Kiitollisuus Jumalan lahjoista

Siihen aikaan oli taas kerran koolla paljon ihmisiä. Kun heillä ei ollut syötävää, Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi: »Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. He ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää. Jos lähetän heidät kotiin nälkäisinä, he uupuvat matkalla. Monet heistä ovat tulleet kaukaakin.» Opetuslapset sanoivat hänelle: »Mistä kukaan täällä asumattomalla seudulla voi hankkia leipää näiden kaikkien ruokkimiseksi?» »Paljonko teillä on leipiä?» Jeesus kysyi. He vastasivat: »Seitsemän.» Jeesus käski väen asettua istumaan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille. Opetuslapset jakoivat ne sitten kansalle. Heillä oli myös muutama pieni kala. Jeesus siunasi kalat ja käski tarjota nekin. Ihmiset söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän korillista. Väkeä oli noin neljätuhatta.

Mark. 8:1-9

Rakkaat ystävät. On suuri ilo olla viettämässä yhdessä teidän Sveitsin suomalaisten kanssa tätä messua näillä vuosittaisilla kirkkopäivillä. Suomen kirkon piispojen työnjaossa minulle on osunut mieluinen tehtävä toimia ulkosuomalaistyön piispana. Silloin tällöin olen päässyt tässä roolissa vierailemaan ulkosuomalaisten seurakunnissa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun olen mukana Sveitsin suomalaisten jumalanpalveluksessa.

Mahtavaa, että kirkko on koristeltu tässä sadonkorjuun juhlassa monenlaisilla luonnon antimilla. Näiden antimien mukaan ottaminen tähän messuun kertoo hienolla tavalla kiitollisuudesta Jumalan hyvistä lahjoista. Ja todellakin, meillä on syytä kiitollisuuteen. Maan sato kun ei ole itsestäänselvyys. Sveitsissä tai Suomessa asuvina saatamme helposti unohtaa tämän. Olemmehan tottuneet siihen, että leipä ja ruoka tulee kaupan hyllyltä. Mutta ei se sieltä oikeasti tule, vaan maa, puut, pensaat ja karja sen ruuan meille antavat. Olemme riippuvaisia luonnon suuresta kiertokulusta, vaikka ihminen osaakin nykytekniikalla myös manipuloida luontoa ja edesauttaa ruuan saantia. Isoa kuvaa se ei silti muuta.

Suomen historiassakin meillä on ollut nälkävuosia, jolloin jopa kymmeniä prosentteja kansasta kuoli nälkään. Saarijärven Paavo -kertomukset ovat tästä muistona. Myös Sveitsillä on ollut omat historialliset kriisinsä, ja se on ollut monin paikoin hyvin vaikeakulkuista, luonnon antimista ja sään ilmiöistä riippuvaista seutua. Siksi on hyvä, että me ainakin kerran vuodessa näin konkreettisella tavalla kiitämme Jumalan antamista lahjoista, joita hän antaa luonnon kautta.

*

Nälkä- ja kriisivuosista pääsemmekin tähän kuulemaamme tämän sunnuntain evankeliumitekstiin Markuksen evankeliumin luvusta 8. Tähän ruokkimisihmeeseen, joka melkein samanlaisena löytyy myös Matteuksen evankeliumin luvusta 15. Nälän ja leivän merkityksestä Uudessa testamentissa kertoo sekin, että tämän nyt kuullun evankeliumin lisäksi Uudessa testamentissa on toinenkin ruokkimisihmekertomus. Se on sisällöltään varsin samanlainen, mutta siinä Jeesus käyttää pienen pojan eväitä viittä leipää ja kahta kalaa ruokkiessaan suuren ihmisjoukon.

Mutta keskitytäänpä nyt tähän evankeliumiin, jossa kaloja on viiden sijasta seitsemän. Evankeliumi kertoo, kuinka väki oli lähtenyt sankoin joukoin seuraamaan Jeesusta ja kuulemaan hänen opetuksiaan. Sanoma hänen tekemistään parantamisihmeistä oli kiirinyt kauas. Väki oli lähtenyt liikkeelle sellaisen innon vallassa, että matkan suunnittelu oli unohtunut. Oltiin yhtäkkiä syrjäseudulla ja nälkäkin kurni jo vatsassa. Ruokaa ei vain ollut.

