Olemme koolla Keminmaan uudessa kirkossa 3. sunnuntaina pääsiäisestä. Tähän sunnuntaihin liitetään sana jubilate, joka on suomeksi ’riemuitkaa’ tai ’juhlikaa’. Kyse on pääsiäisen ilosta, joka jatkuu meillä kirkkovuodessa pitkälle kevääseen ja kesään. Pääsiäisen ilossa ei ole kyse vain yksittäisestä sunnuntaista, pääsiäissunnuntaista. Vaan pääsiäissunnuntaista alkaa pääsiäisjakso, joka jatkuu aina helluntaihin saakka.

Tähän sunnuntaihin liitetään myös otsikko Jumalan kansan koti-ikävä. Sillä Ylösnousseen Jeesuksen kohdannut seurakunta ymmärtää, että ihmisen lopullinen paikka ei ole tässä maailmassa. Vaan meidän on määrä päästä kerran taivaan kotiin. Siellä me olemme lopullisesti osallisia uudesta elämästä.

Keminmaan seurakunnalle tämä sunnuntai on lisäksi seurakunnan piispantarkastuksen päättävä juhlapäivä. Olen kiertänyt seurueeni kanssa viikonloppuna Keminmaata. Olemme käyneet syvyyksissä, ihan konkreettisestikin, kun vierailimme Elijärven kaivoksessa. Ja olemme tähyilleet kovasti ennen kaikkea Keminmaan seurakunnan tulevaisuuteen.

Hyvät seurakuntalaiset, tahdon tervehtiä teitä vielä tämän sunnuntain hallelujasäkeen sanoilla: Teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. (Joh. 16:22)

Kristillinen usko on iloa evankeliumista. Kristillinen usko on todistusta ylösnousemuksesta. Kristillinen usko on luottamusta Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa, ja elämän rakentamista tämän toivon varaan. Eli kyseessä on siis riemullinen asia. Siitä siis myös tuo tämän sunnuntain nimitys jubilate, riemuitkaa, juhlikaa. Ja hallelujasäkeen sanat: ”Teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”

Vaikka me kristittyinä kohtaammekin varmasti koettelemuksia vaelluksellamme, niin niidenkin keskellä voimme löytää ilon ja jopa riemun ylösnousemuksen evankeliumista. Ylösnousemus muistuttaa meitä siitä, että olemme ”kotimatkalla”. Jo nyt. Jumalan kansan koti-ikävä on siis tulevan elämän läsnäoloa jo keskellä tämän maailman olosuhteita.

Pohdin toisinaan sitä, miten tämä ilo voisi näkyä kenties enemmänkin tästä ”kotimatkaa” tekevästä jumalan kansasta eli kristillisestä seurakunnasta. Se olisi myös todistus tälle maailmalle Kristuksen ihmisiä vapauttavasta voimasta. Sillä kristityn sydämeen juurtunutta iloa ”ei kukaan voi riistää pois”. Sellaisella ilolla ja toivolla on myös mahdollisuus puhutella muita ja todistaa Kristuksen evankeliumista.

Tahdon vielä todeta, että minulle tämä Keminmaan piispantarkastus on ollut niin ikään puhutteleva. Keminmaan seurakunnan historia ulottuu satojen vuosien päähän aina keskiajan hämäriin saakka. Kristuksen evankeliumi on saapunut tänne Perämeren pohjukkaan jo viimeistään 1300-luvulla. Viime vuonna olin mukana paljastamassa muistomerkkiä Valmarinniemeen, missä Kemin emäseurakunnan ensimmäinen kirkko on sijainnut. Tämä valtava aikajänne muistuttaa meitä siitä pysyvästä voimasta, mikä kristillisellä sanomalla on ollut. Kuinka se on levinnyt Jerusalemin alkuseurakunnasta ajanlaskumme alussa tänne Pohjolan perille. Ja tätä samaa perinnettä jatkaa Keminmaan seurakunta.

Nyt tähyämme kuitenkin rohkeasti ennen muuta tulevaisuuteen. Olemme visioineet rohkeasti sitä, millainen voisi olla evankeliumista elävä Keminmaan seurakunta vuonna 2036. Seurakunnallanne on hyvät toimintaedellytykset. Mutta seurakunta on ennen muuta seurakuntalaistensa yhteisö. Tätä yhteisöä me tänään juhlistamme. Siitä me riemuitsemme tänään. Keminmaan seurakunnasta, joka on osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa.

Samalla vietämme Vetelin seurakunnan suurta juhlapäivää, kun asetamme tässä messussa virkaansa teidän uuden kirkkoherranne Asko Kantolan. Hyvän paimenen sunnuntai antaa aivan erityisen näkökulman tähän juhlaan, jossa seurakuntanne saa nyt uuden paimenen.

