Saarna Säräisniemen kirkon 240-vuotisjuhlassa 15.5.2022

Jeesus sanoi:
 ”Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen, vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.” (Joh. 16:5–15)

Rakkaat sisaret ja veljet. Olemme kokoontuneet Säräisniemen kirkkoon tänne kauniiseen Oulujärven rantamaisemaan. Vietämme tänään tämän upean kirkon 240-vuotisjuhlaa. Jumalan sanaa on kylvetty tässä kirkossa ja tällä seudulla siis jo pitkään.

On kiehtovaa ajatella, mitä on miettinyt kirkon vihkiäisissä 240 vuotta sitten se seurakuntalainen, joka on istunut samalla paikalla kuin sinä nyt. Elämän puitteet ja olosuhteet ovat joka tapauksessa olleet hyvin erilaisia kuin meillä. On tultu pienistä asumuksista ja mökeistä suurelle kirkolle. On siinä mahtanut olla kansan ihmisillä ihmeteltävää.

Kirkollisen toiminnan historia ulottuu tällä seudulla toki kirkon saamista kauemmaksi. Paltamon emäseurakuntaan kuuluva kappeliseurakunta Säräisniemestä tuli vuonna 1743. Säräisniemi toimi kappeliseurakuntana yli sata vuotta, kunnes se 1864 sai itsenäisen seurakunnan ja kirkkoherakunnan aseman.

Säräisniemen kirkon rakentaminen puolestaan oli alkanut jo 1768. Seuraavana vuonna esivalta kielsi kirkon rakennustyöt, sillä rakentajilla ei ollut tarvittavia maaherran ja tuomiokapitulin hyväksymiä piirustuksia. Viranomaisten väliintulot eivät estäneet vaan korkeintaan siirsivät eteenpäin kirkkohanketta, sillä viranomaiset hyväksyivät hankkeen 1779 ja kirkko oli valmis jo 1781.

Säräisniemen kunta lakkautettiin ja tilalle perustettiin Vaalan kunta, johon liitettiin Utajärvestä Vaalan alue. Seurakunta jatkoi vuodesta 1955 lähtien nimellä Vaalan seurakunta. Nykyinen Vaalan seurakunta kantaa Säräisniemen seurakunnan perintöä.

*

Haluan kertoa teille eräästä merkittävästä seurakunnan työntekijästä, jonka elämänhistoria kytjeytyy läheisesti tähän Säräisniemen kirkkon. Tuossa kirkon pihalla, aivan kirkon oven vieressä oikealla on Henrik Schwartzbergin hauta.

Henrik Schwartzberg oli täällä Säräisniemessä kappeliseurakunnan kappalaisena vuodesta 1848 alkaen. Suuri osa seurakunnan pinta-alasta oli Oulujärveä ja huomattava osa maa-alueesta oli nevoja, joista laajin oli Pelsonsuo. Kesäaikaan Henrik Schwartzberg teki pitkiä soutumatkoja ja käveli pitkospuita pitkin nevojen yli, kun nykyaikaisia maanteitä ei ollut.

Henrik Schwartzberg teki työtään herännäisyyden hengessä ja kerrotaan, että hänen todistuksensa synnistä ja armosta oli hyvin voimallista. Seurakunnassa syntyi tuolloin huomattava herätys. Seuroissa veisattiin Siionin virsiä ja heränneet pukeutuivat körttipukuun.

Vuosien 1856–1857 katovuosien keskellä Henrik Schwartzberg organisoi alueen köyhäinhoitoa. Kun valtio tuolloin järjesti hätäaputöitä Pelsonsuon kuivattamiseksi, ne toivat tänne Säräisniemelle lähiseudulta paitsi heikkokuntoista väkeä myös kulkutauteja.

”Täällä melkein kaikki makaavat sairaina ja monet kuolevat”, kuvasi Henrik Schwartzberg viimeiseksi jääneessä kirjeessään tilannetta pojalleen Johannekselle. Henrik Schwartzberg kuoli vain 46-vuotiaana punatautiin 1857 palveltuaan säräisniemeläisiä 9 vuotta.

Koskettava tarina täällä ja tässä kirkossa palvelleesta papista, jonka oma elämä – ja kuolema – kytkeytyy niin läheisesti tämän alueen ihmisten historiaan ja kohtaloihin.

