Piispa Jukka Keskitalon saarna diakonian virkaan vihkimisen messussa Oulun tuomiokirkossa 26.5.2022

 

1. Piet. 4:10-11

”Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta.”

 

Tänään helatorstaina, Kristuksen taivaaseen astumisen päivänä, vietämme hiippakunnassamme suurta juhlapäivää. Tuomiokirkon alttarin äärellä vihitään tänään yhdeksän henkilöä diakonian virkaan eri puolille Oulun hiippakuntaa.

Tämä diakonian virkaan vihkiminen tapahtuu 150 vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen diakonissa Matilda Hoffman vihittiin Viipurissa. Oulun hiippakunnassa meidän kannattaa kuitenkin muistaa aivan erityisesti pohjoisen omaa diakoniatyötä.  Toisena maassamme diakonissavihkimyksen (1873) sai Emma Wichmann, joka oli lähtöisin pohjoisesta hiippakunnasta. Hän palasi Helsingistä Limingan orpolastenkodin johtajattareksi. Hän oli Pohjois-Suomen ensimmäinen diakonissa. Varsinaisesta seurakuntadiakoniasta voidaan puhua vasta vuoden 1944 jälkeen. Silloin diakoniatyö tuli kirkkolailla seurakunnille velvoittavaksi toiminnaksi.

Kristillisessä seurakunnassa on alusta lähtien ollut kaikkien kristittyjen yhteisen pappeuden ohella erityisiä tehtäviä, hengellisiä virkoja, johon tietyt yhteisön valitsemat jäsenet erotetaan ja vihitään. Yksi tällainen on diakonian virka, palvelun ja lähimmäisen rakkauden näkyväksi tekemisen virka.

Diakonian virka ja kaikki muutkin kirkon hengelliset virat ovat olemassa, jotta seurakunta voisi rakentua yhä enemmän Kristuksen ruumiina ja Jumalan kansana. Jumala on antanut meille kristityille erilaisia armolahjoja. Lahjojen tarkoituksena ei ole tuoda kunniaa niiden haltijalle, vaan ”jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta.”

Yksi armolahjoista on tekstissämme mainittu palvelemisen armolahja. Se mainitaan yhtäläisenä ja saman arvoisena puhumisen ja opettamisen armolahjan rinnalla. Uskon, että teillä nyt diakonian virkaan vihittävillä palvelemisen lahja on olemassa aivan erityisellä tavalla.

Mitä tuo palvelemisen lahja käytännössä voisi tarkoittaa? Ajattelen, että palvelemisen lahja on kykyä aivan erityisen tarkkanäköisesti nähdä ja aistia lähimmäisen tarpeet ja hänen suoranainen hätänsä. Se on kykyä asettua lähimmäisen asemaan ja kysyä Jeesuksen tavoin: ”mitä sinä toivot, että minä sinulle tekisin”. Tällainen kyky aistia lähimmäisen tarpeita kuuluu tietysti meille kaikille, mutta joillakin se ilmenee aivan erityisenä lahjana.

Konkreettisen auttamisen ohella yksi tärkeä diakonian tehtävä on muistuttaa yhteiskunnassa laajemminkin, ketkä ovat ne tämän päivän huono-osaiset, jotka uhkaavat jäädä sivuun. Diakonia on siis konkreettisen auttamisen ohella myös profeetallista unilukkarina toimimista ja niiden äänen vahvistamista, joiden ääni ei muuten yhteiskunnassamme kuulu.

Tällainen työ on mitä suurimmassa määrin Oulun hiippakunnan strategian mukaista. Siinä nimittäin meitä rohkaistaan asettamaan köyhät ihmiset työn keskukseen. Köyhyys ei ole vain aineellista, vaan esimerkiksi yksinäisyyttä tai sitä, että on uskosta osaton.

Tämä on se maailma, jossa moni teistä nyt diakonian virkaan vihittävistä tulee palvelemisen armolahjaa ja virkaa harjoittamaan. Kristillisen diakonian erityisanti on juuri ihmisen näkemisessä kokonaisuutena, jolla on aineellisia, henkisiä ja hengellisiä tarpeita. Taloudellinen apu voi olla joskus hyvinkin ratkaiseva, mutta kun se yhdistyy ihmisen elämäkysymysten todesta ottamiseen ja myös hänen hengellisten tarpeidensa tunnistamiseen, silloin ei ole kyse vain sosiaalityöstä, vaan diakoniasta.

Te tulette toteuttamaan palvelun virkaa ja armolahjaa erilaisissa toimintaympäristöissä. Pääosa teistä tulee palvelemaan seurakunnan diakonisissa tehtävissä, joko seurakunnan palkattuna työntekijänä tai muun työn ohella vapaaehtoisena. Osa teistä tulee palvelemaan järjestöjen, säätiöiden ja yhteiskunnan tehtävissä tuoden niihin diakonisen ulottuvuuden. Tämä osoittaa diakonisen osaamisen laaja-alaisuutta ja kysyntää.

Tänään teidät vihitään diakonia virkaan kätten päälle panemisen ja rukouksen kautta. Te puolestanne omalla lupauksellanne sitouduttu palvelemaan kirkkoa oikein ja uskollisesti ja olemaan esikuvana seurakunnalle.

Tämä kaikki kertoo siitä, että diakonian virka on hengellinen virka, vaikka siinä autetaankin ihmisiä hyvin konkreettisella tavalla. Kätten päälle pano ja siunaaminen viestittä myös siitä, ettette ole virassanne omassa varassanne, vaan kirkkomme valtuuttamana.

Kantakoon tämä tietoisuus teitä silloinkin, kun ihmisten vaikeiden kysymysten kohtaaminen tuntuu raskaalta ja jopa ylivoimaisena. Antakoon tieto Kristuksen kirkon asialla olemisesta voimia silloinkin, kun omat voimat ja kyvyt eivät tunnu riittävän.