Johtaminen Raamatussa

Johtajuus on ollut viime viikkoina monella tavoin esillä. Vajaa pari viikkoa sitten Helsingissä oli Kirkon johtamisforum -niminen tapahtuma, jossa jotkut teistäkin olitte paikalla. Kirkossa johtamistyötä tekevät kehittävät itseään johtajina lukemalla, käymällä kursseja ja koulutuksia, keskustelemalla mentorien kanssa jne. Tästä iloitsen. Kirkko heräsi jalkoi vajaa parikymmentä vuotta sitten satsata paljon johtamiseen. Syntyi Kirjo-johtamiskoulutusten polku, jonka ansiosta johtaminen on kirkossamme kehittynyt merkittävästi.

Johtamiseen liittyvää kirjallisuutta julkaistaan koko ajan, myös kirkon piirissä. Tuoreista kirjoista mainittakoon Heikki ja Laura Arikan toimittama ”Hyvin johdettu kirkko”, jossa nuoremman polven kirkolliset johtajat visioivat johtamista. Minusta siinä oli paljon tuoreita ajatuksia. Suosittelen. Myös yleistä johtamiskirjallisuutta julkaistaan paljon. Yhteen asiaan olen törmännyt muutamissa ns. profaaneissa johtamisoppaissa. Niissä käytetään Raamatun henkilöitä esimerkkeinä erityisesti johtajan persoonaan ja ominaisuuksiin liittyvissä kysymyksissä. Raamatun henkilöihin viitataan sekä hyvän että huonon johtamisen esimerkkeinä.

Sen sijaan kirkon omissa johtamiskoulutuksissa en ole juurikaan nähnyt etsittävän innoitusta Raamatun henkilöistä. Kokeneen kirkollisen johtamiskouluttajan, Saarijärven emerituskirkkoherra Olavi Vuoren olen tosin kuullut käyttävän Raamatun johtajia esimerkkeinä. Toki pari kirjaa aihepiiristä on myös julkaistu.

Ajattelin, että kun meitä on nyt koolla näin iso joukko sekä kirkkoherroja että seurakuntien talouden ja hallinnon johtavia viranhaltijoita, niin miksi menisimme merta edemmäksi kalaan. Miksipä emme aloittaisi näitä johtamisen päiviä syventymällä hetkeksi siihen, mitä muutamat Raamatun johtajat voivat opettaa meille johtamisesta? Näin me nyt teemme.

Suuret johtajat Raamatussa

Raamatussa ei ole vain yhtä johtamismallia. On olemassa erilaisia ​​persoonallisuuksia, joilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa – ja Jumala käyttää niitä kaikkia. Käyn nyt ensin lyhyesti läpi kolmen mielenkiintoisen ja erilaisen johtajan polkua.. He ovat Mooses, Daavid ja Jeesus.

1. Mooses

Mooses on yksi Raamatun suurista johtajapersoonista. Hänen nimensä mainitaan Raamatussa 788 kertaa. Mooses kasvoi Egyptin palatsissa, jonne hän oli joutunut veljiensä kavalan suunnitelman seurauksena. Vaikeudet kääntyivät voitoksi, ja niin Mooses saavutti merkittävän aseman faaraon hovissa. Epäilemättä Mooses saavutti Egyptin hovissa hyvät yleistiedot. Heprealaisten kanssa kasvaminen olisi tarjonnut aivan erilaisen lapsuuden.

Mooseksen identiteetti (Israelin kansaan kuuluminen) vahvistui hänen varttuessaan. Hän ei ollut ensin lainkaan halukas tarttumaan kansanjohtajan tehtävään. Hän sai tehtävään kutsun Jumalalta ja myöhemmin myös kansalta.

Herra sanoi: Minä olen nähnyt kansani ahdingon Egyptissä ja kuullut, miten israelilaiset valittavat sortajiensa kovuutta. Minä tiedän kyllä heidän hätänsä. [….] Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä. Jumala sanoi: Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin siitä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansani pois Egyptistä, te saatte palvella Jumalaa tämän vuoren juurella. (2. Moos 3: 7-12)

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että on tärkeä saada johtamiseen selkeä mandaatti. Se antaa selkänojan johtajalle. Itse ja omin päin on vähän paha ryhtyä johtamaan. Sitäkin kyllä näkee usein. Jos nimittäin se, jolla on annettu mandaatti johtaa, ei jostain syystä ota tehtävää kunnolla haltuunsa, niin kyllä nopeasti alkaa ilmaantua niitä, jotka ottavat johtajuuden käsiinsä. Johtajuuden puute on sen kaltainen tyhjiö, joka kyllä täyttyy.

