Kutsuminen jatkuu hääaterialle

Johdantosanat

Hyvät seurakuntalaiset,

on kulunut lähes kymmenen vuotta siitä, kun Ylivieskan vanha kirkko tuhoutui tulipalossa tuhopolton seurauksena. Tuosta järkyttävästä pääsiäislauantain illasta vuonna 2016 olemme tulleet pitkän ja vaiheikkaan matkan tähän hetkeen. Seurakunnassanne virisi nopeasti halu rakentaa uusi kirkko rakkaan palossa tuhoutuneen kirkkonne tilalle.

Suunnitelmat etenivät nopeasti ja rakentamaan päästiin ripeästi. Jo viiden vuoden kuluttua palosta, pääsiäissunnuntaina 4. huhtikuuta 2021, saatoimme vihkiä uuden Pyhän Kolminaisuuden kirkon käyttöön. Ja saman vuoden syksynä, 5. lokakuuta, siunasimme myös kirkon kellotapulin käyttöön.

Nyt, lähes kymmenen vuoden päästä tragediasta, tämä kaari on täydellistymässä, kun otamme käyttöön tähän kirkkoon rakennetut urut. Näin uuden kirkon rakentaminen saa sinettinsä.

Nämä urut on suunniteltu varta vasten tähän kirkkoon. Ne ovat visuaalisesti kauniit. Niiden fasadi sopii hyvin tähän kirkkoon. Mutta ennen kaikkea ne soivat kauniisti.

Luterilaisessa musiikin teologiassa ajattelemme, että myös sanaton musiikki voi palvella evankeliumin julistuksessa. Näin nämä urut voivat välittää myös konserttisoittimena ”soivaa sanaa” ja ”soivaa lohdutusta” tämän kirkon penkkien kuluttajille tai striimausten seuraajille. Nämä urut toteuttavat siis hengellistä tehtävää, joka aukenee monin tavoin. Tänään meidän rukouksemme, on että nämä urut voisivat olla johdattamassa meitä Jumalan pyhyyden ääreen, johdattamassa rukoukseen ja kutsumassa meitä Jumalan armon äärelle.

Tämän sunnuntain kirkkovuoden mukaisena aiheena on Jeesuksen lähettiläät. Jeesus lähettää seuraajansa todistamaan Jumalan suuresta armosta ja Jumalan antamista lahjoista. Tähän todistamiseen mekin tänään liitymme. Ja voimme hyvällä syyllä samalla todeta, että yksi Jumalan lahjoista Ylivieskan seurakunnalle on tämä Pyhän Kolminaisuuden kirkko ja sen uudet urut. Ne saavat meidät tänään laulamaan kiitosta Korkeimmalle. Tänä Ylivieskan seurakunnan juhlapäivänä.

Olemme tänään myös kiitollisia urkujen suunnittelijoille, päätöksentekijöille ja rakentajille tästä kauniista lopputuloksesta. Meidän rukouksemme on nyt, että Ylivieskan seurakunnan iso satsaus näihin urkuihin voisi olla siunaukseksi tälle seurakunnalle ja palvella pitkään. Siunaamme tänään samalla aivan erityisesti niitä muusikoita, jotka soittavat tätä soitinta. Seurakuntanne kirkkomuusikoita, vierailevia soittajia sekä myös kuoroja ja musiikkiryhmiä, joita näillä uruilla säestetään. Käymme nyt siunaamaan ja pyhittämään nämä urut Jumalan sanalla ja rukouksella.

Saarna

Matt. 22:1–14

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:

    ”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.

    Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

 Hyvät seurakuntalaiset,

”Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi…” Näin alkoi tuo päivän evankeliumi, joka on vahvaa vertauksellista puhetta. Tässä vertauksessa Jeesus ottaa esimerkin monille tutusta aiheesta, nimittäin hääjuhlasta.

Tässä meillekin monille ehkä tutussa kertomuksessa kuninkaan pojan häistä kuninkaan toiminta saattaa yllättää meidät. Kuninkaan toiminta saattaa hämmentää meitä. Kuningas lähetti palvelijoitaan kutsumaan ihmisiä juhliin mutta he eivät halunneet tulla. Tässä kertomuksessa on monia merkitystasoja.

Yksi taso lienee se, että Jeesus puhuu tässä omalle kansalleen juutalaisille, joka oli Jumalan omaisuuskansa, joka ei kuitenkaan halunnut kuulla Jeesuksen sanomaa ja kutsua.

Niin kutsu vietiin kaikille muille Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Heidätkin kaikki kutsuttiin kuninkaan pojan hääaterialle. Kun omaisuuskansa käänsi selkänsä, niin evankeliumi kuulutettiin kaikille kansoille. Myös meille.

Tämä kertomus on vahvasti kutsuva. Siinä on vahva missionaarinen sävy. Tämä teksti korostaa sitä, kuinka kirkko aina kutsuu evankeliumin sanoman ääreen. Ja niin myös tulee uskollisesti kutsua. Eikä niinkään välittää siitä, otetaanko kutsua vastaan. Vaan uskollisesti kutsua edelleen ja kylvää sanaa.