Huomioni kiinnittää Jeesuksen vahva tunneviesti, kun hän sanoo opetuslapsilleen, että hänen käy ihmisiä sääliksi, koska heillä ei ole mitään syötävää. Jeesus oli Jumalan Poika, mutta hän oli myös ihminen, joka koki vahvoja inhimillisiä tunteita, iloa ja surua – ja sääliä. Evankeliumitkin viittaavat useasti Jeesuksen tunteisiin. Jeesus suree ja säälii nälästä kärsiviä ihmisiä. Se on lohdullistakin. Jeesus ei ollut tunteeton, eikä hän ole tunteeton, jos meillä on elämässä vaikeaa. Hän on vierellämme. Hän kykenee myötätuntoon, jopa sääliin.

Jeesuksen oppilailla ei sen sijaan tullut sääli mieleen. Pikemminkin vaikuttaa siltä kuin he tiuskisivat Jeesukselle, että mistä sinä luulet meidän löytävän ruokaa tälle väkijoukolle keskeltä asumatonta seutua. Sinänsä aivan ymmärrettävää ja realististakin. Mistäpä tosiaankin sitä ruokaa näin isolle joukolle löytäisi. Samalla heidän tiuskinnastaan välittyy tietty neuvottomuus ja näköalattomuus.

Jeesukselta ei kuitenkaan puutu uskoa ja luottamusta. ”Paljonko teillä on leipiä”, hän heittää heille vastakysymyksen. ”Seitsemän leipää”, oppilaat vastaavat. Jeesus ei käy vatvomaan asiaa opetuslastensa kanssaan, vaan käskee väkijoukon istua maahan. Hän ottaa seitsemän leipää, kiittää niistä Jumalaa ja antaa ne oppilailleen koko väkijoukolle jaettavaksi. Ja jumalallinen ihme tapahtuu. Leipää vain riittää ja riittää, vaikka sitä murretaan. Myös oppilaiden muutamat kalat jaetaan. Ihmeen suuruutta korostaa vielä sekin, että tähteiksikin jää korikaupalla ruokaa.

*

Leivästä Raamattu puhuu muuallakin. Rukoilemme jokapäiväistä leipäämme myös Isä meidän -rukouksessa, vaikka tuon rukouksen pyynnön voikin ymmärtää tarkoittavan monia päivittäisiä tarpeitamme. Lutherin Ison Katekismuksen mukaan se pitää sisällään arjen ja elämän välttämättömät tarpeet, kuten ruuan, kodin ja vaatteet, jopa hyvät naapurit ja ystävät. Kuitenkin käytämme juuri sanaa leipä kuvastamaan näitä moninaisia tarpeita. Leivästä Jeesus sanoi myös näin: ”Ei ihminen elä pelkästään leivästä.” Niin tärkeää kuin leipä onkin. Palaan tähän.

Leivästä kaikki kuitenkin lähtee. Kun ihminen on nälissään, täytyy hänen saada syödäkseen. Niin kauan kuin hän kärsii nälkää, ovat muut seikat vähäpätöisiä.

*

Kun ajattelen tätä meidän ihmisten maailmaa, niin suuressa mittakaavassa edelleen globaalisti sadat miljoonat ihmiset ovat samassa tilanteessa kuin evankeliumin ihmiset: He ovat vaarassa nääntyä, kun heillä ei ole mitään tai on liian vähän syötävää.

Ilmastonmuutos, tulvat ja kuivuudet eli sään ääri-ilmiöt vaikuttavat nykyään monessa maailman kolkassa siihen, millaisen sadon kanssa koetetaan selvitä läpi vuoden. Myös ihmisen aiheuttamat konfliktit murentavat ruokaturvaa haavoittuvilla alueilla.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttaa siihen, että viljasta on pulaa tai sen hinta on moninkertaistunut monissa maailman kehittyvissä maissa. Ruoasta ja nälästä on tullut suorastaan ase muiden joukossa.

