Kauniit muistot kantavat meitä

Hyvät muistojen iltakirkkoon saapuneet Karjalaisten kesäjuhlien osanottajat.

Olemme nyt sytyttäneet kynttilät luovutetun Karjalan pitäjien mukaan. Yksi kullekin pitäjälle ja yksi kynttilä muille luovutetuille alueille. Nämä kynttilät kantavat viestiä siitä, että emme ole unohtaneet näitä menettämiämme kotiseutuja ja niiden ihmisiä. Haluamme edelleen muistaa menetettyä kotia. Haluamme myös kunnioittaa näillä paikkakunnilla lepääviä esi-isiä ja -äitejä sekä muistaa heitä Jumalan edessä.

Veikko Lavin Evakon laulussa kaikuu kokemus evakkotielle lähdöstä kauan sitten.

Illalla kun äiti peitti mua nukkumaan
en aavistanut mitä aamu tuopi tullessaan
Yöllä oli metsään tullut julma tykkipatteri
evakoiden tumma rivi tiellä hiljaa vaelsi

Kodista oli lähdettävä, ja tie vei pois tutuilta sijoilta. Silti menetetty koti säilyi mielessä ja sydämessä, ja sen muisto antoi voimaa kestää.

Tuohon muistamiseen liittyy kuitenkin kipeä menetyksen elementti. Se koskettaa sydäntä vielä sukupolvien jälkeenkin: kaipuuna, hiljaisena suruna ja syvänä ikävänä niitä koteja ja maisemia kohtaan, joita emme ole koskaan unohtaneet.

Toisaalta tähän muistamiseen sisältyy kiitollisuutta. Kiitollisuutta siitä kaikesta hyvästä, jota muistimme tuo meille elävänä tänne asti, kun vietämme Karjalaisia kesäjuhlia vuonna 2026 Oulun kaupungissa.

Noin 430 000 ihmistä lähti evakkoon ja joutui jättämään kotinsa Suomen sotien seurauksena. Se oli valtava määrä silloin, noin 12 % Suomen silloisesta väkiluvusta, ja se on valtava määrä nykyisinkin. Sodanjälkeiset paikallishistoriat kertovat paljon tarinoita evakkojen asettumisesta eri puolille Suomea. Asuttamisessa pyrittiin huomioimaan, että samalta alueelta kotoisin olevat pääsisivät asumaan lähekkäin, mikä helpottaisi sopeutumista ja yhteisöllisyyden säilymistä. Kuinka tässä onnistuttiin ja millaista rasismiakin monet uusilla kotiseuduillaan kohtasivat – niistä vaiheista meillä monilla on omakohtaisiakin kokemuksia. Kulttuurierot olivat monin paikoin suuria. Ja sodanjälkeisessä Suomessa oli usein vain niukkuutta jaettavana, mikä sekin osaltaan lisäsi jännitteitä.

Mutta vaikka uusi paikka olisikin löytynyt, niin sydämessä kulki mukana entinen koti – pihapuut, pellot, metsät, rannat, kotikylä, kirkko ja hautausmaa.

Tänne Oulun lääniin (nyk. Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu) sijoitettiin evakoista noin 13 000. Heitä tuli etupäässä Raja-Karjalasta, mutta myös joistakin eteläisemmistä pitäjistä sekä Petsamon, Sallan ja Kuusamon luovutetuilta alueilta. Karjalan pitäjistä asutettiin Oulun lääniin eniten väestöä Salmista, Soanlahdelta ja Suojärveltä.

Omalla tavallaan evakkous koski myös koko Pohjois-Suomea. Itäisen Lapin ja Oulun läänin itäosien evakuointien lisäksi koko Lapin läänin väestö määrättiin evakuoitavaksi Lapin sodan kynnyksellä. Useimmat näistä evakoista pääsivät kyllä palaamaan sodan jälkeen kotiseudulleen, mutta vastassa olivat silloin usein pelkät savuavat rauniot. Nämä kokemukset kuuluvat kipeinä kokemuksina myös omaan sukuhistoriaani Tornionlaaksossa.

Olemme tänään muistamassa kuitenkin erityisesti Karjalan pitäjiä, Karjalan kansaa ja sen vaiheita. Sitä on koeteltu historian vaiheissa. Toisaalta kauniit muistot kantavat tässäkin hetkessä meitä. Yhtä aikaa surullisina ja haikeina, mutta myös kiitollisina, katsomme taaksepäin. Muistojen äärellä saamme tuntea sekä menetyksen painon että sen rakkauden voiman, joka ei vuosikymmentenkään jälkeen ole sammunut. Se kaunis Karjala, josta Veikko Lavikin laulaa, elää edelleen muistoissamme ja suvun tarinoissa.

Ja Jumala on antanut myös uudet seudut asuttaviksi. Hän on johtanut ja hoitanut meitä hyvyydellään. Psalmissa 37 sanotaan: Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! (Ps. 37: 5)

Historian kohtaloissa usko elämään, usko huomiseen ja usko Jumalaan on voinut säilyä. Saamme tänään liittyä myös kaikkeen siihen valoisaan, mitä meillä on kannettavana muistoissamme. Ja mitä voimme tänään yhdessä jakaa toisillemme. Juuri siinä on muistamisen suuri lahja: surun ja kaipuun keskeltäkin voimme löytää lämpimän kiitollisuuden eletystä elämästä.

Jumalan hyvyyteen ja kiitollisuuteen liittyen, kiitollisina kotimaastamme, laulamme virren 581 Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan.

Rukous

Rakas Taivaallinen Isämme.
Sinä tunnet kohtalomme elämän poluillamme, sotien ja rauhan vaiheissa, murheen ja ilon vaiheissa.
Haikeina olemme tänään muistaneet menetettyjä kotiseutujamme sekä esi-isiemme ja -äitiemme kotiseutuja.
Kiitollisina olemme muistaneet lapsuuttamme, sukumme perintöä ja kaikkea elettyä elämäämme.
Siunaa kotejamme ja läheisiämme. Tuo lohdutuksesi suruihimme ja herätä meissä ilo ilon hetkinä.
Suojele Suomea vaaroilta ja anna johtajillemme viisautta ja harkintakykyä.
Siunaa koko maailmaasi, poista sodat ja katkeruudet kansojen ja ihmisten väliltä.
Anna meidän toimia rauhan rakentumiseksi kaikkien ihmisten välille.
Siunaa koko luomakuntaasi.
Tätä kaikkea me tänään rukoilemme, yhdessä tänä iltana Oulun tuomiokirkossa.
Kuule nämä rukouksemme, Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, Hänen, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa nyt ja aina.
Iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.