Hyvä Asko ja hyvät seurakuntalaiset. Tahdon tervehtiä teitä päivän Uuden testamentin lukukappaleen sanoilla:

Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. (1. Piet. 5: 2-3)

Nämä sanat ovat 1. Pietarin kirjeestä ja tarkoitettu varhaisten seurakuntien neuvoiksi. Ohjeiksi alkukristilliselle kirkolle. Ja itse asiassa seurakunnan kaitsijoille (kr. presbyteros). Eli seurakunnan vanhimmille, jotka nykyisin tarkoittaisivat suunnilleen kirkkoherraa.

Jeesus Kristus on hyvä paimen, joka Uuden testamentin vertauskuvien mukaisesti pitää huolta laumastaan. Joka tuntee lampaansa ja jonka lampaat tuntevat. Tästä paimenesta on johtunut meille myös nimitys pastori, pastor. Eli paimen. Pastori on siis seurakunnan paimen, joka paimentyössään liittyy hyvän paimenen paimenuuteen.

Pietarin kirjeen sanat kuvaavat paimenen mielenlaatua. Paimen pitää huolta siitä laumastaan, joka hänelle on uskottu. Paimen ohjaa laumaansa hengellisesti, ilman voitonhimoa tai halua hyötyä laumastaan, vaan oman sydämensä halusta. Paimen ei toimi herrana laumalleen, vaikka meillä suomen kielessä puhutaankin kirkkoherroista. Mutta paimen ei ole herra. Vaan paimen on esikuva. Niin kuin Kristus on esikuva kristilliselle seurakunnalle.

Paimen johdattaa laumaansa, mutta paimen johtaa laumansa myös vapauteen, vihreille niityille ja laitumille. Pysyen kuitenkin valppaana, laumastaan huolehtien.

Tähän nyt sinua, Asko, rohkaisen. Ei herrana hallitsemiseen vaan tällaiseen seurakunnan paimenen mielenlaatuun. Rohkaisen sinua johtamaan seurakuntaasi ei yksin vaan yhdessä työyhteisön ja luottamushenkilöiden kanssa ja seurakuntalaisten ääntä kuunnellen. Siis ei vain niin, että lauma tuntee paimenensa äänen. Vaan myös niin, että paimenkin tuntee laumansa äänen. Että paimen tuntee seurakuntalaisensa ja heidän todellisuutensa. Tällaiseen vuorovaikutteisuuteen sinua siis haluan nyt rohkaista.

Hyvä Asko, sinulla on jo pitkä pappiskokemus. Tunnen sinut itse asiassa jo Lapuan hiippakunnan ajoilta, pappisvihkimyksesi vaiheista. Olinhan Lapuan hiippakunnan pappisasessorina läsnä pappisvihkimyksessäsi 16.6.2002 Jyväskylän Taulumäen kirkossa. Muistan keskusteluja, joita kävimme teidän vihittävien kanssa tuolloin.

Tämä uusi virka tuo kuitenkin mukanaan laajimman vastuun tähänastisella virkaurallasi. Siihen kuuluu johtamistehtävä, siihen kuuluu henkilöstöhallintoa. Siihen kuuluu seurakunnan talouden ja kiinteistöjen kysymyksiä. Siihen kuuluu saumatonta yhteistyötä luottamuselinten kanssa. Tämä virka sisältää siis myös paljon uuden oppimista.

Hyvä Asko. Lähde rohkeasti tähän tehtävään. Hyvän paimenen tuki ja huolenpito turvanasi. Ja hyvät Vetelin seurakuntalaiset ja työyhteisö. Ottakaa uusi paimenenne Asko rakkaudella vastaan uutena kirkkoherrananne. Tukekaa Askoa ja hänen läheisiään, ja antakaa hänelle niin mahdollisuudet onnistua haastavassa tehtävässään. Toivon myös, että kannatte Askoa ja hänen läheisiään rukouksessa Jumalan eteen. Näin seurakunta rakentuu myös hengellisesti, yhteydessä Jumalaan ja hänen valtakuntansa työhön.

Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin:

    Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.

    Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.

    Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt.

    Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

Hyvät ystävät. Olemme tänään koolla erityisellä paikalla täällä Raittijärvellä, pohjoisella tunturiylängöllä. Näillä Raittijärven jumalanpalveluksilla on jo pitkä perinne. Täällä on vietetty jumalanpalveluksia kevään korvalla, luonnon herätessä vähitellen eloon ja lämpimään vuodenaikaan.

Lämmin kiitos jo tässä vaiheessa Antti Oula Juusolle ja muulle Raittijärven väelle, Enontekiön seurakunnalle ja kirkon saamelaistyölle tämän tilaisuuden rakentamisesta. Kiitämme Jumalaa hänen meille valmistamastaan pelastuksesta Kristuksen ylösnousemuksessa. Ja ylistämme Jumalaa hänen kaikista lahjoistaan, joita hän meille elämässä suo.

Tänään olemme kokoontuneet tänne Raittijärven rannalle, tuntureiden keskelle, Jumalan taivaan alle, ensimmäisen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain merkeissä. Järven rannalla oltiin myös kuulemassamme evankeliumissa. Nimittäin Pyhällä maalla, Pohjois-Israelissa olevan Tiberiaanjärven eli tutummalta nimeltään Gennesaretinjärven rannalla.