Meidät on kristittyinä kutsuttu jakamaan leipämme niiden kanssa, jotka ovat tänä päivänä vaarassa nääntyä nälkään. Kirkkoina ja kristittyinä meillä on keinot ja kanavat auttaa ja lievittää maailman nälkää. Luterilaisen maailmanliiton World Service vastaa luterilaisten kirkkojen humanitaarisesta ja kehitysyhteistyöstä lukuisissa köyhissä Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maissa. Suomessa Kirkon ulkomaanapu tekee tuota samaa työtä poistaakseen äärimmäistä köyhyyttä ja nälkää ja luodakseen kehittyvien maiden ihmisille mahdollisuuksia elinkeinoon ja koulutukseen.

Tämä nälkäisten ruokkiminen ei siis ole mitenkään uskomme reuna-aluetta. Ymmärrämme sen terveellä järjellämme, mutta se nousee myös itse evankeliumista. Vanhan testamentin profeetalliset kirjat ovat myös täynnä kehotuksia huolehtia nälkäisistä, köyhistä ja kärsivistä, joita esimerkiksi lesket ja orvot usein Vanhan testamentin kulttuurissa olivat. Meille on annettu tämä tehtävä. Se toteutuu aivan meidän tavallisten käsiemme kautta. Meidän kätemme voivat lähettää avun eteenpäin. Juuri me voimme olla välikappaleena toteuttamassa Jumalan ihmeellisiä tekoja.

Kuulemamme evankeliumi kuvasi jumalallista ihmettä, jonka Jeesus sai aikaan. Mutta monet arkisemmat ihmeet alkavat rukoilevan ihmisen pienistä teoista.

*

Sinunkin pieni tekosi voi koitua suureksi siunaukseksi. Jaettava asia, meidän jokapäiväinen leipämme, voi olla yksinkertaisesti vaikkapa vain hymy tai ystävällinen sana, joka kääntää murheellisen katseen kohti toivoa. Jaettava voi olla rahasumma, joka on sinulle pieni, mutta autettavalle siemen uuteen alkuun. Me voimme myös jakaa ja kantaa toistemme kuormia muistamalla heitä rukouksessa.

Mutta Jeesus sanoi myös: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.”

Niin hyvää kuin suomalainen ruisleipä onkin, niin se ei kuitenkaan tyydytä sielun nälkää ja Jumalan sanan nälkää. Sen nälän voi tyydyttää ainoastaan Jeesus itse. Se on kaipuuta Jumalan yhteyteen. Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään.” (Joh.  6: 35) Vedestä Jeesus sanoo: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh. 4:  14) Tässä puhutaan vielä syvempien tarpeiden tyydyttämisestä. Tämä leipä lahjoittaa Jumalan anteeksiannon ja sovinnon.

*

Jeesuksen elämän leipää saamme nauttia myös tänään Herran Pyhän ehtoollisen ruokapöydässä, jossa meitä odottaa leipä ja viini, Kristuksen ruumis ja veri. Siitä pöydästä ei leipä lopu. Saamme uskoa syntimme anteeksi Jeesuksen uhrikuoleman tähden. Jeesus suostui leivän tavoin murrettavaksi, jotta me saisimme elämän. Tämä lahja meille on niin ikään valtavan kiitoksen aihe. Perustarpeidemme täyttämisen lisäksi, ajan oltua kypsä, lähetti Jumala oman Poikansa täyttämään myös sielumme nälän.

Tänään jäämme kiitollisiksi jokapäiväisestä leivästä, ystävistä ja perheestä, seurakunnasta, Suomalaisen kirkon Sveitsissä papeista, vapaaehtoisista ja isosista. Jeesus on luvannut olla kanssamme kaikki päivät, maailman loppuun asti.