Kolme kuvaa aikaamme

Hyvät Suvijuhlien osanottajat, hyvät ”Mitä aikaa elämme” -seminaarin kuulijat.

Seminaarin nimi kutsuu monenlaiseen pohdintaan. Ajassamme on hyvin monen tason muutoksia käynnissä. Aihetta voikin lähestyä varmasti hyvin erilaisista näkökulmista.

Lähestyn teemaa kolmen näkökulman, kolmen kuvan avulla.

*

Ensimmäinen kuva on turvattomuuden lisääntyminen

Tänä kesänä 2025 elämme Suomessa ja Euroopassa vaihetta, jolloin Euroopassa on ollut käynnissä laajamittainen, perinteiseen kulutustaktiikkaan perustuva sota jo yli kolmen vuoden ajan. Venäjä on hyökännyt aggressiivisesti Ukrainaan ja samalla läntistä maailmaa vastaan.

Myös Lähi-idän kehitys on ollut mieliä järkyttävää. Hamasin terroristista hyökkäystä ovat seuranneet Israelin sotatoimet Gazan kaistalla, Libanonissa, Syyriassa ja Länsirannalla. Viimeisimpänä käänteenä ovat ilmaiskut Iraniin. Sekä Yhdysvaltojen liittyminen niihin. Kuten olemme viime viikkoina medioista seuranneet. Näiden konfliktien seurannaisvaikutukset ovat arvaamattomia, ja aivan syystä on kannettu huolta myös konfliktin leviämisestä laajaksi sodaksi. Pahimmillaan äärimmäiseksi sodaksi, jossa käytettäisiin ydinaseita.

Suomen sisäministeriö julkaisi puolitoista vuotta sitten seurantatutkimuksen tuloksia, joiden mukaan suomalaisten turvallisuuden tunne on heikentynyt merkittävästi. Lokakuussa 2023 tehdyssä väestötutkimuksessa 69 prosenttia vastaajista kertoi kokevansa elämänsä turvalliseksi. Toki tämä on yhä korkea luku, mutta kääntäen se tarkoittaa, että noin kolmannes suomalaisista ei kokenut elämäänsä turvalliseksi. Muutos vuotta aiempaan oli vieläpä todella suuri, sillä vuoden 2022 lokakuussa 83 prosenttia koki elämänsä turvalliseksi, eli noin kuudesosa suomalaisista koki, että heidän elämänsä ei ollut turvallista. Ei-turvalliseksi olonsa tuntevien määrä siis kaksinkertaistui yhdessä vuodessa. (Uudempaa aineistoa tästä tutkimuksesta ei ole julkaistu.)

Lisäksi suomalaisen nuorisoalan tänä keväänä (2025) julkaistu tutkimus Ei rauhaa ilman nuoria kertoo huolestuttavia tietoja nuorten turvallisuudentunteesta. Yli 60 prosenttia tutkimukseen vastanneista nuorista oli sitä mieltä, että turvallisuustilanne heikkenee jonkin verran tai erittäin paljon seuraavien viiden vuoden aikana.

Monia huolettaa myös oma taloudellinen tilanne. Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen (05/2025) mukaan oma rahatilanne arvioidaan nyt keskimäärin (hieman) huonommaksi kuin pitkällä aikavälillä. Myös odotus yleisestä työttömyyskehityksestä on pessimistinen, ja monet kokevat itsekin huolta työttömäksi joutumisesta. Tilastokeskuksen tutkimuksessa näkyy toisaalta myös positiivisia signaaleja verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Mutta toisaalta tämänkin tutkimuksen jälkeen maailmassa on ehtinyt olla käynnissä taas monia, epävarmuutta lisääviä tapahtumia (Trumpin tullien vaikutukset, Iran, Ukrainan sodan jatkuminen ym.).

Toinen kuva tähän aikaan on hengellisen etsinnän lisääntyminen

Jo parin vuoden ajan on tutkimuksissa huomattu nuorten miesten kasvanut kiinnostus uskontoa kohtaan ja myös asenteiden muutos (Esim. Yle 27.12.2023). Yhä useampi nuori mies kokee kristinuskon arvot ja opinkappaleet omakseen ja tunnustautuu kristityksi. Muutos on selvä kymmenen vuoden takaiseen.

Lisäksi viime syksynä julkaistusta kirkon nelivuotiskertomuksesta on nähtävissä, että myös nuorten naisten uskonnollisuus on kasvussa. Tulokset tosin viittaavat siihen, että nuorten naisten uskonnollisuus ei suuntaudu niin usein kristinuskoon vaan on luonteeltaan ”yleisuskonnollisempaa” (Tiedote kirkon nelivuotiskertomuksesta).

Toisaalta myös selkeästi ateistinen vakaumus on lisääntymään päin nuorilla naisilla. Alle 30-vuotiaista naisista jopa kolmannes (31 %) pitää itseään ateistina ja tämä osuus on jo ohittanut miesten osuuden. Kun aiemmin ateismi on ollut tyypillistä erityisesti miehille.