Voisi tietysti ajatella, että parempi sekin, kuin ei lainkaan johtajuutta. Yhteisön tällainen johtamissuhteiden epäselvyys saa kuitenkin sekaisin. Aina ei tarvitse olla kyse myöskään johtajuuden ”anastamisesta”, vaan yksinkertaisesti siitä, että johtamisjärjestelmä on epäselvä. Ei yksinkertaisesti tiedetä, kuka vastaa mistäkin tai sitä, että esimiessuhteet on epäselvästi määritelty.

Lopulta Mooses suostui tehtävään ja niin hän lähti johdattamaan heprealaisten joukkoa läpi erämaan kohti luvattua maata. Pian hän sai huomata, että olisi ehkä kannattanut pysyä erossa tästä johtamispestistä. Niin vastentahtoisen ja heikosti motivoituneen joukon johtajaksi hän huomasi joutuneensa. 2. Mooseksen kirjassa [14:11-12], kansa purkaa pahaa oloaan ja katkeruuttaan johtajalleen Moosekseen:

”Oliko Egyptissä niin vähän hautatilaa, että sinun piti tuoda meidät tänne autiomaahan kuolemaan? Näetkö nyt, mitä olet meille tehnyt, kun veit meidät pois Egyptistä? Mehän sanoimme sinulle jo siellä: ‘Anna meidän olla rauhassa ja palvella egyptiläisiä.’ Parempi meidän olisi toki palvella egyptiläisiä kuin kuolla autiomaassa!”

Raamatun kuvaus Luvatun maan matkalaisista ei todellakaan ole kaunisteleva tai romanttinen. Mooses sai johtaa joukkoa, jolla ei ollut ihanteita ja hengellistä intressiä. Kuitenkin juuri se kelpasi esikuvaksi Uuden testamentin seurakunnalle, josta meillä voi siitäkin olla liian ruusuinen ja hengellinen käsitys. Saman surumielisyyden voi lukea matkakertomuksen päätössanoista 5. Mooseksen kirjassa [31:27], kun Mooseksen testamentti oli annettu ja suuntaviivat uudelle elämälle Luvatussa maassa piirretty:

Minä tiedän, miten niskoittelevia ja kapinoivia te olette. Kun te nytkin, vaikka minä vielä olen elossa, niskoittelette Herraa vastaan, kuinka paljon enemmän te niskoittelettekaan minun kuolemani jälkeen.

Ajattelen, että Mooseksen johtamistehtävän haasteet tarjoavat meillekin loputtomasti materiaalia pohtia ns. vaikeiden työyhteisöjen johtamista. Vaikeus voi ilmetä monella tavalla. Ensinnäkin sitoutumattomuutena yhdessä sovittuihin päämääriin ja pelisääntöihin. Tehän muistatte senkin, että kun Mooseksen silmä vältti, kansa oli jo kovaa kyytiä tekemässä itselleen kultaista vasikkaa palvonnan kohteeksi.

Vaikea työyhteisö voi Mooses-kertomuksen valossa näyttäytyä myös heikosti motivoituneelta työyhteisöltä. Joko aktiivisena vastarintana ja kapuloiden laittamisena rattaisiin, joka näkyy yhteisesti asetettujen päämäärien kyseenalaistamisena tyyliin ”onko pakko”. Se voi näkyä myös passiivisena sabotointina ja yhteishengen myrkyttämisenä. Joskus on sanottu, että huono henki tarttuu työpaikan seiniin. Voi olla, että pahimmillaan tietty huono yhteisökulttuuri säilyy, vaikka kaikki työyhteisön jäsenet yksi kerrallaan vaihtuisivat. Vastaavasti myös hyvä kulttuuri voi siirtyä eteenpäin, vaikka kaikki työyhteisön jäsenet olisivat vaihtuneet. Kysymys on huonosta ja hyvästä kierteestä.

