksessa. Ja sen seurauksena meidän rakkaudellisuutemme toisiamme kohtaan. Seurakunnassa keskinäisenä rakkautena vaikuttava Henki.

Tällaisesta majakan valosta tahdon muistuttaa Jari sinua astuessasi Alavieskan seurakunnan kirkkoherran virkaan. Pidä kirkkaana mielessä Paavalin rohkeat sanat.

Pienen seurakunnan kirkkoherran virka on tehtävänkuvaltaan laaja. Siinä todella voi toteuttaa seurakunnan paimenen tehtävää kokonaisvaltaisella tavalla, rakkaudellisesti seurakuntaa hoitaen. Tehtävänkuva alkaa papin perustyöstä ulottuen aina hallintoon ja työyhteisön johtamiseen saakka. Ja kaiken keskellä keskeistä on ihmisten kohtaaminen rakkauden hengessä. Siinä riittää totisesti tehtäväkenttää yhdelle ihmiselle. Mutta tiedä se, että et ole tehtävässäsi yksin. Sinulla on piispasi tuki työllesi, samoin lääninrovastin tuki. Sinulla on monia kollegoita hiippakunnassamme samassa vaativassa tehtävässä. Ja erityisesti toivon, että sinulla on Alavieskan seurakunnan tuki. Yksinäinen puu ei kauaa pala. Kirkkoherra tarvitsee koko tiiminsä tuen. Työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja myös ihan riviseurakuntalaisten.

Hyvät Alavieskan seurakuntalaiset. Toivon että otatte Jarin lämpimästi vastaan uudeksi kirkkoherraksenne. Tukekaa häntä hänen työssään. Toivon myös, että rukoilette Jarin ja hänen läheistensä puolesta. Toivon, että tuotte hänet rukouksissanne uudelleen ja uudelleen Jumalan eteen.

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Vanha mies saapuu temppeliin. Hän on siellä tuttu näky. Hänet nähdään siellä usein hiljentymässä ja rukoilemassa. Iäkäs mies on omistanut elämänsä ehtoopuolen vuodet Messiaan odotukselle. Hän tuntee hyvin profetiat Messiaasta. Hän tietää, mitä on kirjoitettu. Profeetat ovat ennustaneet Vapahtajan, rauhan tuojan, tulevan maailmaan.

Tämä vanha mies on nimeltään Simeon. Hänelle odotus on hyvin omakohtaista, sillä hänelle on luvattu, ettei hän kuole, ennen kuin näkee Herran Voidellun.

Kun Maria ja Joosef tuovat pientä Jeesus-lasta temppeliin siunattavaksi, Simeon havahtuu. Hän kääntyy katsomaan lasta, ja yhtäkkiä hänet täyttää varmuus: Tässä on se Messias, jonka Jumala on luvannut. Tässä on Jumalan kirkkauden säteily. Vanhus ottaa vapisevin käsin pienen Jeesus-lapsen syliinsä ja tietää, että nyt hän on valmis lähtemään. Hän on omin silmin nähnyt Herran Voidellun. Hän pitää Maailman Valoa sylissään.

Myöhemmin, aikuiseksi kasvettuaan, tuo sama Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12) Tuon valon näki vanha Simeon, mutta sen sai nähdä moni muukin Jeesuksen kohdannut ihminen tämän taipaleen varrella.

Tuo valo loistaa kaikille kansoille. Jeesus ei ole vain juutalaisille luvattu pelastus, vaan kaikille maailman ihmisille. Myös meille, jotka tänään olemmme kokontuneet messuun Los Bolichesin kirkkoon. Tämä maailma, jonka asiat tuntuvat olevan perusteellisesti sekaisin kaipaa sitä valoa, jonka vain Jeesus voi tuoda.

Maria ja Joosef olivat aikanaan hyvin konkreettisella tavalla Valonkantajia tuodessaan Jeesuksen temppeliin ja Simeonin syliin. Simeon sai kohdata Jumalan kirkkauden heidän kauttaan, heidän tuomanaan.

Tätä Kristus-valoa meidät kristityt kutsutaan kuljettamaan eteenpäin. Tänään kuka tahansa meistä tavallisista kristityistä voi olla valonkantaja, joka välittää Jumalan rakkautta eteenpäin sanoin ja teoin, kutsuu siten lisää ihmisiä valon piiriin.

Täällä Aurinkorannikon suomalaisessa seurakunnassa aivan erityisenä rikkautena ja voimavarana ovat tavalliset seurakuntalaiset, jotka käyttävät taitojaan ja lahjojaan seurakunnan yhteiseksi hyväksi. He ovat valontuojia. He ovat antaneet itsensä Jumalan käyttöön. Tänään kiitämme aivan erityisesti juuri valitusta seurakuntaneuvostosta, jonka tänään siunaamme tehtäväänsä.

Valon tuomisen lisäksi moni meistä myös kokee valon kaipausta. En tarkoita vain sitä, miten moni tulee tänne etelään löytääkseen auringonvaloa talven keskellä. Tarkoitan samaa syvää kaipausta, jota Simeon tunsi. Se ei ollut vain silmillä nähtävän, vaan sydämeen asti tulvivan valon odotusta. Se oli kaipausta saada kokea Jumalan läheisyyttä rikkinäisen maailman ja oman elämän kysymysten, kenties kipujenkin keskellä. Se oli toivoa siitä, että saa kohdata Vapahtajan. Simeon sai kohdata Vapahtajan vasta elämänsä viimeisillä metreillä, mutta me olemme kenties saaneet kasvaakin Vapahtajan tuntemisessa ja seurakunnan keskellä. Kristus on tullut meitä lähelle.

