Enkeleitä vieraana

”Pysyköön veljesrakkautenne elävänä. Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.” Hepr. 13: 1–3

Veljet ja sisaret, on hienoa olla kanssanne täällä Marian kappelissa yhdessä rukoilemassa ja laulamassa sekä kuulemassa Jumalan sanaa. Olen todella iloinen tästä kappelista, jossa niin moni Sirkan kylän asukas ja kittiläläinen sekä täällä Levillä lomaa viettävä on saanut hiljentyä ja etsiä elämälleen suuntaa.

Tällä viikolla on vietetty ekumeenista rukousviikkoa, joka huipentuu huomenna lauantaina toiseen rukouspäivään. Se on nimetty rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäiväksi. Ensimmäinen rukouspäivä puolestaan osuu vuoden kierrossa tammikuuhun, jolloin vietetään kristittyjen ykseyden rukouspäivää.

Rukouspäivillä on maassamme pitkä perinne, kun sen juuret ulottuvat aina 1500-luvulle saakka. Vuoteen 2004 asti rukouspäivistä päätti valtioneuvosto, mutta siitä eteenpäin niistä päättäminen siirtyi kirkoille Suomen ekumeenisen neuvoston koordinoimana.

Hienoa on kuitenkin se, että tasavallan presidentti edelleen antaa rukouspäiväjulistuksen. Niinpä myös tälle vuodelle presidentti Sauli Niinistö on antanut rukouspäiväjulistuksen. On harmi, että tämä rukouspäiväjulistusten perinne tunnetaan niin huonosti. Presidentti Niinistön tämän vuoden julistus on nimittäin täyttää asiaa ja antaa meille jokaiselle ajattelemisen aihetta.

Tämän vuoden rukouspäiväjulistuksessa tasavallan presidentti Niinistö nostaa esille teemaksi ”ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden”. Julistuksen alku kuuluu näin:

Vuoden 2020 rukouspäiväjulistus nostaa keskiöön ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden teemat. Ystävällisyyden osoittaminen ja hyvä tahto luovat perustan turvallisuudelle ja yhteistyölle. Erityisen tärkeää on muistaa hyvän puhuminen ja myötätuntoinen asenne apua tarvitsevia kohtaan.  Rukouspäivinä kirkot rukoilevat ystävyyttä yli rajojen, rauhaa ja oikeudenmukaisuutta maailmaan sekä Jumalan varjelusta luomakunnalle. 

Onpa tosi tärkeä teema: ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Siihen liittyy myös alussa lukemani teksti heprealaiskirjeestä: ”Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.”

Kun kasvoin lapsena Tornionlaaksossa, niin meidän kotimme ovessa ei ollut lainkaan lukkoa. Ovi oli siis aina auki, koska ei sitä pystytty lukitsemaan. Siinä oli vain ovihaka, jota kutsuimme krookiksi. Jos lähdettiin kotoa pois esimerkiksi heinäpellolle tai marjametsään tai kyläilemään, laitettiin vain luuta ovea vasten merkiksi, että talon väki ei ollut kotona.

Ajattelen, että tällä maaseudulla ennen vanhaan varsin yleisellä tavalla oli syvällisempikin viesti kuin vain se, että lukkoa ei nyt ollut ollut vara hankkia. Oven auki oleminen oli viesti siitä, että vieraat olivat tervetulleita. Kylään tultiin maaseudulla 1960- ja 1970-luvuilla siitä etukäteen ilmoittamatta tai sopimatta. Kun vieraat tulivat, aina keitettiin vähintään kahvit ja seurusteltiin vieraiden kanssa. Muistan myös, että kattilasta ammennettiin lihasoppaa myös vieraalle, jos sattui ruoka-aikaan tuleman taloon.

Oma muistini ulottuu 1960-luvun lopulle, jolloin tapahtui vielä sitä, että jossain määrin liikkuvaa elämää harjoittava tuttu romaniperhe saattoi tulla hevosella pihaan. Yleensä äitini osti rouvalta pitsiliinan ja koko perhe kutsuttiin ruokapöytään. Sama kohtelu koski muitakin yllätysvieraita.

En ajattele, että vanhempani olisivat olleet erityisen hienoja tai sivistyneitä, kun näin osasivat käyttäytyä. Kansakoulupohjalta he olivat elämäänsä ponnistaneet. Jotakin sydämen sivistystä tuossa kaikessa kuitenkin oli. Jälkeen päin olen ajatellut, että he osasivat olla oikeastaan aika vieraanvaraisia. Tosin he eivät olleet varmaan kuulleetkaan noin hienoa sanaa kuin vieraanvaraisuus. Mutta ovi oli auki ja ylimääräinen lautanen tai kahvikuppi katettiin pöytää. Olikohan ollut niin, että minunkin kodissa saatiin joskus ruokkia tai majoittaa enkeleitä tietämättään.

Kovin erilaisia ovat ne haasteet, joiden kanssa tämän päivän Suomessa ja Euroopassa elämme. Ovien auki olon sijasta iskulause on ”rajat kiinni”. Ja nyt en tarkoita koronan vuoksi käyttöön otettuja rajatarkastuksia, vaan pakolaisuuteen ja turvapaikanhakijuuteen liittyviä ilmiöitä.

Ymmärrän hyvin, että vuoden 2015 suuret tulijamäärät asettivat yhteiskunnan vastaanottokyvyn kyseenalaiseksi. Toki täytyy olla realisti. Emme me pysty Suomeenkaan ottamaan kaikkia, jotka tänne haluaisivat tulla. Silti on tärkeä varjelle sitä, että sydämen ovet ja konkreettisesti kotimme ja maamme ovet eivät sulkeudu niiltä, joita esimerkiksi kotimaassaan vainotaan uskonnollisen vakaumuksen tai muun syyn vuoksi.

Saarnateksti heprealaiskirjeestä sanoo julki tärkeän asian, jota mekään emme saa unohtaa: ”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.” Lähimmäisen osaan asettuminen on yksi kristillisen uskomme keskeisistä periaatteista: Mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille.

Toinen teema, josta tasavallan presidentti Niinistön rukouspäiväjulistus muistuttaa on hyvän puhuminen. Tässä ajassa on paljon tahallista väärinymmärtämistä ja toistemme ohi puhumista. Tämä korostuu erityisesti sosiaalisessa mediassa, eritoten twitterissä, jossa usein tunnutaan oikein haettavan konflikteja.

Sanat voivat haavoittaa, mutta sanat voivat myös parantaa. Niin kuin Raamatussa sanotaan, kieli on ruumiin osista pienimpiä, mutta sen voima on suuri. Puheella voidaan siunata ja sillä voidaan kirota. Meitä kristittyjä kutsutaan rakentamaan puheellamme rauhaa ja sovinnollisuutta. Meitä kutsutaan välittämään armollisuutta ympärillemme vihan ja katkeruuden sijaan. Meitä kutsutaan siunaamaan ja rukoilemaan toinen toistemme puolesta. Maailma muuttuu paremmaksi lämmin sana ja hymy kerrallaan.

Olkaamme siis raamatullisia ja laittakaamme omassa elämässämme täytäntöön heprealaiskirjeen sana: ”Pysyköön veljesrakkautenne elävänä. Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.”