Puhe Metsäkirkossa Kannuksessa Poleenharjulla 22.12.2018

Hyvät Suomen tunnelmallisimman metsäkirkon osanottajat. Onpa mahtava tunnelma täällä metsän keskellä. Tulet palavat ja sää on talvisen kylmä. Koen henkilökohtaisesti hienoksia asiaksi, että tämä Metsäkirkko on juuri se tilaisuus, jolloin pääsen ensimmäistä kertaa piispan roolissa vierailemaan täällä Keski-Pohjanmaalla.

Tämä tunnelma täällä johdattaa kuin itsestään ajatukset vanhan ajan jouluun. Niinhän sitä sanotaan, että vanhojen hyvien aikojen muistelu on varma merkki ikääntymisestä. Mutta minua se ei häiritse. Myönnän avoimesti olevani taipuvainen nostalgiaan, ja luulenpa, että moni muu jakaa tämän tunteen.

Monella meistä on muisto kyläkoulun kuusijuhlasta, jossa ehkä koko koulun voimin oppilaat toteuttivat joulukuvaelman. Maalaiskoulun joulujuhlan tunnelma oli käsin kosketeltava ja tavoitamme helposti huulillemme jopa jouluevankeliumin tekstin, sen vanhan käännöksen.

Nostalgiaa tai ei, mutta ehkä moni meistä kaipaa vanhan ajan joulua, jossa kaikki tuntui olevan paljon yksinkertaisempaa kuin nykyään. Ikään kuin vastapainona nykyiselle monimutkaiselle maailmalle. Jotakin tämänkaltaista halutaan ehkä kokea edelleen.

Minusta tuntuu, että meillä on täällä Poleenharjulla nyt hetken tällainen vanhan ajan joulutunnelma. Metsä huokuu arvokkaana ympärillämme. Metsän eläimet ehkä höristelevät korviaan tuolla vähän kauempana, että mitä ihmettä siellä on käynnissä.

Luomakunta on annettu meille viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Meillä on luotuina ihmisinä lupa nauttia ja hyödyntää luontoa ja sen antimia. Samalla meillä on kuitenkin velvollisuus varjella luomakuntaa ja eläinkuntaa.

Siksi tuntuukin erityisen hyvältä, että tässä tilaisuudessa julistetaan joulurauha myös metsäluonnolle ja metsän eläimille. Se kertoo kunnioituksesta luontoa, mutta ennen kaikkea Luojaamme kohtaan.

Jos nyt on kylmä talvi-ilta, niin sellainen se oli myös ensimmäisenä jouluna Betlehemissä. Lunta ei tosin varmaankaan ollut, mutta kylmä varmasti oli yöllä laitumella laumaansa vartioivilla paimenilla. Sää voi painua siellä maailman kolkassa tähän aikaan vuodesta kai lähelle nollan pintaa.

Ajatelkaapa noita paimenia yöllä vartioimassa laumaansa. Pedot olivat alituisena uhkana lampaille varsinkin pimeän tultua. Piti olla koko ajan valppaana. Uni varmaan painoi silmäluomia, mutta nukahtaa ei saanut.

Luukkaan jouluevankeliumi kertoo, että jotakin tapahtui yhtäkkiä. Siis äkkiarvaamatta, yllättäen. Evankeliumi kertoo, että yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Jos yritämme verrat paimenten kokemusta meidän tilanteeseemme täällä, niin tuo ympäröivä pimeä metsä olisi yhtäkkiä täysin valaistu. Siltä se varmasti paimenista tuntui.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Pelokkaiden paimenten silmistä rapisivat viimeisetkin unet, kun enkeli alkoi puhua heille. Eikä mitä tahansa asiaa, vaan maailman suurimman ilouutisen: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille suuren ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Tämä on se ilosanoma, jota on kuulutettu kautta maailman alkaen tuolta paimenten kedolta maailman ääriin asti. Jumala tuli ihmiseksi pienenä lapsena. Jumala tuli lähelle meitä ja omaksui ihmisen osan. Siksi Jumala voi ymmärtää meidän ihmisten osaa, kipua ja iloa, koska hän itse tuli ihmiseksi.

Tämä Jumalan ihmiseksi tulo tapahtui hyvin arkisissa olosuhteissa. Tallissa, eläinten suojassa. Jonkinlaisessa alkeellisessa navetassa siis.  Tosin emme tarkkaan tiedä, millaisesta tilasta oli kysymys, sillä on hyvinkin todennäköistä, että tuohon aikaan ja tuossa maailman kolkassa eläimiä pidettiin ihmisten asumuksissa. Joskus talli on kuvattu luolan kaltaisena tilana. Mene ja tiedä.

Mielikuvamme tallista ja seimestä on hyvin kiiltokuvamainen. Se on syöpynyt mieliimme jouluasetelmista ja joulukorteista. Tosin tämän joulun alla uutisoitiin, että kaupoista on enää vaikea löytää joulukortteja, joihin olisi kuvattu perinteinen jouluasetelma Betlehemin tallista. Mutta tämä asia olisi jo toisen puheen aihe.

Mielikuvamme tallista tuskin kuitenkaan vastaa todellisuutta. Paikka, jossa ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan napanuora katkaistiin, ei ollut puhdas ja hygieninen synnytyssali, vaan todellakin eläinten suoja. Seimi ei ollut myöskään Iskusta tai Maskusta ostettu pinnasänky, vaan syöttökaukalo.

Vahvaa symboliikkaa tässä kuitenkin on. Jumala astui ihmisen alhaisuuteen. Hän ei jäänyt taivaan kunniaan. Jumala tuli ihmisten ja eläinten keskelle. Siksi on enemmän kuin hienoa, että tänään tällä Poleenharjun tunnelmallisessa metsäkirkossa julistetaan joulurauhaa myös metsän eläimille.

Mitä toivon sinulle jouluna ystäväni? Toivon sinulle suurinta ajateltavissa olevaa joululahjaa. Se ei ole mikään tämän joulun hittilahjoista.

Suurin kuviteltavissa oleva joululahja on se, että meille on syntynyt joulun lapsi, Vapahtaja Jeesus Kristus. Hän tahtoo tulla luoksemme, vaikka elämämme ei olisikaan tiptop-kunnossa. Joulun lapsen ansaitsema armo on tarkoitettu ennen muuta niille, joilla ei ole esittää Jumalalle suuria saavutuksia. Seimen ääreltä löytyy todellinen rauha ja lepo.

Toivon, että löydät tien Jeesuksen seimen luo. Rukoilen, että sama ilo, joka valtasi paimenet ja tietäjät seimellä, koskettaa myös sinun sydäntäsi tänä jouluna.