Elämän leipä

EVANKELIUMI

Joh. 6: 1-15

Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”
Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

***

Olemme kokoontuneet tähän kaksikieliseen juhlamessuun ja Kuurojen lähetys ry:n kirkkopyhään tänne Oulun tuomiokirkkoon. On arvokasta, että juuri sinä tulit fyysisesti kirkkoon tai avasit verkkoyhteyden kautta oven jumalanpalvelukseen.

Tänään vietämme siis neljättä paaston ajan sunnuntaita. Olemme suunnilleen puolivälissä matkalla suureen juhlaan, pääsiäiseen. Olisiko puolivälissä matkaa hyvä pitää pieni tauko? Istahtaa levähdyspaikalle, rapistella eväspapereita ja katsoa, mitä eväitä meillä on matkaa varten mukana?

Minulla on mukanani ihan oikea leipä. Voit melkein tuntea sen tuoksun, kun ajattelet, miltä tämä maistuisi vaikkapa voinokareen kera. Voit melkein tuntea sormissasi, miltä tämä ruisleipä tuntuisi lämpimänä. Miten rapea kuori tässä onkaan ja miten pehmeä on leivän sisus.

Mukanani oleva leipä liittyy sunnuntain aiheeseen ”Elämän leipä”. Tätä sunnuntaita sanotaan myös leipäsunnuntaiksi. Päivän evankeliumi – kertomus Jeesuksen tekemästä ruokkimisihmeestä – on Raamatun kertomuksista tutuimpia. Tänään kuulimme sen Johanneksen kertomana, mutta sama vertaus on esillä kaikissa muissakin evankeliumeissa. Itse asiassa tämä on Jeesuksen ihmeteoista ainoa, josta puhutaan kaikissa neljässä evankeliumissa.

Evankeliumi kertoo, kuinka väki oli lähtenyt sankoin joukoin seuraamaan Jeesusta. Sanoma hänen tekemistään parantamisihmeistä oli kiirinyt kauas. Väki oli lähtenyt liikkeelle sellaisen innon vallassa, että matkan suunnittelu oli unohtunut. Oltiin yhtäkkiä syrjäseudulla ja nälkäkin kurni jo vatsassa. Ruokaa ei vain ollut.

Pietarin veli Andreas keksi ihmisjoukosta pojan, jolla oli eväät matkassa: Viisi leipää ja kaksi kalaa. Andreas epäilee, että tokkopa nuo riittävät tämän väenpaljouden ruokkimiseen. Silti hän tuo pojan eväät Jeesukselle.

Tapahtui ihme. Ihme, joka kertoi ruohikkoiselle rinteelle kokoontuneelle kansalle, että mies, jota he olivat seuranneet, oli Messias, Vapahtaja. Katseemme kiinnittyy tässä hyvin tutussa kertomuksessa todellakin siihen, että viisi leipää ja kaksi kalaa riittivät viiden tuhannen ruokkimiseen.

Minulle tuo raamatunpaikka puhuu myös toisenlaisesta ihmeestä. Ajattelen tuota poikaa, jolla nuo eväät olivat. Ehkä eväät olivat äidin mukaan laittamia. Olihan siinä kyllin juuri pienelle pojalle. Sekin, että pojalla oli mukana juuri ohraleipää ja kalaa, kertoo paljon.

Tuohon aikaan ja tuossa maailman kolkassa ohra oli köyhän kansan ruokaa. Kalaa puolestaan oi köyhimmilläkin, sillä elettiinhän suuren Genesaretin järven rannalla. Kaikesta päätellen poika oli siis hyvin köyhä. Köyhälle ja kasvavalle pojalle nuo kalat ja leivät olisivat olleet ensiarvoisen tärkeitä.

Köyhä, nälkäinen poika suostui siis Andreaksen pyyntöön ja antoi omansa Jeesuksen käsiin. Ei poika voinut tietää, mitä hänen eväänsä saavat Jeesuksen käsissä aikaan. Kuitenkin hän luotti Jeesukseen ja antoi eväänsä Jeesuksen siunattavaksi.

Poika olisi voinut ajatella toisinkin. Esimerkiksi niin, että minäpä huolehdin ensin itsestäni. Syön ensin vatsani täyteen, ja jos jotakin jää, annan tosillekin. Hän olisi myös voinut ajatella, että omapa on noiden muiden ihmisten vika, kun eivät ole ottaneet evästä mukaan. Oma vika, kun nyt nälkä kurnii vatsassa. Eikö vain tällainen ajatuksenjuoksu ole aika tyypillistä myös meidän aikanamme. Ensin minä itse, sitten muut.

Mutta poika toimi toisin. Hän antoi omat vähäiset eväänsä Jeesuksen käsiin. Ruokkimisihmeen rinnalla tapahtui omasta jakamisen ihme. Jeesus ruokki tuhansia ihmisiä, koska pieni poika luotti häneen ja antoi omastaan.

