Puhe ekumeenisessa jouluhartaudessa 18.12. Oulun tuomiokirkko (Virtuaalikirkko)

Tämä poikkeuksellinen vuosi päättyy poikkeuksellisella tavalla toteutettuun jouluiseen hartaushetkeen. Kiitos, että olet siinä ruudun äärellä viestiäni kuuntelemassa. Minulla onkin sinulle hyvin tärkeä viesti.

Olet taipunut moneen tänä vuonna ja työtäsi on leimannut koronapandemian mukanaan tuomat muutokset. Tiedätkö, Jeesuskin syntyi poikkeusoloihin. Voimassa oli poikkeuslaki: Kaikkien piti lähteä verollepantavaksi – tai niin kuin uusin UT2020 käännös sanoo: … kaikkien piti ilmoittautua veronmaksajiksi…  ja kaikki lähtivät, myös Joosef ja Maria, joka odotti lasta. Kun he pääsivät perille, synnytyksen aika tuli ja Maria synnytti lapsen, kapaloi hänet ja pani hänet seimeen. Tästä hetkestä meillä on jokaisella mielessämme joku kuva.

Teologian kunniatohtori Jaakko Haavio on uskomattomalla tavalla kuvannut jouluyön tapahtumia. Raimo Paaso juuri esitti tämän Chydeniuksen säveltämän kappaleen, jonka teksti vangitsee kuulijansa ja saa aivan ihmettelemään ja kysymään: Mitä oikein tapahtui?

”Tähtien lempeä vihma: Jumalan temppelin katto. Alhaalla hahtuvamatto.”

Miten kaunis kuvaus seimestä. Kuin pysäytetty kuva, jossa näkyy yhtä aikaa kaukainen tähtitaivas ja kotoisa tunnelma, kenties heiniä eläinten suojan lattialla.

”Äkkiä: säihkyvä rihma ylhästä tähdestä heittyy. Maailma jäätä ja lunta – ihminen yötä ja unta, Jumalan loistolla peittyy.”

Joulu. Sellaisena kuin se on nyt, kun Jumala on edessämme vastasyntyneessä Jeesus -vauvassa. Idän viisaat ovat jo paimenten tavoin löytäneet tähden avulla tiensä seimen luokse. Kunnia Jumalalle korkeuksissa – kun Hän suostuu ihmisen osaan ja tulee keskellemme, tuoden pimeyteemme valon.

”Veljeni vieläkö poljet tietä, mi hämärään hukkuu? Hohtava rakkaus nukkuu, allansa köyhyyden oljet.”

Siihen hän syntyi – köyhään seimeen. Köyhyys koskettaa myös monia, monia ihmisiä juuri tänä jouluna. On perheitä, joiden joulukuusen alla ei juuri ole lahjoja. Joulun sanomassa on kuitenkin Joulun Lahja meille jokaiselle. Tuo lahja on rauha ja rakkaus. Voimme jokainen tulla seimelle sellaisena kuin olemme. Köyhinäkin. Meidän elämämme ja osamme on tiedossa, eikä meillä tarvitse olla tuomisia. Jeesus syntyi seimeen sinua varten ja hän on kanssamme.

Rohkaisen sinua hiljentymään seimen ääreen. Siellä on rauha, jota ei levoton maailma anna. Kun Jeesus varttui aikuiseksi, hän lupasi: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)