Vapahtaja tulee meitä lähelle, kun rukoilemme. Hän on kanssamme Raamatun Sanan äärellä. Hän kumartuu meitä kohti ehtoollisessa. Hänen oman siunauksensa me saamme jokaisessa meille lausutussa siunauksen toivotuksessa.

Jeesus on meille Elämän valo. Seuratkaamme häntä. On kaunista jakaa tuota valoa, elää valon piirissä yhdessä. Sitä varten on olemassa tämä seurakunta täällä. Sitä varten on Kristuksen maailman laaja kirkko. Valon ja toivon julistamista, armon jakamista varten. Jumalan kirkkauden säteily siunatkoon Aurinkorannikon suomalaista seurakuntaa ja jokaista tänne tulevaa tästä ikuiseen kirkkauteen asti.

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Olemme kokoontuneet tänään, saamelaisten kansallispäivänä, tänne Inarin saamelaiskirkkoon. Kiitämme Jumalaa hänen hyvistä lahjoistaan. Tänään kiitämme erityisesti saamelaisen kansan kielistä ja kulttuurista, perinteisistä elinkeinoista ja elämäntavasta.

Kiitollisena voimme ajatella tänään myös sitä prosessia, jota oma kirkkomme on viime vuosina käynyt. Saamelaiset kirkossa -hanke huipentui vajaa vuosi sitten Turun tuomiokirkossa hankeen päätösjumalanpalvelukseen. Sen yhteydessä arkkipiispa pyysi kirkon ja kaikkien piispojen nimissä anteeksi saamen kansalta historiassa tapahtunutta vääryyttä ja kaltoinkohtelua.

Tänään osaamme arvostaa monia asioita, jotka saamelaisille ovat merkityksellisiä ja luontevia. Esimerkiksi kirkollamme on paljon opittavaa siitä tavasta, jolla saamen kansa on kautta aikojen elänyt sopusoinnussa luonnon kanssa. Tämä kansa on osannut sekä viljellä että varjella. Saamelaiset ovat saaneet elantonsa luonnosta, mutta luontoa kunnioittaen. Nyt, kun ilmastonmuutos uhkaa planeettaamme, varjelemisen tehtävä on aina vain tärkeämpi asia.

Kynttilänpäivän evankeliumitekstissä puhutaan valosta. Pohjoisen ihmisille valon ja pimeyden vaihtelu on hyvin tuttua. Kaamoksen aikana on totuttu siihen, että valoisa aika kestää vain lyhyen hetken. Aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. On vain aavistus ja toivo valosta, kaipaus valoon. Kun kaamos päättyy, aurinko näyttäytyy jälleen. Toivo ja kaipaus täyttyvät. Lupaus valosta toteutuu.

Vanha Simeon tunsi lupaukset ja osasi toivoa. Hän tunsi profetiat Messiaasta, joka tuo valon. Hän oli omistanut elämänsä Messiaan odotukselle. Minun mielikuvissani tuo iäkäs mies on viettänyt elämänsä ehtoopuolen temppelissä istuen ja odottaen, rukoillen.

Myös evankeliumitekstimme kuvaamalla hetkellä hän sinne Pyhän Hengen johtamana saapuu. Hänen sydämelleen oli annettu lupaus siitä, että hän ei kuole, ennen kuin näkee Messiaan, maailman valon.

Kun Jeesuksen vanhemmat tuovat temppeliin pienen lapsensa, Simeon tietää lupauksen täyttyneen. Jumala antaa hänelle sisäisen varmuuden siitä, että tässä on se luvattu Messias. Odotus on päättynyt. Simeon kiittää ja ylistää Jumalaa. Hän purkaa ääneen valtavan ilonsa siitä, että saa nähdä Jumalan lähettämän pelastuksen, valon ja kirkkauden, joka loistaa kaikille kansoille.

Jeesus-lapsi kasvoi aikuiseksi. Hän itse sanoi näin: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12) Me emme kykene fyysisillä silmillämme näkemään Jumalan kirkkautta. Se on jotain niin suurta, että sokaistuisimme sen edessä. Mutta saamme vaeltaa valossa, Kristuksen lähellä. Valo karkottaa pimeyden. Valo on elämän ehto.

Valon määrä vaihtelee vuodenkierrossa, mutta se vaihtelee myös elämässä. Välillä kuljemme pimeässä laaksossa, välillä yömmekin tuntuvat valoisilta. Kun kannamme sisimmässämme Kristuksen valoa, elämme hänen lähellään, pimeys ei saa meissä lopullista valtaa. Tiedämme, että vaikka elämän kaamos kiertyisi mustana ympärillemme, emme jää synkimpäänkään hetkeen yksin. Kristuksen kirkkauden säteily koskettaa kaikkia vaiheitamme.

Jeesus on luvannut johtaa tietämme. Meillä on elämän valo, jotain sammumatonta, muuttumatonta, ajatonta. Lupaus Messiaan kohtaamisesta on totta myös meidän kohdallamme. Jumalan Poika tuli maailmaan myös meidän vuoksemme.