Siellä järven rannalla ylösnoussut Jeesus kohtaa lähimmät opetuslapsensa. He olivat Jeesuksen Galileasta mukaansa kutsumia miehiä. Perimätiedon mukaan useimmat heistä olivat kalastajia. Siis luontaiselinkeinojen harjoittajia. Nämä opetuslapset olivat kulkeneet arviolta kolmen vuoden ajan Jeesuksen matkassa. He olivat kuulleet hänen opetuksiaan ja nähneet hänen ihmetekojaan.

Näiden miesten viimeiset päivät olivat olleet täynnä tunteiden ristiaallokkoa. Heidän mestarinsa oli ristiinnaulittu, tuomittuna kuolemaan, villiintyneen väkijoukon tuomitsemana. Kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisesta Jeesusta seuranneet naiset olivat tuoneet Jeesuksen haudalta sanoman, että hauta onkin tyhjä ja Jeesus on ylösnoussut ja elää. Silti nämä miehet olivat yhä hämmennyksen vallassa eivätkä tienneet, mitä kaikesta tästä täytyisi ajatella.

Silloin ylösnoussut Jeesus kohtaa heidät rannalla, heidän palattuaan kalastamaan Gennesaretinjärvellä. Vertauskuvallisellakin tavalla Jeesus ohjaa heitä heidän toimessaan. ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle”, Jeesus kehottaa. Ja kalaa alkaa tulla. Sitä tulee aivan valtava määrä, evankeliumin mukaan kaikkiaan 153 kalaa yhdellä kertaa.

Kenties juuri tästä merkistä he tunnistivat mestarinsa. Hämmennyksen vallassa he kuitenkin arkailevat sanoa Ylösnousseelle tuntevansa hänet. Ja Jeesus ruokkii heidät tuossa kohtaamisessa leivällä ja kalalle. Niin kuin silloin aiemmin, kun pienen pojan viidestä leivästä ja kahdesta kalasta riitti ravintoa tuhansille Jeesusta kuulemaan tulleille ihmisille.

Jeesuksen ilmestymisistä lähti liikkeelle ylösnousemussanoman vyöry. Se on levinnyt vuosisatojen aikana kaikkialle maailmaan ja saavuttanut myös meidät täällä kaukana pohjoisessa. Emme mekään olisi viettämässä Jumalanpalvelusta Raittijärvellä, ellei sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta olisi lähtenyt leviämään tyhjältä haudalta.

Iloitsemme tänään täällä Raittijärven kylässä pääsiäisen sanomasta. Ylösnousemuksen ja uuden elämän sanomasta. Täällä pohjoisessa perinteisten elinkeinojen ja perinteisen elämäntavan äärellä. Niitä saamen kansa on näissä laaksoissa ja tuntureissa, näillä järvillä ja joilla harjoittanut.

Tämä ympärillä oleva luontokin saarnaa Luojastaan ja Luojan teoista. Reformaattorimme Martti Luther sanoi kerran, että ”meidän Herramme ei ole kirjoittanut ylösnousemuksen lupausta vain kirjoihin, vaan jokaiseen kevään lehteen”. Näin myös luonto puhuu Luojastaan ja julistaa hänen tekojaan.

Siten myös luonnon puhuttelu kutsuu meitä Jumalan yhteyteen. Nyt lumi peittää vielä Käsivarren alueen tunturit, ja järvet ovat vielä jääpeitteessä. Mutta kevään tullen lumi muuttuu soliseviksi puroiksi ja aurinko saa luonnon heräämään. Näin todistaen meille Jumalan ja Kristuksen evankeliumia uuden elämän ihmeestä.

Saame kiittää Luojaamme kaikesta hänen meitä kohtaan osoittamasta hyvyydestä. Saamme kertoa hänelle kaikki surumme ja huolemme. Hän on luvannut olla kanssamme jokaisena päivänä.

Rakkaat kristityt. Hyvä Alatornion kirkkoon kokoontunut seurakunta.

Näin me saamme tervehtiä toisiamme tänä ylösnousemuksen aamuna. Kristus on noussut kuolleista. Herra on totisesti ylösnoussut. Kuoleman valta on kukistettu, haudan salpa murrettu. Pääsiäisenä kristikunta riemuitsee Herramme voitosta. Syntimme on sovitettu. Sen tähden eläkäämme uudessa kuuliaisuudessa hänen ominaan.

Pääsiäisen sanoma on kristillisen uskon ydin ja perusta. Enkelin viesti yllättää haudalla kävijät. Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena kuolleiden joukossa. Hän on voittanut kuoleman, synnin ja kadotuksen vallan.

