Piispa Jukka Keskitalon johdantopuhe Utsjoen piispantarkastuksen päätösmessussa 21.4.2024

Rakkaat kristityt. Olemme koolla Utsjoen kirkossa juhlallisessa jumalanpalveluksessa. Tänään päättyy Utsjoen seurakunnan piispantarkastus. Mutta ennen kaikkea kuulemme Jumalan sanaa ja saamme osallistua ehtoolliselle.

Tänään, kolmantena pääsiäisajan sunnuntaina, aiheena on Jumalan kansan koti-ikävä taivaan kotiin. Sunnuntain psalmissa sanotaan: Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä. Hän on tehnyt meille suuria tekoja. (Ps. 66: 5)

Psalminkirjoittaja ylistää Luojaa hänen suurista töistään. Hän näkee ne ympärillään ja kutsuu muitakin tulemaan katsomaan niitä. Nuo teot ovat Jumalan luomistekoja, jotka ovat aistittavissa kaikkialla ympärillämme. Täällä pohjoisessa voimme aistia Jumalan käden jälkeä erityisen selvästi luonnossa, vaikkapa Ailigastunturilla, Tenojokilaaksossa tai Kevon kanjonissa.

Psalmin kirjoittaja kutsuu meitä katsomaan Jumalan töitä, ihailemaan ja kiittämään niistä. Jumala ei varsinaisesti tarvitse meidän kiitollisuuttamme. Mutta se, että kiitämme Jumalan lahjoista, on meille itsellemme tärkeä asia. Siksi psalminkirjoittajan kehotus ”tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä” on tarkoitettu myös meille tänään Utsjoen kirkkoon kokoontuneille.

Tässä messussa me saamme kiittää suurimmasta lahjasta, mitä Jumala on meidän ihmisten puolesta tehnyt. Saamme kiittää siitä, että Jeesus on ristillä sovittanut syntimme ja ylösnousemuksella voittanut kuoleman. Tänään pääsemme pelastuksen lahjasta osalliseksi Jumalan sanan ja ehtoollisen välityksellä. Kristus ei kysy sitä, kuka on kelvollinen tulemaan ehtoolliselle. Siksi saamme rohkeasti tänään tulla Herran pyhälle ehtoolliselle Kristuksen sovitustyöhön luottaen.

Olen itsekin kiitollinen saatuani seurueeni kanssa nyt kolmen päivän ajan tutustua syvemmin Utsjoen seurakuntaan ja seurakuntalaisiin. Olemme käyneet Karigasniemellä, Nuorgamissa ja Utsjoen kirkonkylässä ja tavanneet siellä runsaasti ihmisiä. Olen hyvillä mielin tästä tarkastuksesta, jossa olemme pohtineet Utsjoen seurakunnan suuntaviivoja noin seuraavan kymmenen vuoden ajalle.

Jeremian kirjassa (Jer. 29: 11) Jumala sanoo profeetan suulla: Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Tässä on lupaus myös Utsjoen seurakunnalle. Saatte luottaa siihen, että Jumala itse on kanssanne nyt ja tulevina päivinä.