Puhe Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivien aamurukouksessa Kuopiossa 19.3.2022

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. (Jaak. 1:2-4)

—-

Tämä kuulemamme Jaakobin kirjeen lukukappale antaa meille todistuksen vahvasta uskosta. Jaakob, jota perimätieto pitää Jeesuksen veljenä, opettaa meitä pitämään suorastaan ilonaiheena niitä koettelemuksia, joita kristityn elämän varrelle ripotellaan. Joskus runsaallakin kädellä.

On rehellisesti sanottava, ettei Jaakobin ohje koettelemusten pitämisestä ilonaiheina ole helppo rasti. Kukapa meistä voisi oikeasti sanoa, että koettelemukset ja vastoinkäymiset olisivat helppoja, saati tervetulleita. Kaikkea muuta. Useimmat meistä toivovat ainakin suhteellisen myötäisiä tuulia elämässään. Siksi kai Isä meidän rukouksen pyynnön ”tapahtukoon sinun tahtosi” rukoileminen tuntuukin joskus melkein uhkarohkealta. Mitä jos Jumala tahto onkin viedä koettelemuksiin, saatat pohtia mielessäsi.

Toisaalta vaistomme kuitenkin sanoo, että pelkässä myötätuulessa kruisaillut ja auringossa paistatellut usko ei kestä silloin kun vastaan iskee vaakasuora jäinen viima. Koeteltu usko on elettyä uskoa. Eivät ne vastatuulet hyvältä tunnu, turha sellaista olisi hurskastella. Arvelen kuitenkin, että tiedostamme Jaakobin sanojen ”kun uskonne selviytyy koetuksesta se kasvattaa teissä kestävyyttä” olevan jollakin syvällä tasolla totta.

Kun ajattelen koettelemuksissa karaistunutta uskoa, niin minulle tulee mieleen 1990-luvulla silloiseen seurakuntaani Jyväskylän Keltinmäkeen tulleet inkeriläiset mummot ja papat. Monet heistä olivat kulkeneet Siperian kautta. Sain kuulla heidän elämäntarinoitaan. Muistan nuorena pappina ihmetelleeni, mikseivät he olleet katkeroituneet ja kovettuneet. Ei niin, etteivätkö raskaat kokemukset olleet jättäneet heihin jälkiä ja haavoja. Kuitenkin minuun teki vaikutuksen tapa, jolla he elivät niiden kanssa Jumalan hyvyyteen turvautuen.

Jaakobin kirjeen viesti on lopulta kuitenkin rohkaiseva. Se tarttuu asioiden valoisaan puoleen. Kun selviydymme kohtaamistamme koetuksista, kasvamme entistä kestävämmiksi kohtaamaan myrskyjä elämän polulla. Jaakob viittaa myös kristityn päämäärään, jumalalliseen kirkkauteen, jota kohti kuljemme. – Vaikka siitä ei tulekaan pysyvää todellisuutta vielä maallisen vaelluksemme aikana.

Tänä aamuna rukoilen meille kaikille kestävyyttä. Rukoilen meille myös viisautta asetella sanamme oikein tässä maailmassa, jossa vastakkainasettelut ja konfliktit jälleen kytevät entistä enemmän. Ennen kaikkea rukoilen meille luottamusta Jumalan hyvyyteen ja armoon kaikkia luotuja kohtaan.

Sodan uhan keskellä Jumalan armo tuntuu hämmentävältä ajatukselta. Kuitenkin Jumalan suuruus on tutkimatonta ja Jumalan armo jotakin joka ylittää kaiken ymmärryksemme. Se avaa meille aivan uuden mahdollisuuden keskellä elämää, joka näyttää jo olevan umpikujassa. Se avaa meille sovinnon tien, niin ettemme katkeroidu. Se avaa meille mahdollisuuden olla kiitollisia ja ylistää Jumalan hyviä tekoja tässä rosoisessa mutta kauniissa Jumalan maailmassa.