Piispa Jukka Keskitalon saarna Kalajoen seurakunnan 500-vuotisjuhlamessussa 2.2.2025

Luuk. 2:22–33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

      – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

 

Rakkaat kristityt täällä Kalajoella,

Koen olevani etuoikeutettu, kun saan olla tänään mukana juhlistamassa Kalajoen seurakuntaa ja sen pitkää historiaa. 500 vuotta tänä vuonna täyttävä Kalajoki on vanhimpia Oulun hiippakunnan seurakuntia. Kalajokea vanhempia seurakuntia ei Oulun hiippakunnassa kovin monta olekaan. Lähinnä tulee mieleen rannikkoseudun vanha emäseurakunta Salo (nykyinen Saloinen), josta Kalajoki siis itsenäistyi 1525. Muita Kalajokea vanhempia seurakuntia Oulun hiippakunnassa ovat Limingan, Iin, Kemin(maan) ja (Ala)-Tornion seurakunnat.

Puolen vuosituhannen tasavuosien juhliminen on seurakunnissa siis hyvin harvinainen tapahtuma. Tällainen juhla tarjoaa mahdollisuuden katsahtaa menneeseen, ja pysähtyä kiittämään Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä noihin vuosisatoihin on sisältynyt. Samalla juhla tarjoaa mahdollisuuden tähyillä tulevaisuuteen.

On hieno asia, että Kalajoella seurakunta ja kaupunki juhlistavat tätä merkkivuotta yhdessä, vaikka toki kunnat nykyisessä muodossa syntyivät pääsääntöisesti vasta 1860-luvulla kunnallisasetuksen myötä. Sitä ennen seurakunta tai kirkkopitäjä hoiti myös kunnallishallinnon piiriin nykyään kuuluvat asiat.

Kalajoen 500-vuotiseen historiaan mahtuu koko kirkkoon vaikuttaneita tapahtumia, kuten Kalajoen käräjät 1830-luvulla, mutta myös paljon pieniä, ihmisen kokoisia tapahtumia ja tarinoita. Seurakunnan varhaishistoriaa tutkiessani osui silmään yksi tarina, joka kietoutuu Kalajoen ensimmäiseen nimeltä tunnettuun kirkkoherraan, jonka nimi oli Simo. Hänet mainitaan vuoden 1543 talvikäräjien pöytäkirjoissa. Simo-kirkkoherraa sakotettiin siitä, että hän oli mennyt ja lyönyt kahta seurakuntalaistaan, etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku Heikinpoika Tynkää. Vammat olivat mustelmia, joten kirkkoherra lienee käyttänyt nyrkkejään. Tappelun syytä ei mainita.

Traaginen tapaus aikanaan. Nyt lähes 500 vuotta jälkeen päin se melkeinpä naurattaa. Elettiin sitä siis ennekin, ja vieläpä varsin värikkäästi. Tuo mainittu Tyngän tilan isäntä istui varmaan monet kerrat Kalajoen ensimmäisessä kirkossa, joka rakennettiin juuri Tyngän kylään arviolta 1540-luvulla. Mitä on mahtanut Tyngän Niku miettiä kirkonpenkissä kuunnellessaan tappelupukariaan, Simo-kirkkoherraa?

Paljon muitakin tarinoita oli 500 vuoden historiasta kerrottavaksi, mutta jääkööt loput messun jälkeisessä juhlassa esitettävässä seurakunnan historiikissa kerrottavaksi.

*

Kynttilänpäivä, jota kirkkovuodessa tänään vietämme, on oikein hieno päivä viettää tämän kaltaista seurakunnan juhlaa. Päivän teemana kirkkovuodessa on ”Kristus, Jumalan kirkkauden säteily”. Seurakunnan 500-vuotisjuhlakin on siis itse asiassa evankeliumin juhla, Kristus-juhla.

Seurakunnan elämä pitää sisällään täällä Kalajoellakin monenlaista toimintaa ja arkista hyörinää, mutta kaiken keskuksena on sanoma Kristuksesta, maailman Vapahtajasta. Oli sitten kysymys seurakunnan lasten kerhosta tai ikäihmisten piiristä, olemme sen sanoman vaikutuspiirissä, että Kristus on tullut maailmaan elämäksi ja valoksi.

Tämä tulee hyvin esiin kuulemassamme kynttilänpäivän evankeliumissa. Jeesuksen vanhemmat olivat tuoneet lapsen temppeliin Mooseksen lain edellyttämällä tavalla. Evankeliumin mukaan Simeon tuli temppeliin ”hengen johdatuksesta” juuri silloin, kun Jeesus-lasta kannettiin sisään.