Piispantarkastus on kirkollinen perinne, jonka mukaan piispa kiertää hiippakuntansa seurakunnissa tarkastaen, tukien ja rohkaisten. Piispantarkastuksessa katsotaan seurakunnan kanssa noin seuraavaa kymmentä vuotta eteenpäin ja pohditaan yhdessä, miten toimintaa ja seurakunnan elämää voi yhdessä rakentaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun olemme tänä viikonloppuna käyneet läpi Kälviän seurakunnan elämää ja asioita, niin olen havainnut, että tämä on toiminnallisesti todella aktiivinen seurakunta. Esimerkiksi koulun kanssa tehtävä yhteistyö ja vaikkapa Donkkis-illat ovat ilahduttavia esimerkkejä siitä, miten jo aivan lapsista ja nuorista alkaen kotiseurakunta on ihmisille merkityksellinen. Herätysliikkeiden vaikutus on ollut täällä perinteisesti suuri, ja parhaimmillaan se voi tarkoittaa sitä, että meillä on monenlaisia ääniä, jotka kutsuvat yhteiseen uskoon ja Kristuksen tuntemiseen, kotikirkon helmaan.

Tämän pyhän aiheena myös kirkkovuodessa on Jeesus herättää uskon. Haluankin tervehtiä sinua Jari ja koko seurakuntaa tänään tällä Heprealaiskirjeen ajatuksella:
Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. (Hepr. 11:1.)

Tämä Raamatun kohta kuvaa uskon luonnetta ja todellisuutta. Usko ja toivo ovat toisilleen läheistä sukua. Usko on kurottautumista siihen suuntaan, mitä kohti kuljemme. Vaikka usko ei vielä ole näkemistä, usko on silti niin vahva, että se voi ”siirtää vuoria”.  Seurakunnan elämä rakentuu Jumalan lupausten ja niihin uskolla kiinnittymisen varaan.

Jari, olet hoitanut kirkkoherran virkaa Kälviällä ensin määräaikaisin viranhoitomääräyksin, sitten nyt jo virkaan valittuna, yhteensä yli puolitoista vuotta. Olen kuullut tässä piispantarkastuksenkin aikana siitä, miten olet työhösi tarttunut, ja olen voinut itse havaita, että olet paneutunut työhösi ja lähtenyt sitä sitoutuneesti hoitamaan.

Senkin olet matkan varrella oppinut, että kirkkoherran tehtävä on pienessä seurakunnassa laaja-alainen tehtävä: on papin perustyötä, henkilöstöasioita, hallintoa, johtamistyötä, yhteistyötä luottamushenkilöiden kanssa, monenlaista. Kaiken tämän työn moninaisuuden keskellä kirkkoherra kantaa viime kädessä vastuun seurakunnan asioista, eikä voi vastuuta muille siirtää. On tärkeää, että huolehdit omasta jaksamisestasi. Se tarkoittaa niitä perinteisiä – riittävää unta, ravintoa, liikettä, aikaa läheisille – mutta kirkkoherran ja yleisemminkin kristittyjen kohdalla se tarkoittaa myös rukousta, asioiden jättämistä Jumalalle. Viisauden ja rauhan pyytämistä asioihin. Luottamusta siihen, että seurakunnan, johtamistehtävän ja itseasiassa ihan koko elämän kysymyksiä kantaa kanssasi suuri Jumala.

Jumalan hyvää lahjaa ovat myös ihmiset, joiden kanssa jakaa työn taakkaa. Taloudessa ja tukipalveluissa Jari saat apua seurakuntayhtymältä. Monissa muissa asioissa voit tukeutua työyhteisön ja luottamushenkilöiden osaamiseen ja asiantuntemukseen. Ja tänään haluankin sanoa myös teille, läsnäoleva seurakunta: kantakaa Jaria rukouksin. Tukekaa häntä hänen monissa tehtävissään. Kurottautukaa yhdessä kohti Kristusta, uskon ja toivon todellisuutta. Rakentakaa yhdessä nyt Jarin johdolla seurakuntaa, joka elää Sanasta ja armosta.

Marjukka, haluan onnitella sinua merkkipäivän johdosta, ja toivottaa sinulle kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta.

Muistan, kun ensimmäisen kerran tapasimme. Se tapahtui pian sen jälkeen, kun tulin piispaksi tänne Ouluun vajaa 10 vuotta sitten. Sinä olit muistaakseni maakuntaliitossa töissä sote-selvittäjänä ja käymässä läpi kuntien yhteistyön mahdollisuuksia maakunnallisella pohjalta. Niin kun tiedämme, niin olihan siinä sotessa selvitettävää. Se oli iso haaste, joka ei vielä siinä vaiheessa mennyt maaliin asti.  Myöhemmin sitten kuitenkin. Sen jälkeen olemme tavanneet monta kertaa ja monissa yhteyksissä ja on ollut aina ilo tavata sinua ja tehdä yhteistyötä kanssasi. Olemme tavanneet Iissä ja monissa eri asiayhteyksissä. Olen aina iloinnut siitä idearikkaudesta, joka sinulla on, ja kehittäjän mielestä. Aivan erityisesti olen huomannut, että sinulla on hyviä kysymyksiä. Kysymykset vievät yhteisöjä eteenpäin yhtä paljon kuin vastauksetkin.  On ollut aina ilo tehdä yhteistyötä kanssasi. Mielessäni lämpiminä muistan kohtaamiset mm.  Iin kunnan 650-vuotisjuhlassa ja piispantarkastuksen yhteydessä. Siksi on iloinen, kun pyysit lähettämään tervehdystä tähän juhlaseminaariin.

Tämän juhlaseminaarin teemaksi on valittu Tuntuma ratkaisee ja näkökulmia johtamiseen.  En tiedä mitä alun perin noihin sanoihin Tuntumaa ratkaisee on haluttu sisällyttää, mutta ne lähtivät elämään minun mielessäni omaa elämäänsä. Pari näkökulmaa haluan nostaa esiin.

