Itävallan suomalaisten koti nyt ja tulevaisuudessa

Luuk. 14:1–6 (UT2020)

Kun Jeesus meni erään merkittävän fariseuksen kotiin sapattiaterialle, hänen tekemisiään tarkkailtiin. Paikalla oli mies, joka kärsi pahoista turvotuksista.

Jeesus kääntyi lainoppineiden ja fariseusten puoleen ja kysyi: »Saako sapattina parantaa vai ei?» He eivät kuitenkaan vastanneet mitään. Niinpä Jeesus tarttui sairaaseen, paransi hänet ja päästi hänet menemään. Sitten hän sanoi: »Mitä jos oma poikanne tai härkänne putoaisi kaivoon? Varmaan vetäisitte pudonneen ylös saman tien, vaikka olisikin sapatti.»

Tähän ei kukaan osannut sanoa mitään.

Hyvät Itävallan suomalaisen seurakunnan seurakuntalaiset.

Ulkosuomalaisten piispana minulla on suuri ilo saada juhlistaa kanssanne Itävallan suomalaisen seurakunnan 20-vuotisjuhlaa. Olen iloinen, että pääsin tänne Wieniin paikan päälle onnittelemaan teitä tästä seurakuntanne virallisen olemassaolon 20 vuoden merkkipaalusta.

Suomalaisia jumalanpalveluksia on Wienissä vietetty vuoden 1978 joulukuusta lähtien. Monien vaiheiden jälkeen Itävallan suomalainen seurakunta perustettiin nykymuodossaan vuoden 2005 lokakuussa arkkipiispa Jukka Paarman ja Itävallan luterilaisen kirkon piispan Herwig Sturmin allekirjoittamalla sopimuksella. Siinä suomalainen seurakunta organisoitiin henkilöseurakunnaksi Itävallan luterilaisen kirkon alaisuuteen. Seurakunnan perustamisjumalanpalvelusta vietettiin 23.10. Weinberg-kirkossa Wienin Döblingissä. Tuosta lokakuusta on nyt kulunut 20 vuotta.

Näiden vuosien aikana, ja tietysti jo ennen seurakunnan nykymuotoista perustamista, monet papit ovat palvelleet tätä seurakuntaa. Osa heistä on tänäänkin tässä juhlassa läsnä. Tämän lisäksi seurakunnallanne on näinä vuosina ollut iso joukko kirkkoraadin jäseniä, vapaaehtoisia ja kuraattoreita, monet hyvinkin pitkäaikaisesti.

Tänään ajattelemme kiitollisina seurakunnan menneitä vuosia, ja kaikkea sitä mitä seurakunta on Itävallan suomalaisille merkinnyt. Kiitämme Jumalaa kaikista vastuunkantajista vuosien varrella. Hyvä Jumala vaivannäkönne palkitkoon. Itävallan suomalainen seurakunta on yhteisö, jossa kannetaan yhdessä vastuuta.

On suuri ilon aihe, että Itävallassa on suomenkielinen seurakunta suomalaisille luterilaisille kristityille. Tiedätte varmasti kokemuksesta, kuinka tärkeä asia on mahdollisuus puhua omaa sydämen kieltään, äidinkieltä. Joka monille meistä se on suomen (tai ruotsin) kieli, niin tiiviisti kuin monen teidän elämänne onkin asettunut tänne Itävallan alppimaahan.

Ajattelen, että samaa pätee hengelliseen puheeseen. Myös hengellisyys elää aivan erityisellä tavalla juuri oman sydämen kielen kautta. Uskon että on myös tärkeää kuulla ja puhua hengellisistä asioista sillä omalla sydämen kielellä. Tämän lisäksi toki ulkosuomalaisten seurakunnilla on tärkeä merkityksensä olla pitämässä yllä yhteistä suomalaista ja kristillistä kulttuuriperintöä. Poissa synnyinmaastaan asuessaan huomaa yhtäkkiä, kuinka tärkeää on päästä laulamaan vaikkapa suomalaisia joululauluja yhdessä tai syömään yhdessä suomalaisia joulu- tai pääsiäisruokia.

*

Tämän sunnuntain kristillisenä aiheena, juhlajumalanpalveluksemme ohella, on kristityn vapaus. Usko Jeesukseen Kristukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen tai perinnäissääntöjen ja toisten ihmisten mielipiteiden varaan.

Martti Luther opettaa teoksessaan ”Kristityn vapaudesta” (saks. Von der Freiheit eines Christenmenschen), että usko Jeesukseen Kristukseen tuo kristitylle kertakaikkisen vapauden ja Jumalan hyväksynnän. Siis usko ainoastaan. Se takaa meille luottamuksen Jumalan hyvään tahtoon meitä kohtaan, Kristuksen työn tähden. Kristityn ei siis tarvitse olla kenenkään ”alamainen”.

Samanaikaisesti kuitenkin käytännöllisessä tai maallisessa mielessä kristitty on Lutherin mukaan ”kaikkien alamainen”. Sillä Jumalan kanssa sovinnossa elävänä, uskon kautta jo hengelliset lahjat saaneena, hän tahtoo tehdä Jumalan mielen mukaisia tekoja. Eli rakastaa lähimmäistään niin kuin Kristus on ensin rakastanut meitä.