Ev.lut. seurakuntien tuoreessa empatia- ja tunnettuuskyselyssä (2025) näkyy, että jo 44 % alle 25-vuotiaista miehistä suhtautui myönteisesti seurakuntaan (vuonna 2021 luku ollut 32 %). Nämä tulokset on kerätty Suomen suurimpien kaupunkiseurakuntien alueella.

Huomionarvoista empatia- ja tunnettuuskyselyssä oli myös se, että kokemus kirkon ja omien arvojen vastaavuudesta oli lisääntynyt. Muutos näkyi erityisesti naisilla useissa ikäryhmissä. (Esim. 18–24-vuotiaiden naisten ikäryhmässä 27 % vastasi kirkon arvojen vastaavan omia arvoja vuonna 2023, nyt 2025 luku oli 38 %.) Aiemmin muutos on näkynyt nuorten miesten kohdalla, nyt muutos arvojen kokemisessa näkyy myös naisilla. Eli myös naiset kokevat kirkon arvot entistä läheisemmiksi.

Nuoremmat ikäluokat eivät siis muistuta välttämättä vanhempia ikäluokkia uskontoa ja uskoa kohtaan tuntemansa arvostuksen osalta.

Kolmas kuva ajastamme on polarisaation lisääntyminen

Polarisaatiota eli ääripäiden korostumista näkyy monella elämän osa-alueella. Niin yksityisessä elämässä, mielipiteissä joita kirjoitetaan vaikkapa someen tai esitetään arkisissa keskusteluissa – kuin myös politiikassa.

Kummatkin kehitykset ovat huolestuttavia. Ja ne ovat vastavuoroisesti yhteydessä toisiinsa.

Jos puhutaan politiikasta, niin länsimaat ovat entistä jakautuneempia sisäisesti. Tämä kehityskulku on kulkenut jo niin pitkälle, että demokratian tulevaisuuskin on tällä hetkellä lännessä uhattuna.

Populismin nousu, valtamedian ja tieteen kyseenalaistaminen, monenlainen voimakas kuplautuminen, aggressiivinen kielenkäyttö ja toiminta politiikan eri laidoilla, taistelu kielestä, vihapuheesta ja sananvapaudesta – tällaiset ilmiöt rakentavat jakolinjoja lännen sisälle.

Läntistä maailmaa ja sen järjestystä myös kyseenalaistetaan tällä hetkellä monelta suunnalta. Kiina ja niin sanotut Brics-maat laajemminkin (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) hakevat uutta vaikutusvaltaa maailmassa. Tähän joukkoon liittyi viime vuonna myös sellaiset maat kuin Egypti, Etiopia, Iran ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat sekä tämän vuoden (2025) alusta myös Indonesia, joka on maailman väkirikkain muslimivaltio.

Tämä yli 40 prosenttia maailman väestöstä kattava Brics rakentaa vastavoimaa maailmanpolitiikkaan. Yhdysvaltojen johtama yksinapainen maailmanjärjestys on sen myötä muuttumassa. Ollaan siirtymässä kohti moninapaisempaa maailmanjärjestystä. Tämä näkyy taustalla monissa aikamme kiistakysymyksissä.

Toisen maailmansodan jälkeen maailmaan luotiin paljon sopimuksiin perustuvia rakenteita turvaamaan rauhanomaista kanssakäymistä. Näillä rakenteilla ei ole enää samaa merkitystä kuin kuluneina vuosikymmeninä.

Yhdysvallat uhkaa presidentti Trumpin johdolla toisaalta vetäytyä keskeisestä roolistaan maailmanpolitiikassa ja jättää Euroopan oman onnensa nojaan. Toisaalta Yhdysvalloissa on herännyt jopa aggressiivisen laajentumisen pyrkimyksiä. Yhdysvallat on aloittanut tänä vuonna myös aggressiivisen kauppasodan.

Uudenlainen ideologisuus ja piittaamattomuus maailmanpolitiikan sääntöjä kohtaan ovat ajan ilmiöitä, joihin täytyy suhtautua vakavasti. Ne näkyvät karkeassa muodossa Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan, mutta lievempänä myös Yhdysvaltojen toiminnassa.

Ideologiset erimielisyydet kantautuvat hyvin erilaisille elämänalueille saakka. Me olemme esimerkiksi Suomessakin joutuneet toteamaan, miten suomalaisten ja venäläisten välille on revennyt ideologinen railo – joka näkyy myös kirkkojemme välisessä yhteistyössä.

Polarisaatiokehitys on saavuttanut siis myös kristilliset piirit. Niin meillä kuin maailmallakin.

Mielipide-eroja on toki aina ollut kristillisen kirkon sisällä. Mutta tällä hetkellä on entistä vaikeampaa keskustella noista eroista ja tehdä yhteisiä päätöksiä. Ja elää yhdessä. Sosiaalinen media on yksi nykyajan tekijä, joka vahvistaa vastakkainasetteluja. Vaikka monien somealustoiden logiikka jopa perustuukin polarisoivien keskustelujen synnyttämiseen, niin silti jokaisella yksilöllä on myös vastuunsa sosiaalisessa mediassa. Somea kohtaan on erittäin tärkeää olla kriittinen. Eikä ”pidä provosoitua kun provosoidaan”.

