Elämän ja kuoleman kysymys

Veljet ja sisaret Kristuksessa. Tervehdin teitä apostoli Paavalin sanoilla tämän sunnuntain Uuden testamentin tekstistä Filippiläiskirjeestä:

”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto”.

Olen kuluneen viikonlopun aikana ollut suorittamassa piispantarkastusta täällä Posion seurakunnassa. Piispantarkastus on kristillisen kirkon alkuaikoihin juurensa ulottava tapa, jossa seurakuntaa laajemman kirkollisen alueen eli hiippakunnan kaitsija vierailee seurakunnassa sitä tarkastaen, tukien ja rohkaisten.

Tuo tehtävä on ollut silmieni edessä myös näiden päivien aikana. Tarkastaa, tukea ja rohkaista. Piispantarkastuksen työmenetelmät ovat uudistuneet vuosien varrella. Mukana on nykyään vahvasti työyhteisön kehittämisen ja strategian näkökulma. Painotus on yhä enemmän taakse jääneiden asioiden analysoimisen sijasta eteenpäin katsomisessa. Siis sen yhdessä pohtimista, mihin tässä tapauksessa Posion seurakunnan kannattaa seuraavan vuosikymmenen aikana suunnata painopistettä, jotta Kristuksen kirkolleen antama tehtävä tulisi mahdollisimman hyvin täällä hoidetuksi.

Kun piispantarkastuksen perjantai oli vierailuja seurakunnan yhteistyökumppaneiden luona ja keskusteluja työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa, niin tänään sunnuntaina vietämme seurakunnan yhteistä juhlapäivää. Messun jälkeen on yleisen piispantarkastuksen vuoro ja johtopäätösten esittämisen aika.

Tämän pyhäpäivän teemana kirkkovuodessa on ”Jeesus antaa elämän”. Tätä sunnuntaita on kutsuttu evankeliumitekstien vuoksi pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. Jeesus on voittanut ihmistä ja koko luomakuntaa uhkaavan kuoleman vallan. Siksi häneen uskovilla on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan. Kerran luomakuntakin vapautetaan katoavaisuuden orjuudesta.

Tämän sunnuntain Uuden testamentin tekstistä siis on tuo alussa lukemani katkelma apostoli Paavalin kirjeestä Filippiläisille: ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto”. Noihin lauseisiin kiteytyy apostolin uskonvakaumus ja elämänkatsomus.

Paavali oli kokenut elämässään paljon. Hän oli oikeaoppisena fariseuksena ensin vainonnut kristittyjä, kunnes oli kokenut voimakkaan kääntymisen Damaskoksen tiellä. Jumala oli pysäyttänyt tämän voimansa tunnossa olleen nuoren miehen. Hänet oli sananmukaisesti ja kuvainnollisesti painettu maahan. Jumala oli puhunut ja ilmoittanut itsensä hänelle.

Tuolloin vielä nimeä Saulus Tarsolainen kantanut mies oli saanut lähteä viemään eteenpäin evankeliumia Kristuksesta, jonka seuraajia hän oli vielä hetkeä aikaisemmin ollut valmis raahaamaan oikeuden eteen ja laittamaan vankeuteen. Hänestä oli tullut pakanain apostoli, joka vei evankeliumin sanoman nykyisen Turkin ja Kreikan alueille ja lopulta aina valtakunnan pääkaupunkiin Roomaan asti, missä hän perimätiedon mukaan kärsi marttyyrikuoleman. Monilla matkoillaan Välimeren ympäristössä hän oli kokenut nälkää ja myrskyjä, menestystä ja vastoinkäymisiä.

Nyt lähetysmatkojensa varrelta hän kirjoittaa Kreikassa sijaitsevalle Filipin seurakunnalle nämä voimakkaat sanat: ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.” Nuo sanat kertovat, että Paavali koki olevansa suuremmissa käsissä. Niin voimakkaasti hän oli kokenut Jeesuksen Kristuksen läsnäolon elämässään, että hän halusi Kristuksen olevan elämänsä keskus ja hän koki kutsumuksekseen palvella lähimmäisiä niin kuin Kristus oli eläessään tehnyt.

Mutta se, että Paavali rohkenee sanoa vielä kuolemaakin voitoksi, niin se laittaa meidät tavalliset kristityt pienelle paikalle. Rohkenisinko minä sanoa noin? Entä sinä? Elämä ja jokainen päivä, jonka saamme elettäväksemme on lahjaa Jumalalta. Elämä on joskus kipeää, mutta parhaimmillaan täynnä kauneutta ja rakkautta. Kuinka siis tämän suloisen elämän keskeltä voisi Paavalin tavoin lausua ”kuolema on minulle voitto”?

Apostoli Paavalille se oli mahdollista juuri siitä syystä, että hän eli niin täyttä elämää. Hän ei säästellyt tai himmaillut. Hän ei kokenut elämättömän elämän traumaa, vaan hän heittäytyi elämän vietäväksi hyvin kokonaisvaltaisesti. Siksi kuolemakin oli hänelle kristityn toivon näkökulmasta vain elämän jatkumista yhteydessä Jumalaan, elämän antajaan. Paavali uskaltaa puhua noin rohkeasti, koska hänellä oli vahva toivo, että kuolemankin hetkellä iankaikkiset käsivarret kannattelevat häntä ja vievät hänet taivaan kotiin.

Rakkaat kristityt. Myös meillä on toivo tässä elämässä ja tulevassa, kun panemme luottamuksemme Jeesukseen Kristukseen. Eläkäämme elämäämme rohkeasti Jumalan kasvojen edessä ja lähimmäisiä palvellen. Pankaamme toivo Kristukseen myös salaisuuksista suurimman, kuoleman, edessä. Silloin emme ole yksin, vaan Jumalan kämmenellä.