Kirkko majakkana Ylikiimingissä

Matt. 18:1–6, 10

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”

    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:

    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

    Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Hyvät seurakuntalaiset, rakkaat kristityt.

Olemme kokoontuneet tänään mikkelinpäivänä viettämään erityistä juhlapäivää. Juhlistamme tässä messussa tämän Ylikiimingin kirkon 240-vuotisjuhlavuotta. Niin kauan on tämä kirkko seissyt Ylikiimingin kirkonmäellä, Kiiminkijoen rannalla. 240 vuotta on pitkä aika. Se tarkoittaa lähes kymmentä sukupolvea.

Tämän kirkkonne merkittävyydestä täällä Ylikiimingissä kertoo hyvin aivan vastikään esitetty kirkkonäytelmänne Kirkko juurillaan. Tuossa näytelmässä kuvasitte Ylikiimingin historiaa ja tapahtumia, jotka johtivat kirkon rakentamiseen. Arvostan suuresti tällaista Ylikiimingin omasta maaperästä nousevaa näytelmää. Siinä elävällä tavalla näkyy juurien ja juurevuuden merkitys. Mikä välittyykin täällä Ylikiimingissä monella tapaa. Siitä yhtenä osoituksena on myös tämä kirkkonne 240-vuotisjuhlamessu, jossa on näin rikas toteutus.

Tänään vietämme siis mikkelinpäivää eli enkelien sunnuntaita. Mikkelinpäivän nimi tulee tietysti arkkienkeli Mikaelin mukaan. Vaikka tätä päivää vietetäänkin nykyään ei vain Mikaelin vaan myös kaikkien enkelien päivänä.

Kysymys enkeleistä on yksi sellainen teologinen kysymys, joka meidän luterilaisessa uskossamme on jäänyt ehkä vähän vähemmälle huomiolle. Tai sanoisinko, että monet meistä kokevat enkelit kyllä tärkeinä ja kokevat enkelien suojeluakin. Mutta itse luterilainen kirkko ei useinkaan puhu enkeleistä kovin suorasanaisesti. Ehkäpä siinä kirkko jättää tilaa enkelien todellisuudelle ja myös mysteerille, joka enkeleihin liittyy.

Ehkäpä enkelien kohdalla teologisella viisaudella tulee yksinkertaisesti rajat vastaan. Enkelit kuuluvat hengelliseen elämään, ja heitä on useimmiten vaikeaa kuvailla ja selittää. Mutta on hyvä, että meillä on vähintäänkin oma juhlapäivämme myös enkeleille, jotka ovat tärkeitä niin monille meistä kristityistä. Miellämme enkelit usein aivan erityisesti myös lasten suojelijoiksi. Siksipä myös tämä päivän evankeliumi liittyi lapsiin.

Kuulemamme evankeliumi alkoi opetuslasten pohdinnoilla ja kysymyksellä Jeesukselle: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Tällaisia pohdintoja opetuslapsilla on evankeliumeissa useassakin kohdassa. Kuka pääsee istumaan Jeesuksen viereen taivasten valtakunnassa? he kyselevät. Millainen on marssijärjestys Jumalan valtakunnassa?

Nämä ovat syvästi inhimillisiä kysymyksiä. Ehkäpä me emme rohkenisi noin suoraan kysyäkään tällaisia kysymyksiä, että kuka on tärkein. Tai ehkä meidän kulttuurissamme ei ole tapana ottaa sellaista puheeksi. Mutta nämä kysymykset ovat tyypillisiäkin meille ihmisille. Ne nousevat meidän lankeemuksen alaisesta luonnostamme.

Ja niinhän maailma pyöriikin erilaisten hierarkioiden, arvojärjestysten mukaan.

