Puhe Uusheräyksen kesäjuhlilla 24.7.2021

Hyvät ystävät. Lämmin tervehdys teille Uusheräyksen kesäjuhliin osallistuville. Olosuhteiden vuoksi tämä tapahtuma järjestetään pääsääntöisesti virtuaalisena tapahtumana. On hyvä asia, että meillä on nämä tekniset välineet, jotta voimme jakaa sanaa ja kokea yhteyttä tätä kautta. Totta kai kaipaamme jo kovasti sitä, että pääsisimme kohtaamaan kasvotusten. Rukoilemme, että tämä aika koittaisi mahdollisimman pian.

Tämän tilaisuuden nimeksi on valittu Ylenpalttinen armo. Otaksun, että teeman takana on meille monille tuttu raamatunkohta Roomalaiskirjeestä:

Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Room.5:20.

Tämä jae viittaa siihen, että Jumalan lain yhtenä tehtävänä on näyttää meille, että olemme rikkoneet Jumalan antamia ohjeita ja toimineet lähimmäisiämme vastaan. Raamatun ohjeet nostavat eteemme kuvan ihmisen elämästä sellaisena, kuin Jumala haluaisi sen olevan. Mutta samalla Jumalan laki toimii peilinä, joka näyttää meille elämämme sellaisena, kuin se on todellisuudessa.

Kun kuuntelemme sydämessämme Jumalan antamia elämänohjeita, se on vähän sama, kuin että näkisimme peilistä kaksi ihmistä. Toinen on ihannekuva siitä, millainen elämäni tulisi olla ja toinen kuva on se, mitä todellisuudessa olen. Mitä enemmän uskallamme katsoa tuota peiliä, sitä suuremman ristiriidan näemme noissa kahdessa ihmisessä.  Ja kun näemme tämän ristiriidan, ymmärrämme, kuinka olemme syntisiä, emmekä voi itse poistaa ristiriitaa ihannekuvan ja todellisuuden välillä. Tarvitsemme Jumalan armoa.

Mutta mitä on armo. Uskon, että suurin osa meistä on kuullut jo rippikouluaikana vuosikymmeniä sitten esitetyn sanaleikin sanojen ensimmäisillä kirjaimilla: Armo on = Ansioton Rakkaus Meidän Osaksemme.

Kyse on siis Jumalan anteeksiantavasta rakkaudesta, jonka Jeesus teki todeksi 2000 vuotta sitten ristin kuollessaan ja ylösnousemuksellaan. Jokaiselle meille on tämä Jumalan armo annettu jo kasteessamme, mutta ilman ymmärrystä elämämme puutteista emme voi ymmärtää, mihin me armoa oikeastaan tarvitsemme.  Tuon jakeen ajatuksen mukaan synnintunnon lisääntyessä myös armo muuttuu merkittävämmäksi ja suuremmaksi eli lopulta ylenpalttiseksi.

Kyse on vähän samasta, kuin että joku joutuu sumuisella merellä veden varaan, ja hänelle heitetään pelastusrengas. Niin kauan, kuin ihminen kuvittelee rannan olevan lähellä ja hän ajattelee pystyvänsä uimaan rantaan omin voimin, pelastusrenkaan merkitys on hänelle aika pieni. Mutta siinä vaiheessa, kun tuuli hajottaa sumun ja ihminen huomaa, että ranta on kaukana, eikä muuta vaihtoehtoa ole kuin tarttua pelastusrenkaaseen, sen merkitys muuttuu hänelle äärimmäisen suureksi. Siis ylenpalttisen suureksi.

Laki eli Jumalan käskyt Raamatussa ovat ikään kuin tuo tuuli, joka havahduttaa ihmisen näkemään oman todellisuutensa.  Vasta silloin ymmärrämme, kuinka paljon armoa tarvitsemme ja samalla, kuinka hieno asia se on. Kristillinen syntioppi ei ole siis surullinen, vaan näin ymmärrettynä ihmiselle hyvää merkitsevä asia.