Simeon otti lapsen syliinsä ja lausui todistuksen tästä lapsesta. Todistuksen, joka oli varmasti myös Marialle ja Joosefille jotakin, mitä eivät vielä tuolloin ymmärtäneet, vaan kuuntelivat sitä ihmeissään. ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”

Simeonin sanat muistuttavat meitä profeetta Jesajan sanoista, jotka kuulemme aina Jeesuksen syntymäjuhlana jouluna: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille koittaa valkeus.”

Simeon näki jo Jeesus-lapsessa sen valon, joka tuo pelastuksen tälle maailmalle. Simeon ennakoi jotakin, minkä Jeesuksen seurassa kulkeneet opetuslapset, apostolit, ymmärsivät vasta yli 30 vuotta myöhemmin, kun Jeesus oli kuollut ja ylösnoussut.

Vuosikymmeniä myöhemmin, julkisen toimintansa aikana, Jeesus puhui itsekin itsestään valona, maailman valona: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.”

Tämä Jeesuksen sana itsestään maailman valona lausutaan aina kastetoimituksen yhteydessä. Nykyään se tapahtuu siinä yhteydessä, kun sytytetään kastekynttilä. Kastekynttilän sytyttämisen symboliikka on vahva. Jo kastehetkelläsi, useimpien kohdalla pienenä lapsena, Kristus, maailman valo on ottanut sinut yhteyteensä. Hän on jo pienenä kutsunut sinut opetuslapsekseen. Sinut on kutsuttu valon piiriin.

Tuossa kasteen yhteydessä luettavassa tekstissä on kuitenkin myös se loppuosa, joka puhuu Kristuksen seuraamisesta. ”Joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on olemassa elämän valkeus.”

Kyse on siis meille jokaiselle esitettävästä kutsusta seurata Jeesusta omassa elämässämme arkemme keskellä. Kyse on kutsusta palata kasteen armoon joka päivä ja turvautua Jumalan anteeksiantamukseen, eikä luottaa omaan voimaan.

Kristittyinä meitä kutsutaan pitämään katse Kristuksessa, mutta samalla sitoutumaan työskentelemään lähimmäisten hyväksi. Kalajoella se tarkoittaa aktiivista panosta oman kaupungin, asuinympäristön ja lähimmäisten puolesta työskentelyyn. Kristityn ihmisen sydän on jo taivaassa, mutta jalat tukevasti maan kamaralla.

*

Palautan vielä mieleen alussa mainitsemani 1540-luvulla eläneen Niku Heikinpoika Tyngän. Kuvitellaanpa, että hän nyt astelisi tänne kirkkoon ja katselisi kaikkeen näkemäänsä. Mikä mahtaisi olla hänen viestinsä meille? Emme voi sitä luonnollisestikaan tietää. Niinpä minäkin otan vapauden kuvitella.

Arvelen, että Tyngän Niku kannustaisi Kalajoen seurakuntaa ja kaikkia kalajokisia katsomaan ympärilleen siihen kaikkeen hyvään, mitä sillä on. Varmasti hän ihmettelisi sitä, millainen paikka ja seurakunta Kalajoesta on kasvanut. Varmasti hän ihailisi tätä kirkkoa. Hän olisi ällikällä lyöty kun hänelle kerrottaisiin Kalajoen elinkeinoista ja matkailusta. Tyngän talo oli tuolloin neljällä peltohehtaarilla Kalajoen suurin tila. Varmasti hän ei olisi uskoa silmiään, kun hänelle esiteltäisiin Kalajoen suuria maatiloja.

Niku Heikinpoika Tyngän kanssa haluan minäkin rohkaisen teitä Kalajoen seurakunnassa ja Kalajoen kaupungissa kiittämään kaikesta hyvästä, mitä teillä nyt on ja suuntaamaan katse luottavaisesti tulevaan.

Tehkäämme rukoilleen työtä Kalajoen ja sen asukkaiden, seurakuntalaisten ja kaupunkilaisten, hyväksi, jotta täällä olisi hyvä elää. Tehkäämme työtä rukoilleen Kalajoen hyväksi, jotta täällä pitkään asuneet ja tänne muuttavat voisivat kokea tämän paikkakunnan kodikseen.

Tehkäämme rukoillen työtä, jotta Kalajoen seurakunta olisi paikka, jossa ihminen saisi kuulla sanoman häntä rakastavasta ja armahtavasta Jumalasta. Olkoon kuudennen vuosisadan aloittava Kalajoen seurakunta paikka, jossa kaikuu Jumalan lupaus: Minä anna teille tulevaisuuden ja toivon.