Kalajoen kirkon uudelleen käyttöönotto

Jeesus sanoi:

”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Joh. 6:48–58

Leivästä on tänään kyse. Siis siitä ravintomme jokapäiväisestä perusosasta, jota Jeesus opetti Isä meidän -rukouksessa pyytämään itsellemme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”

Minulle leipä on jo lapsuudesta äärimmäisen tuttu puheenaihe. Leivästä ei sinänsä ollut pienessä Pohjois-suomalaisessa maalaistalossa 1960-luvun lopulla puutetta, mutta tietoisuus leivän arvosta iskostettiin pieniinkin lapsiin hyvin voimakkaasti.

Jo lapsesta kuulin usein aikuisten sanovan, että pitää tehdä kovasti työtä, jotta pysyisi kiinni leivässä. Ei tämä maailma laiskoja elätä, saatettiin lisätä vielä varmemmaksi vakuudeksi, jotta pienikin lapsi olisi tajunnut, ettei leipä ilmaiseksi taivaasta tipahda.

Tuossa vakavahenkisessä puheessa oli kenties vielä joitakin muistumia siitä Saarijärven Paavon raivaajasta, jolloin jokapäiväisestä leivästä ei todellakaan ollut varmuutta. Samassa hengessä muistan, että lapsia kiellettiin leikkimästä leivällä. Jos leivän otti ja laittoi voita päälle, se oli myös syötävä. Leipä ei ollut itsestäänselvyys. Leipää tuli kunnioittaa. Sodan aikana eläneet ovat varmasti kokeneet tämän vielä paljon voimakkaammin. Leipä oli sananmukaisesti kortilla.
Leivästä on kysymys myös tämän sunnuntain evankeliumissa. Ei kuitenkaan siitä tavallisesta, jokapäiväisestä leivästä, vaan elämän leivästä. Vaikka ruumiin ravinto on meille välttämätöntä, se ei kuitenkaan yksin riitä. Raamattu sanoo tämän hyvin selvästi: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.”

Tämän sunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä.” Vähän aikaisemmin samassa evankeliumissa on kerrottu Jeesuksen suorittamasta ruokkimisihmeestä. Nyt puhe elämän leivästä tulee kuin syventävänä opetuksena tuolle ihmeelle. Aivan kuin Jeesus tuntuisi tarkoittavan: Nyt te saatte vatsanne täyteen, mutta pian teille tulee taas nälkä. Mutta joka syö sitä leipää, jota minä annan, sen ei tule koskaan nälkä”.

Raamatun mukaan Jumala on syvimmältä olemukseltaan meiltä salattu. Jumala kätkeytyy ihmisen järkeilyltä, eikä antaudu hänen tutkivan silmänsä alle. Ihmisen on hyväksyttävä se, että Jumalasta voidaan puhua vain likimääräisesti ja vertauksilla. Nyt päivän evankeliumissa Jeesus käyttää itsestään yhtä vertauskuvaa; ”Minä olen elämän leipä”.

Jeesus ei puhu itsestään filosofisilla määritelmillä, vaan tulee tavallista ihmistä lähelle. Tavallista ihmistä, joka tunsi leivän arvon, niin kuin Saarijärven Paavo tai Kalajokinen maanviljelijä, joka keväällä kätkee siemenet maahan siinä toivossa, että syksyllä se tuottaisi runsaan sadon. Heitä lähelle Jeesus nyt tulee vertaamalla itseään elämän leipään, joka tyydyttää ruumiin nälän lisäksi myös sielun nälän.

”Minä olen elämän leipä” ei ole Jeesuksen ainoa ”minä olen vertaus”. Johanneksen evankeliumissa on muitakin ”minä olen” -sanontoja: Jeesus sanoo itsestään myös ”minä olen maailman valo”. Eikä siinä vielä kaikki. Hän sanoo myös: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Ja sanoopa hän myös: ”Minä olen hyvä Paimen.”

Mutta nyt se, että Jeesus ilmoittaa olevansa todellinen leipä, haastaa meitä kysymään itseltämme: ”Mitkä ovat meidän elämämme eväät?”. Onko elämämme perustana Jeesus Kristus, elämän leipä? Vai turvaudummeko omiin eväisiin? Mitä ne sitten ovatkin; hyviä tekoja, anteliaisuutta, ystävällisyyttä tms.

Nämä kaikki ovat hienoja asioita, mutta siltikin ne ovat meidän omia eväitämme, joita yritämme tuoda Jumalalle. Ja kuitenkin, koko ajan on tarjolla taivaallisia eväitä, sillä elämän leipä – Kristus – tahtoo tulla elämäämme. Jos silmämme avautuvat näkemään Jumalan armon, niin silloin meiltä katoaa luottamus itse hankittuihin eväisiin.

Moni meistä on omassa elämässään huomannut, että useimmiten vasta jonkinlainen kolhu tai koettelemus omassa elämässä, tekee meistä kypsiä turvautumaan Jumalaan. Kun on tultu omien mahdollisuuksien rajoille, niin silloin on Jumalan armo avautunut. Tuntuu melkeinpä siltä kuin tarvitsisimme aika ajoin pysähdyksiä, jotta muistaisimme, kuka on todellinen Elämän leipä. Omien eväiden riittämättömyys paljastaa Elämän leivän arvon.

Jeesuksen sanoista ”minä olen elämän leipä” nousee mieleen Herran Pyhä Ehtoollinen. Siinä, jos missä, konkretisoituu puhe Elämän leivästä. Ei vain sanoja, vaan jopa käsinkosketeltavaa todellisuutta. Maku, tuoksu, tunto, ehtoollisen salaisuus.

Ehtoollisessa Kristus todella murtuu ruuaksemme ja ravinnoksemme, sielun ravinnoksi. Ehtoollisen leivässä ja viinissä Kristus on todellisesti läsnä. Me emme vain muistele häntä, vaan sakramentin kautta Kristus antaa itsensä meille. ”Minä olen tämä elämän leipä, joka on tullut taivaasta” sanoo Jeesus. Ja toisaalla hän sanoo: ”Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää”.

Kristus, ihmisen kaipauksen täyttäjä voi antaa meille, pienille ihmiselle lahjoista suurimman – iankaikkisen elämän. Tämä suuri lupaus sisältyy myös tämän sunnuntain evankeliumiin. Sanoohan Jeesus: ”joka syö tätä leipää, elää ikuisesti”. Se, joka on Kristuksessa, saa iankaikkisen elämän tai oikeammin hän elää iankaikkista elämää jo nyt. Kristus-suhde on iankaikkisen elämän todeksi elämistä jo nyt; se on taivaan murtautumista maan päälle.

Jeesus Kristus, elämän leipä, on antanut itsensä maailman puolesta. Hän tahtoo tulla murretuksi, jotta me pääsisimme kuolemasta elämään. Ehtoolliselta tuttu kutsu ”tulkaa, sillä kaikki on valmistettu” on edelleen voimassa. Saamme tulla ja omistaa armon ilman tekoja, ilman ansoita. Juuri niin kuin profeetta Jesaja sanoo: ” Kuulkaa kaikki te janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!”