*

Säräisniemen kirkko on palvellut meitä hyvin, vaikka vuodesta 1961 lähtien seurakunnan jumalanpalveluselämää on vietetty enimmäkseen Vaalan kirkossa, joka täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Voidaan siis ajatella niinkin, että yhteen laskien vietämme nyt Vaalan seurakunnan kirkkojen 300-vuotisjuhlaa. Säräisniemen kirkkoon kokoontuu kuitenkin edelleen väki hääjuhliin tai jumalanpalveluksiin suosituimpina juhlapäivinä.

Näissä kahdessa kirkossa seurakuntalaiset ovat saaneet kokoontua Sanan kuuloon. Niin tänäänkin, kun kirkkovuodessa vietämme 4. sunnuntaita pääsiäisestä ja käännämme katseemme siihen suuntaan, millaista on olla taivaan kansalaisena maailmassa.

Tämä pääsiäisen jälkeinen aika on kirkkovuodessa hyvin iloista aikaa ja tämän pyhän tekstien myötä kytkeydymmekin vahvasti pääsiäisajan ”iloisten” sunnuntaiden ketjuun. Saamme seurakuntana kulkea Voittajan jäljissä totuudessa ja rakkaudessa kohti sitä kaikkein täydellisintä taivaan iloa. Meitä johtaa tällä tiellä Pyhä Henki, Puolustaja. Siksi saamme elää jo nyt taivaan kansalaisina, vaikka vielä olemme täällä maan päällä.

Toimettomina meidän ei tarvitse eikä tulekaan täällä odotella. Olemme nimittäin Kristuksen todistajia tässä ajallisessa maailmassa. Saamme toimia hänen käsinään ja jalkoinaan. Hänellä ei ole täällä muita käsiä tai jalkoja, se meidän on hyvä muistaa.

Kun ajattelet oman elämäsi merkittävimpiä hetkiä, voit ehkä samaistua siihen ajatukseen, että Jumala oli siinä kanssasi. Näin onkin tapahtunut. Jeesus meni taivaaseen, mutta on läsnä keskellämme Pyhän Hengen kautta. Kristittyinä meidät on kutsuttu sitoutumaan näihin tämän maailman haasteisiin, joita riittää ja on riittänyt aina. Henrik-kappalaisen kohtaloksi tuli kulkutauti, jollaisista mekin olemme tuskaisen tietoisia näinä koronan aikoina.

Kristittyinä meidän ei kuitenkaan tule elää vain tässä maailmassa ja sen ehdoilla. Vaikka olemme maailmassa, me emme ole tästä maailmasta. Meidän tehtävämme Kristuksen seuraajina on todistaa toisesta todellisuudesta, josta olemme tietoisia. Kaikki eivät vielä ole. Kerrotaan siitä heille.

Eläkäämme siis jalat maassa, mutta sydän taivaassa. Olkaamme Kristuksen seuraajina hänen rakkauden viestejään maailmalle. Auttakaamme lähimmäistä siinä, missä hän tarvitsee apua, tarvitsipa hän sitten kuuntelevaa olkapäätä tai ikkunanpesukaveria. Sopivassa tilanteessa voimme kutsua ystävää mukaan seurakuntaan, tarjota vaikkapa kyytiä kirkkoon. Kaikki tämä on kristittynä elämistä tässä maailmassa.

Vapahtajamme Jeesus puhuu tuossa evankeliumitekstissä ystävilleen. Hän ymmärtää heidän murheensa jo ennen, kuin he ovat ehtineet tuntea sitä. Hän kertoo, että hänen on mentävä pois, jotta Puolustaja Pyhä Henki voi tulla heidän luoksensa.

Kun Puolustaja sitten tulee, hän paljastaa sen, mitä ovat synti, vanhurskaus ja tuomio. Isoja sanoja, joista Jeesus opettaa: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden”, sanoo Jeesus. Koko totuuden. Ei vain osatotuutta tai totuuden rippeitä, vaan koko totuuden.

Tässä ajassa elävinä kristittyinä me tähyilemme kohti iankaikkista päämääräämme, taivaan kotia. Sinne kaivatessamme kävelkööt jalkamme yksinäisen ystävän luokse. Liittykööt kätemme ristiin toisiamme siunaamaan. Kääntykööt katseemme lempeästi häntä kohti, jota muut eivät lempeästi katso ja kuunnelkoot korvamme häntä, jolla on huoli sydämellään.

Vapahtaja kutsuu sinua – sinun jalkojasi ensin kävelemään alttarille, ehtoollispöydän luokse. Siellä saamme kohdata Kristuksen. Hän varustaa meidät työn ja kuormien uuvuttamat olemaan hänen käsinään ja jalkoinaan. Hän antaa meille levon.