Näitä tekoja ihminen ei siis tee saavuttaakseen Jumalalta hyväksynnän ja pelastuksen, vaan omasta tahdostaan, vastatakseen Jumalan hyviin tekoihin. Teot ovat siis toisaalta vapaaehtoisia mutta toisaalta luonnollista seurausta Jumalan vapauttavasta sanasta ja Kristuksen teoista.

Tunnistamme myös Jeesuksen toiminnassa ja sanoissa samankaltaisen ymmärryksen kristityn vapaudesta kuulemassamme evankeliumitekstissä. Jeesus itse toimii täydellisestä vapaudesta käsin. Ja kuitenkin ihmisiä palvellen. Jeesusta yritetään saada kiipeliin perinnäissääntöjen rikkomisesta. Saada hänet apostoli Paavalin ilmaisua käyttääksemme ”lain alle”. Mutta Jeesus osoittaa näiden sääntöjen ulkokohtaisuuden.

Toki nämä säännöt oli varmasti luotu palvelemaan hyviä tarkoitusperiä. Huolehtimaan ihmisen levosta, turvaamaan yhteiselämää, toteuttamaan Jumalan hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan. Mutta ne olivat muuttuneet ajan mittaan kahleiksi ja pilkuntarkoiksi säännöiksi, joiden rikkomista vahdattiin. Säännöt eivät enää palvelleet ihmistä ja yhteistä hyvää, vaan päinvastoin ihmisestä oli tullut sääntöjen palvelija.

Jeesus katsoo näiden sääntöjen taakse, ja näkee ihmisen. Jeesus näkee tällä kertaa fariseuksen kotona tuon miehen, joka kärsii vaikeista vaivoista. Turvotuksesta tai vuoden 1992 käännöksen mukaan vesipöhöstä. Joka tapauksessa elämää pahoin rajoittavasta sairaudesta. Ja lausuu hänelle vapauttavat sanat. Näin siis myös tämä evankeliumi tuo meille viestin kristityn vapaudesta.

Kristitty toimii siis vapaudesta käsin. Samaa vapauttavaa viestiä sanoittaa myös apostoli Paavali. Paavali, jonka sanat olivat myös Lutherin keskeinen löytö, kirjoittaa Galatalaiskirjeessään: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5: 1) Kristillistä uskoa kuvastaa siis vapaus. Ei orjallisuus sääntöjen noudattamiselle.

Näin kristillinen sanoma on sanoma, joka voi herättää meidät aitoon iloon, vapauteen ja luottamukseen. Se on siis kaiken elämän puolella, jäykkää ulkokohtaisuutta vastaan. Se on meidän parhaaksemme. Ja se tuo meidät yhteen myös keskinäisessä rakkaudessa.

Kristillinen vapaus ei siis ole vastuuttomuutta. Sitä, että emme tekisi enää yhtään mitään, kun Jumala on Jeesuksessa kerran tehnyt kaiken jo puolestamme. Päinvastoin. Jumalan teot saavat meidät luonnollisesti sitoutumaan palvelemiseen, lähimmäistemme parhaaksi.

*

Mitä tämä pohdinta kristityn vapaudesta voisi merkitä, kun ajatellaan Itävallan suomalaista seurakuntaa ja sen tulevaisuutta? Ajattelen, että yksilötasolla Jeesus kutsuu meitä jokaista ja teitä täällä seurakunnassa ”vapahdettuna palvelemaan”. Näkemään ne, jotka ovat yksinäisiä ja tarvitsevat tukea. Tämä on arkipäivän kristillisyyttä, jota jokainen meistä voi harjoittaa. Käymään vaikkapa tervehtimässä sairasta ystävää ja seurakunnan jäsentä.

Koko seurakunnan tasolla on hyvä suunnata katse tulevaisuuteen ja kysyä, mihin Jumala johdattaa Itävallan suomalaista seurakuntaa sen lähtiessä nyt kolmannelle vuosikymmenelleen. Yhteisöllisyyden tarve ei ole hävinnyt mihinkään, vaikka uudenlaisia yhteydenpidon välineitä, kuten sosiaalinen media, on nykyään käytettävissämme. Tarvitaan kasvotusten kohtaamista. Teillä onkin monenlaista toimintaa, jossa samassa elämäntilanteessa olevat voivat kohdata. On perhekerho, on tilaisuuksia nuorille ja opiskelijoille, on erilaisia pienpiirejä. Tarvitaan yhdessä Jumalan sanan kuuloon tulemista. Tarvitaan yhdessä ehtoollispöydän jakamista.

Olen vakuuttunut siitä, että hyvällä Jumalallamme on varattuna Itävallan suomalaiselle seurakunnalle tulevaisuus, joka on täynnä tehtäviä ja mielekästä toimintaa. Rohkaisenkin teitä kaikkia tulemaan aktiivisesti mukaan seurakunnan toimintaan ja näin rakentumaan Jumalan perheenä. Jeremian kirjan sanat sopivat hyvin tulevaisuuden suuntaviivaksi myös tälle seurakunnalle: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”