Jeesus kuitenkin johtaa useassa kohdassa evankeliumeita katsomaan näitä arvojärjestyksiä tyystin toisella tavalla. Jeesus sanoo: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla.” (Matt. 20:25) Mutta hän lisää: ”Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija. Ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.” (Matt. 20:26–27) Ja vastaavasti, tässä kuulemassamme evankeliumin kohdassa Jeesus kutsuu luokseen lapsen, asettaa hänet keskelle opetuslasten joukkoa ja sanoo: ”Se joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”

Vielä kahdentuhannen vuoden päästäkin näiden sanojen lausumisesta ne kuulostavat todella voimakkailta. Ja samalla niin kovin vaikeilta meille noudattaa. Mutta on päivän selvää, että Jeesus saarnaa aivan toisenlaista arvojärjestystä, kuin mihin me olemme luonnostamme tottuneet. Saarnansa sinetiksi Jeesus itse kuolee ristillä, sijaiskärsijänä, kaikkien ihmisten puolesta.

Mutta miksi Jeesus ottaa esiin myös lapset? Mitä ihmettä Jeesus sillä tarkoittaa? Voisihan Jeesus puhua muutenkin vain siitä, että vahvat joutuvat nöyrtymään ja heikot nostetaan Jumalan valtakunnassa.

Minäpä kerron ainakin jotakin omista kokemuksistani. Viime kesänä minusta tuli seitsemättä kertaa pienen lapsen pappa. Sain myös ilon kastaa tuon tyttäreni vauvan viime kesänä. Jokaisen noiden lapsen kasvoista olen lukenut sen, kuinka avoinna nämä pienet ihmisen alut ovat elämälle. Se lapsissa asuva luonnollisuus, luottavuus, hetkessä eläminen ja vastaanottavuus tuntuvat kerta kerran jälkeen niin kovin puhuttelevilta. Tokihan lapsillakin on riitansa ja kinansa. Mutta silti heistä loistaa myös niin paljon jotakin aitoa ja vilpitöntä.

Lapset myös ilmaisevat tarvitsevansa apua, tarvitsevansa tukea. Kuinka moni meistä aikuisista uskaltaa olla apua tai toista ihmistä tarvitseva? Sellaisiahan me kaikki kuitenkin olemme. Voisiko tässäkin olla avain Jeesuksen sanoihin?

Jeesus saarnaa siis taivasten valtakunnan arvojärjestyksestä. Ja seuraajiensa arvojärjestyksestä ehkä jo tässäkin maailmassa, eli seurakunnan elämässä. Yhtä lailla nämä Jeesuksen opit kelpaavat kyllä tavoiteltavaksi myös kaikissa muissa ihmisyhteisöissä. Niin että ymmärtäisimme yleisesti kilvoitella siinä, ettemme olisi asettamassa itseämme jalustalle tai etusijalle vaan kysyisimme sen sijaan muiden tarpeita.

Oulun hiippakunnan nykyisessä strategiassa olemme korostaneet sitä, miten Jeesus aloitti työnsä niiden luota, jotka olivat jääneet sivuun. Jeesus aloitti työnsä aivan muualta kuin isosta kaupungista. Uskon, että tästä Jeesuksen toimintatavasta olisi ammennettavaa edelleenkin kovasti.

Tahdon palata vielä tähän upeaan ja kodikkaaseen Ylikiimingin kirkkoon. Te olette kokeneet paljon tässä kirkossa. Kuinka paljon elämän tärkeitä tapahtumia täällä onkaan pidetty. Ristiäisiä, häitä ja hautajaisia. Jumalanpalveluksia ja kokoontumisia ehtoollisen sakramentin ääreen. Suomen historiankin monissa eri vaiheissa.

Majakan lailla tämä kirkko on seisonut kirkonmäellä, loistaen valoa ympärilleen. Toivon että tämä hieno kirkko saa palvella vielä pitkään. Paikkakunnan keskeisenä rakennuksena ja elävän seurakuntayhteisön kotina.

Siispä toivotan Ylikiimingin kirkolle pitkää ikää tästäkin eteenpäin. Sekä Jumalan runsasta siunausta tänne kokoontuvalle seurakunnalle ja kaikille, jotka tänne poikkeavat.