Ensinnäkin tuntumassa on tärkeätä, että johdetaan tiedolla. Eli että ei ole vain fiilispohjaista johtamista, vaan vahvasti tietopohjaista. Sen tueksi tarvitaan tutkimusta, siihen tarvitaan tilastoja. Tarvitsemme tietoa. Se ei kuitenkaan mielestäni yksin riitä, vaan tarvitaan myöskin intuitiota ja myös rohkeutta ainakin tiettyyn rajaan asti luottaa intuitioon. Itse olen toiminut eri johtamistehtävissä yli 20 vuotta ja tämän kokemuksen pohjalta ajattelen, että tiedolla johtaminen on tärkeää.

Johtajalle myös itsetuntemus on hyvin tärkeää. Itsetuntemus kehittyy vähitellen työn kautta, oppimalla ja havainnoimalla omia toimintatapoja ja reagointitapoja. Joskus myöskin joudumme oppimaan joistakin tavoista pois. Kokemuksen tuoma itsetuntemuksen lisääntyminen on tärkeää johtamisessa.  Siinä me emme ole koskaan valmiita.

Kolmas pointti sitten tuon tiedolla johtamisen ja itsensä tuntemisen lisäksi on johtajuuspuhe. Johtaja johtaa paljon puheellaan. On tosi tärkeää, että johtaja kykenee sanoittamaan sitä visiota, mikä hänen johtamallaan yhteisöllä on, ja kuvailemaan sanoilla sitä päämäärää ja tavoitetta, mitä kohti ollaan menossa. On myös tärkeää, että johtaja ei luota omaan intuitioon niin paljon, ettei kykene tarkistamaan suuntaa tosiasioiden niin vaatiessa. Välillä on tarpeen uudelleen arvioida tavoitteita ja viedä myös työtovereita ja tiimiä yhteisen arvioinnin prosessiin. Joustavuus on siis myös tärkeää.

Kun nyt tämä Tuntuma ratkaisee on teemana, niin tällaisia ihan nopeita raapaisuja minulla tuli tämän oman johtajapolkuni varrelta mieleen tuosta teemasta. Tämä on varmasti iso ja syvällinen, hyvä teema. Toivon, että te asiantuntijat siellä sitä valotatte eri näkökulmista.

Haluan käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni sanoakseni muutaman sanan kunnan ja seurakunnan välisestä yhteistyöstä. Tiedän, että Marjukka sinä olet tämän yhteistyön tukija ja edistäjä. Huomasin siellä Iin piispan tarkastuksessa ja Iin 650-vuotisjuhlissa sinun kokevan, että seurakunta ja kunta ovat läheisiä yhteistyökumppaneita. Ja toki historiallisestikin kunta ja seurakunta ovatkin vasta 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla eriytyneet toisistaan. Me kuitenkin edelleen palvelemme hyvin pitkälti samoja ihmisiä, on yhteinen tehtävämme toimia sen eteen, että ihmisten olisi hyvä elää. Minulla on vahvasti muistot mielessä Iin 650-vuotisjuhlasta ja siitä tunteesta, miten upeaa on, että on näin juureva kunta. Yhteiset juuret ja yhteinen kulttuuriperintö tulivat hyvin esille.

Ennen tätä tehtävääni toimin kirkkohallituksen kansliapäällikkönä ja silloin järjestimme silloisen kuntaministeri Anu Vehviläisen kanssa seminaarin seurakunnan ja kunnan yhteistyöstä. Anu tuolloin sanoi, kun sotea silloin vasta suunniteltiin, että jos sotepalvelut siirtyvät laajemmille hartioille, niin kunnan tehtävä muuttuu – hän näki tuossa tilanteessa kunnan tehtävänä yhä enemmän mm. kunnan elinvoimasta huolehtimisen ja kunnan alueen eri toimijoiden yhteen kokoamisen. Iissä tämä toteutuu todella hyvin. Toivon, että Marjukka jatkat tätä. Ajattelen, että nyt kun sote-tehtävät ovat siirtyneet hyvinvointialueille, niin on yhä tärkeämpää se, että kunta kutsuu kokoon eri toimijoita, kuten seurakunnan edustajia ja alueella toimivia järjestöjä, jotka yhdessä työskentelevät alueen ihmisten hyväksi. Iissä yhteistyö toteutuu mallikelpoisesti ja haluan itsekin osaltani kunnan ja seurakunnan välistä yhteistyötä olla edistämässä. Täällä pohjoisessa on siihen hyvät edellytykset.

Hyvä Marjukka ja hyvät seminaarin osanottajat, näillä sanoilla halusin lähettää tervehdykseni teille sinne seminaariin. Olisin mielelläni ollut paikan päällä mutta olen nyt tällä hetkellä Kälviän seurakunnassa lähellä Kokkolaa piispantarkastuksessa eli omaa perustehtävääni hoitamassa. Mielelläni olisin ollut mukana mutta kyllä se näinkin onnistuu etäyhteyksin. Toivotan teille kaikkea hyvää ja sinulle Marjukka toivon monia monia armorikkaita vuosia. Siunausta elämääsi, joka sisältää monia asioita – kuntajohtamista, hevosurheilua ja hevostuomarointia, melontaa ja mitä kaikkea sinä laaja-alainen ihminen teetkään. Haluan kaikkeen siihen toivottaa hyvän Jumalan siunausta.

Kiitos mahdollisuudesta lähettää tämä tervehdys.

Joh. 4:5–26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.

    Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.

    Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”

    Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

    Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

**

Rakkaat kristityt, tämän päivän evankeliumi vie meidät Sykarin kaivolle, kuuman päivän keskelle. Jeesus istuu kaivolle matkasta uupuneena, ja sinne saapuu nainen — yksinäinen kulkija, joka on tottunut enemmänkin väistäviin katseisiin kuin kohtaamiseen. Hän kuului samarialaiseen kansanosaan, jota oikeaoppiset juutalaiset pitivät muukalaisina, sekakansana ja vähempiarvoisena.

Evankeliumin samarialainen nainen on luultavasti valinnut tarkoituksella tuon keskipäivän kuumimman hetken, jotta voi käydä kaivolla yksin. Muiden katseilta suojassa. Hän ei varmasti odottanut, että joku puhuisi hänelle lempeästi tuolla kaivolla. Vielä vähemmän hän osasi odottaa, että juuri Jeesus — juutalainen mies — kääntyisi hänen puoleensa.

Mutta näin Jeesus tekee. Hän pysähtyy kohtaamaan tämän naisen. Jeesus katsoo naista silmien tasalta. Ei ylhäältä päin eikä naisen ohitse, vaan tasavertaisena, toisena ihmisenä. Tämä on jotain, mikä toistuu usein evankeliumien kuvauksissa Jeesuksesta. Jeesus kohtaa ihmisen. Jeesus näkee ihmisen.

Jeesuksen katse on tarkka, mutta armahtava. Se ei väistä totuutta, mutta katse ei myöskään ole tuomitseva. Tämän tuntee myös samarialainen nainen. Jeesuksen sanat paljastavat hänen elämänsä salaisuudet — sen, mikä on ollut vaikeaa, rikkinäistä ja häpeällistä.

Jeesus kuitenkin katsoo samarialaista naista niin, että noiden salaisuuksien paljastuminen ei murskaa häntä, vaan hän saattaa kokea siinä hetkessä vapautuksen. Jeesuksen läsnäolossa hän saa tulla nähdyksi omien elämänkokemustensa kanssa.

Jeesuksen toimintatapa voi tuntua paljastavalta, jopa pelottavalta. Siis se, että Jumalan silmissä olemme näin avoimia ja paljaita. Mutta Jeesuksen katse on kuitenkin armahtava ja anteeksiantava. Tänään Jeesus näkee sinut ja sinun elämässäsi. Hän näkee sinun ja minun elämän salatuimmatkin asiat. Mutta Jeesus ei tuomitse, vaan katsoo sinua lempeästi rakkautta täynnä olevilla silmillä – juuri niin kuin hän kohtasi naisen evankeliumin kertomuksessa.

Keskustelussa evankeliumin naisen kanssa Jeesus lähtee liikkeelle siitä, mitä nainen ymmärtää: janosta, vedestä ja kaivosta. Heidän välillään käydään keskustelu vedestä, mutta tosiasiassa se on keskustelu ihmisen pelastuksesta, iankaikkisen elämän lähteestä.

Jeesus pyytää naiselta vettä. Se yllättää naisen täysin. Jeesus juo naisen antamaa vettä ja tyydyttää sillä janonsa. Mutta sitten Jeesus avaa naisen silmät syvemmälle todellisuudelle: “Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Tuo elävä vesi on Pyhän Hengen lahjaa — sitä, että Jumala saa itse asettua asumaan ihmisen sisimpään. Se ei ole vain tunne tai hetken kokemus, vaan siitä kasvaa lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.

Rakkaat papiksi vihittävät — Jenniina, Katariina ja Onni. Te astutte tehtävään, jossa teitä tarvitaan juuri tällaisiin kohtaamisiin äärellä. Te tulette pappisvirassa kohtaamaan ihmisten kivun, ilon, hämmennyksen ja toivon. Tällaisissa tilanteissa voitte kysyä itseltänne tuttua kysymystä: ”What would Jesus do?” “Mitä Jeesus tekisi tässä tilanteessa?” Siihen teille antaa osviitaa tämä evankeliumi.

Sinä Hanna puolestasi olet hoitanut papin virkaa jo pitkään muun muassa Sodankylän kirkkoherrana. Pappiskutsumus on kantanut sinua ja kantaa nyt täällä Rovaniemellä. Juureva Sodankylän seurakunta luonnon keskellä on sinun polullasi vaihtunut nyt vilkkaaseen kaupunkiseurakuntaan ja uudenlaisiin vastuisiin. Näihin vastuisiin me siunaamme sinut tänään koko seurakunnan voimin.

Sykarin kaivon kertomuksesta voimme oppia Jeesukselta rohkeasta hengellisten asioiden puheeksi ottamisesta. Jeesuksen kohtaama nainen oli selvästi valmis avaamaan elämänsä kipua. Tämän Jeesus ymmärsi. Ja siksi keskustelu eteni nopeasti syvällisiin ja kipeisiin naista koskettaviin kysymyksiin. Samarialainen nainen saa vapautuksen taakoistaan ja vastauksen häntä ahdistaneisiin kysymyksiin.

Evankeliumin jatko kuvaa, kuinka naisessa herää orastava usko. Hän jättää ruukkunsa ja suuntaa kaupunkiin. Siellä hän puhuu vastaantuleville ihmisille: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?” (Joh. 4: 29)

Samarialaisen naisen tavoin moni etsii tänä päivänäkin syvyyttä, merkitystä ja hengellisyyttä elämäänsä. Tutkimuksetkin kertovat, että erityisesti nuoret ovat jälleen kiinnostuneita hengellisistä kysymyksistä. Tämä on kutsu meille kaikille, mutta aivan erityisesti teille Jenniina, Katariina ja Onni sekä Hanna.

