Kirjoitus Kalevan Kartalla -blogissa 7.1.2020

Ylen kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista kannattaisi yhteistä oppiainetta uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon tilalle.

Tulos ei sinänsä yllätä, varsinkin, kun kyselyssä ei ole avattu, mitä tämä yhteinen oppiaine pitäisi sisällään. Keskustelua aihepiiristä haittaa se, että julkisuudessa perustiedot esimerkiksi uskonto-oppiaineen sisällöstä ovat puutteellisia ja usein vääriä.

Vielä nykyäänkin monet luulevat, että uskonnonopetus Suomessa on ”tunnustuksellista”. Sitähän se ei ole ollut enää pitkiin aikoihin. ”Oman uskonnon opetus” ei ole uskonnon harjoittamista, vaan tietopohjaista opetusta uskonnoista. ”Omaa” siinä on se, että liikkeelle lähdetään ikään kuin kotiseutuperiaatteen mukaisesti tutuimmasta uskonnosta. Oman uskonnon opetuskin sisältää muiden uskontojen opetusta ja etiikkaa.

Elämänkatsomustieto on puolestaan aikanaan luotu vaihtoehdoksi niille, jotka eivät katso voivansa osallistua uskonnonopetukseen. Vaikka siinäkin on ripaus uskontojen esittelyä, on uskontotiedon osuus siinä varsin ohut verrattuna uskonnonopetukseen.

Kun kyselyssä liputetaan ”yhteisen katsomusaineen” puolesta, ei tulla todennäköisesti ottaneeksi huomioon muutoksesta aiheutuvia seurauksia. Listaan tässä niistä muutamia mm. Ruotsin ja Norjan kokemusten valossa. Näissä maissa nimittäin on luotu yhteinen uskontotieto-niminen katsomusaine.

Ruotsissa on todettu, että koululaisten tietotaso uskonnoista on suorastaan romahtanut. Se on selkeästi heikompaa kuin esimerkiksi Suomessa. Tällä on selkeä yhteys siihen, että koulun yhteinen katsomusaine ei anna riittävästi tietoja maailman uskonnoista. Globalisoituvassa maailmassa uskontojen lukutaito ja ymmärrys on yhä tärkeämpää esimerkiksi kansainvälisen kaupan piirissä toimiville ihmisille. Uskontojen merkitys maailmassa ja maailman politiikassa ei suinkaan vähene, vaan lisääntyy.

Norjassa puolestaan yhteisen katsomusaineen luominen on johtanut jatkuviin kiistoihin oppiaineen sisällöstä. Uskonnottomien mielestä siinä on liikaa uskontoja koskevaa ainesta ja kristittyjen ja muiden uskontojen edustajien mielestä liian vähän.

Nämä kiistat tulisivat myös Suomeen, jos pyrittäisiin luomaan uusi yhteinen katsomusoppiaine. Samat kiistat, jotka nykyisin ovat ilmenneet mm. koulujen joulujuhlien osalta (voiko juhlassa olla virsi, joulukuvaelma jne.) tulisivat katsomusoppiaineen sisälle. Seurauksena olisi jatkuvia kanteluita asiasta. Ne, jotka luulevat yhteisen oppiaineen synnyttävän linnarauhan ovat epärealistisella tavalla väärässä.

Edellä sanomani käy ilmi Ylen kyselyä koskevasta uutisesta. Elämänkatsomustiedon puolestapuhujat eivät halua uutisen mukaan lähteä luomaan uutta oppiainetta, vaan haluaisivat nykyisestä elämänkatsomustiedosta tehtävän sellainen. On selvää, että nykyisestä elämänkatsomustiedosta ei tällaiseen rooliin ole. Yhteisen oppiaineen kannattajien on siis tiedostettava, että muutos avaisi melkoisen pandoran lippaan ja pikemminkin romuttaisi kuin rakentaisi linnarauhaa. Lienee varmaa, ettei yhteisestä katsomusaineesta kyettäisi luomaan sellaista, josta osa koululaisista ei haluaisi vapautusta oman vakaumuksensa perusteella.

Nykyisen mallin hankaluuksia usein liioitellaan. En väheksy opetusjärjestelyihin liittyviä haasteita, mutta niihin on olemassa myös ratkaisuja. Erillisten oppiaineidenkin tilanteessa tiettyjä moduleita voidaan opettaa yhdessä sulauttamatta oppiaineita kokonaan yhteen. Tämä vain edellyttää kunkin oppiaineen opetussuunnitelman noudattamista ja opettajalta erittäin korkeatasoista osaamista.

Nykyinen oman uskonnon opettamisen malli ja sen rinnalla elämänkatsomustieto on käytettävissä olevista vaihtoehdoista ylivoimaisesti paras. Se toteuttaa uskonnonvapautta kaikkein parhaiten. Se ottaa hyvin huomioon myös uskonnollisten vähemmistöjen aseman, kun heilläkin on tietyn oppilasmäärän täyttyessä mahdollisuus saada oman uskontonsa mukaista opetusta.

Yhteisen oppianeen puolustajat eivät usein hahmotakaan, kuinka suuri isku ehdotettu muutos olisi vähemmistöille. Oman uskonnon opetus on hyvin tärkeää esimerkiksi ortodokseille, juutalaisille ja muslimeille.

Yhteisen katsomusaineen luominen johtaisi väistämättä eri uskonnollisten ryhmien aktivoitumiseen asiassa. Jotkut voivat pitää tätä hyvänä asiana, mutta yhteiskunnan kokonaisuuden ja eheyden kannalta se ei kuitenkaan ole tavoiteltava tila. On parempi, että esimerkiksi islamia opetettaisiin kouluissa tietopohjaisesti ja kontrolloidusti, kuin että opetusta annettaisiin yksinomaan moskeijoissa. Tällainen opetus ei noudattaisi mitään opetussuunnitelmaa eikä olisi valvottavissa, ja olisi näin ollen avoin myös radikalisoitumisen vaaralle. Sama pätee toki muihinkin uskonnollisiin ryhmiin.

Jos yhteisen oppiaineen luomiseen kuitenkin kaikesta huolimatta päätettäisiin ryhtyä, pitäisi prosessi aloittaa kokonaan alusta. Nykyisen elämänkatsomustiedon varaan uutta oppiainetta ei missään nimessä voida rakentaa. Niin rajoittunut ja suppea sen näkökulma uskontoihin on.

***

Tämä on linkki Kalevan Kartalla -blogiin, jossa kirjoitus on julkaistu 7.1.2020