Piispa Jukka Keskitalon puhe kirkon perheneuvonnan valtakunnallisten neuvottelupäivien viikkomessussa Oulun tuomiokirkossa 8.2.2024

Matt. 13:31–33

Jeesus esitti opetuslapsilleen tällaisen vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.”

    Vielä hän esitti heille vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.”

Hyvät messuvieraat.

Tämän päivän evankeliumi on kaksi klassista vertauskuvaa Matteuksen evankeliumin keskivaiheilta. Jeesuksen lausumaa vertauskuvaa. Kaksi taivasten valtakuntaa koskevaa symbolista, tiivistä kuvausta. Taivasten valtakunta, tai kuten muut evankeliumit sanovat, Jumalan valtakunta sinapinsiemenenä, ja Jumalan valtakunta hapatteena. Jumalan valtakunta sinapinsiemenenä, pienenpienenä siemenenä, josta kasvaa suuri kasvi. Puutarhan suurin kasvi. Ja Jumalan valtakunta hapatteena. Kun nainen sekoittaa sen suureenkin määrään jauhoja, niin se saa koko taikinan happanemaan.

Kummatkin vertaukset nousevat ajanlaskun alun Palestiinan kulttuuripiiristä. Sinappikasvi oli kaikille tuttu, samoin leivän leipominen happamaan tai erityistapauksissa happamattomaan leipään.

Jumalan valtakunta on näiden vertauskuvien mukaan jotakin ensin vähäpätöiseltä näyttävää, mutta kuitenkin kun se pääsee alulle, niin se ei jää enää ollenkaan vähäpätöiseksi muodoltaan. Tai se on jokin ulkopuolelta tuleva pieneltä tuntuva tekijä, joka kuitenkin voi muuttaa todellisuuden, tuon naisen taikinan, toiseksi. Se ei jää maultaan huomaamattomaksi.

Jumalan valtakunta ja sen rajat pysyvät kyllä näkymättöminä loppuun saakka, mutta vaikutukset me voimme nähdä. Silloin kun Jumalan armon ja rakkauden sana saa vaikuttaa sydämissä. Ja Jumalan valtakunnassa ei leipä varmaan varsinaisesti muutu erilaiseksi, mutta jokin erilainen maku siitä jää sieluun, kun Jumalan hyvyys ja oikeudenmukaisuus saa vaikuttaa ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Se maku on suloinen ja se erottuu aivan omaksi maukseen. Se on tunnettavissa ja maistettavissa kun Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Se on myös koettavissa, kun pyhyys koskettaa inhimillisessä vuorovaikutuksessa.

Näin Jumalan valtakunta murtautuu esille myös siellä missä kaksi ihmistä löytää uudelleen toisensa, siellä missä ihmissuhteet voivat korjautua. Siellä missä myös kirkon perheneuvonta on palvelemassa lähimmäisiä, solmujen selvittämiseksi ja yhteyden löytämiseksi. Ihmisten välinen yhteys ja sen puute leimaavat niin monien elämää. Te sen parhaiten tiedätte. Yhteys saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Yhteyden puute voi saada koko elämän tuntumaan aivan merkityksettömältä.

Juutalainen filosofi Martin Buber kirjoitti elämäntyönään siitä, miten minä-sinä-suhde on jotakin tyystin erilaista kuin minä-se-suhde. Buber tarkoittaa tällä sitä, että kun minä kohtaa avoimessa vuorovaikutuksessa sinän, joka on toinen ihminen, yhtä lailla tunteva ja kokeva olento, syntyy aina jotakin uutta. Tuo uusi on myös jotakin perin inhimillistä, jotakin mitä jokainen ihminen pohjimmiltaan kaipaa. Tuo minä-sinä-kohtaaminen on avain myös luovuuteen. Se on avain keskinäiseen rakentumiseen. Niin parisuhteessa, perheessä kuin ihmisyhteisöissä. Myös työpaikoilla.

Minä-sinä-suhteen rinnalla tietoisuudessamme vaikuttaa minä-se-suhde. Se on tapa suuntautua maailmaan ja muihin ihmisiin välineellisesti. Tuota pyrkimystä vastaan joutuu jokainen ihminen myös kamppailemaan, silloin kun se leimaa suhdettamme myös toisiin ihmisiin. Ehkäpä entistä enemmän tässä teknologian ja informaation ajassamme. Minä-sinä-suhde on pohjimmiltaan määrittelemätön. Pyrkimys saada se haltuun määritelmillä on usein ensimmäinen askel sen häviämiseen väliltämme.

Buberin hengessä voisi ehkä sanoa, että meidän ei tule tehdä kuvaa myöskään toisesta ihmisestä. Mehän tunnemme kiellon tehdä kuva Jumalasta. Myös toisen ihmisen arvo ja pyhyys voi liittyä samaan ajatukseen: älä tee kuvaa läheisistäsi, älä tee kuvaa lähimmäisistäsi. Jätä mieleesi mahdollisuus, että toinen ihminen voi yllättää sinut.

Toki opimme toisistamme jatkuvasti monenlaisia asioita ja seikkoja. Kuitenkaan nämä seikat eivät saa estää meitä kokemasta toisen ihmisen ainutkertaisuutta ja pyhyyttä. Meidän on pysyttävä avoinna minä-sinä-suhteelle, joka on myös pyhyyden kohtaamisen paikka.

Jumalan valtakunta murtautuu esiin siellä, missä todellinen kohtaaminen toteutuu. Sillä on voima muuttaa lukkiutuneita rakenteita ja asetelmia. Sillä on voima muuttaa arvojärjestystä. Sillä on voimaa uudistaa meidät.

Toisaalta Jumalan valtakunnan murtautumisessa me itsekin muutumme. Joudumme ehkä kipeälläkin tavalla luopumaan entisistä siteistämme. Jumalan valtakunnan puhuttelussa meidän tulee kuitenkin kiinnittyä uusin sitein niihin ihmisiin ja niihin arvoihin, jotka todella ovat tärkeitä.

Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen. Pienin kaikista siemenistä, mutta kun se saa itää, siitä tulee puutarhan kasveista suurin. Jumalan valtakunnassa on pohjimmiltaan voima, jollaista muualla ei ole. Jumalan valtakunta on kuin hapate. Hapate muuttaa koko taikinan itsensä kaltaiseksi. Jumalan valtakunnassa meidät kutsutaan prosessiin, jossa Kristuksen työn kautta meidät kutsutaan pyhittymisen tielle. Valmista ei koskaan tule, mutta kuitenkin kutsu on pysyvästi meille voimassa.

Jumalan valtakunnassa meidät kutsutaan kiinnittymään Kristukseen. Kristuksessa Jumalan valtakunta on tullut lihaksi keskellemme. Tähän todelliseen maailmaan, tunnettavaksemme ja jaettavaksemme. Kristusta seuraten olemme Jumalan valtakunnan tiellä.