Piispa Jukka Keskitalon pääkirjoitus Rauhan Tervehdyksessä 2.11.2022

Tänä lauantaina vietetään pyhäinpäivää. Monet meistä lähtevät hautausmaille muistelemaan pois nukkuneita läheisiään ja sytyttämään kynttilöitä. Lepattava liekki voi muistuttaa toivon näköalasta – kaikki ei olekaan tässä, vaan meillä on elävä jälleennäkemisen toivo.

Pyhäinpäivää vietetään kaikkien pois nukkuneiden muistopäivänä. Monessa kirkossa luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet iltajumalanpalveluksessa. Pyhäinpäivä on kaikkien pyhien päivä, siitä tulee myös pyhäinpäivän nimi. Pyhien päivä.

Kaikki Kristuksessa pois nukkuneet ovat uskomme mukaan pyhiä, riippumatta elämän aikaisista teoista tai tekemättömyyksistä. Meillä on elävä toivo, että he kaikki saavat kohdata Jumalan ajan rajan tuolla puolella.

Tuohon rajan ylittäneiden ketjuun mekin liitymme vuorollamme. Monessa kirkossa oleva kaareva alttarikaide jatkuu kristillisen symboliikan mukaan rajan tuolla puolella, muodostaen yhdessä täydellisen kehän näkyvän alttarikaiteen kanssa.

Haudoilla käyminen on monelle suomalaiselle tärkeä osa pyhäinpäivän ja joulun viettoa. Se on mielestäni kristillistä tapakulttuuria sanan positiivisessa merkityksessä. Hautausmailla on kyky puhutella syvällisellä tavalla, ja niiden ylläpitämiseksi ei suotta nähdä seurakunnissa vaivaa. Hautausmaat ovat monelle hyvin rakkaita paikkoja ja niistä on syytä pitää jatkossakin huolta.

Hautausmaiden muistomerkit kertovat myös menneestä maailmasta ja jostakin jo kaukaisesta ajasta. Ja toisaalta hautausmailla juuri tunne sukupolvien ketjusta voi olla melkein käsin kosketeltavissa. Yhtä kaikki, hautausmaat kertovat pyhäinpäivän sanomasta, jonka voi lausua myös virren 30 sanoin: Maailman kautta, kuljemme laulain, taivasta kohti matka vie.