Piispa Jukka Keskitalon saarna Norjan suomalaisen seurakunnan viikkomessussa Oslon Frognerin kirkossa 29.1.2023

Matt. 14:22–33

Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.

    Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”

    Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”

 

Rakkaat kristityt täällä Oslossa. Olen iloinen päästessäni vierailemaan teidän jumalanpalveluksessanne täällä Oslossa. Onhan minulle piispojen keskinäisessä työnjaossa vastuutettu myös kirkkomme ulkosuomalaistyön piispan tehtävä. Erityisesti siitä näkökulmasta tahdoin tulla tapaamaan nyt teitä. Olen vieraillut tässä ja edellisessä tehtävässäni Kirkkohallituksen kansliapäällikkönä useissa suomenkielisissä seurakunnissa ulkomailla ja nähnyt omankielisen seurakuntatyön merkityksen. Ja olen myös huomannut sen, että moni on kokenut, että seurakunta on tullut ulkomailla merkityksellisemmäksi kuin koti-Suomessa.

Tänään kuulemamme raamatunteksti on yksi kaikkein tunnetuimpia evankeliumeiden kertomuksia Jeesuksen toiminnasta ja elämästä. Se tapahtuu Galileassa, tuulistaan tunnetun Gennesaretinjärven ympäristössä. Jeesus kävelee veneessä olevia opetuslapsia vastaan vetten päällä ja astuttuaan veneeseen tuuli tyyntyy, niin kuin toisessakin venekertomuksessa Jeesus tyynnyttää myrskyn. Huomiomme saattaa kiinnittyä kovasti näihin hämmästyttävän kuuloisiin tapahtumiin. Ehkä kuitenkin olennaisempaa voi olla kysyä, mikä on kertomuksen tai kummankin venekertomuksen hengellinen opetus.

Kyse on uskosta ja luottamuksesta. Kun Pietari tässä kertomuksessa lähtee kävelemään veden päällä, kaikki menee niin kauan hyvin, kun hän pitää katseensa vastaan tulevassa Jeesuksessa. Kun Pietari taas alkaa katsella ympärillä vellovia korkeita aaltoja, hän alkaakin samassa vajota.

Meillä itse kullakin on elämässä monenlaisia aallokkoja ja monenlaisia olosuhteita. Katseen kiinnittämisellä vain niihin ja niiden tuijottamisella voi joutua suorastaan epätoivoon, että miten elämästä voi ylipäänsä selvitä. Juuri niin kuin Pietari, kun hänen katseensa kiinnittyi ulkonaisiin olosuhteisiin. Pietari jäi niiden vangiksi, ja hän alkoi vajota kuohuihin. Mutta kun hän piti katseensa Jeesuksessa, menikin hyvin. Tämä on mielestäni se hengellinen opetus ja viisaus, jonka mekin voimme ottaa itsellemme ja omalle kohdalle myös 2000-luvulla, vuonna 2023.

Usko on luottamusta Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa. Jumalan mahdollisuudet meidän elämämme suhteen eivät rajoitu siihen mitä me itse pidämme mahdollisena. Moni on saanut nähdä ja kokea sen elämässään. Jumala on suurempi, Jumalan mahdollisuudet ylittävät reilusti meidän omat hahmotelmamme.

Myrskyjä ja vastoinkäymisiä tulee välttämättä. Niitä kyllä tulee jokaisen elämän varrella. Emmekä me elä kristittyinäkään suojatussa kuplassa, jossa ei olisi vastoinkäymisiä, sairautta ja menetyksiä. Mutta olennaista on se, että niissäkään emme ole yksin. Jeesus kulkee myös oman veneemme edellä. Jeesus on olosuhteiden yläpuolella. Häneen voimme turvata niin että emme ole vaelluksellamme tai purjehduksellamme yksin.