Johdantopuhe Pyhäjoen seurakunnan piispantarkastuksen messussa 17.11.2019

”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.” 2. Piet. 3: 8-9

Tällä Jumalan sanan kohdalla toisesta Pietarin kirjeestä tervehdin teitä, rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa. Olen nyt kolmatta päivää suorittamassa piispantarkastusta täällä Pyhäjoen seurakunnassa. Piispantarkastus on kristillisen kirkon alkuaikoihin juurensa ulottava tapa, jossa seurakuntaa laajemman kirkollisen alueen eli hiippakunnan kaitsija vierailee seurakunnassa sitä tarkastaen, tukien ja rohkaisten.

Tuo tehtävä on ollut silmieni edessä myös näiden päivien aikana. Tarkastaa, tukea ja rohkaista. Piispantarkastuksen työmenetelmät toki ovat uudistuneet vuosien varrella. Olen niitä itsekin halunnut uudistaa. Mukana on vahvasti työyhteisön kehittämisen ja strategian näkökulma. Painotus on yhä enemmän taakse jääneiden asioiden analysoimisen sijasta eteenpäin katsomisessa. Siis sen yhdessä pohtimista, mihin tässä tapauksessa Pyhäjoen seurakunnan kannattaa seuraavan vuosikymmenen aikana suunnata painopistettä, jotta Kristuksen kirkolleen antama tehtävä tulisi mahdollisimman hyvin hoidetuksi.

Kun piispantarkastuksen perjantai ja lauantai ovat olleet vierailuja seurakunnan yhteistyökumppaneiden luona ja keskusteluja työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa, niin tänään sunnuntaina vietämme seurakunnan yhteistä juhlapäivää.

Pyhäpäivämme teema kirkkovuodessa on ”valvokaa” ja siihen liittyy myös lukemani teksti. Minkälaisesta valvomisesta on kysymys? Ei kai sentään siitä, että valvomme yöt läpeensä ja sitten päivällä nuokumme väsyksissä. Tällaisesta valvomisestahan lääkärit ovat päinvastoin olleet viime aikoina hyvin huolissaan. Tutkimusten mukaan suomalaisten keskimääräinen yöuni on lyhentynyt olennaisesti. Tällä taas on huonot vaikutuksensa sekä terveyteen että jaksamiseen.

Tällaisesta valvomisesta ei ole kysymys nyt tässä tekstissä eikä tänä sunnuntaina. Kysymys on hengellisestä valvomisesta, hengellisesti hereillä pysymisestä. Siitä, että yhteytemme Kristukseen olisi auki. Siitä, että hoitaisimme hengellistä elämää, niin että olisimme valmiita kohtaamaan Kristuksen. Kysymys on elämisestä Jumalan armon varassa ja turvan laittamisesta yksin Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä.

Tämän sunnuntain sanoma siis korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara eritoten tässä ajassa on suuri. Me kotiudumme helposti tähän maailmaan ja unohdamme, ettemme elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä, vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee”.

Lukemani teksti, katkelma tämän päivän Uuden testamentin tekstistä, asettaa pienen ihmisen paikalleen suuren Jumalan edessä: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä”. Jumalan suuruutta vasten meidän ihmisten elämä on lyhyt kuin sudenkorennon lento. Muistan joskus nähneeni piirroksen, jossa Jumalalle vihainen ihminen pui nyrkkiä Luojalle huomaamatta, että hän sitä tehdessään seisoo Luojan kämmenellä.

Mutta vaikka olemmekin Jumalan edessä pieniä hetken lapsia, ei se tee ihmisen elämää vähäarvoiseksi. Päinvastoin, olemme Jumalan kuvaksi luotuja ja Jumalalle suunnattoman rakkaita. Elämän lahjan olemme saaneet Jumalalta. Tämä tekee ihmisen elämästä mittaamattoman arvokkaan. Jumala on luonut meidät yhteyteensä ja kykeneviksi persoonalliseen yhteyteen hänen kanssaan.

Siksi meitäkin kehotetaan tänään valvomaan ja turvautumaan Kristukseen. Meitä kutsutaan vastaanottamaan syntien anteeksiantamus yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.