Lamput palavat seurakunnassa

Matt. 25:1–13

Jeesus puhui tämän vertauksen:

    ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’

    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Sata vuotta. Maailmanhistoriassa se on lyhyt aika. Mutta seurakunnan historiassa se on jo erittäin kunnioitettava ikä. Sitä me tänään juhlimme, kun Posion seurakunta viettää siis satavuotisjuhlaa.

Posion alue oli kauan suurta niin sanottua Maanselän seurakuntaa, nykyistä Kuusamon seurakuntaa. Jumalan sanaa julistettiin täällä, mutta omaa paikkakunnalla asuvaa pappia ei ollut, vaan Pudasjärven papit kävivät täällä ajoittain. Voisi ehkä sanoa, että harvakseltaan. Niinpä ajatus oman seurakunnan perustamisesta nousi esiin. Ja erinäisten vaiheiden kautta Posion seurakunta aloitti toimintansa 1.11.1025, valtioneuvoston päätöksellä.

Tätä juhlamessua vietetään kirkkovuodessa ajankohtana, joka tunnetaan Valvomisen sunnuntaina. Tämä sunnuntai on kirkkovuoden toiseksi viimeinen sunnuntai. Ennen Kristuksen kuninkuuden sunnuntaita (tuomiosunnuntaita) sekä sen jälkeen alkavaa adventin aikaa, joka aloittaa taas uuden kirkkovuoden.

Kuulemassamme evankeliumissa käsitellään myös valvomista ja nukahtamista. Jeesuksen esittämän vertauksen kautta. Joka on tämän sunnuntain tutuin raamatunteksti. Jeesuksen vertausten tutuimmasta päästä. Viisi tyhmää morsiusneitoa ei ajattele yhtään nokkaansa pidemmälle. Heidän öljy pääsee loppumaan kesken yön. Viisaat viisi ovat varautuneet tulevaan ja varanneet riittävästi öljyä mukaansa. Öljy lampussa riittää sulhasen saapumiseen saakka, ja heidät kutsutaan sulhasen mukaan häätaloon.

Tämä evankeliumin vertaus kuvaa siis kristillistä valvomista, sen ominaispiirteitä. Jotakin siitä, miten valmistautua tulevaan. Miten odottaa tosissaan tulevia tapahtumia, Jumalan kutsua.

Ei kristityn valvominen silti ole jännittynyttä odottamista. Ei se ole sellaista, kun väsyneenä yrittää pysytellä väkisin hereillä, kaikkia temppuja keksien, että pysyisi virkeänä. Ei, ei se valvominen tarkoita minkäänlaista väkisin pusertamista. Mutta se tarkoittaa yhteyttä. Yhteyttä Jumalaan, Jumalan todellisuuden todesta ottamista. Sulhanen on saapumassa aamun koitteessa, ja se on syytä ottaa todesta. Kristus on tulossa. Ja usko ja evankeliumin kuvaama valvominen on Kristus-yhteyttä. Se on Paavalin sanoin ”Kristuksessa olemista” ja lepäämistä elävän Jumalan varassa.

Mutta vaikka tämä kristityn valvominen lähtee levosta, niin ei se toki tarkoita sitä, ettemme tekisi mitään. Ettemme hoitaisi aktiivisesti hengellistä elämäämme ja jumalasuhdettamme. Hengellinen elämä on juuri sitä lamppujen pitämistä palavana ja öljyn varaamista lamppuun. Se on jumalanpalvelusyhteyteen tulemista ja ehtoollisella käymistä. Se on rukousta.

Se on myös Jumalan sanan läsnäoloa arjen keskellä. Siihen on muuten olemassa myös hyviä apuvälineitä. Vaikkapa tämä Päivän Tunnussana, joka minullakin on kotona keittiön pöydällä. Niin kiireistä aamua ei olekaan, etteikö tästä ehtisi paria jaetta lukea ennen liikkeelle lähtöä. Se antaa myös hyvän startin tulevaan päivään. Kristityn elämä ei nimittäin ole mitään rakettitiedettä vaan ihan tällaista tavallista hengellisen elämän hoitoa lukemalla sanaa, pitämällä yllä kristittyjen yhteyttä ja rukoilemalla. Se on tietoisuutta siitä, että kaikki on jo meitä varten valmistettu. Kaikki on jo lunastettu, meidät kaikki on ostettu Jumalan omiksi.

