Saarna piispanmessussa Haapajärven kirkossa 17.3.2019. Uuden seurakuntakodin käyttöön siunaamisen juhlapäivänä.

 

Matt. 15: 21-28

Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve

 

Hätä ei lue lakia. Niinhän sitä sanotaan. Silloin kun tilanne on vielä hallinnassa, ihminen koettaa säilyttää mahdollisimman tyynesti rauhallisuutensa. Toisiin ihmisiin päin pyrkii mielellään ylläpitämään kuvaa, että kyllä tästä selvitään.

Mutta kun tilanne käy ylivoimaiseksi, silloin ei ole enää aikaa sen miettimiselle, selviänkö tästä omin voimin. Apua on saatava heti. Näin on erityisesti silloin, kun oma tai läheisen ihmisen henki ja turvallisuus on vaarassa. Silloin ei enää kasvojen menettämisellä ole merkitystä. Hädässä oleva heittäytyy sen avun varaan, jota on saatavilla.

Hätä on suuri vaikkapa silloin kun joutuu veden varaan myrskyävällä merellä tai lumimyrskyyn tuntureilla vaeltaessa. Hätä on suuri myös silloin, kun jää pettää alta ja aikaa hyisestä vedestä pelastautumiseen on vain vähän. Hädässä oleva ihminen tarttuu kiinni ohueenkin oljenkorteen. Hän huutaa apua siinä toivossa, että joku kuulisi.

Näin juuri tapahtuu päivän evankeliumissa. ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua!” Näillä dramaattisilla sanoilla kuvaa omaa hätäänsä kanaanilainen nainen, äiti. Hän ei ole eksynyt lumimyrskyyn tai vajonnut jäihin. Ei mitään sen kaltaista. Aivan varmaa kuitenkin on, että äidin hätä on suuri ja todellinen.

Naisen hätähuuto leikkaa ilmaa kuin terävä veitsi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua. Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni!” Tämä hätääntynyt äiti ei pyri Jeesuksen puheille kohteliaasti väkijoukossa jonottamalla. Siihen hänellä ei yksinkertaisesti ollut enää aikaa. Hänen päähänsä mahtuu vain yksi ajatus: Minun on saatava kärsivälle tyttärelleni apua.

Meidän ei ole nyt tarpeellista edes miettiä sitä, mistä oikeasti mahtoi olla kyse tytön tilanteessa, jota evankeliumi kuvaa ”pahan Hengen vaivaamiseksi”. Olennaista meidän kannaltamme on se, että tässä on nyt hädässä oleva ihminen, olipa syy modernin lääketieteen näkökulmasta mikä tahansa.

Evankeliumin naisen hätää miettiessäni mieleeni palautui appeni kertomus, joka sijoittuu vuosikymmenten taakse. Hänen poikansa Matti, siis vaimoni veli, oli vilkas poika. Kerran pojalla oli niin kiire ulos, että juostessaan hän oli työntänyt lasiovea auki siitä lasiruudusta oven kahvan sijasta. Niinhän siinä kävi, että pojan käsi meni lasiruudusta läpi. Jälki oli pahan näköistä. Voitte vain kuvitella, että sellaisesta haavasta tulee paljon verta. Aluksi ei ollut lainkaan selvää, kuinka vakavasta asiasta oli kysymys. Onko suuria suonia katkennut tai muuta sellaista.

Matin isän, siis appeni,  hätä purkautui tässä tilanteessa nopealla ja vaistomaisella tavalla. Hän otti pienen pojan syliinsä ja lähti pelkät sukat jalassaan juoksemaan onneksi aika lähellä olevaa taksiasemaa kohti ja taksilla sairaalaan. Siinä hädän keskellä pojan isä ei ehtinyt panna edes kenkiä jalkoihinsa. Mielessä jyskytti vain yksi ajatus, että verta vuotavalle pojalle on saatava nopeasti apua. Ei tullut mieleenkään, onko sopivaa juosta kirkonkylän raittia pelkät sukat jalassa. Apua piti saada ja nopeasti. Ja tässä tapauksessa sitä saatiinkin.

Jotakin samankaltaista on evankeliumin naisen hädässä ja vaistonvaraisessa avun hakemisessa. Lapsen hätä täytti koko hänen mielensä. Siksipä tuntuukin Raamatun lukijasta kovalta, että Jeesus ei tunnu aluksi kiinnittävän mitään huomiota hätääntyneen naisen avunpyyntöihin. Sydäntä särkevä avunhuuto saa jatkua ilman, että Jeesus siihen millään tavoin reagoisi.

Avunhuudon jatkuessa opetuslasten kantti alkaa pettää. Vaikka hekin olivat varmasti tottuneita monenlaiseen hälinään ja huutoon Jeesuksen ympärillä, niin naisen suoraviivainen tapa vaatia apua tuntuu heistä kiusalliselta. ”Tee hänelle jotakin, hän kulkee perässämme ja huutaa”, he purkavat omaa ahdistustaan Jeesukselle.