Tämä aika kutsuu seurakuntaa missionaariseen työtapaan, tunnistamaan ihmisten janon ja johdattamaan heidät elämän veden lähteelle. Tarjoamaan mahdollisuuksia puhua hengellisistä kysymyksistä ja keskustella niistä. Kunnioittavalla, aikuisella ja kypsällä tavalla. Niin että huomioimme juuri kulloisenkin keskustelukumppanimme elämänkysymykset. Ja etsimme yhdessä evankeliumin vastauksia hänen kysymyksiinsä. Tähän teitä papiksi vihittävät ja Hanna aivan erityisesti rohkaisen.

Pappisvirka on jalo kutsumustehtävä. Vaikka me olemme ihmisinä monin tavoin vajavaisia, niin silti Jumala ja seurakunta kutsuvat tähän virkaan. Tekemään työtä Kristuksen kirkon hyväksi. Julistamaan sanaa ja jakamaan sakramentteja.

Pappisvihkimyskaavan rukouksessa puhutaan nöyrästä rohkeudesta. Tuo sanapari kuvaa mielestäni erinomaisesti sitä mielenlaatua, johon teitäkin kutsutaan. Virka kasvattaa nöyryyteen. Virka ja sen antama valtuutus tuo mukanaan myös rohkeuden julistaa sanaa ja Jumalan suunnattoman suurta rakkautta.

Lähtekää siis liikkeelle. Nöyrällä rohkeudella. Kristuksen kutsu johtaa teitä eteenpäin. Seurakunnan esirukoukset kannattelevat teitä. Olkoon hyvän Jumalan siunaus mukananne koko pappisuranne ajan.

Olemme koolla myös erityisen Tyrnävän seurakunnan juhlan merkeissä. Asetamme tässä messussa virkaansa seurakuntanne uuden kirkkoherran Matias Muholan.

Hyvä Matias ja hyvät Tyrnävän seurakuntalaiset, tahdon tervehtiä teitä tänään Vanhan testamentin lukukappaleen sanoilla:

Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta. (Jes. 61: 1-2)

Nämä Jesajan kirjan sanat ovat paitsi Vanhassa testamentissa, myös Luukaan evankeliumissa Jeesuksen julkisen toiminnan alkuhetken yhteydessä. Nämä sanat ovat Jeesuksen missionaarinen julkilausuma hänen toimintansa alkuhetkellä. Jeesus samastaa itsensä tähän Jesajan kirjan tekstiin lukemalla profetian ääneen kotikaupunkinsa synagogassa ja toteamalla sen jälkeen: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Jes. 4: 21)

Jeesus saapui siis julistamaan köyhille hyvän sanoman. Hän tuli parantamaan ne, joiden mieli on murtunut. Hän tuli julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, kahleista pääsemistä.

Näitä Jeesuksen sanoja on analysoitu monelta kantilta, ihan viime aikoihin saakka. Niissä kuuluu julistus ja toiminta, sana ja diakonia – sanalla sanoen kirkon kokonaisvaltainen missio. Siihen kuuluu sielu ja ruumis. Hengellinen ja materiaalinen todellisuus. Hengellinen ja konkreettinen köyhyys. Jumala tahtoo Jeesuksessa tuoda pelastuksen meille hengellisesti. Mutta hän tahtoo, että ymmärrämme Jumalan valtakunnan tarkoittavan myös materiaalista ja sosiaalista apua niille, jotka ovat avun tarpeessa.

Nämä ovat myös seurakunnan tehtäviä. Ne ovat myös kirkkoherran tehtävä. Ei kirkkoherrankaan missio ole mikään muu kuin tämä: julistaa köyhille hyvä sanoma sen eri muodoissaan. Eikä se saa jäädä vain sanoiksi vaan sen täytyy toteutua myös kristillisenä diakoniana ja lähimmäisenrakkautena, lähimmäisestä välittämisenä. Tämä tehtävä toteutuu seurakunnan jokaisen jäsenen huomioon ottamisen kautta.

Meidän keskuudessamme on monia niitä, jotka ovat kokeneet jääneensä elämästä syrjään. Se voi olla aineellista syrjään jäämistä. Mutta nykyaikana myös yhä enemmän henkistä ja sosiaalista syrjään jäämistä. Jotkut kokevat myös hengellisesti jääneensä syrjään. Tätä kaikkea syrjäytymistä kristillinen seurakunta on torjumassa tässä maailmassa.

Hyvät Tyrnävän seurakuntalaiset. Toivon että otatte uuden kirkkoherranne vastaan lämpimästi. Kirkkoherran tehtäväkenttä on tosiaankin laaja ja haastava. Monenlainen vastuu painaa. Toivon että jaatte kirkkoherranne taakkoja hänen kanssaan ja annatte hänelle mahdollisuuden onnistua hänen tehtävässään.

Vielä toivon, että kannatte Matiasta ja hänen läheisiään rukouksessa Jumalan eteen. Ihmisen omat voimat ja mahdollisuudet ovat rajalliset. Mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Siihen aikaan. Siihen aikaan. – Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Näillä sanoilla alkaa tuttu jouluevankeliumi, jonka äärelle saamme jälleen pysähtyä. Usein tuossa jouluevankeliumin avauslauseessa on kiinnitetty huomiota verollepanoon. Tänä jouluna minua puhuttelee tuossa avauslauseessa kuitenkin sen kaksi ensimmäistä sanaa ”siihen aikaan”.

Evankelista Luukas siis kirjaa joulun tapahtumien tarkan ajan ja sitoo sen Rooman keisari Augustuksen hallintakauteen. Evankeliumissa kerrotaan myös tapahtumien tarkka paikka, kun Jeesuksen syntymäpaikaksi mainitaan Juudean Betlehem.