Tämän pääsiäispäivän psalmin johdantolause tiivistää osuvasti juhlamme tunnelman:

Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä! (Ps. 118: 24)

Kristillinen usko lähti liikkeelle nimenomaan ylösnousemususkona. Tuo hetki, kun haudalla vierailleet naiset ja opetuslapset todistivat tyhjää hautaa, oli kristinuskon alkuräjähdys. Siitä kaikki lähti liikkeelle. Ensin hämmennyksen ja epäilystenkin sävyttämänä, arkanakin uskona. Onko Herra todella ylösnoussut? Sitten vähitellen uskonvarmuutena, ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen kohtaamisten myötä. Niin että epäilevä Tuomaskin vakuuttui lopulta siitä, että Kristus todella on ylösnoussut.

Tämän vuoksi pääsiäinen onkin kirkkovuoden suurin juhla. Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus. Vanhastaan pääsiäinen oli myös kastepäivä. Silloin kasteoppilaat, jotka olivat olleet kristillisessä opetuksessa, pääsivät lopulta kasteelle ja seurakunnan yhteyteen.

Oikeastaan ei voi siis kuvitella suurempaa päivää kirkkoherran virkaan asettamiselle kuin tämä pääsiäissunnuntai. Ja Tornion seurakunta on nyt tosiaan saanut uuden kirkkoherran, kun seurakunta on valinnut Tuuli Kapraalin kirkkoherran virkaan.

Tuuli, sinä olet palvellut jo pitkään Tornion seurakuntaa. Sinä tunnet seurakunnan ja seurakunta tuntee sinut. Saat nyt johdettavaksesi seurakunnan, jonka juuret ovat syvällä Tornionlaakson ja Peräpohjolan maaperässä. Ensimmäiset varmat todisteet seurakunnan historiasta ovat jo vuodelta 1346. Ja on vieläpä selvää, että kristinusko on levinnyt tälle alueelle jo tätäkin aiemmin. Tornion seudulla on ollut seurakunnallista toimintaa siis jo noin seitsemän vuosisadan ajan. Sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta on julistettu täällä siis jo todella pitkään, varsinkin Suomen olosuhteisiin nähden.

Seurakunta ei kuitenkaan elä vain maineikkaasta historiastaan vaan ennen kaikkea se suuntautuu tulevaisuuteen. Oletkin Tuuli saanut johdettavaksesi seurakunnan, joka kehittää toimintaansa koko ajan ja etsii tapoja kertoa evankeliumin ilosanomaa tämän ajan ihmisille. Kirkkoherra on seurakunnan hengellinen johtaja ja hänen tehtävänään on pitää huolta siitä, että ylösnousemuksen sanoma kaikuu kirkkaana seurakunnassa. Kirkkoherra on kuitenkin myös kokonaisjohtaja, jonka työpöydällä olevien asioiden kirjo on laaja. Alkaen hengellisestä sanomasta ja toiminnallisista kysymyksistä ulottuen hallintoon, henkilöstöstä huolta pitämiseen sekä talouteen ja kiinteistöihin. Tukenasi on kuitenkin joukko eri alojen ammattilaisia, joten yksin ei tarvitse vastuuta kaikesta kuitenkaan kantaa. Vaikka kirkkoherra viime kädessä onkin vastuussa koko seurakunnasta.

Hyvät Tornion seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja työntekijät. Ottakaa Tuuli lämpimästi vastaan uudeksi kirkkoherraksenne. Tukekaa häntä hänen vaativassa tehtävässään. Antakaa hänelle mahdollisuudet onnistua hänen tärkeässä tehtävässään.

Toivon myös, että rukoilette Tuulin ja hänen läheistensä puolesta. Seurakunta on hengellinen yhteisö, ja sen tähden se rakentuu myös rukoukselle. Jotta uusi kirkkoherra voi johtaa yhteisöään, hän tarvitsee seurakuntansa sekä hengellisen että käytännöllisen tuen. Kaikkeen tähän tukeen tahdon teitä rohkaista. Samalla kun tahdon, että Tornion seurakunta katsoo avarin mielin tulevaisuuteen. Pääsiäisen ilosanoma sydämellään.

Ristin tie, Via Crucis, on kulttuurimme peruskertomus. Se on passio, joka ei jätä ketään kylmäksi. Tähän kertomukseen me nyt Oulussa pääsemme mukaan. Se, että Via Crucis on Oulussa juuri kulttuuripääkaupunkivuoden pääsiäisenä, korostaa kristillisen uskon valtavaa vaikutusta kulttuuriimme. Tuo vaikutus näkyy musiikissa, kuvataiteessa, kielessä, tavoissa, koko elämänmuodossa.

Oulun torille rakentuvat Jeesuksen viimeisten päivien keskeiset tapahtumapaikat: Jerusalem, Getsemane, Golgata. Samalla tämä ikiaikainen tarina elää ja hengittää nykyaikaa ja nyky-Oulua. Siitä, että Golgatan risti kohoaa vielä keskeneräisen torihotellin eteen, luo mielenkiintoisen ja luovan virityksen koko Oulun Via Crucikselle. Kyse ei olekaan vain historiallisesta kertomuksesta, vaan tapahtumista, jotka todellistuvat tässä ja nyt. Me emme ole vain yleisönä, vaan keskellä tapahtumia. Osallistumassa, eläytymässä, kokemassa.