Tämä kutsuminen on kirjoitettu myös kirkkomme strategiaan, jossa todetaan: ”Kirkon tehtävänä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta.” Meidän tehtävänämme on siis kutsua. Myös Ylivieskan seurakunnassa. Kalajoen rovastikunnassa. Oulun hiippakunnassa. Ja kaikissa kirkkomme seurakunnissa.

Me emme voi nähdä sitä, miten sana vaikuttaa ihmisten sydämessä. Meille ei ole annettu sellaista kykyä. Ainoastaan Jumala näkee sydämeen. Hän yksin tietää, ketkä ovat ottaneet kutsun vastaan. Meidän tehtävänämme on jatkaa kutsumista ja sanan kylvöä.

Tänään tässä jumalanpalveluksessa, jossa olemme siunanneet käyttöön tämän kirkon urut, mieleeni nousee ajatus, että nämä urut ja laajemminkin musiikki ovat erityinen kutsumisen väline tässä seurakunnassa. Musiikki on monille ihmisille väylä tulla kirkkoon. Ehkä sellaisetkin, jotka eivät löydä tietään jumalanpalvelukseen, saattavat tulla konserttiin. Urut ja musiikki välittävät siis jo itsessään Jumalan kutsua. Mutta ne voivat olla myös väylä seurakunnan jumalanpalvelukseen ja muuhun toimintaan.

Ja itse asiassa: kirkon tilastojen mukaan niin musiikkitilaisuuksien määrä seurakunnissa kuin myös niihin osallistuvien ihmisten määrä ovat olleet jopa nousussa. Musiikki siis tavoittaa ihmisiä. Ihmiset kuulevat kutsun musiikin kautta. Jatkakaamme siis tätä kutsua.

Meidän on myös hyvä miettiä ja kysyä, millainen on kirkko tai seurakunta, joka on kutsuva? Sellaista kirkkoa, joka näyttäytyy riitelevänä ja erimielisenä, sellaista ei varmastikaan koeta kovin kutsuvana.

Sen sijaan sellainen kirkko joka keskittyy ydinsanomaansa – evankeliumin julistamiseen ja lähimmäisen palvelemiseen – sellainen kirkko koetaan kutsuvana.

Siksi meidän tehtävänämme on korostaa toiminnassamme pinnalla olevien erimielisyyksien sijaan sitä mikä on ydintä. Meidän täytyy korostaa sitä, mikä yhdistää meitä.

Meitä yhdistää usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Meitä yhdistää usko Kristukseen. Hänessä me olemme yhtä. Ja meitä yhdistää myös messu. Kokoontuminen sanan kuuloon ja yhdessä alttarille yhdistää seurakuntaa. Tätä yhteyttä meidän täytyisi korostaa enemmän.

Ehtoollispöytä, messussa todeksi elettävä ehtoollisen sakramentti, on syvin ykseyden ja yhteyden muoto. Sitä ei ole tarkoitettu jaettavaksi, vaan siihen samaan pöytään kokoontuvat niin körttiläiset kuin karismaatikotkin kuin kaikki muutkin.

Palaan vielä evankeliumin vertaukseen. Kuulemamme vertauksen lopussa kuningas huomaa, että juhlaan on tullut yksi, jolla ei ole lainkaan juhlavaatteita. Ja näin tämä kelvottomassa asussa juhlaan tullut joutuu kylmästi ylös häätalosta.

Tätä kohtaa evankeliumissa on tulkittu usein vertauskuvana sille vanhurskaudelle, jonka vain Jumala itse voi antaa. Vanhurskauden vaatetukseksi. Ei taivaan suureen hääjuhlaankaan voida mennä ilman juhla-asua, vaan sinne tarvitaan se valkoinen vanhurskauden vaate, jonka Kristus itse on ansainnut ristin sovitustyöllä.

Kasteessa ihminen on puettu valkoiseen vaatteeseen. Se kuvastaa Jumalan pyhyyttä ja puhtautta. Ja itse asiassa nämä valkoiset albat kirkossa ovat kastepukuja, nekin kuvastavat Jumalalta saatavaa puhtautta.

Tänään kuitenkin riippumatta siitä, minkä värisiä ovat sinun vaatteesi täällä, meitä kutsutaan pukeutumaan vanhurskauden vaatteeseen. Vain tämän vanhurskauden kautta me olemme kelvollisia suurelle hääaterialle.

Me saamme tänään kuulla kutsun ja saamme omistaa uskossa syntien anteeksiantamuksen omalle kohdallemme. Saamme pukea päällemme juhla-asun.

Tänään kun kuulemme kutsun ehtoollispöytään, niin älä epäröi tulla. Tuossa pöydässä Kristus itse palvelee alhaalla. Hän on tullut meidän tasollemme jakamaan armoa ja vanhurskautta. Kun kutsu ehtoollispöytään kuuluu niin se on kutsu yhteiselle aterialle, ehtoollisen sakramentin osallisuuteen. Siinä saamme nauttia Kristuksen ruumiin ja veren todellisesti läsnäolevina. Ja saamme kokea esimakua siitä kerran koittavasta suuresta taivaallisesta juhla-ateriasta, jota kohti me uskossa tähyilemme ja kuljemme, tämän maailman halki vaeltavana Jumalan kansana. Katseemme Kristukseen yhdessä kohottaen.