Kirkolliskokouksen alkaessa

Kirkolliskokous alkaa tänään (13.5.2024) Turussa. Nelivuotiskauden ensimmäinen istuntoviikko aloitetaan messulla Turun tuomiokirkossa. Sen jälkeen seuraa järjestäytyminen ja edustajien sijoittaminen valiokuntiin. Mahdollisimman pian pyritään aloittamaan varsinaisten asioiden käsittely. Listalla on muiden muassa Kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja toimintakertomus. Seurakuntien arjen kannalta tärkeimpiä kysymyksiä ovat talouden tasaamiseen erilaisten seurakuntien kesken liittyvät asiat. Suurin julkinen mielenkiinto kuitenkin kohdistuu jälleen kerran avioliittokysymykseen. Sitä käsitellään piispainkokouksen esityksen pohjalta.

Keskustelu piispainkokouksen esityksestä

Kun piispainkokouksen esitys kirkkojärjestyksen muutokseksi tuli julkiseksi maaliskuun lopulla, on asiasta käyty kirkon sisällä ja mediassa laajasti keskustelua. Itse en ole keskusteluun osallistunut, paitsi että tämän päivän Kalevassa on joitakin kommenttejani.

Asetuin piispainkokouksessa tukemaan esitystä. Muiden piispojen tapaan olen saanut esityksen julki tulon jälkeen kymmeniä, jopa satoja sähköposteja asiaan liittyen. Sosiaalisessa mediassa asiasta on keskusteltu vilkkaasti. Olen huomannut, että omaa tukeani piispainkokouksen esitykselle on tulkittu monella tavalla. On ollut kommentteja, että ”hirveätä, luulin sinun olevan perinteisen avioliittokäsityksen kannalla mutta ilmeisesti et enää olekaan”. Sitten on ollut vastakkaisia kommentteja, että ”hienoa, että olet vihdoinkin päätynyt sateenkaariliittojen kannattajaksi”.

Joudun tuottamaan pettymyksen molempien ajatusten esittäjille. En ole luopunut perinteisestä avioliittokäsityksestä enkä ole sateenkaariliittojen kannattaja. Haluan seuraavassa kertoa, mitä tällä tarkoitan.

Kolme pointtia

Palataan kuusi vuotta taaksepäin, Oulun hiippakunnan piispanvaalia edeltäneisiin vaiheisiin. Piispanvaalin yhteydessä järjestetyissä paneeleissa ja haastatteluissa meiltä ehdokkailta kysyttiin lukuisia kertoja, miten suhtaudumme samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen.

Totesin tuolloin, että vastaukseni sisältää kolme näkökohtaa: 1. Olen perinteisen avioliittokäsityksen kannalla, koska katson, että sillä on vahvat raamatulliset ja kirkon traditiosta nousevat perustelut. 2. Olen jo pitkään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten kanssa keskustellessani oivaltanut, että kysymys ei ole vain ”asiasta”, vaan monia ihmisiä henkilökohtaisesti syvästi koskettavasta kysymyksestä. 3. Jos tulen valituksi piispaksi, sitoudun yhdessä toisten piispojen kanssa etsimään kirkkoamme jakavaan avioliittokysymykseen ratkaisua, jonka kanssa kirkkomme voi kulkea yhdessä eteenpäin.

Voin edelleen sitoutua kaikkiin kolmeen edellä mainittuun asiaan. Miten tämä suhteutuu siihen, että asetuin tukemaan piispainkokouksen esitystä? Sitä avaan seuraavassa.

Piispainkokouksen esitys

Piispainkokouksen esitys lähtee siitä, että kirkossa olisi kaksi rinnakkaista, eri tavoin teologisesti perusteltua avioliittokäsitystä: käsitys avioliitosta miehen ja naisen välisenä ja käsitys avioliitosta kahden henkilön välisenä. Avioliittokäsitykset olisivat rinnakkaisia, eikä kumpikaan niistä olisi toisen alatapaus tai poikkeustapaus. Näin ollen piispainkokouksen esitys poikkeaa kirkolliskokouksessa aiemmin käsitellystä ja hylätystä edustaja-aloitteesta, jossa kirkon avioliittokäsitystä ehdotettiin ”laajennettavaksi”. Tämä olisi tosiasiallisesti muuttanut myös nykyistä avioliittokäsitystä.

Tämä ei todellakaan ole teologisesti tai juridisesti vain semantiikkaa. Nykyistä avioliittokäsitystä ei nimittäin ole kirjattu kirkkojärjestykseen ja kaikki päätökset sen ”laajentamiseksi” johtavat tilanteeseen, jossa kirkon nykyinen avioliittokäsitys ja sen teologiset perustelut jäävät joko kokonaan tai ainakin kirkkojärjestykseen kirjaamatta. Avioliittokäsityksen ”laajentamisella” kirkon avioliittokäsityksestä olisi tullut ja tulisi puhtaasti sukupuolineutraali.