Ristin tie päättyy ristille. Syntien sovitukseen. Mutta kertomus jatkuu. Se mikä näytti täydelliseltä tappiolta, osoittautuikin kolmen päivän päästä voitoksi. Sitä, pääsiäisaamun ihmettä me tänään vasta aavistelemme. Käykäämme nyt ristin tielle.

Minusta on hienoa, että Pellon seurakunnan piispantarkastus osui nyt aivan kirkkovuoden suurimman juhlan kynnykselle. Palmusunnuntai on monenlaisten tunteiden juhlapäivä. Jeesus saapuu Jerusalemiin juhlittuna ja odotettuna Messiaana. Mutta samalla tästä päivästä alkaa Jeesuksen kärsimystie. Päivän evankeliumissa kuulemme tällä kertaa myös Jeesuksen vierailusta Betaniassa Jerusalemin kupeessa. Martan, Marian ja Lasaruksen luona.

Hyvät seurakuntalaiset. Tahdon tervehtiä teitä päivän psalmivaihtoehdon antifonilla:

Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys! (Ps. 118:25)

Näin huudahtaa psalmilaulaja. Ja samaan tapaan, mahdollisesti juuri tämän psalmin pohjalta, huusi myös kansa Jeesukselle, Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin.

Tämä huudahdus on hyvä pyyntö ja rukous yksittäiselle kristitylle. Että Jumala antaisi apunsa, että Jumala ei olisi kaukana. Tämä huudahdus on yhtä lailla hyvä rukous myös koko seurakunnalle.

Meillä saattaa olla ihmisinä kiusaus joskus korostaa omaa rooliamme ja osuuttamme elämän tapahtumiemme kulussa. Korostamme helposti sitä, kuinka kaikki hyvät tapahtumat ovat meidän ansiotamme. Toki vaikkapa seurakunnan elämässä meidän onkin tärkeää suunnitella ja asettaa tavoitteita sekä myös mitatakin niitä. Mutta tärkeätä on tehdä kaikki tämä siinä hengessä, että pyydämme Jumalalta apua ja menestystä toimiimme.

Näin myös omassa elämässämme. Ihmiselle on hyväksi toimia aktiivisesti, pyrkiä päämääriään kohti. Mutta kuten toisessa psalmikohdassakin sanotaan: ”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa.” (Ps. 127: 1) Tämä muistaen, toivon että luotamme viime kädessä Jumalan johdatukseen niin henkilökohtaisissa kuin seurakunnankin hankkeissa.

Tämä teidän seurakuntanne on aktiivinen seurakunta. Olen nähnyt sen tämän viikon aikana. Olen kiertänyt monessa paikassa. Seurakunnassa ja yhteistyökumppanien luona. Pellossa ja Turtolassa. Olen saattanut aistia myös Turtolassa sitä henkeä, joka siellä vallitsee.

Teillä pellolaisilla on monta syytä olla hyvillänne tästä seurakunnastanne. Joka kokoaa ihmisiä yhteen armollisen Jumalan yhteyteen. Arjessa ja juhlassakin. Matalalla kynnyksellä, ruohonjuuritasolla toimien. Tässä piispantarkastuksessa iloitsemme tästä. Ja katsomme myös tulevaan ja rakennamme Pellon seurakuntaa, joka elää ja toimii vielä seuraavalla vuosikymmenelläkin.

Onpa vain hienoa viettää tällaisena päivänä Tuiran seurakunnan suurta juhlaa. Meillähän on kyseessä nyt tuplajuhla, kun Tuiran piispantarkastuksen viikonloppu huipentuu tähän messuun, ja lisäksi asetamme virkaansa seurakuntanne tuoreen kirkkoherran Laurin.

Hyvät seurakuntalaiset ja hyvä Lauri. Tahdon tervehtiä teitä sunnuntain psalmin antifonin sanoin: Sydämeni riemuitsee Herrasta. (1. Sam. 2: 1)

Tämä iloinen huudahdus – Sydämeni riemuitsee Herrasta – kertoo, että usko on iloinen asia. Usko on elämään turvallisuutta ja perustaa luova asia. Se on sitä niin voimakkaasti, että Samuelin kirjan kirjoittaja suorastaan huudahtaa, kuinka hänen sydämensä riemuitsee.

Millaista se ilo sitten on? Mistä se koostuu? Ajattelen että uskon ilo ei ole vain nopeasti tulevista ja menevistä tuntemuksista syntyvää iloa. Vaan uskon ilo ja riemu ovat jotain hitaampaa ja pysyvämpää. Jotain syvemmälle elämän perustaan ankkuroituvaa iloa.