Mutta esitän vielä kaksi kysymystä: 1) Onko mahdollista, että virheellisesti painotettu syntisyyden korostaminen voi myös vieraannuttaa meitä Jumalan armosta ja kirkon sanomasta? Kun esitän tämän ensimmäisen kysymyksen, tiedän olevani kaltevalla pinnalla, vai pitäisikö sanoa merellistä kielikuvaa jatkaen heikoilla jäillä. Tosiasia on nimittäin, että Jumalan edessä olemme syntisiä ja ainoa pelastuksemme on tuo Jumalan ylenpalttinen armo. Jos tämä lähtökohta nyt muuttuisi sumuiseksi, kysymykseni johtaisi ehkä jonkun teistä kuulijoista ajattelemaan, että emme sittenkään ole armon varassa.

Mutta otan nyt pienen riskin ja kysyn kuitenkin, korostammeko ihmisen syntisyyttä joskus siten, että se saa ihmiset sulkemaan korvansa eikä myöskään armo avaudu.

Kysymyksen taustana on Raamatun kertoma näkökohta, että jokainen ihminen tekee myös paljon hyvää elämässään. Jokainen ihminen, olipa hän kristitty, muslimi, hindu tai ateisti, siis jokainen ihminen tekee myös hyvää lähimmäisilleen. Ajatellaanpa jotain suurkaupunkia. Mikä määrä äidinrakkautta, uskollista ystävyyttä, vastuunkantoa iäkkäistä vanhemmista tai ahkeruutta omalla työpaikalla tuollaiseen suuren kaupungin ihmisyhteisöön mahtuu. Ja tässä pohdinnassa ei ole mitään sellaista, mitä Raamattu ei meille kertoisi. Vuorisaarnassa Jeesus toteaakin

Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Matt. 5:46-47.

Jeesus siis toteaa, että hänen maansa halveksitut ja vähän laidoilla olevat kulkijatkin osoittavat ystävällisyyttä ja rakkautta toisiaan kohtaan.

Kun moni tämän päivän ihminen kuulee ajatuksen, että olemme kaikki täysin syntisiä, se ei vastaa hänen kokemustaan omasta elämästä eikä toisten ihmisten elämästä.

Havainnollistan tätä heinäkuun kunniaksi talvisella vertauksella.  Asetelma on vähän sama, kuin Jos avantouimarille menee vakavalla naamalla sanomaan laiturilla ennen hänen uintiaan, että ”olet varmaan aivan jäässä ja sinun pitäisi kääntyä laiturilta äkkiä takaisin saunaan, muuten varmasti sairastut”.  Avantouimari saattaisi olla hämmentynyt ja ehkä huvittunutkin, mutta tuskin hän kääntyisi takaisin. Hänen kokemuksensa avantouinnista ei vastaa näitä pelkoja. Ja kuitenkin putoaminen avantoon yllättäen saattaa myös olla hengenvaarallinen asia.

Kun puhumme synnistä, meidän on siis avattava, mitä sillä tarkoitamme. Onko näkökulma suhteemme Jumalaan vai suhteemme lähimmäisiin? Raamattu kertoo, että koska olemme Jumalan luomia ihmisiä, ja meillä on luomisen kautta vielä käsitys, joskin hämärtynyt käsitys, hyvästä ja pahasta. Suurin osa ihmisiä käyttäytyy vastuullisesti ja osoittaa lähimmäisrakkautta ainakin omia läheisiään kohtaan. Ihmisen syntisyys ei siis tarkoita, että kaikki on pielessä.

Ongelmana ihmisen elämässä Raamatun opetuksen mukaan on kuitenkin se, että rakkaus on meillä puolinaista. Liian helposti osoitamme rakkautta ja ystävällisyyttä vain ystäville ja läheisille, joilta voimme saada sitä myös takaisin. Liian helposti omat tarpeemme menevät jopa läheisten tarpeiden edelle. Liian helposti haluamme lyhytaikaista hyötyä ja iloa luomakunnasta, emmekä osaa ajatella, miltä maailma näyttää 100 vuoden päästä.  Suurin ongelma elämässämme on, että jätämme tekemättä sitä hyvää, mitä voisimme tehdä.