”Avioliittokäsityksen laajentamisesta” poiketen piispainkokouksen ehdotuksessa lähdetään siitä, että nykyistä avioliittokäsitystä ei muuteta. Päinvastoin se kirjattaisiin tarkkaa sanamuotoa myöten (käsitys avioliitosta miehen ja naisen välisenä) kirkkojärjestykseen ja sen perustelut hyväksyttäisiin kirkolliskokouksen päätöksessä. Nykyisen käsityksen rinnalle hyväksyttäisiin toinen avioliittokäsitys, jossa avioliittoa ei olisi määritelty eri sukupuolten perusteella, vaan avioliitto ymmärrettäisiin kahden henkilön väliseksi noudattaen näin avioliittolain nykyistä sanamuotoa. Myös tämä avioliittokäsitys kirjattaisiin yhtäläisellä tavalla kirkkojärjestykseen, ja sen teologiset perustelut hyväksyttäisiin kirkolliskokouksen päätöksessä.

Papin ja muiden työntekijöiden oikeus valita

Keskustelussa on ihmetellen kyselty, miten kirkossa voi olla jostakin opillisesta kysymyksestä kaksi rinnakkaista käsitystä. En kiistä, etteikö tämä olisi poikkeuksellinen ratkaisu, mutta ei kuitenkaan ainutkertainen. Vastaavan kaltainen malli on nimittäin ollut Norjan kirkossa jo pian kymmenen vuotta. Norjan kirkko muistuttaa teologisesti ja käytännössä herätysliikkeineen sekä muine erityispiirteineen hyvin paljon omaa kirkkoamme. Vastakkaisista ennustuksista poiketen Norjan kirkko ei ole myöskään hajonnut, vaikka sillä onkin kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä.

Papilla olisi piispainkokouksen esityksen mukaan kirkkojärjestyksessä säädetty oikeus toimia kummankin avioliittokäsityksen mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että hän voi vihkiä tai pidättäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Kun papille säädettäisiin tällainen oikeus valita, niin esityksessä on välttämätöntä kuitenkin varmistaa, että jokaisessa seurakunnassa samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat saada kirkollisen vihkimisen siinäkin tapauksessa, että kaikki seurakunnan papit pidättäytyisivät samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä.

Kirkkoherran ja lääninrovastin asema

Esityksen mukaan kaikkien avioliittolain ja kirkkojärjestyksen edellytykset täyttävien parien avioliittoon vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi ja sen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi. Joissakin kommenteissa tämä on virheellisesti ymmärretty siten, että kirkkoherralla ei olisi oikeutta pidättäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja. Tämä ei pidä paikkansa, vaan kirkkoherralla on samat oikeudet kuin muillakin papeilla. Kirkkoherran tulisi ainoastaan ”toimia postikonttorina” eli olla yhteydessä esimerkiksi johonkin toiseen lähialueen pappiin, jonka hän tietää olevan valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Jos tämän tehtävän hoitaminen tuottaisi haasteita kirkkoherralle, sen voisi hoitaa lääninrovasti. Mainittakoon, että lääninrovastin nimittää tuomiokapituli neljäksi vuodeksi kerrallaan rovastikunnan seurakuntien kirkkoherrojen joukosta.

Esityksessä todetaan selväsanaisesti, että avioliittokäsitys ei saa muodostua syrjintäperusteeksi virkoihin tai tehtäviin valittaessa. Esityksen mukaan työjärjestelyin tulee varmistaa, ettei kukaan muukaan työntekijä kuin pappi joudu toimimaan avioliittoon vihkimisessä tai siunaamisessa vastoin omaatuntoaan.

Tulevaisuuden ennakointia

Miksi siis päädyin perinteisen avioliittokäsityksen kannattajana tukemaan tällaista esitystä? Olen ollut kirkolliskokouksessa eri rooleissa (valittuna edustajana, kirkkohallituksen kansliapäällikkönä ja piispana) yli 20 vuotta, ja tällä kokemuksella vakaa käsitykseni on, että kirkolliskokous tulee joka tapauksessa muuttamaan kirkon avioliittokäsityksen todennäköisesti tällä vuosikymmenellä. Tämä perustuu siihen, kuinka nopeasti ajatukset ja arvostukset ovat kirkolliskokouksen piirissä muuttuneet liberaalimpaan suuntaan. Kehitys jatkunee tällaisena myös lähivuosina.

