Kristuksen mieli

Fil. 2:5–11

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
    Hänellä oli Jumalan muoto,
    mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
    olla Jumalan vertainen
    vaan luopui omastaan.
    Hän otti orjan muodon
    ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
    Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
    hän alensi itsensä
    ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
    ristinkuolemaan asti.
    Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
    ja antanut hänelle nimen,
    kaikkia muita nimiä korkeamman.
    Jeesuksen nimeä kunnioittaen
    on kaikkien polvistuttava,
    kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
    ja jokaisen kielen on tunnustettava
    Isän Jumalan kunniaksi:
    ”Jeesus Kristus on Herra.”

Rakkaat kristityt, Olen kuluneen viikonlopun aikana ollut suorittamassa piispantarkastusta täällä Muonion seurakunnassa. On ollut mielenkiintoista tutustua syvemmin Muonion seurakunnan olemukseen, toimintaan ja hengellisyyteen. Saman Väylän eteläisemmässä osassa Karungissa syntyneenä ja kasvaneena olen tuntenut oloni hyvin kotoisaksi. Tuntui kovin kotoisalta, kun eilen luottamushenkilöiden kokoontumisessa todettiin, että täällä Muonion seurakunnassa koetaan rakhautta ihmisten kesken. Onhan toki meille Väylänvartisille selvä, että rakhaus on vahvempi asia kuin rakkaus.

On ollut mielenkiintoista keskustella seurakunnan työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Piispantarkastus ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan seurakunnan sisäisiin asioihin, vaan siihen kuuluu myös laajemmin paikkakuntaan tutustuminen. Onkin ollut antoisaa keskustella esimerkiksi kunnan edustajien ja Muonion yrittäjien kanssa ja saada käsitys siitä millainen on luonnostaan onnellinen muoniolainen ihminen.

Olen mielessäni antanut itselleni kolmen sanan kuvaaman tehtävän ajatellen tätä piispantarkastusta: Tarkastaa, tukea ja rohkaista. Piispantarkastuksessa piispa siis oikeasti tarkastaa seurakuntaa, sen hengellistä elämää, toimintaa ja taloutta. Mutta nykyaikaisessa piispantarkastuksessa kyse on mitä suurimmassa määrin myös seurakunnan tukemisesta ja hengellisestä rohkaisusta.

***

Palmusunnuntai johdattaa meidät paastonajan loppusuoralle. Se aloittaa hiljaisen viikon, jolloin seuraamme Kristuksen kärsimystietä ja kuolemaa, ja todistamme lopuksi ylösnousemusta ja Kristuksen voittoa kuoleman valloista. Palmusunnuntain evankeliumin varsinainen aihe on Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Aasilla, työjuhdan varsalla ratsastaminen, oli Jeesukselle sopiva ja kuvaava tapa saapua pyhän kaupungin asukkaiden keskelle.

Hiljainen viikko, piinaviikko, on täynnä dramaattisia kohtauksia eli ahteja.Hiljaisen viikon tapahtumien seuraamisen ja kertaamisen kautta voimme samaistua Jeesuksen kärsimyksiin. Kyse on jo varhaiskristillisestä Imitatio Christi -ajatuksesta, eli Kristuksen elämään samastumisesta – oikeastaan sanatarkkaan kyse on Jeesuksen ”imitoimisesta” hänen mielenlaadussaan ja tavassaan toimia.

Hiljaisen viikon päässä häämöttävät pääsiäisen ajan kaikkein suurimmat juhlat. Kiirastorstai, pitkäperjantai ja varsinainen pääsiäinen, pääsiäissunnuntai. Kiirastorstaina Kristus asettaa ehtoollisen. Se on viimeinen yhteinen ateria opetuslasten kanssa, mutta samalla ensimmäinen ehtoollinen. Jeesuksen sanat yhteisellä aterialla – tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni – nostavat tuon aterian erilleen pelkästä jäähyväisateriasta. Kiirastorstaina syntyy samalla ehtoollisen sakramentti. Ehtoollisen sakramentti yhdistyy pääsiäisen tapahtumiin erityisellä tavalla. Jeesus murtaa leivän kiirastorstain aterialla. Pitkänäperjantaina Jeesus murtuu itse ristiinnaulittuna, omassa ruumissaan.

Pääsiäisaamuna kuitenkin kuoleman valta murtuu. Kristuksesta tulee kuoleman voittaja ja Kaikkivaltias. Jumala antaa hänelle vallan eläviin ja kuolleisiin, niin kuin uskontunnustuksessakin lausumme (”ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”). Kristus asettuu oikeudenmukaiseksi tuomariksemme, mutta samalla tunnemme hänet ihmisen rinnalla kärsivänä Vapahtajana. Ja toisaalta myös ihmisten puolesta kärsivänä Jumalan Karitsana, joka uhrataan meidän rikkomustemme tähden.

***

Olen valinnut tämän palmusunnuntain saarnatekstiksi hieman poikkeuksellisesti Uuden testamentin lukukappaleen. Se on apostoli Paavalin kirjeestä Filippin seurakunnalle, ja siitä kuvataankin runomuotoisuutensa vuoksi hymniksi. Kuulimme sen kyllä jo kerran, mutta luen sen alkuosan uudelleen palauttaaksemme sen mieleen.

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.

Paavali aloittaa hymnin sanoilla: Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Ei todellakaan pieni tai vähäpätöinen asia meille kristityille. Meillä tulisi olla sellainen mieli tai mielenlaatu, joka itsellään Jeesuksella, Vapahtajallamme oli.