Ihmisten välisissä suhteissa keskeneräinen ja vaillinainen rakkauskin on silti merkittävää. Paljon hyvää voimme vajavaisellakin rakkaudella saada aikaan.

Mutta kun olemme Jumalan edessä, Jumalan antamien elämänohjeiden kehotukset ovat niin ehdottomia, että silloin omat ansiomme ja lähimmäisrakkautemme jäävät vajaiksi. Pienellä kotilammella soutuvene on täysin riittävä, mutta Atlantin ylitykseen siitä ei ole. Tai jos palataan näin keskikesän kunniaksi vielä tuohon avantovertaukseen, lämmin untuvapuku on rannalla liikkujalle talvipakkasillakin hyvä asu, mutta avantoon yllättäen putoavaa se ei paljon auta.

Vuorisaarnassa Jeesus toteaa vielä jatkona edellisiin jakeisiin:

Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Matt.5:48.

Jumalan pyhyys ja laki edellyttävät meiltä ehdotonta rakkautta ja oikeudenmukaisuutta kaikkia ihmisiä ja luomakuntaa kohtaan. Koska emme tähän pysty, joudumme olemaan sellaisen armon varassa, jota emme ole ansainneet. Lohdullista on se, ett Jumalan lain ehdottoman vaatimuksen vastapainona myös Kristuksen armo on meitä kohtaan ehdotonta ja rannatonta. Armon riittävyys on yhtä taattua. Sitä riittää meille ylenpalttisesti.

Toinen kysymys on vielä jäljellä. Jos Jumala-suhteemme on täysin armon varassa, niin eikö ole riskiä, että unohdamme lähimmäisemme ja nautiskelemme vain elämästä Jumalan yhteydessä. Tämä kysymys ei ole turha, vaan  joskus se on ollut hyvinkin kipeä kysymys. Toisen maailmansodan aikana Adolf Hitleriä vastaan nousi pieni ja rohkea kristittyjen joukko, joista yksi oli pastori Dietrich Bonhoeffer. Hän on meille kaikille tuttu ainakin virren 600 sanojen kautta (Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan).  Yksi huoli toisen maailmansodan keskellä oli, että turhan moni kristitty sulki silmänsä kaikelta kärsimykseltä, mitä he näkivät ympärillään. He saattoivat elää omasta mielestään hyvää kristityn elämää turvautuen Jumalan armoon, mutta armo oli muuttunut Bonhoefferin sanoin ”halvaksi armoksi”. Armo ei näkynyt hedelminä heidän elämässään.

Jumalan antama ylenpalttinen armo ei ole tekosyy, jonka avulla voimmekin unohtaa apuamme tarvitsevat ihmiset ympärillämme. Päinvastoin Jumalan ehdoton ja lahjaksi annettu rakkaus antaa voiman myös jakaa sitä eteenpäin. Kristus kutsuu meidät kaikki mukaan omaan työhönsä. Otamme vastaan tuon rakkauden ja jaamme sitä eteenpäin. Näin Kristuksen rakkaus on liikkeellä ja säilyy vetenä, joka uudistaa oman elämämme, mutta toimii elämän vetenä myös lähimmäisillemme kaukana ja lähellä.

Olemme nyt Uusheräyksen kesäjuhlilla. Uusheräykseen on liittynyt aina vahva ajatus, että sanoma Jeesuksesta ja myös rakkaus hätää kärsiviä kohtaan eivät kuulu vain niille, jotka ovat läheisiämme. Jo 1900-luvun alusta saakka tämä hengellinen liike on ollut mukana kirkon työssä vieden viestiä Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin kaikille ihmisille maailmassa. Tämä tehtävä on edelleen tärkeä. Voimana siihen on Jumalan ylenpalttinen armo Kristuksessa.