Kaikki jouluevankeliumissa kerrottu tapahtui siis Rooman valtakunnassa, ajanlaskun alussa. Verollepanon yhteydessä. Rooman valtakunnan itäisessä Syyrian provinssissa, Galilean ja Juudean seudulla. Siellä tapahtui ennen kuulumatonta ja ennen näkemätöntä. Jumala syntyi ihmiseksi. Jeesus tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta.

Noilla kahdella sanalla ”siihen aikaan” on siis syvempi merkitys kuin usein tulemme ajatelleeksi. Evankelista Luukas haluaa näiden sanojen kautta kertoa, että Jeesus ei ollut vain jokin henkiolento, vaan todellinen ihminen, historiallinen henkilö, joka on tullut osaksi meidän maailmaamme.

Tätä suurenmoista tapahtumaa – Jeesuksen syntymää tiettynä aikana ja tietyssä paikassa – kutsutaan kristillisessä teologiassa inkarnaatioksi. Sananmukaisesti Jumalan ”lihaksi tulemiseksi”, ”lihaan syntymiseksi”. Eli ihmiseksi syntymiseksi.

Tuo teologinen ajatus voi kuulostaa teoreettiselta, mutta todellisuudessa siinä on kyse hyvin konkreettisesta ja järisyttävästäkin tapahtumasta. Jumala tuli läsnä olevaksi tähän ihmisten arkiseen maailmaan. Jakamaan meidän arkiset huolemme, meidän kipumme. Jakamaan ilomme, jakamaan surumme. Rinnalta, ihmisen tasolta, aivan läheltä.

Sanat ”siihen aikaan” ja konkreettinen paikka Juudean Betlehem sitovat siis ensimmäisen joulun tapahtumat kiinteästi osaksi omaa historiaamme. Tällä on todellakin merkitystä. Se nimittäin kertoo siitä, että Jumala ei jäänyt vain joihinkin sfääreihin. Hän ei siis ole vain meitä pilven päältä katseella seuraava partainen ystävällisen näköinen valkohiuksista vanhusta muistuttava hahmo – kuten joskus vaikkapa lasten piirustuksissa tai jopa taiteessa kuvataan. Ei, vaan Jeesus oli lihaa ja verta. Ihminen meidän kaltaisemme

Mutta inkarnaation ihme on siinä, että Jeesus ei kuitenkaan ollut vain ihminen. Maailmaan ensimmäisenä jouluna syntynyt Jeesus-lapsi oli Jumalan poika. Syntyessään tähän maailmaan Jumalan Poika, Jeesus, omaksui kaikki ihmisen elämän lainalaisuudet. Ja vähän yli 30 vuotta myöhemmin tämä sama ihmiseksi syntynyt Jeesus ja Jumalan Poika kantoi kipumme ristille ja toi meille pelastuksen.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Jouluevankeliumin ajanmääre ”siihen aikaan” ja paikanmääre ”Juudean Betlehem” alkavat tänään meidän silmiemme edessä elää uudella tavalla. ”Siihen aikaan” muuttuukin muotoon ”tähän aikaan” ja ”Juudean Betlehem” muuttuu muotoon Pohjois-Pohjanmaan Oulu”. Emme siis vain muistele kauniita tuhansien vuosien takaisia tapahtumia, vaan ne tulevat todellisiksi tässä ja nyt meidän istuessamme Oulun tuomiokirkon aattohartaudessa armon vuonna 2025.

Tätä todellakin tarkoittaa Vanhan testamentin profetiassa Messiaasta käytetty ilmaus ”Immanuel”, joka suomennettuna tarkoittaa ”Jumala meidän kanssamme”. Tänä jouluna Jumala on sinun kanssasi. Hän jakaa elämäntodellisuutesi, ilosi ja surusi, kenties yksinäisyytesi ja sairautesi. Joulun lapsi on läsnä kaikkialla siellä missä hänet toivotetaan tervetulleeksi ja missä sydänten majatalon ovet ovat auki hänen käydä sisään.

Mutta jotta Jumala saattoi syntyä ihmiseksi, täytyi olla äiti, joka kantoi tuon lapsen kohdussaan tähän maailmaan. Sillä inkarnaatio edellytti, että syntyvällä lapsella on myös ihan oikea äiti. Hän on nuori Maria.

Siksipä tämän joulun alla olen pohtinut paljon Jeesuksen äitiä Mariaa ja hänen rooliaan jouluevankeliumin kuvaamien tapahtumien keskellä. Mitä on mahtanut kulkea tämän nuoren ihmisen, tämän nuoren naisen mielessä?

Tuntemissamme joululauluissa on rikas valikoima erilaisia näkökulmia jouluun. Kuitenkin Marian näkökulmaa avataan harvemmissa joululauluissa. Pari uudempaa kansainvälistä tuotantoa olevaa joululaulua kuitenkin katselee joulun ihmettä nuoren Maria-äidin näkökulmasta, ikään kuin hänen silmillään.

Laulu ”Mary, Did You Know” eli “Maria, tiesitkö että” kysyy: ”Maria, tiesitkö, että sinun poikavauvasi jonain päivänä kävelisi veden päällä? Maria, tiesitkö, että poikavauvasi pelastaisi poikamme ja tyttäremme.”

Ehkä Maria ei sitä siellä Betlehemin tallissa sanan mukaisesti vielä tiennyt. Mutta hän tuli myöhemmin tietämään, kun todisti Jeesuksen julkisen toiminnan aikana hänen ihmeitään. Ja Maria tuli tietämään, että Jeesus pelastaisi häneen uskovat, kun hän lopulta Jeesuksen ristin juurella kuuli Jeesuksen sanat: ”Se on täytetty.”