Tämä ilo ankkuroituu oikeastaan Jumalaan itseensä. Kuten Samuelin kirjan kirjoittajakin sanoo: sydän riemuitsee Herrasta. Ei tästä tai tuosta maallisesta asiasta vaan koko elämän antajasta, ja olemassaolon lähteestä. Tämä ilo antaa sävellajin myös Marian ilmestyspäivälle. Maria sai armon olla Jeesuksen maallisen elämän antaja omassa ruumissaan ja omassa kohdussaan. Pyhään Henkeen luottaen.

Hyvä Lauri ja hyvä koolla oleva seurakunta. Eikö tässä ilossa ja sydämen asenteessa olisi meille paljon opittavaa ja muistettavaa? Kun olemme miettineet tämän viikonlopun aikana Tuiran seurakunnan tulevaisuutta noin kymmenen vuotta eteenpäin, niin voisiko tässä olla yksi näkökulma siihen, miten kertoisimme uskosta seurakuntana? Siis niin, että ilo, riemu ja elämää kannattelevat voimat voisivat olla vielä enemmän esillä. Voisimmeko rakentaa sellaista kirkkoa, jossa kohdataan koko elämän kirjo, valoisat ja tummemmatkin sävyt, mutta jonka toimintaa sävyttäisi kuitenkin ilo Herrasta? Olen vakuuttunut, että sellainen seurakunta ja kirkko olisivat kutsuvia ja puoleensa vetäviä.

Lauri, sinä olet aloittanut nyt uutena kirkkoherrana Niilo Pesosen jälkeen. Voi sanoa että aika isoissa saappaissa. Niilon seuraajana sinun on hyvä jatkaa Tuiran kirkkoherrana. Mutta tahdon kannustaa sinua; rakenna myös oma tapasi tehdä tätä työtä. Sinun omilla vahvuuksillasi. Luotettavuudellasi. Myös tuttuudellasi. Olet ollut täällä jo tosi pitkään ja Tuiran seurakunta luottaa sinuun. Nyt voit samalla lähteä kehittämään tätä työtä. Yhdessä seurakuntalaisten, luottamushenkilöiden, vapaaehtoisten ja työntekijöiden kanssa.

Hyvät Tuiran seurakuntalaiset ja työtoverit. Ottakaa Lauri lämpimästi vastaan teidän uutena kirkkoherrananne. Toivon että annatte hänelle tukenne nyt myös vakinaisena kirkkoherrana. Toivon todella, että kannatte Lauria myös omissa rukouksissanne Jumalan eteen. Ja sitoudutte myös sillä tavoin häneen uutena johtajananne. Seurakunta, joka elää keskinäisestä rukouksesta, on elävä ja Pyhään Henkeen luottava seurakunta.

Tänä sunnuntaina vietämme myös Reisjärven seurakunnan erityistä juhlaa, kun asetamme Erkki Lavantin seurakuntanne uudeksi vakituiseksi kirkkoherraksi. Uuden kirkkoherran saaminen on sellainen merkkipaalu, jota kannattaa juhlistaa. Se on ennen muuta koko seurakunnan juhla.

Hyvät Reisjärven seurakuntalaiset ja hyvä Erkki. Tahdon tervehtiä teitä tämän sunnuntain vaihtoehtoisen Vanhan testamentin lukukappaleen sanoin:

Koittaa aika – sanoo Herra Jumala – jolloin minä lähetän maahan nälän.
En leivän nälkää, en veden janoa,
vaan Herran sanan kuulemisen nälän. (Aam. 8: 11)

Näin kuulemme profeetta Aamoksen sanoja. Ajasta, jolloin ihmiset kaipaavat Elämän leipää, ja Jumalan sanan kuulemista. Tämän pyhän aiheena on Jeesus Elämän leipänä. Jeesus täyttää meidän nälkämme, joka on Jumalan sanan kuulemisen nälkää. Nälkää, jota tavallinen leipä ei voi viedä pois.

Profeetta Aamoksen sanat ovat meille profetiaa Jeesuksesta, joka tuli hengelliseksi leiväksemme. Paastonaikana me valmistaudumme jälleen ottamaan Jeesuksen vastaan. Jerusalemiin ratsastavana kuninkaana ja itsensä alttiiksi antavana uhrina, joka uhraa itsensä meidän puolestamme.

Tätä Jumalan sanaa on papin tehtävä jakaa. Kaikkialla kristillisissä seurakunnissa kuin myös täällä Reisjärven seurakunnassa. Olen tosi iloinen siitä, että Erkki on aloittanut Reisjärven seurakunnan uutena paimenena. Erkillä on laajaa työkokemusta, ja Erkillä on elämänkokemusta. Työhistoria Puolustusvoimissa on opettanut hänelle johtamisesta ja organisoimisesta. Hän on ollut saman kokoluokan seurakunnassa Alavieskassa jo kirkkoherrana. Kaikesta tästä Erkki voi ammentaa Reisjärvelläkin.