Jos piispainkokouksen esitys kaatuu, tulee todennäköisesti hyvinkin pian esiin uusi edustaja-aloite, joka toistaisi ehdotuksen ”avioliittokäsityksen laajentamisesta” täysin sukupuolineutraaliksi. Arvioin, että tämänkaltainen ehdotus tulisi menemään kirkolliskokouksessa läpi tämän vuosikymmenen aikana. Rinnalle ei jäisi perinteistä avioliittokäsitystä, eikä olisi varmaa, annettaisiinko perinteisellä kannalla oleville omantunnonvapautta tai kirjattaisiinko sitä ainakaan kirkkojärjestykseen.

Kun tämä on todennäköinen tulevaisuudenkuva, olen halunnut omalta osaltani ennakoida asiaa.  Rinnakkaisten avioliittokäsitysten ratkaisu turvaisi perinteisellä kannalla olevien mahdollisuuden toimia omantuntonsa mukaan, ja samalla se turvaisi samaa sukupuolta olevien kirkon jäsenten oikeuden kirkolliseen vihkimiseen.

Moni konservatiivisesti ajatteleva kirkolliskokousedustaja on julkisuudessa kertonut äänestävänsä piispainkokouksen esitystä vastaan. Mietin, ajatellaanko tällöin, että tilanne pysyisi ennallaan. Näin ei tule käymään, vaan piispainkokouksen esityksen kaataminen tulee osoittautumaan – näin uskon – Pyrhoksen voitoksi perinteisen avioliittokäsityksen kannattajille.

Ymmärrän hyvin, että moni ei halua tai kykene ajattelemaan tässä asiassa – shakkipelivertausta käyttäen – seuraavaa siirtoa kauemmaksi. Oma pyrkimykseni sen sijaan on ajatella muutamaa siirtoa eteenpäin ja pyrkiä toimimaan siten, että perinteisen avioliittokäsityksen omaavilla papeilla olisi todelliset toimintaedellytykset tässä kirkossa myös tulevaisuudessa.

Miten kirkossa opetettaisiin?

Kommentoin vielä yhtä esille nostettua kysymystä. Miten kirkossa voisi opettaa avioliitosta esimerkiksi rippikoulussa, jos olisi kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä? Piispainkokous tulisi varmaankin antamaan tästä tarkempia ohjeita rippikoulusuunnitelmassa. Rippikouluopettajalla olisi lupa opettaa avioliitosta kummankin avioliittokäsityksen mukaisesti, mutta samalla tuoda esille, että kirkossa on yhtäläisesti hyväksytty toinenkin avioliittokäsitys. Jo nyt rippikoulusuunnitelma lähtee siitä, että rippikoulussa toimitaan kunnioittavan keskustelun periaatteiden mukaisesti.

Lopuksi

Ymmärrän hyvin, että piispainkokouksen ratkaisu jakaa mielipiteitä sekä kirkon jäsenten, pappien, muiden työntekijöiden että kirkolliskokousedustajien välillä. Toisille tämä ratkaisu on liian vähän, toisille liian paljon. Piispan tärkeimpiä tehtäviä on edistää kirkon ykseyttä. Vaikka ratkaisu ei ehkä olekaan täydellinen, niin olen vakuuttunut, että se on paras mahdollinen. Aidon konsensusratkaisun tunnusmerkkinä voidaan myös pitää sitä, että se herättää jossakin määrin tyytymättömyyttä kaikissa osapuolissa.

Kirkolliskokousedustajat joutuvat ottamaan kantaa piispainkokouksen esitykseen todennäköisesti marraskuussa. Haluan korostaa, että piispainkokouksen esityksen puolesta äänestäminen ei edellytä molempien avioliittokäsitysten sisällöllistä ja teologista hyväksymistä, vaan ainoastaan sitä, että tunnustaa kahden erilaisen avioliittokäsityksen olemassaolon kirkossamme. Näinhän asia on, eikä kumpikaan käsityksistä ole häviämässä mihinkään.

Olen halunnut tässä kirjoituksessa avata piispainkokouksen esitystä ja omia tuntojani. Olen joutunut paljon pohtimaan ja kipuilemaan Jumalan kasvojen edessä näiden kysymysten kanssa. Uskon, että samassa tilanteessa ovat kaikki kirkolliskokousedustajat ja myös kaikki muut. Minua on näissä pohdinnoissa rohkaissut ajatus siitä, että Jumala on johdattanut kirkkoaan sen historian aikana monissa vaikeissa tilanteissa. Miksemme luottaisi siihen, että Jumala on kanssamme tässäkin kirkkomme vaiheessa.

”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt. 28:20

(Kirjoituksen ydinosat perustuvat Oulun hiippakunnan papeille 13.3.2024 lähettämääni kirjeeseen)