Moosekselta voimme oppia myös delegointia. Johtamisuransa aluksi Mooses ei nimittäin hallinnut delegointia lainkaan. Hän yritti pitää kaikki langat omissa käsissään ja sai huomata, että asiat alkoivat puuroutua. Miten on meidän laitamme? Pitääkö meidän ajautua Mooseksen tavoin lähes umpikujaan, jotta olemme valmiita miettimään muita ratkaisuja? Omassa umpikujassaan Mooses sanoi Jumalalle

”Minä en jaksa yksinäni johtaa tätä kansaa: taakka on minulle liian raskas. Jos aiot kohdella minua näin, anna minun mieluummin kuolla heti. Ole minulle armollinen ja päästä minut kokemasta enempää tätä kurjuutta.” (4. Moos 11: 14-15)

Tämän parahdusta seuranneen Jumalan ja Mooseksen välisen keskustelun aikana Jumala opettaa Moosesta delegoimaan vastuutaan ja siihen sisältyvä valtaansa. Voin kuvitella, että moni teistä pienten seurakuntien kirkkoherroista ja talouspäälliköistä nyt hymähtää, että kellepä minä delegoisin, kun ei ole ketään muuta. Näin se usein on. Ei ole kuitenkaan hyvä päästää itseään näin helpolla ja tyytymällä tähän ilmeisen todelliseen selitykseen. On myös nimittäin usein niin, että monella meistä on vaikeuksia luovuttaa tehtäviä ja niihin sisältyvää valtaa ja vastuuta muille silloinkaan, kun se olisi resurssimielessä mahdollista.

Yksipappisenkin seurakunnan kirkkoherran tapauksessa tämä voi ilmetä vaikkapa heikkona kykynä uskoa tehtäviä vapaaehtoisille seurakuntalaisille. ”Pane lapsi asialle ja mene itse perässä” -tyyppiset letkautukset saattavat kertoa syvemmälläkin olevasta asenteellisesta ongelmasta ottaa seurakuntalaisia rinnalleen tasavertaisina aikuisina. Vastuun ja siihen sisältyvän vallan jakaminen on kuitenkin johtajan tärkeä ja välttämätön osaamisen alue. Vain ammattitaidoton johtaja uskoo olevansa ainoa, joka kykenee ottamaan vastuuta.

2. David

Vanhassa testamentissa Daavid on kuvattu monien lahjojen ihmiseksi: hän soitti harppua kuninkaan Saulin palatsissa ja voitti filistealaisen jättiläisen, Goljatin. Daavid näyttää olevan myös korkean moraalin ihminen. Kun Saul kohteli Daavidia huonosti, olisi hänellä ollut mahdollisuus kostaa tälle. Daavidilla olisi ollut helppo tappaa Saul tämän nukkuessa, mutta Daavid kieltäytyi tästä mahdollisuudesta.

Daavidin vuodet ennen hänen kruunaamistaan ​​ovat hänelle oppimisen vuosia. Aivan kuten Mooses, hän oppii tavallisen ihmisen elämää, sen haasteita ja iloja. Kuningas Saulin kuoleman jälkeen Daavid kruunattiin. Aluksi hän sai johtaa vain osaa imperiumista (eteläosa, Juuda). Kärsivällisyyttä tarvittiin jälleen, kun seitsemän vuoden taistelun jälkeen hän sai johdettavakseen loputkin Israelista ja päätti siirtää pääkaupungin Jerusalemiin. Jerusalemin valitseminen pääkaupungiksi ei ehkä ollut helppoa: eteläisellä Hebronilla ja pohjoisessa sijaitsevalla Sikemillä oli pitkä historia, mutta pitäen heimojen välisen tasa-arvon mielessä Daavid valitsi Jerusalemin. Se oli riittävän neutraali kaupunki niin eteläisen kuin pohjoisenkin hyväksyttäväksi.

Voimme siis oppia Daavidilta tietynlaista diplomaattisuutta ja puolueettomuutta, joita johtaja välttämättä tarvitsee työssään. Johtajan ei tule tietenkään välttää tekemästä ratkaisuja, tarvittaessa voimakkaitakin. Mutta ehkäpä se oppi tästä pääkaupungin sijoittamistapauksesta on se, että johtajan on tärkeä säilyttää tietynlainen riippumattomuus ja puolueettomuus. Johtajan on syytä välttää ajautumasta osapuoleksi työyhteisön sisällä vaikuttaviin kuppikuntiin.

David voi opettaa meille tärkeitä asioita myös johtajan omasta rajallisuudesta. Daavid kohtasi omat rajansa paitsi johtajana, myös henkilökohtaisessa elämässään. Vanha Testamentti kertoo meille myös Daavidin suurimmasta henkilökohtaisesta virheestä. Daavidilla oli kaikkea: hyvä ura, rakkaansa, valtava maa hallita – ja kuitenkaan hän ei kokenut saaneensa riittävästi. Hän iskee silmänsä alaisensa puolisoon Batshebaan. Tarina ei liity vain rakkauteen, sillä Daavid jopa järjestää Batseban aviomiehen Uriahin tapettavaksi.