Hyvä Erkki, olen tosi iloinen siitä, että astut tämän seurakunnan palvelukseen. Et halunnut tälläkään kertaa jäädä vielä ihan eläkepäivien viettoon. Vaan haluat antaa vielä vuosiasi palvellaksesi Reisjärven seurakuntaa. Uskon, että Reisjärven seurakunta on hyvä seurakunta sinulle ja sinä olet hyvä paimen tälle seurakunnalle. Tunnet myös jo vanhastaan seurakuntaa erityisesti puolisosi Sanna-Leenan kautta. Tunnet Reisjärveä myös mökkipaikkakuntananne. Olen tosi iloinen halustasi vielä astua tähän palveluvirkaan.

Minullakin on oikein hyvät muistot tästä Reisjärven seurakunnasta. Vietimme seurakunnan piispantarkastusta marraskuussa 2020. Sanna-Leenan asetimme virkaan tänne Reisjärvelle elokuussa 2021 ja juhlimme silloin myös 200-vuotiasta kirkkoanne.

Reisjärven seurakunta on yhteisö, jolla on todella merkitystä seurakuntalaisille. Tämä seurakunta on keskeinen osa seurakuntalaisten ja paikkakunnan elämää. Täällä myös herätysliikkeillä on tärkeä merkityksensä. Reisjärven seurakunnalla on toki myös omat haasteensa. Teillä on käynnissä hanke uuden seurakuntatalon toteuttamiseksi. Tähän hankkeeseen Erkkikin saa nyt tulla mukaan.

Hyvä seurakuntalaiset. Vaikka paimenenne Erkki onkin jo kokenut, hänkin tarvitsee seurakuntalaisten tuen ja esirukouksen. Ottakaa Erkki rakkaasti vastaan. Kantakaa tekin vuorostanne häntä ja hänen läheisiään rukouksissanne, siinä missä hän palvelee teitä. Kristuksen valtakunnan ja Elämän leivän asialla.

Olemme koolla toki myös Alavieskan seurakunnan erityisenä juhlapäivänä. Asetamme tässä messussa virkaansa seurakuntanne uuden kirkkoherran Jari Valkosen. Tämä vierailu on minulle myös henkilökohtaisesti mieluinen. Iloitsen teistä kaikista, jotka olette tulleet ihan paikan päälle tähän kauniiseen Alavieskan kirkkoon. Nimittäin edellinen vierailuni täällä osui syvimpään korona-aikaan, enkä päässyt silloin tapaamaan moniakaan teistä, tiukkojen kokoontumisrajoitusten takia.

Hyvä Jari ja hyvät Alavieskan seurakuntalaiset, tahdon tervehtiä teitä tänään 1. Korinttilaiskirjeen 13 luvun sanoilla:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. […] Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1. Kor. 13: 1–3, 13)

Nämä tutut Paavalin 1. Korinttilaiskirjeen sanat muistuttavat meitä kristinuskon keskeisestä sanomasta. Siitä mikä on kaikkein tärkeintä. Ei pään tieto, ei säntillinen sääntöjen noudattaminen, ei uhrautuvaisuus, ei ulkonainen menestyminen, ei edes uskollinen luottamus ole Paavalin mukaan kristinuskossa kaikkein tärkeintä. Kaikkein tärkeintä on rakkaus, joka on Kristuksen seurakunnan todellisin tunnusmerkki. Vahvaa tekstiä apostolilta. Nämä sanat kuulemme uudelleen vielä tämän pyhän Uuden testamentin lukukappaleessa.

Nämä apostoli Paavalin sanat antavat siis myös suuntaa sille, mikä on kirkkoherran viranhoidossa ja jokaisen kristityn elämässä kaikkein tärkeintä. Tärkeintä on rakkaus. Jumalan rakkaus meitä kohtaan Jeesuksessa. Ja sen seurauksena meidän rakkaudellisuutemme toisiamme kohtaan. Seurakunnassa keskinäisenä rakkautena vaikuttava Henki.

Tällaisesta majakan valosta tahdon muistuttaa Jari sinua astuessasi Alavieskan seurakunnan kirkkoherran virkaan. Pidä kirkkaana mielessä Paavalin rohkeat sanat.

Pienen seurakunnan kirkkoherran virka on tehtävänkuvaltaan laaja. Siinä todella voi toteuttaa seurakunnan paimenen tehtävää kokonaisvaltaisella tavalla, rakkaudellisesti seurakuntaa hoitaen. Tehtävänkuva alkaa papin perustyöstä ulottuen aina hallintoon ja työyhteisön johtamiseen saakka. Ja kaiken keskellä keskeistä on ihmisten kohtaaminen rakkauden hengessä. Siinä riittää totisesti tehtäväkenttää yhdelle ihmiselle. Mutta tiedä se, että et ole tehtävässäsi yksin. Sinulla on piispasi tuki työllesi, samoin lääninrovastin tuki. Sinulla on monia kollegoita hiippakunnassamme samassa vaativassa tehtävässä. Ja erityisesti toivon, että sinulla on Alavieskan seurakunnan tuki. Yksinäinen puu ei kauaa pala. Kirkkoherra tarvitsee koko tiiminsä tuen. Työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja myös ihan riviseurakuntalaisten.

