Piispa Jukka Keskitalon saarna Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan jumalanpalveluksessa Los Bolichesin kirkossa Fuengirolassa 8.2.2026

Luuk. 2:22–33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Vanha mies saapuu temppeliin. Hän on siellä tuttu näky. Hänet nähdään siellä usein hiljentymässä ja rukoilemassa. Iäkäs mies on omistanut elämänsä ehtoopuolen vuodet Messiaan odotukselle. Hän tuntee hyvin profetiat Messiaasta. Hän tietää, mitä on kirjoitettu. Profeetat ovat ennustaneet Vapahtajan, rauhan tuojan, tulevan maailmaan.

Tämä vanha mies on nimeltään Simeon. Hänelle odotus on hyvin omakohtaista, sillä hänelle on luvattu, ettei hän kuole, ennen kuin näkee Herran Voidellun.

Kun Maria ja Joosef tuovat pientä Jeesus-lasta temppeliin siunattavaksi, Simeon havahtuu. Hän kääntyy katsomaan lasta, ja yhtäkkiä hänet täyttää varmuus: Tässä on se Messias, jonka Jumala on luvannut. Tässä on Jumalan kirkkauden säteily. Vanhus ottaa vapisevin käsin pienen Jeesus-lapsen syliinsä ja tietää, että nyt hän on valmis lähtemään. Hän on omin silmin nähnyt Herran Voidellun. Hän pitää Maailman Valoa sylissään.

Myöhemmin, aikuiseksi kasvettuaan, tuo sama Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12) Tuon valon näki vanha Simeon, mutta sen sai nähdä moni muukin Jeesuksen kohdannut ihminen tämän taipaleen varrella.

Tuo valo loistaa kaikille kansoille. Jeesus ei ole vain juutalaisille luvattu pelastus, vaan kaikille maailman ihmisille. Myös meille, jotka tänään olemmme kokontuneet messuun Los Bolichesin kirkkoon. Tämä maailma, jonka asiat tuntuvat olevan perusteellisesti sekaisin kaipaa sitä valoa, jonka vain Jeesus voi tuoda.

Maria ja Joosef olivat aikanaan hyvin konkreettisella tavalla Valonkantajia tuodessaan Jeesuksen temppeliin ja Simeonin syliin. Simeon sai kohdata Jumalan kirkkauden heidän kauttaan, heidän tuomanaan.

Tätä Kristus-valoa meidät kristityt kutsutaan kuljettamaan eteenpäin. Tänään kuka tahansa meistä tavallisista kristityistä voi olla valonkantaja, joka välittää Jumalan rakkautta eteenpäin sanoin ja teoin, kutsuu siten lisää ihmisiä valon piiriin.

Täällä Aurinkorannikon suomalaisessa seurakunnassa aivan erityisenä rikkautena ja voimavarana ovat tavalliset seurakuntalaiset, jotka käyttävät taitojaan ja lahjojaan seurakunnan yhteiseksi hyväksi. He ovat valontuojia. He ovat antaneet itsensä Jumalan käyttöön. Tänään kiitämme aivan erityisesti juuri valitusta seurakuntaneuvostosta, jonka tänään siunaamme tehtäväänsä.

Valon tuomisen lisäksi moni meistä myös kokee valon kaipausta. En tarkoita vain sitä, miten moni tulee tänne etelään löytääkseen auringonvaloa talven keskellä. Tarkoitan samaa syvää kaipausta, jota Simeon tunsi. Se ei ollut vain silmillä nähtävän, vaan sydämeen asti tulvivan valon odotusta. Se oli kaipausta saada kokea Jumalan läheisyyttä rikkinäisen maailman ja oman elämän kysymysten, kenties kipujenkin keskellä. Se oli toivoa siitä, että saa kohdata Vapahtajan. Simeon sai kohdata Vapahtajan vasta elämänsä viimeisillä metreillä, mutta me olemme kenties saaneet kasvaakin Vapahtajan tuntemisessa ja seurakunnan keskellä. Kristus on tullut meitä lähelle.

Vapahtaja tulee meitä lähelle, kun rukoilemme. Hän on kanssamme Raamatun Sanan äärellä. Hän kumartuu meitä kohti ehtoollisessa. Hänen oman siunauksensa me saamme jokaisessa meille lausutussa siunauksen toivotuksessa.

Jeesus on meille Elämän valo. Seuratkaamme häntä. On kaunista jakaa tuota valoa, elää valon piirissä yhdessä. Sitä varten on olemassa tämä seurakunta täällä. Sitä varten on Kristuksen maailman laaja kirkko. Valon ja toivon julistamista, armon jakamista varten. Jumalan kirkkauden säteily siunatkoon Aurinkorannikon suomalaista seurakuntaa ja jokaista tänne tulevaa tästä ikuiseen kirkkauteen asti.