Köyhät ihmisyyden lähteenä

Hyvät Foorumin osanottajat, hyvät kuulijat.

Seminaarimme aiheena on köyhät ihmisyyden lähteenä (The poor: A Source of Humanity). Se on tärkeä teema tällaisena aikana, jolloin ihmisyyttä ja ihmisen arvoa tunnutaan mitattavan yhä enemmän vain yksilön taloudellisen arvon kautta. Ihmisen arvo tuntuu käytännössä usein typistyvän hänen käyttöarvoonsa. Kuinka hyödyllinen kukin ihminen on, vaikuttaa määrittävän hänelle osoitettavaa arvostusta.

Ymmärrän tämän Foorumin otsikon siten, että köyhät ja köyhyys ovat aivan erityinen peili meille. Tämän peilin kautta voimme katsoa, mikä on oman aikamme ja yhteiskuntamme tila. Peilistä voi nähdä myös arvojemme muutoksen. Köyhät ja asenteemme heitä kohtaan ovat meille peili kulttuurisen tilanteemme pohjavireeseen.

Mutta köyhyys ei ole toki vain jokin mielikuva. Köyhyys on myös ihan konkreettista ja kouriintuntuvaa todellisuutta. Arviolta yli 800 miljoonaa ihmistä elää tänä päivänä äärimmäisessä köyhyydessä (alle 3 dollarilla päivässä ostovoimakorjattuna). Saharan eteläpuolinen Afrikka muodostaa näin mitatun köyhyyden selvän keskuksen, sillä Maailmanpankin arvion mukaan jo yli 70 % maailman äärimmäisistä köyhistä asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Konfliktien merkitys on myös kasvanut köyhyyden selittäjänä. Viime vuosina enemmistö maailman äärimmäisessä köyhyydessä elävistä ihmisistä on asunut hauraissa tai konfliktien koettelemissa valtioissa. Köyhyyden mittareita on toki monenlaisia. Käytännössä köyhyyteen liittyy ravinnon, asumuksen, sanitaation, terveydenhuollon, puhtaan elinympäristön, lämmityksen ja polttoaineiden puutteita. Eli inhimillisesti katsottuna hyvin vaikeita ja sairauksien täyttämiä elinolosuhteita, joissa inhimilliset perustarpeet jäävät ehdottomasti täyttymättä.

Mutta köyhyys voidaan nähdä myös laajempana käsitteenä kuin aineellisena köyhyytenä. Materiaalisen köyhyyden lisäksi on vielä valtavasti osattomuutta, yksinäisyyttä ja henkistä köyhyyttä. Näköalattomuutta maailmassa, jonka arvot ovat suuressa muutoksessa ja jossa suurten, yhteisöllisten kertomusten merkitys on pitkään ollut murenemassa. Oman panoksensa tähän tuo myös digitalisuuden valtavan nopea kehitys ja sen monet vaikutukset ihmisen elämään.

Oma maani Suomi on monella tapaa erittäin hyvä maa elää. World Happiness Report -tutkimus on nimennyt Suomen jo monta kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Mutta myös Suomessa olemme tunnistaneet erityisesti paljon aineetonta köyhyyttä. Osattomuutta, ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä, merkityksettömyyden kokemusta sekä mielenterveysongelmia. Yhteisöjen ja perheiden hajoamista sekä huutavaa arvotyhjiötä. Tämän monenlaisen köyhyyden olemme tunnistaneet niin Suomessa kuin myös omassa hiippakunnassamme.

Hiippakuntamme nykyinen strategia on vahvasti Sant’Egidiosta kumpuavan ajattelun inspiroima. Olemme korostaneet siinä sitä Jeesuksen toimintatapaa, että hän aloitti työnsä periferiasta. Ja sitä, että Jeesus aloitti työnsä etsimällä marginaaleissa olevia, ja hän nosti viimeiset ensimmäisiksi. Lausumme siinä, että ”kirkko löytää identiteettinsä asettumalla köyhien rinnalle ja ymmärtäessään, ettei sen osa tässä maailmassa ole menestystarina”. Problematisoimme myös, edelleen uskollisena Sant’Egidion ajattelulle, että tosi kirkossa ei ole auttajia ja autettavia, vaan on vain sisaria ja veljiä.

Evankeliumit näyttävät meille, miten Jeesus kohtaa köyhiä ja alas painettuja hämmästyttävällä voimalla. Näiden kertomusten pohjalta haluan yhä tänäänkin esittää tutun kysymyksen: WWJD – What would Jesus Do? Tämä laajalle levinnyt kysymys on minusta yhä edelleen hyvin tärkeä. Mitä Jeesus tekisi näissä tilanteissa, joita me nykypäivän maailmassa kohtaamme? Mitä Jeesus tekisi, jos hän saapuisi Suomeen ikääntyvälle muuttotappiopaikkakunnalle, joka on rakennemuutoksen kourissa? Mitä Jeesus tekisi, jos hän kävelisi Rooman lähiöissä? Tätä kysymystä miettimällä saamme tavan olla lähimmäisenä toisillemme, ja voimme olla murtamassa köyhyyden ja yksinäisyyden kehää. Tämän kysyminen tuo meidät myös yhä uudelleen hauraan ihmisyytemme äärelle. Se kutsuu meitä kohtaamaan toisemme radikaalilla tavalla, ja se kutsuu meitä yhteyteen toinen toistemme kanssa.

