Piispa Jukka Keskitalon johdantopuhe Kalajoen piispantarkastuksen messussa 19.2.2023

Rakkaat Kalajoen seurakuntalaiset. Olemme kokoontuneet tänä laskiaissunnuntaina yhteen seurakuntanne erityiseen tilanteeseen. Vietämme tänään piispantarkastuksen juhlamessua. Olen ollut seurueeni kanssa tänä kuluneena viikonloppuna suorittamassa piispantarkastusta seurakunnassanne. On ollut kiintoisaa päästä kiertämään Kalajokea sekä vierailla myös Raution ja Himangan kappeliseurakunnissa. Olen mielestäni päässyt tutustumaan aika kattavasti Kalajoen seurakunnan ihmisiin, toimintaan ja toimintakulttuuriin. Kalajoen syvät hengelliset juuretkin ovat tulleet näkyviksi.

Uudistetussa piispantarkastusmenettelyssä painotamme rohkaisua ja tukea. Minun on hyvä liittyä seurakuntanne vahvuuksiin ja iloita niistä yhdessä teidän kanssanne, sillä seurakuntanne on laadukkaasti työtään tekevä seurakunta ja arvostettu toimija Kalajoella.

Tahdon tervehtiä teitä päivän Uuden testamentin lukukappaleen jakeella: Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1. Kor. 13: 13)

Paavalin tuttu Korinttilaiskirje, tämä niin usein häissäkin luettu, tuo eteemme kolme käsitettä: uskon, toivon ja rakkauden. Näitä kolmea käsitettä tai kristillisen elämän peruspilaria on sanottu joskus myös teologisiksi hyveiksi. Ne muodostivat vanhalla ajalla, yhdessä antiikin neljän kardinaalihyveen (kohtuullisuus, rohkeus, viisaus ja oikeudenmukaisuus) kanssa seitsemän kristityn elämää ohjaavaa periaatetta. Näitä seitsemää vastaan oli myös kuuluisat seitsemän kardinaalisyntiä.

Luterilaisessa kirkossa olemme keskittyneet useimmiten kuitenkin juuri näihin kolmeen, Paavalin itsensä esittelemään käsitteeseen: uskoon, toivoon ja rakkauteen.

Näistä usko ja toivo ovat varsin lähellä toisiaan. Kummassakin on vahva luottamuksen elementti. Usko luottaa siihen, mitä emme vielä voi nähdä. Toivo kurottautuu tulevaan ja uskoo, että kaikella on hyvä tarkoituksensa. Että kaikki käy lopulta hyvin.

Rakkaus on kristillisen elämän ja uskon hedelmää. Usko vaikuttaa meissä rakkautena ulospäin, miksei myös kykynä suhtautua rakkaudella omaan itseemme. Ei kuitenkaan niin, että me rakastamisellamme voisimme synnyttää uskon lahjan meissä. Ei vaan päin vaston armon kautta lahjaksi saamamme uskon juurtuminen ja kasvaminen meissä synnyttää ajallaan rakkauden hedelmää, jota pyhitykseksikin joskus sanotaan.

Tämän päivän eli laskiaissunnuntain aihe on Jumalan rakkauden uhritie. Uskomme keskeinen ymmärrys Jumalasta on, että Jumala uhraa itsensä rakkaudessaan meidän puolestamme. Jumalan rakkaus on itsensä antavaa rakkautta, jotta me heräisimme rakastamaan toisiamme. Jumala tulee ihmiseksi. Ihmisenä Jumala kärsii ja uhraa itsensä meidän puolestamme. Suurin uhraa itsensä pienen ja vähäisen puolesta.

Jumalan rakkaus myös antaa arvon kohteelleen. Jokainen ihminen on arvokas kristillisen ajattelun mukaan juuri sen tähden, että jokainen ihminen on Jumalan rakkauden kohde. Sen tähden ihmistä ei saa orjuuttaa, riistää eikä kohdella kaltoin, sen tähden kaikkein epätäydellisimmälläkin ja kaikkein eniten virheitä elämässään tehneellä ihmiselläkin on jakamaton arvonsa, jota ei sovi polkea jalkoihin tai vähätellä. Jumalan uhrautuva rakkaus saa tämän aikaan.

Kristilliseen elämään, joka alkaa Jumalan rakkaudesta ja päättyy ihmisen rakkauden tekoihin, kuuluu siis rakkaus, usko ja toivo. Tai mihin järjestykseen ne haluaa asettaakin. Usko, toivo ja rakkaus ovat myös kirkon strategian ja hiippakuntamme strategian arvot. Pohdimme toisinaan kirkon strategiatyössä, millaiset asiat olisivat riittävän konkreettisia tavoitteita, asetettavaksi strategian kautta ohjaamaan työskentelyä.

Olen vakuuttunut siitä, että uskon puolesta tehtävä työ, toivosta elävä seurakunnan todellisuus ja rakkauden teot johtavat jokaista hyvää kirkon ja seurakunnan strategiaa. Mitkä tavoitteet seurakunta asettaa itselleen näiden pohjalta, se on Kalajoen seurakunnankin pohdinnan aihe tulevaisuudessa. Missä Kalajoen seurakunta voisi olla näiden arvojen pohjalta, omia tavoitteitaan seuraten kymmenen vuoden päästä?