Esimerkki on tietysti aika graavi. Mutta jos se irrotetaan tuosta konkreettisesta esimerkkitilanteesta, tarjoaa Daavidin tapaus oppia yleisemminkin. Olemme johtajina ja esimiehinä kaikki alttiita virheille. Jopa suurimmat johtajat voivat helposti eksyä ”kapealta tieltä” ja sortua väärinkäytöksiin. Siksi johtajan sisäisen moraalisen ”kellon” vaaliminen on niin tärkeää.

Samuelin toisessa kirjassa (2. Samuel 12) Profeetta Nathan puhuu Daavidille niin sanotusti järkeä. David ymmärtää tekemänsä. Nathan oli eräänlainen hengellinen tuki Daavidille. Johtamisen yhteydessä voimme puhua ehkäpä myös työnohjaajasta, coachista tai mentorista. Hän toimi peilinä Daavidille. Ilman tätä peiliä Daavid ei ehkä olisi ymmärtänyt sitä suurta virhettä, jonka hän oli tehnyt. Ilman peiliä Daavidista olisi saattanut tulla itsekäs ja kylmäsydäminen johtaja. Meidän jokaisen on hyvä miettiä, onko meillä tällaista peiliä.

Jokainen johtaja tarvitsisi ympärilleen ystävällisiä ihmisiä, jotka eivät ole hänen lähellään vain miellyttääkseen, vaan ovat rehellisiä sen suhteen, miten hän suhtautuu itseensä henkilönä ja johtajana. Kun kaikki muut vain sokeasti ylistävät johtajaa, tällaiset rehellisen kriittiset ihmiset ovat korvaamattomia.

3. Jeesus

Meille kristityille Jeesus on Jumalan Poika ja siksi kritiikin yläpuolella. Mutta jos katsomme Jeesusta historiallisena henkilönä, saatamme löytää hyviä neuvoja tuleville johtajille. Loppujen lopuksi Hän on perustanut kristillisen liikkeen, joka on kestänyt jo yli 2000 vuotta. Varmasti Jeesus tiesi jotain todellisesta johtajuudesta.

Sanotaan (Mark. 1:22), että Jeesus opetti niin kuin se, jolla on auktoriteetti, ei siten, kuten kirjanoppineet opettivat. On selvää, että tämä voima tuli Jumalalta, mutta on yhtä ilmeistä kiinnittää huomiota siihen, että Jeesuksen elämä ja hänen opetuksensa olivat yhtä. Hän eli niin kuin opetti. Siksi ihmiset seurasivat häntä.

Voimme helposti seurata karismaattista johtajaa, mutta jos hänen elämänsä poikkeaa hänen opetuksistaan ​​ja hän puhuu yläpuolellamme, löydämme pian uuden johtajan, johon sitoutua. Jeesus jakoi elämänsä opetuslastensa kanssa ja toimi kuten palveleva johtaja, esim. opetuslasten jalkojen peseminen. Hän teki tämän asian hyvin selväksi, kun hän sanoi:

”Silloin Jeesus sanoi heille: Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija.” (Luuk. 22: 25-26)

Jeesus oli myös johtaja, joka näytti esimerkkiä. Hän jakoi päivittäiset haasteet oppilaidensa kanssa, demonstroi, käytti tarinoita ja vertauksia. Demonstroituaan ajatuksen Jumalan valtakunnasta hän lähetti opetuslapset ”kentälle”. Opetuslapset eivät aluksi onnistuneet, mutta Jeesus antoi heidän yrittää uudelleen. Hän ei laskenut annettuja tavoitteita, mutta hän ymmärsi heidän heikkoutensa todennäköisesti paremmin kuin he.

Lähestyessään elämänsä loppua Jeesus meni rukoilemaan puutarhaan Öljymäelle. Hän oli täynnä surua ja yksinäisyyttä, ja siksi hän pyysi ystäviään Pietaria, Jaakobia ja Johannesta olemaan hänen luonaan. Johtaja Jeesus, heidän mestarinsa, pyysi tukea. Vain todellinen johtaja voi osoittaa heikkoutensa ja tulla entistä vakuuttavammaksi tämän jälkeen.