Jeesus on vaiti. Hän ei vastaa naiselle mitään. Opetuslapsille hän vain selittää, että häntä ei ole lähetetty muita kuin Israelin kansan jäseniä varten. Jeesuksen käyttäytyminen koettelee oikeustajuamme. Miten hän voi sulkea korvansa naisen avunpyynnöltä? Miten on mahdollista, että Jeesus, Vapahtaja, kieltää avun hätääntyneeltä äidiltä. Ihmiseltä, joka juutalaiseen kansaan kuulumattomana ehkä aivan erityisesti kaipaisi yhteyttä ja hyväksyntää.

Tarkemmin ajateltuna Jeesus ei kielläkään apua naiselta. Suostuessaan lopulta keskustelemaan naisen kanssa, Jeesus oli jo murtanut perinnäissääntöjä, joiden mukaan juutalainen mies ei saanut edes puhutella vierasheimoista naista. Jeesus oli sanoillaan rohkaissut naista puhumaan, vaikka aluksi näyttikin kieltäytyvän auttamasta häntä. Uskon, että kaikesta huolimatta Jeesuksen olemus ja äänensävy oli rohkaissut hätääntynyttä äitiä lähestymään häntä.

Jeesus ei sittenkään ollut kuuro naisen hädälle, vaan vastasi hänen avunpyyntöönsä. Jeesus ei nähnyt edessään vain muukalaista, vaan apua tarvitsevan ihmisen. Vaikka apua ei aluksi näyttänyt heruvan, oli Jumalan Poika kuitenkin huomannut ihmisen hädän. Jeesus ei ainoastaan kuullut opetuslasten tavoin häiritsevää huutoa, vaan hän kuuli sen läpi ihmisen hädän.

Kovuudesta huolimatta kertomus antaa aika realistisen kuvan ihmisen elämästä. Elämän keskellä kipeät miksi-kysymykset tuntuvat usein kimpoavan takaisin kysyjälleen kuin kaiku kiviseinästä. Miksi auto-onnettomuus vei pieneltä lapselta isän? Miksi pienten lasten äiti sairastui syöpään? Miksi?

Nämä kysymykset on suhteellisen helppo esittää niin kauan, kun niihin voi turvallisesti ottaa etäisyyttä. Joku ihminen jossakin. Uutinen lehdessä. Koskettaa hetken, mutta sen voi unohtaa heti kun lehti on heitetty paperinkeräykseen. Kohti käyväksi tuo miksi-kysymys muuttuu silloin, kun sitä joutuu kysymään oman elämänsä, perheen jäsenen tai vaikkapa läheisen työtoverin kohdalla.

Moni ihminen, ehkäpä meistä tänään täällä kirkossa olevistakin on joutunut kasvotusten tämän kaltaisten asioiden kanssa. Teoria muuttuu käytännöksi.  Monet sinänsä tärkeät ja mielenkiintoiset elämän asiat menettävät merkitystään silloin, kun todellisuus iskee päin kasvoja. Hätä ei lue lakia.

”Herra, auta”, pyysi evankeliumimme sairaan lapsen äiti sitkeästi, vaikka hän varmasti sai tuntea paheksuvat katseet selässään. Hän oli tullut rajalle, jolloin hänen avunpyynnölleen oli enää yksi suunta: Jeesus, jonka hän tunnisti Jumalan Pojaksi.

Nimenomaan naisen hellittämätön usko tekee Jeesukseen vaikutuksen. Jeesuksen ympärillä pyöri usein ihmisiä, jotka halusivat hänen tekevän milloin minkäkin ihmeen. Tässä äidissä Jeesus ei nähnyt ihmeiden tavoittelijaa, vaan hädän keskeltä kumpuavan hellittämättömän uskon. Jeesus näki, että naisen huuto ei ollut mitä tahansa, vaan avunpyyntö, jolla oli kohde. Tuo huuto oli rukousta elävälle Jumalalle.

Tärkeä viesti meille tänään Haapajärven kirkkoon kokoontuneelle seurakunnalle on, että tämä nainen, sairaan lapsen äiti, ei antanut periksi. Hän jatkoi rukoilemista ja pyytämistä. Ehkä hän jaksoi rukoilla, koska syvällä sisimmässään tiesi tulevansa kuulluksi.

”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot”. Siinä Jeesuksen vapauttavat sanat. Ja evankeliumi toteaa lopuksi hyvin lyhyesti ja koruttomasti. Siitä hetkestä tytär oli terve.

Evankeliumi siis vakuuttaa meille, että Jumala kuulee pyyntömme. Hän kuulee, vaikka rukousvastaus tuntuisi viipyvän. Vaikka et saisikaan evankeliumin naisen tapaan toivomaasi vastausta, on sinun tärkeä tietää, että rukouksesi ei häviä avaruuden tyhjyyteen, vaan tulee kuulluksi.