Kunnia ja rauha

”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”.

Jouluevankeliumi kertoo, että näillä sanoilla puhkesi suuri enkelijoukko ylistykseen paimenten kedolla. Enkelien sanomassa paimenille ei ole mitään selittelyä tai teoretisointia. Se on puhdasta Jumalan hyvyyden ylistystä.

Enkelien ylistyksessä on kaksi ulottuvuutta. Se ikään kuin katsoo kahteen suuntaan. Ensimmäinen suunta on ylöspäin. Ylistys suunnataan suoraan Jumalaan. ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa”. Toinen suunta on ihmiseltä ihmiselle: ”Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”.

Ajattelen, että tässä on jotakin yleispätevää, meidänkin joulumme kaksi perussuuntaa: Ylös Jumalan suuntaan ja vaakasuoralla tasolla kohti toista ihmistä. Kun mietimme mistä löytäisimme oikean joulun, oikean joulumielen, niin olen varma, että salaisuus piilee siinä, että otamme todesta nämä kaksi suuntaa elämässämme.

Enkelien sanat vuosituhanten takaa kutsuvat meitäkin tänään antamaan kunnian Jumalalle. Mitä se voisi konkreettisesti merkitä? Eikö esimerkiksi sitä, ettemme pidä elämäämme itsestäänselvyytenä, vaan Jumalan lahjana.

Kunnian antaminen Jumalalle merkitsee myöskin sitä, että käännymme Jumalan puoleen ja haluamme uskoa, luottaa ja turvautua häneen. Kunnian antaminen Jumalalle on siis hyvin kokonaisvaltainen asia. Kyse on lopulta oman elämänsä antamisesta Jumalan käsiin, turvautumisesta hänen armoonsa.

Entäpä sitten toinen suunta eli ihmiseltä ihmiselle. ”Maan päällä rauha ihmisillä” kuuluttivat enkelit paimenten kedolla. Entinen raamatunkäännös korosti ihmisten välistä rauhaa vieläkin enemmän sanomalla: ”rauha ihmisten kesken”.

Joulun sanoma on hyvin vahvasti rauhan sanomaa. Millaiseen maailmaan rauhan sanoma tuolloin, 2000 vuotta sitten tuli? Eipä kovin seesteiseen ja rauhalliseen. Päinvastoin, rauhan sanoma tuli rauhattoman maailman keskelle. Rooman valtakunta piti rautaisella miehittäjän otteellaan hallussa sitä Lähi-Idän kolkkaa, jossa Jeesus syntyi.

Levottomuus oli ihmisten mielissä senkin vuoksi, että väki oli ajettu liikekannalle verollepanon vuoksi. Kaikkien oli mentävä sukunsa kotikaupunkiin veroluetteloihin kirjattavaksi. Ihmiset joutuivat taivaltamaan pitkiäkin matkoja olemattomilla teillä kävellen ja aasilla ratsastaen. Tällaisen ulkonaisen levottomuuden keskelle tulee Jumalalta sanoma rauhasta.

Aivan samoin tänä jouluna enkelten rauhansanoma tulee repaleisen ja risaisen maailman keskelle. Monilla maailman kolkilla on tänä joulunakin sotia ja levottomuuksia. Ihmiset esimerkiksi Pohjois-Syriassa Turkin rajan läheisyydessä ovat joutunee jättämään kotinsa keskellä kylmää talvea ja pakenemaan sotaa.

Joulun rauhansanomaa kuulutetaan tänäkin vuonna rauhattomissa oloissa. Mutta ehkäpä on niin, että sanoman arvo vain korostuu silloin kun ulkonaiset olosuhteet näyttävät olevan sen kanssa ristiriidassa. Enkelin sanoma säikähtäneille paimenille ” Älkää pelätkö” voi ja toivottavasi onkin turva monelle ihmiselle tänä jouluna.

Joulun sanoma on ennekin kirkastunut selvimmin ulkoisten kriisien ja koettelemusten aikana. Oman maamme historiassa talvisodan joulu tasan 80 vuotta sitten on varmaankin ollut sellainen joulu, jolloin ”älkää pelätkö” sanoja on kuunneltu tavallistakin tarkemmalla korvalla.