On toinenkin uudempi joululaulu, joka katselee inkarnaation ihmettä Marian silmin. Tarkoitan ruotsalaisen Carola Häggkvistin laulu ”Taivas sylissäni”, jossa on Pia Perkiön suomalaiset sanat.

Tässä laulussa Maria-äiti itse on kertojana. Hän katselee lastaan silmiin, silittää hänen hentoja hiuksiaan. Hän aavistelee lapsensa tulevaa tehtävää koko maailman sovittajana ja pelastajana. Hän ihmettelee itäisen maan tietäjiä, ja kaikkea, mitä he olivat lapsesta puhuneet.

Pääsemme nyt toteuttamaan tämän laulun yhdessä. Se on Kauneimmat Joululaulut -vihkossa laulu 17. Tehdään niin, että kanttorimme Lauri-Kalle Kallunki laulaa säkeistöt, ja me kaikki yhdymme kertosäkeisiin.

Kun yhdyt lauluun, asetu ajatuksissasi Betlehemin tallissa Marian rinnalle. Kun yhdyt kertosäkeeseen, katsele Jeesus-lasta Marian silmin. Katsele, ihastele ja ihmettele. Hän on sinunkin Vapahtajasi.

meidän Herramme syntymä on jo lähellä. Olemme kokoontuneet viettämään tänään 4. adventtisunnuntain messua tänne Kärsämäen kirkkoon. Laulamme tässä messussa tuttuja, kauneimpia joululauluja. Ja niiden kautta valmistamme itseämme pian koittavaan joulujuhlaan.

Tämän sunnuntain raamatullisena keskushenkilönä on Neitsyt Maria, Jeesuksen äiti. Marian ensimmäisen joulun odotus oli jotain aivan erityistä. Hän tunsi omassa ruumiissaan ja äitinä Vapahtajan saapumisen Jeesus-lapsessa. Hänen odotuksensa on meille esikuvallista Jeesuksen odottamista.

Hyvä Rainer ja hyvät seurakuntalaiset. Tahdon tervehtiä teitä tänään tämän 4. adventtisunnuntain psalmin alkusanoilla:

Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi. Ps. 130: 5

Nämä psalmin sanat liittyvät tähän hetkeen. Meidän odotukseemme. Psalmien kirja on yksi Vanhan testamentin kirjoista, josta löydämme monia Messias-profetioita. Tämänkin psalmin voimme tänään kuulla viittaavan Herran odotukseen ja Jeesuksen syntymään.

Nämä psalmin sanat voisivat olla myös kuin suoraan Marian suusta. Marian kiitosvirressä Luukkaan evankeliumissa Maria ylistää Jumalan suuria tekoja samanlaisin vanhatestamentillisin äänenpainoin. Toki Raamattuun ei ole talletettu monia Marian sanoja ja tuntemuksia. Mutta voimme kuvitella hänen sielunsa odotusta ja luottamusta enkelin lupaukseen. Ja voimme itse liittyä hänen odotukseensa, josta on tullut koko kristillisen maailman odotusta. Kun odotamme Vapahtajaamme syntyväksi.

Jumalan ihmiseksi syntymisen evankeliumia sinutkin Rainer on kutsuttu edistämään Kärsämäen seurakunnassa. Tuomaan evankeliumin henkilöiden kokemukset ja Jumalan hyvä sana läsnäolevaksi sieltä sukupolvien takaa tähän meidän elämäämme. Tähän meidän arkeemme ja juhlaamme. Puhuttelemaan meitä meidän vaiheissamme, joita elämme läpi vuonna 2025 ja tästä eteenpäin.

Hyvä Rainer, sinut on kutsuttu tämän Kärsämäen seurakunnan paimeneksi ja papiksi. Seurakunnan sananjulistajaksi ja sielunhoitajaksi.

Työsi lähtee läsnäolosta seurakunnan keskellä. Siitä että Kärsämäen seurakuntalaisilla on mahdollisuus kohdata pappinsa ja tulla juttelemaan iloista ja suruista. Mutta työsi on myös arkista työtä kaikissa arkisissa puolissaan. Siihen kuuluu hallintoa, työyhteisön hoitamista, toimivan suhteen rakentamista luottamushenkilöihin ja työskentelyä yhteistyökumppaneiden kanssa. Tämä työ kuitenkin nousee evankeliumin sanasta ja Jumalan lupauksiin kiinnittymisestä.

Annan sinullekin matkaevääksi tämän 4. adventtisunnuntain psalmitekstin: ”Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani, ja panen toivoni sinun sanaasi.” Panen toivoni sinun sanaasi. Tuon toivon varassa elää koko seurakunta, sen toivon varassa työskentelee myös seurakunnan kirkkoherra.

Sananjulistajana pidä huoli myös omasta hengellisestä elämästäsi, niin että sinulla on mistä ammentaa.

Toivon, että otatte Rainerin lämpimästi vastaan täällä Kärsämäen seurakunnassa. Antakaa hänelle mahdollisuus onnistua hänen vaativassa tehtävässään ja kantakaa häntä ja hänen läheisiään rukouksessa Jumalan eteen.

Rainer, sinulla on jo pitkä työura kirkon palveluksessa. Nyt astut uudenlaisen haasteen eteen. Vastuusi ja tehtävänkuvasi kasvaa suuremmaksi kuin aiemmin. Mutta joulun sanoman hengessä tahdon kuitenkin vielä sanoa: tulkaamme itse pienemmiksi, jotta Jumala voi tulla suureksi.