Iloista ikävää

Kristuksessa rakkaat veljet ja sisaret. Tervehdin teitä tämän sunnuntain psalmin johdantolauseessa olevilla sanoilla:

”Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa, riemuitkaa, maan asukkaat! Laulakaa hänen nimensä kunniaa,
kiittäkää ja ylistäkää häntä.” Ps. 66:1-2.

Olen nyt kolmatta päivää suorittamassa piispantarkastusta täällä Kannuksen seurakunnassa. Piispantarkastus on kristillisen kirkon alkuaikoihin juurensa ulottava tapa, jossa seurakuntaa laajemman kirkollisen alueen kaitsija eli hiippakunnan piispa vierailee seurakunnassa sitä tarkastaen.

Piispantarkastuksen työmenetelmät toki ovat uudistuneet vuosien varrella. Olen niitä itsekin halunnut uudistaa. Nykyään mukana on vahvasti työyhteisön ja johtamisen kehittämisen ja strategian näkökulma.

Painotus on yhä enemmän taakse jääneiden asioiden analysoimisen sijasta sen pohtimisessa, mitä seurakunnalle kuuluu nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa. Siis sen yhdessä pohtimista, miten tässä tapauksessa Kannuksen seurakunnan kannattaa seuraavan vuosikymmenen aikana kehittää toimintaansa, jotta Kristuksen kirkolleen antama tehtävä tulisi mahdollisimman hyvin hoidetuksi.

Piispantarkastuksen perjantai ja osin lauantaikin oli vierailuja seurakunnan yhteistyökumppaneiden luona. Oli hyvä kuulla Kannuksen kaupungin kuulumisia, tavata koululaisia ja yrittäjiä. Lauantaina kävin keskusteluja työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa, ja ilta päättyi iltahartauteen Metsäkirkolla. Tänään sunnuntaina vietämme seurakunnan yhteistä juhlapäivää messussa Jumalan sanan kuulemisen ja Herran Pyhän ehtoollisen vieton ympärillä.

Me elämme kirkkovuodessa voimakkaasti pääsiäisen vaikutuspiirissä ja elämme ylösnousemuksen sanomasta. Pääsiäinen ei rajoitu vain yhteen pyhään, vaan pääsiäisaika jatkuu aina helluntaihin asti. Tämä kolmas sunnuntai pääsiäisestä kantaa nimeä Jubilate – Riemuitkaa. Se nousee juuri tuosta lukemastani psalmin sanasta. ”Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa, riemuitkaa, maan asukkaat!”

Mistä meidän on syytä tänään erityisesti riemuita? Tuo sana ”jubilate – riemuitkaa” muistuttaa pääsiäisajan luonteesta. Seurakunta juhlii iloiten Herran ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta ja suuntaa katseensa uuteen elämään taivaassa, minne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa. Kristityt odottavat ”ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee” (Hepr. 13:14). Jeesuksen ylösnousemus on jo nyt tehnyt heidät uusiksi luomuksiksi. Kun Kristus palaa takaisin, heistä tulee hänen kirkastetun ruumiinsa kaltaisia.

Siksi tämän sunnuntain otsikko ”Jumalan kansan koti-ikävä” on niin osuva. Kristuksen ylösnousemukseen luottaen me iloitsemme tästä elämästä ja jokaisesta päivästä, jonka saamme elettäväksi. Kristityn kutsumukseen kuuluu sitoutua tämän maailman ja ihmisten yhteisön haasteisiin. Siis olla jalat tukevasti maan pinnalla ja tehdä työtä.

Samalla me ikävöimme tulevaa isänmaata taivaassa. Tämä Jumalan kansan koti-ikävä ei ole surullista ikävää, vaan sanoisin näin paradoksaalisesti, että se on iloista ikävää. Se on tietoisuutta siitä, että vaikka olemme täysin sitoutuneita työskentelemään tässä ajassa, niin siinä ei kuitenkaan ole kaikki. On olemassa toinen todellisuus, johon me tähyilemme.

Kristityn elämä tässä maailmassa on pyhiinvaellusmatka kohti kotia. Usko on kuulemista, vastausta kutsuun maailmasta taivaaseen, ajasta iankaikkisuuteen. Usko on liikkeelle lähtemistä ja elämää matkaseuran kanssa. Usko on vaeltamista katoavaisuudessa – kuitenkin niin, että se on saanut kiinnityksen katoamattomaan. Se ei ole vaeltamista sumussa, vaan kotimatka kohti päämäärää.

Tämäkin tänään viettämämme jumalanpalvelus Kannuksen kauniissa kirkossa ennakoi taivaallista jumalanpalvelusta. Muistakaamme Jumalan lupausta ilmestyskirjasta: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen: Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” Ilm. 21:3-4