Piispa Jukka Keskitalon pääsiäistervehdys 2021

 

Talvi on ollut eteläistä Suomea myöten runsasluminen. Olemme päässeet nauttimaan hiihtämisestä ja ulkoilusta. Kunnon talvi on ollut Luojan lahja meille poikkeusolojen väsyttämille elämän vaeltajille. Hiippakunnan pohjoisosissa talvi pitää vielä luontoa otteessaan, mutta aikanaan aurinko sulattaa paksutkin lumikerrokset juokseviksi puroiksi. Kevään ihme alkaa taas olla käsillä.

Näissä kevään odotuksen tunnelmissa minua on aivan erityisesti puhutellut pääsiäisvirsi 105, Aurinkomme ylösnousi. Sen on sanoittanut Kalajokilaakson alajuoksulta Rautiosta kotoisin ollut maanviljelijä, kansanedustaja ja lestadiolainen maallikkosaarnaaja Leonard Typpö (1868–1922).

Virrellä on sen sanoittajan kotiseutuun ja lestadiolaiseen uskonkieleen liittyvien syiden vuoksi vahva kytkentä Oulun hiippakuntaan. Tämän vuoksi virttä onkin kutsuttu Oulun hiippakunnan nimikkovirreksi. Tuntuu erityisen hienolta, että hiippakunnan virsi liittyy nimenomaan pääsiäiseen, kristikunnan suurimpaan juhlaan.

Monia on puhutellut virren kohta, jossa sanotaan hieman runollisesti ja salaperäisesti ”aurinko on ristin päällä valkoinen ja punainen”. Mitä tämä kielikuva tarkoittaa? Aurinko on kuva Kristuksesta. Kristus-aurinko loistaa ristin päällä punaisena ja valkoisena. Punainen on Jeesuksen sovintoveren väri. Se viestittää pitkäperjantain tapahtumista. Kristuksen sovintoveri vuoti meidän syntiemme vuoksi. Valkoinen aurinko viittaa pääsiäisen ihmeeseen, kun Kristus ylösnousi ja kukisti kuoleman vallat.

Omalta osaltani tulevaa pääsiäistä sävyttää kauan odotettu Ylivieskan uuden kirkon vihkiminen. Toimitan vihkimisen tarkalleen viisi vuotta vanhan kirkon traagisen palon jälkeen. Silloin ylivieskalaiset kulkivat päät painuksissa poroksi palaneen rakkaan kirkkonsa raunioille. Ylivieskalaisten suruun liittyivät monet ympäri maata kuullessaan sydämiä vavahduttavan uutisen kirkon palosta.

Tulevana pääsiäisenä, viisi vuotta myöhemmin, tunnelma on täysin toinen. Saamme katsella kaunista uutta Ylivieskan kirkkoa, joka on kuin ylösnousemuksen aamun ihme. Se on kyynelten ja tuhkan keskeltä noussut ilon katedraali. Jo olemassaolollaan se kertoo samaa sanomaa, jonka enkeli ilmoitti hämmentyneille naisille tyhjän haudan äärellä: Jeesus on noussut kuolleista.

Tässä Ylivieskan seurakunnan suuressa juhlassa, Kalajokilaakson ylemmillä latvavesillä, lauletaan edellä mainitsemani Leonard Typön virsi Aurinkomme ylösnousi. Sata vuotta syntynsä jälkeen virsi kajahtaa uudessa kirkossa julistaen Kristusta, joka on ristin päällä valkoinen ja punainen; Kristusta, joka on sovittanut syntimme ja voittanut kuoleman.

Ylivieskan kirkon vihkiäisjuhla on koko Oulun hiippakunnan juhlapäivä. Seurakunnat Perhosta Utsjoelle yhtyvät iloon. Kristus nousi kuolleista, totisesti ylösnousi!

Pääsiäisen alla 2021,

 

 

 

Jukka Keskitalo
Oulun hiippakunnan piispa

 

Rukses ja vilges beaivváš. Ráfálaš jaskes vahkku ja buriid beassážiid!

Ruopsis já vielgis piäiváš. Juõmâs jõnn neäʹttel da rämmsaž eʹjjpeeiʹv!

Ruõʹpsses da viõʹlǧǧes peiʹvv. Tuáivuttâm sijvuus oho já ilolâš pessijáid!