Isä meidän -rukouksessa pyydetään Jumalalta jokapäiväistä leipää. Lutherin Isossa Katekismuksessa opetetaan, että jokapäiväistä leipää ovat kaikki jokapäiväisen elämän tarpeet. Siis kaikki ne arkisen elämän ja toimeentulon asiat, jotka kohtaamme arjessamme.

Jokapäiväisen elämämme arkisissa huolissa tai yllättävissä ahdistuksissa me usein odotamme ruokkimisihmeen kaltaista taivaallista ihmettä. Odotamme Jumalan välitöntä puuttumista peliin. Olen löytänyt ainakin itseni rukoilemasta läheisen ihmisen vakavan sairauden äärellä Jumalan ihmettä. Samat ajatukset voivat käydä mielessä aineellisten huolien vuoksi. Kunpa Jumala auttaisi minua ihmeen kautta.

Usein odotamme myös itseltämme jotakin sellaista mitä emme ole tai pysty antamaan. Ajattelemme usein, että toisten auttamisenkin pitäisi olla jotakin suurta ja sankarillista. Ympäröimme lähimmäisten auttamisen oikein kunnon sädekehällä, emmekä usko itse kelpaavamme auttajien ketjuun.

Kuitenkin juuri meidän lähellämme on lähimmäisten hätä. Juuri meidän kätemme voivat lähettää avun eteenpäin. Juuri me voimme olla välikappaleena toteuttamassa Jumalan ihmeellisiä tekoja. Monet ihmeet alkavat rukoilevan ihmisen pienistä teoista.

Jos pieni poika Genesaretin järven rannalla olisi hävennyt omia köyhän eväitään tai jos hän olisi tahtonut täyttää ensin oman nälkäisen pojan vatsansa, olisi hän juossut Andreasta karkuun ja piiloutunut 5000 ihmisen joukkoon. Hänen lahjansa eivät olisi silloin koituneet siunaukseksi kenellekään.

Mutta pojan sisimmässä tapahtui ihme. Hän jakoi omastaan. Omastaan jakaminen on tänäkin päivänä ihme ja itsekkään luonnon vastainen teko. Jumala herättää halun jakaa omastaan ja auttaa. Jaettavan ei tarvitse olla jotakin suurta ja silti se voi koitua suureksi siunaukseksi. Ohrasta tehdyt leivät ja kalat kelpasivat Jeesukselle.

Sinunkin pieni teko voi saada koitua suureksi siunaukseksi. Jaettava asia voi olla yksinkertaisesti vaikkapa vain hymy tai ystävällinen sana, joka kääntää murheellisen katseen kohti toivoa. Jaettava voi olla rahasumma, joka on sinulle pieni, mutta autettavalle siemen uuteen alkuun. Me voimme myös jakaa ja kantaa toistemme kuormia muistamalla heitä rukouksessa.

Esimerkkejä omien eväiden antamisesta käyttöön on monia. Yksi niistä on työ, jolla Kuurojen Lähetys on saanut aikaan isoja asioita. Afrikassa tämä pieni järjestö on saanut aikaan erityiskouluja Tansaniaan ja Eritreaan. Viime vuosina Kuurojen lähetyksen tuella Afrikkaan on esimerkiksi rakennettu koulun asuntolaan valot. Kun tällä kauniilla kielellä keskustellaan, tarvitaan pimeällä avuksi valot, jotta sisaremme ja veljemme voivat kommunikoida keskenään. Pienistä puroista ja lahjoituksista ovat koostuneet ne varat, joilla Kuurojen Lähetys on nämä asiat saanut aikaan.

Evankeliumin 5000 ihmistä olivat tulleet Jeesuksen luo monista eri tarpeista ja syistä. Jeesus vetää meitä puoleensa monin eri tavoin. Aina emme itsekään ymmärrä, miksi juuri nyt panin käteni ristiin. Miksi juuri tiettynä hetkenä satuin lukemaan lehdestä artikkelin uskosta. Ja miksi juuri nyt istun kirkossa.

Jumala kutsuu meitä Pyhän Henkensä kautta. Tänään meitä kutsutaan ehtoollispöytään ottamaan vastaan Kristuksen ruumis ja veri. Siellä saamme uskoa syntimme anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Jeesus suostui leivän tavoin murrettavaksi, jotta me saisimme elämän.

Jeesus on elämän leipä. Hän on tässäkin hetkessä läsnä enemmän kuin tämä ruisleipä kädessäni. Meillä ihmisillä on nälkä. Meillä on elämän leivän nälkä. Se on kaipuuta Jumalan yhteyteen. Tämän maailman levottomuudessa ihminen kaipaa Jumalan rauhaa.

Meidät on tänäänkin kutsuttu sen pöydän ääreen, josta ei leipä lopu. Tuo pöytä on ehtoollispöytä – armopöytä, jonka ääreen saamme tulla sellaisena kuin olemme.

Jeesus sanoo: Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.