Seurakunta on rukouksen yhteisö

Rakkaat kristityt, sisaret ja veljet Kristuksessa. Tervehdin teitä tämän sunnuntain psalmin 25 lauseella (jae 3 a):

”Ei kukaan joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.”

Olen kuluneen viikonlopun aikana ollut suorittamassa piispantarkastusta täällä Hailuodon seurakunnassa. Piispantarkastus on kristillisen kirkon alkuaikoihin juurensa ulottava tapa, jossa seurakuntaa laajemman kirkollisen alueen eli hiippakunnan kaitsija vierailee seurakunnassa sitä tarkastaen, tukien ja rohkaisten.

Tämä tehtävä on ollut silmieni edessä myös näiden päivien aikana. Tarkastaa, tukea ja rohkaista. Piispantarkastuksen työmenetelmät ovat uudistuneet vuosien varrella. Mukana on nykyään vahvasti työyhteisön kehittämisen ja strategian näkökulma. Painotus on yhä enemmän taakse jääneiden asioiden analysoimisen sijasta eteenpäin katsomisessa. Siis sen yhdessä pohtimista, mihin tässä tapauksessa Hailuodon seurakunnan kannattaa seuraavan vuosikymmenen aikana suunnata painopistettä, jotta Kristuksen kirkolleen antama tehtävä tulisi mahdollisimman hyvin täällä hoidetuksi.

Tässä piispantarkastuksen juhlamessussa iloitsemme Hailuodon seurakunnasta, sen jäsenistä, luottamushenkilöistä, vapaaehtoisista ja työntekijöistä. Samalla vietämme myös teidän seurakuntanne kirkon 50-vuotisjuhlaa, juhlistamme Hailuodon 35-vuotiasta kirkkokuoroa sekä muistamme päivälleen 82 vuotta sitten päättynyttä Talvisotaa, jossa maamme kamppaili omasta olemassaolostaan.

Tämä vuonna 1972 valmistunut moderni kirkkonne rakennettiin vanhan, vuonna 1968 palaneen kirkkonne tilalle. Vanha kirkkonne oli ennen paloa tiettävästi Suomen vanhin käytössä ollut puukirkko. Historiankirjojen mukaan se oli valmistunut jo vuonna 1620, eli vain noin sata vuotta luterilaisen reformaation alkamisen jälkeen.

Nykyisestä kirkostanne löytyy kuitenkin jotakin palaneesta kirkosta pelastettua esineistöä rakentamassa siltaa menneen ja nykyisen ajan välille, erityisesti vaikuttava, vanha saarnatuoli. Samoin vanhan kirkon kivijalka on edelleen nähtävissä tämän kirkon vieressä. Tämä kaikki kertoo minulle siitä, kuinka kristillinen seurakunta elää sukupolvesta toiseen. Sen olosuhteet vaihtelevat, mutta tehtävä pysyy samana. Viedä evankeliumin ilosanomaa eteenpäin ja tehdä kristillistä lähimmäisenrakkautta näkyväksi.

Tämän pyhäpäivän kirkkovuoden mukainen teema on Rukous ja usko. Meitä kutsutaan rukouksessa rakentamaan luottamusta hyvään Jumalaan. Psalmin kirjoittaja kiteyttää siis: ”Ei kukaan joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.” Meillä ei ole tarkkaa tietoa, millaisten elämänvaiheiden kautta psalmin kirjoittaja on tähän luottavaiseen vakaumukseensa tullut. Onko hänkin joutunut kokemaan sotien ja taisteluiden julmuuksia? Onko hän menettänyt läheisiänsä sairauksille ja kulkutaudeille? Ovatko hänen unelmansa ja toiveensa jääneet elämässä täyttymättä? Mitä todennäköisemmin hänenkin osakseen on tullut näitä ihmiselämään kaikkina aikoina kuuluneita koettelemuksia. Siitä huolimatta hän lausuu: ”Ei kukaan joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.” Kuinka mekin jaksaisimme luottaa siihen, että Jumala on hyvä meitä kohtaan?

Entäpä silloin, kun ihminen tai kansa kohtaa suuria vastoinkäymisiä? Voimmeko silloinkin sanoa, että ettei kukaan, joka luottaa Herraan jää vaille hänen apuaan. Ajattelen nyt vaikka onnettomuuksia, kuten joitakin viikkoja sitten Hailuodon jäätiellä tapahtunutta tai nyt käynnissä olevaa sotaa Ukrainassa. Emme pieninä ihmisinä useinkaan ymmärrä kaiken tarkoitusta. Silti ajattelen, että meille kristittyinä on aivan olennaista saada lähettää pyyntömme ja rukouksemme Jumalan luo ja luottaa siihen, että hän kuulee ja ajallaan myös auttaa.

Meidän uskomme kutsuu meitä kiinnittymään johonkin sellaiseen, joka on elämään sisältyvien sattumusten ja onnettomuuksien yläpuolella. Uskon kautta voimme kohdata koettelemuksia tyynempinä, sillä koko elämämme ei ole kiinni sattuman oikuista. Kun Kristus tekee työtänsä meissä, hän lupaa lahjoittaa meille myös rauhansa. Se ei ole välttämättä sellaista ”rauhaa jonka maailma antaa” (Joh. 14:27). Mutta kuitenkin meitä kutsutaan rauhaan levottomienkin tapahtumien keskellä.

Meitä kutsutaan rukouksessa elämään todeksi Kristuksen rauhaa. Rukoushan voi olla yksittäisiä pyyntö- tai kiitosrukouksia, joita tässä messussakin kuulemme monia. Saamamme apu ei ole kuitenkaan aina sitä, että Jumala vastaisi haluamallamme tavalla.

Rukous voi olla myös kestävää, hiljaista rukousta Jumalan edessä läpi päivän tapahtumien, niin että lausumme ikään kuin mielessämme uudelleen ja uudelleen: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Niin rukous alkaa muuttaa myös meitä.

Myös seurakunta rukoilee. Oikeastaan seurakunta on juuri rukouksen yhteisö. Siis yhteisö, joka on rakentunut rukouksen ympärille. Sellainen on tämä Hailuodon seurakuntakin. Rukoileva seurakunta. Yhteisö, jossa ihmiset kantavat toistensa huolia, kysymyksiä ja ilonaiheita. Yhteisö, joka kantaa jäseniään. Ja ei pelkästään jäseniään, vaan joka yhteisö rukoilee jopa koko maailman puolesta. Sellainen hengellinen yhteisö seurakunta on – kaikkien seurakuntanne näkyvien toimintamuotojen, ihmisten ja rakennusten lisäksi.