Entäpä Suomen yhteiskunnallinen polarisaatio? Oma kotimaamme on historian saatossa pystynyt olemaan kovan paikan tullen riittävän yhtenäinen. Tähän olemme päässeet pitämällä kiinni sellaisista demokraattisista ihanteista kuin oikeusvaltio, tasavertaisuus, mielipiteen- ja sananvapaus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

Myös suomalainen yhteiskunta on nyt mainitun polarisaatiokehityksen myötä kuitenkin muuttunut entistä jakautuneemmaksi.

Toistaiseksi yhteiskuntamme on kyennyt sulattamaan paljon erilaisia näkemyksiä. Tämän suunnan jatkuminen ei kuitenkaan ole enää itsestään selvää. Se vaatii meiltä suomalaisilta aktiivista osallistumista, rakentavia keskustelutaitoja, toisten kantojen ymmärtämistä ja luottamuksen rakentamista jatkossakin. Siis ymmärtämistä, vaikka ei olisikaan samaa mieltä jostakin. Ja se vaatii kykyä sopia asioista. Siis monellakin elämän osa-alueella. Puhutaan sitten uskosta, politiikasta tai mistä vain mielipideasioista. Tuntuu että kärsivällisyyden hyve on aika monella unohtunut. Kuten myös rakentavat keskustelutaidot.

Toisaalta voimme kuitenkin todeta, että ei vastakkainasettelujen voimistumisessa ole sinänsä mitään poikkeuksellista. Sitä on ollut monena aikana. Suomalainen yhteiskunta ja politiikka ovat olleet jakautuneita niin 60–70-luvun opiskelijaliikkeiden aikaan kuin 30-luvullakin ennen sotia, sen aikaisen äärioikeiston nousuun liittyen.

Kristinuskoonkin on liittynyt äärimmäisiä vastakkainasetteluja. Euroopassa sodittiin melkein sata vuotta erilaisia uskonsotia reformaation jälkimainingeissa (esim. 30-vuotinen sota). Kirkkomme herätysliikkeiden historiaan on myös liittynyt vahvoja erimielisyyksiä.

Toivon kuitenkin, että olisimme oppineet jotakin historiallisista katastrofeista ja välirikoista. Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleiden sotilaiden ja siviilien määrä oli yhteensä yli 100 miljoonaa ihmishenkeä. Emmehän halua missään nimessä kulkea kohti enää sellaisia katastrofeja? Kuinka paljon inhimillistä kärsimystä tuohon onkaan sisältynyt?

Ymmärrämmekö vastuumme, että vastakkainasettelujen kiihdyttäminen voi suurella todennäköisyydellä johtaa jälleen uuteen laajaan ja katkeraan sotaan? Olemme jokainen osaltamme vastuussa tästä poliittisesta kehityksestä.

Lopuksi

Haluan kuitenkin sanoa selvästi, että meidän ei pidä masentua monista huonoista uutisista. Tässä on nyt lueteltu monia huolestuttavia kehityksiä. Esimerkiksi näiden läpikäymäni kolmen kuvan myötä. Meidän ei silti pidä alistua voivotteluun. Meillä on paljon vaikuttamismahdollisuuksia. Ihan arkisista ympyröistämme lähtien.

Yhden ihmisen vaikutus on yllättävän suuri, miten se voi heijastua ympärilleen. Niin hyvässä kuin pahassa. Voimme itse omassa elämässämme toimia kristillisten arvojen mukaan: olla rauhan rakentajia, olla rohkaisevia ja toista tukevia lähimmäisiä, olla kunnioittavia keskustelukumppaneita.

Ei siis ole syytä ripotella tuhkaa pään päälle tai alkaa manata uhkaavia konflikteja. Meillä on paljon toimivaltaa tässä maailmassa. Ja kun katsomme Jeesukseen, näemme, että Jumalan tahto meitä kohtaan on hyvä. Hän tahtoo olla meidän puolellamme, joka ikisen meistä puolella.

On varmaan totta, että meidän on vaikeaa ymmärtää, miten Jumala voi sallia pahuuksia. Sotia tai viattomien ihmisten kärsimystä. Kuitenkin Raamatun sana opettaa, kuinka Jumala tahtoo kaikesta voimastaan rakentaa hyvää ihmisten keskelle. Sen Jeesuskin elämällään ja kuolemallaan tuli osoittamaan. Ja siihen kutsuu meitä rinnalleen toimimaan.

Tämä maailma jossa elämme on Jumalan maailma. Tämä maailma kuuluu Jeesukselle. Jumala lupaa Raamatun sanassa: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29: 11)

Tämän profeetta Jeremian sanan vahvistaa myös Jeesus Johanneksen evankeliumissa. Hän sanoo: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14: 27)

Meidän toivomme on siis Jumalassa, meidän toivomme on Kristuksessa. Keskittykäämme siis omassa elämässämme olennaiseen, keskittykäämme tähän viestiin. Tämä maailma tarvitsee sanomaa uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Tätä sanomaa haluan sinua tässä ja nyt rohkaista elämään todeksi.