Tässäkin jumalanpalveluksessa on tarjolla evankeliumin sana ja tuo lupaus, että Jumala on tehnyt sovinnon meidän kanssamme, Jeesus on sovittanut meidät kuolemallaan ja meidän syntimme on anteeksiannettu. Tässäkin jumalanpalveluksessa on tarjolla ehtoollisen sakramentti, jossa tulemme konkreettisesti osallisiksi Kristuksen ruumiista, joka on meidän puolestamme annettu.

No, olen puhunut nyt tästä valvomisesta yksilöllisen ihmisen kannalta. Mutta me voimme katsoa valvomista toisestakin näkökulmasta. Nimittäin kristillisen seurakunnan kannalta. Tätä valvomisen teemaa voi nimittäin soveltaa myös kokonaiseen seurakuntaan.

Esimerkiksi Posion seurakuntaan, joka aloittaa toisen vuosisatansa. Voisiko evankeliumi puhua myös siis Posion seurakunnalle? Miten Posion seurakunta pysyy valvomassa? Miten se pysyy ajassaan kiinni ja ajankohtaisena? Mihin tämä käsillä oleva aika erityisesti nyt kutsuu? Minkälaista toimintaa ja minkälaisia strategisia valintoja pitäisi tehdä nyt seurakunnassa, jotta kristillinen sanoma löytäisi sijansa posiolaisten sydämessä?

Silloin sata vuotta sitten oli posiolaisia, jotka halusivat, että seurakunta olisi läsnä Posiolla, ihan oikeasti posiolaisten keskellä. Eikä vain Pudasjärveltä joskus poiketen. He halusivat, että täällä palaa seurakunnan valot jatkuvasti. Että öljy ei lopu välillä, kun odotellaan täydennystä sieltä emäseurakunnasta. Nuo posiolaiset ottivat vastuun itselleen, että oma seurakunta on saatava. Jotta paikkakuntalaiset voisivat elää säännöllisessä seurakuntayhteydessä.

Tänään olemme taas vähän samanlaisten haasteiden edessä, vaikka oma seurakunta onkin vakaasti pystyssä. Se toki kohtaa monille maaseutuseurakunnille tänä aikana tyypilliset haasteet, jotka liittyvät väestön ikärakenteeseen ja talouteen.

Näistä haasteista huolimatta pääkysymys tänään on, miten Posion seurakunta ja sen toimintamuodot ovat läsnä seurakuntalaisten elämässä ja arjen keskellä? Tavoittaako tämän seurakunnan toiminta paikkakunnan ihmiset? Tai kysymys voidaan asettaa myös toisin päin, teille seurakuntalaisille. Kun teillä on seurakunta 100 vuoden ajan ja se on selvästikin teille tärkeä, niin toivon että osallistutte seurakunnan elämään ja pidätte seurakunnan myös yhteisvastuullisesti pystyssä. Kysynkin siis, että miten juuri sinä voisit osaltasi toimia seurakunnan hyväksi?

Toivon, että tämä juhlapäivä lähettää viestin kaikille posiolaisille. Siitä, että täällä tämä seurakunta on. Se on ollut jo sadan vuoden ajan. Lamput palamassa. Ja se kutsuu ihmisiä mukaan. Se tahtoo tulla jakamaan arjen kuormia ja kulkea lähimmäisen rinnalla. Yhdessä. Se tahtoo julistaa evankeliumia ja jakaa sakramentteja. Jumalan valtakunnan rakennukseksi. Nyt ja tästä eteenpäin, kohti seuraavia merkkivuosia.