Kun konkreettisesti pelättiin henkensä edestä, etsittiin rintamallakin turvaa Jumalasta, jonka antama rauha on ymmärrystä ylempi. Sellaistenkin raavaiden miesten kädet etsiytyivät ristiin, jotka eivät olleet tottuneet Jumalasta puhumaan.

Myös kotirintamalla, jossa jouduttiin ottamaan vastaan monia suruviestejä, etsittiin turvaa ikiaikojen Jumalasta. Omakin äitini, jonka veljet kaatuivat peräkkäisinä päivinä, 14. ja 15. päivä joulukuuta Suomussalmen rintamalla, on kertonut, että sanoma joulun lapsesta kosketti tuolloin 14-vuotiasta nuorta tyttöä. Ulkoisen turvallisuuden järkkyessä ihmiset etsivät turvaa Jumalasta.

Rauha on toki ulkoinen olosuhde. Sodan tai väkivallan puuttumista. Mutta rauha ei ole vain sitä. Rauha on myöskin sisäinen olotila. Ihminen voi kokea täydellistä rauhaa silloinkin, kun kaikki ulkonaiset olosuhteet näyttäisivät tekevän rauhan kokemisen mahdottomaksi. Kysymys on sisäisestä rauhasta, rauhasta sydämessä.

Jouluna ihminen pyrkii etsiytymään rauhan lähteille. Vauhdin hiljentäminen ja lepo auttavat varmaankin sisäisen rauhan etsimisessä. Mutta ajattelen, ettei todellinen sisäinen rauha, sydämen rauhan saaminen voi olla ihmisen oma prosessi. Ei sitä ihminen oikeastaan voi ottaa itselleen, napata jostakin. Sydämen rauhaa ei myydä kaupassa, eikä sitä voi kääriä pakettiin. Se on jotakin, joka pikemminkin annetaan ihmiselle hänen ulkopuoleltaan.

Rauha on Jumalan lahja ihmiselle. Tänäkin jouluna sydämen rauhan syntymisen salaisuus on tietoisuus siitä, että joulun lapsi Jeesus on syntynyt minuakin varten. Että hän on kantanut minunkin syntini ristillä. Että hän on minunkin kanssani elämäni vaiheissa.

400-luvulla elänyt kirkkoisä Augustinus, jota on joskus sanottu ensimmäiseksi syvyyspsykologiksi, kirjoittaa: ”Sydämeni on levoton ja rauhaton, kunnes se löytää levon sinussa, Jumala”. Augustinus on oivaltanut jotakin hyvin olennaista ihmisestä ja Jumalasta. Augustinus on tajunnut ihmisen perusolotilan; sen, että ihminen on maailmassa ikään kuin tuulessa haviseva haavan lehti. Täynnä epävarmuutta ja levottomuutta. Augustinus on kuitenkin myös ymmärtänyt ihmisen rauhan kaipuun ja oikean suunnan, mistä sitä voidaan etsiä. ”Sydämeni on levoton, kunnes se löytää levon sinussa, Jumala”.

Jeesuksen syntymän yhteydessä enkelit kuuluttivat rauhaa ihmisten kesken. Jeesus puhui rauhasta myöskin jäähyväissanoissaan opetuslapsilleen: ”Rauhan minä jätän teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa, älköön teidän sydämenne olko murheellinen”.

Kahteen suuntaan tulisi siis tänäkin jouluna katsoa: Ylös Jumalaan ja vierelle toiseen ihmiseen. Seisahdu tänä jouluna Jeesuksen seimen äärelle ja katso sielusi silmillä siellä nukkuvaa maailman Vapahtajaa. Etsi joulun lapsen luota rauhaa sydämeesi. Anna tuon yksinkertaisen sanoman painua syvälle sisimpääsi: ”Tänään on teille syntynyt Vapahtaja”. Hän on sinunkin, Vapahtajasi.

Ja sitten sen jälkeen, kun olet katsonut seimessä makaavaa lasta, käänny lähimmäisen puoleen. Ehkäpä huomaat hänessä jotakin uutta, jotakin sellaista arvostamisen ja rakastamisen arvoista, jota et ole aikaisemmin huomannut. Jeesus tuli tuomaan rauhaa, mutta myös kehotti meitä rakentamaan rauhaa ihmiseltä ihmiselle.