Hyvät Alavieskan seurakuntalaiset. Toivon että otatte Jarin lämpimästi vastaan uudeksi kirkkoherraksenne. Tukekaa häntä hänen työssään. Toivon myös, että rukoilette Jarin ja hänen läheistensä puolesta. Toivon, että tuotte hänet rukouksissanne uudelleen ja uudelleen Jumalan eteen.

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Vanha mies saapuu temppeliin. Hän on siellä tuttu näky. Hänet nähdään siellä usein hiljentymässä ja rukoilemassa. Iäkäs mies on omistanut elämänsä ehtoopuolen vuodet Messiaan odotukselle. Hän tuntee hyvin profetiat Messiaasta. Hän tietää, mitä on kirjoitettu. Profeetat ovat ennustaneet Vapahtajan, rauhan tuojan, tulevan maailmaan.

Tämä vanha mies on nimeltään Simeon. Hänelle odotus on hyvin omakohtaista, sillä hänelle on luvattu, ettei hän kuole, ennen kuin näkee Herran Voidellun.

Kun Maria ja Joosef tuovat pientä Jeesus-lasta temppeliin siunattavaksi, Simeon havahtuu. Hän kääntyy katsomaan lasta, ja yhtäkkiä hänet täyttää varmuus: Tässä on se Messias, jonka Jumala on luvannut. Tässä on Jumalan kirkkauden säteily. Vanhus ottaa vapisevin käsin pienen Jeesus-lapsen syliinsä ja tietää, että nyt hän on valmis lähtemään. Hän on omin silmin nähnyt Herran Voidellun. Hän pitää Maailman Valoa sylissään.

Myöhemmin, aikuiseksi kasvettuaan, tuo sama Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12) Tuon valon näki vanha Simeon, mutta sen sai nähdä moni muukin Jeesuksen kohdannut ihminen tämän taipaleen varrella.

Tuo valo loistaa kaikille kansoille. Jeesus ei ole vain juutalaisille luvattu pelastus, vaan kaikille maailman ihmisille. Myös meille, jotka tänään olemmme kokontuneet messuun Los Bolichesin kirkkoon. Tämä maailma, jonka asiat tuntuvat olevan perusteellisesti sekaisin kaipaa sitä valoa, jonka vain Jeesus voi tuoda.

Maria ja Joosef olivat aikanaan hyvin konkreettisella tavalla Valonkantajia tuodessaan Jeesuksen temppeliin ja Simeonin syliin. Simeon sai kohdata Jumalan kirkkauden heidän kauttaan, heidän tuomanaan.

Tätä Kristus-valoa meidät kristityt kutsutaan kuljettamaan eteenpäin. Tänään kuka tahansa meistä tavallisista kristityistä voi olla valonkantaja, joka välittää Jumalan rakkautta eteenpäin sanoin ja teoin, kutsuu siten lisää ihmisiä valon piiriin.

Täällä Aurinkorannikon suomalaisessa seurakunnassa aivan erityisenä rikkautena ja voimavarana ovat tavalliset seurakuntalaiset, jotka käyttävät taitojaan ja lahjojaan seurakunnan yhteiseksi hyväksi. He ovat valontuojia. He ovat antaneet itsensä Jumalan käyttöön. Tänään kiitämme aivan erityisesti juuri valitusta seurakuntaneuvostosta, jonka tänään siunaamme tehtäväänsä.

Valon tuomisen lisäksi moni meistä myös kokee valon kaipausta. En tarkoita vain sitä, miten moni tulee tänne etelään löytääkseen auringonvaloa talven keskellä. Tarkoitan samaa syvää kaipausta, jota Simeon tunsi. Se ei ollut vain silmillä nähtävän, vaan sydämeen asti tulvivan valon odotusta. Se oli kaipausta saada kokea Jumalan läheisyyttä rikkinäisen maailman ja oman elämän kysymysten, kenties kipujenkin keskellä. Se oli toivoa siitä, että saa kohdata Vapahtajan. Simeon sai kohdata Vapahtajan vasta elämänsä viimeisillä metreillä, mutta me olemme kenties saaneet kasvaakin Vapahtajan tuntemisessa ja seurakunnan keskellä. Kristus on tullut meitä lähelle.

Vapahtaja tulee meitä lähelle, kun rukoilemme. Hän on kanssamme Raamatun Sanan äärellä. Hän kumartuu meitä kohti ehtoollisessa. Hänen oman siunauksensa me saamme jokaisessa meille lausutussa siunauksen toivotuksessa.

Jeesus on meille Elämän valo. Seuratkaamme häntä. On kaunista jakaa tuota valoa, elää valon piirissä yhdessä. Sitä varten on olemassa tämä seurakunta täällä. Sitä varten on Kristuksen maailman laaja kirkko. Valon ja toivon julistamista, armon jakamista varten. Jumalan kirkkauden säteily siunatkoon Aurinkorannikon suomalaista seurakuntaa ja jokaista tänne tulevaa tästä ikuiseen kirkkauteen asti.