Tahdon vielä sanoa, että olen hyvin vaikuttunut siitä, että tätä Rauhankonferenssia ja sen tapahtumia järjestetään täällä Assisin kaupungissa. Pyhän Fransiskuksen elämä ja spiritualiteetti ovat rikastuttaneet viime vuosikymmeninä myös laajasti suomalaista kristillisyyttä. Väheksymättä tippaakaan köyhyyden laajaa inhimillistä kärsimystä tuottavaa puolta, tapaamme Fransiskuksella ajatuksen köyhyydestä myös ihanteena.

Pyhä Fransiskus opettaa meidät vavahduttavasti näkemään ulkonaisen rikkauden tuoman haasteen ihmisyydelle. Fransiskus osoittaa, millainen onni voi kätkeytyä yksinkertaiseen ja kohtuulliseen elämään – ja millaisen sisäisen vapauden tämä voi saada aikaan.

Tämä yksinkertainen ja kohtuullisempi elämä on myös juuri sitä, mitä meidän maailmamme niin kovasti kaipaa. Me 2020-luvun ihmiset olemme syvästi tietoisia siitä, kuinka kulutamme maailman resursseja jatkuvasti aivan liian paljon. Kulutuksen vähentäminen on siis maailmankin puolesta elintärkeää. Ja samalla se voi olla monille aineellisesti hyvinvoiville elämää monella tavoin tervehdyttävä oivallus.

The Poor: A Source of Humanity

Right Reverend, Bishop, Doctor Jukka Keskitalo

Speech at the Sant’Egidio International Meeting for Peace, Forum 19, October 27, 2026

Distinguished Forum participants, ladies and gentlemen.

The topic of our forum is ”The Poor: A Source of Humanity.” This is a truly important theme in times like these, when humanity and human worth seem increasingly measured solely by an individual’s economic value. In everyday life, a person’s worth often seems to be reduced to their utility; how useful a person is appears to determine the value accorded to them.

I interpret the title of this forum to mean that the poor—and poverty itself—serve as a unique mirror for us. Through this mirror, we can examine the state of our times and our society. The mirror also reveals shifts in our values; the poor, and our attitudes toward them, reflect the underlying tone of our cultural landscape.

Yet poverty is certainly not merely an abstract concept or image. It is also a concrete, tangible reality. Today, an estimated 800 million people live in extreme poverty (on less than 3 dollars a day, adjusted for purchasing power). Sub-Saharan Africa constitutes a clear epicenter of poverty measured in this way. According to World Bank estimates, more than 70% of the world’s extremely poor already live in the region.

Conflict has also become an increasingly significant factor in explaining poverty. In recent years, the majority of people living in extreme poverty have resided in fragile or conflict-affected states. There are, of course, various ways to measure poverty. In practical terms, poverty entails a lack of food, housing, sanitation, healthcare, a clean environment, heating, and fuel—in short, living conditions that are extremely harsh and rife with disease, where basic human needs go unmet.

However, poverty can also be viewed as a broader concept than mere material deprivation. Alongside material poverty, there is a vast amount of social exclusion, loneliness, and spiritual poverty—a sense of meaninglessness in a world where values ​​are undergoing profound change and where the significance of grand, collective narratives has long been eroding.

My own country, Finland, is in many respects an excellent place to live. The World Happiness Report has named Finland the happiest country in the world for several consecutive years. But in Finland, too, we have identified a great deal of what might be termed ”intangible poverty”: a sense of exclusion, alienation, loneliness, and meaninglessness, as well as mental health issues.

Our diocese’s current strategy is strongly inspired by the thinking of the Community of Sant’Egidio. We emphasize Jesus’s approach of beginning his work from the periphery—seeking out those on the margins and lifting the last to become the first. We state that ”the Church finds its identity by standing alongside the poor and realizing that its role in this world is not one of a success story.” True to the spirit of Sant’Egidio, we also challenge the notion of a divide between ”helpers” and ”those being helped,” asserting instead that there are only sisters and brothers.

The Gospels show us how Jesus encounters the poor and the downtrodden with astonishing power. Drawing on these accounts, I wish to pose a familiar question again today: What Would Jesus Do? I believe this widely known question remains vitally important. What would Jesus do in the situations we face in today’s world? What would Jesus do if He arrived in a shrinking, aging Finnish town in the grip of structural change? What would Jesus do if He walked through the suburbs of Rome?

Reflecting on this question gives us a way to be neighbors to one another and enables us to help break the cycle of poverty and loneliness. Asking this also brings us, time and again, face-to-face with our own fragile humanity. It invites us to encounter one another in a radical way and calls us into fellowship with one another.

I would also like to say how deeply impressed I am that this International Meeting for Peace and its events are being held here in the city of Assisi. In recent decades, the life and spirituality of Saint Francis have also greatly enriched Finnish Christianity. Without in the least downplaying the aspect of poverty that causes immense human suffering, in Francis we also encounter the concept of poverty as an ideal.

Saint Francis powerfully teaches us to recognize the challenge that material wealth poses to our humanity. Francis demonstrates the happiness that can be found in a simple and moderate life—and the inner freedom this can foster.

This simple and more moderate way of life is also precisely what our world so desperately needs. We, the people of the 2020s, are acutely aware that we are constantly consuming far too many of the world’s resources. Reducing consumption is therefore vital for the sake of the planet. At the same time, for many who are materially well-off, it can be a realization that steers life toward deeper values.