Vanhan kaksiluonto-opin mukaan Kristus on sekä Kaikkivaltias Jumala että ruumiillinen ihminen. Kristus ei ole taikatemppujen tekijä, vaan todellinen ihminen, joka aivan todella eli ihmisen elämän ilman mitään helpotusta ihmisen osaan. Kristuksen jumaluudessa ei ole siis kyse siitä, että Kristus olisi jotenkin kyennyt tuosta vain välttämään ihmisenä olemisen taakan ja elämään kuuluvat kuormat. Juuri tällaista tulkintaa varhainen kirkko vastusti päättäväisesti.

Millainen mieli Kristuksella siis oli? Paavalin mukaan se oli sellainen, että hän luopui omastaan, jopa Jumalan muodosta. Hän otti orjan tai palvelijan muodon, tuli ihmiseksi, eli ihmisenä ihmisten joukossa, alensi itsensä ja oli kuuliainen ristinkuolemaan asti.

Kristuksen jumalallisuutta on kuvattu varhaisessa kristinuskossa monin tavoin (eri kristologiat), mutta siinäkin kristilliseksi konsensukseksi on jäänyt, että emme voi sitä lopullisesti ymmärtää järjellä. Kristus on Jumala meidän kanssamme ja keskellämme (Immanuel), mutta emme voi erottaa sitä, mikä hänessä on Jumalaa ja mikä ihmistä.

***

Paavali kuvaa kenosis-hymnissään Kristuksen mieleksi Kristuksen omasta edusta ja itsekkyydestä luopuvaa asennetta. Juuri siksi tekstistä käytetäänkin nimitystä kenosis-hymni. Kreikan kielen sana kenosis tarkoittaa itsestään tyhjentymistä tai suurinta ajateltavissa olevaa epäitsekkyyttä.

Uskomme eräs suuria aarteita on ymmärrys Jumalasta, joka kärsii ihmisen rinnalla – ei ylhäältä käsin etäisenä tarkastellen – vaan todella samalta tasalta. Kristus on ihmisenä maailmassa, jotta Jumala olisi rinnallamme, kokisi ihmisyyden ristiriidat ja kivut ja kantaisi niitä myös ”omissa nahoissaan”.

Ihmisen osaan kuuluvat sairaudet, kivut, yksinäisyys, elämän rajallisuus, pettymykset, katkeruudet, kuolema – nämä ovat kuitenkin samalla jotakin, mihin Jumala itse Kristuksessa osallistuu. Kun suret poisnukkunutta rakastasi tai elämääsi yllättäen tullutta vakavaa sairautta, et ole pelkojesi ja surusi ja kärsimyksesi kanssa yksin. Kristus kärsii sinun kanssasi.

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Apostoli Paavali siis asettaa Jeesuksen kristityn roolimalliksi. Eräs kristityn elämän huikea piirre on tämä, että meidän roolimallimme todella on Jumala itse. Yritämme siis samastua Jeesuksen mieleen. Mitä Jeesus tekisi tässä tilanteessa? (What would Jesus do?) on monen kristityn kysymys itselleen elämän kiperissä tilanteissa.

Mitä Jeesus tekisi, kun Euroopassa on alkanut väkivaltainen sota ja monet ihmiset etsivät turvaa? Mitä Jeesus tekisi, kun joku vanha, jo aika etäinen tuttavasi tarvitsee yllättäen elämässään tukea? Mitä Jeesus tekisi eri uskonnollisten vakaumusten välisissä erimielisyyksissä? Mitä Jeesus tekisi, jotta jälkikasvumme saisi kasvaa osallisina Jumalan rakkaudesta?

***

Myös seurakunta itsessään on usein eräänlaisena roolimallina paikkakunnalla, halusi tai ei. Monia kiinnostaa, miten seurakunnassa suhtaudutaan siihen tai tähän ajankohtaiseen kysymykseen. Tai miten seurakunta huolehtii heikommista tai vaikkapa omista työntekijöistään. Minusta kuulostaa siltä, että seurakunnalle rima asetetaan usein korkeammalle kuin monille muille toimijoille. Tämä on myös hyvin ymmärrettävää, koska kuten olemme kuulleet – meillä kristityillä tulisi olla samanlainen mieli kuin itsellään Kristuksella.

Mutta kuitenkin: velvoittavasta roolimallistaan huolimatta seurakuntakin on syntisten, epätäydellisten ihmisten yhteisö. Seurakunnan työntekijätkään eivät yllä yli-inhimillisiin suorituksiin. Seurakunnan rikkaus kuitenkin on, että voimme seurakunnassa kilvoitella tehtävässämme armon varassa. Se on tukeva pohja, jolle rakentaa arvojemme näköistä ja mukaista elämää.

Seurakunta, roolimallin tehtävästään huolimatta, on yhteisö, joka voi tiedostaa oman epätäydellisyytensä ja osoittaa armollisuutta toinen toisiaan kohtaan. Martti Luther on puhunut seurakunnasta syntisten sairaalana, jossa toinen hoitaa toistansa.

Seurakuntaa on kuvattu myös haavoitettujen majataloksi. Jokaisella meistä on omat haavamme. Haavojemme kanssa saamme tulla Kristuksen eteen ja katsoa toisiamme Kristuksen armollisilla silmillä. Kristuksen mieleen samastuen. Haavojemme kanssa saamme tänäänkin tulla ehtoollispöytään Kristuksen ravittaviksi ja hoidettaviksi.

Olkoon siis sinullakin, rakas sisareni ja veljeni, sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.