Me menemme nyt Jerusalemiin

Mark. 10: 32–45

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

”Me menemme nyt Jerusalemiin.” Näillä sanoilla avasi Jeesus keskustelun kahdentoista opetuslapsensa kanssa, kun he olivat nousemassa ylös Jerusalemiin vievää tietä.

Tavallaan itsestäänselvyys. Kyllähän he kaikki näkivät, mihin he olivat matkalla kiivetessään ylös nousevaa tietä. Jerusalem nimittäin sijaitsee 760 metriä meren pinnan yläpuolella olevalla ylängöllä. Kaikista ilmansuunnista Jerusalemiin tultaessa noustaan ylös.

Me menemme nyt Jerusalemiin. Jeesukselle meneminen pyhään kaupunkiin ei ollut toden totta turistimatka. Hän tiesi, mitä se tulisi merkitsemään. Sen hän nyt avaa siinä keskellä tietä 12 opetuslapselleen:

”Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”

Jeesukselle Jerusalemiin meneminen merkitsi suostumista Jumalan suunnitelmaan, jonka hän jo tiesi; ja jota hän oli useampaan otteeseen oppilailleen koettanut avata. Heidän mielensä ja ymmärryksensä olivat kuitenkin pysyneet sulkeutuneina. He olivat ehkäpä niin omien odotustensa vallassa, ettei heidän mielensä avautunut.

Jeesuksen matkassa opetuslasten elämä oli varmaan alkanut tuntua aivan erilaiselta. Varmaan heidän statuksensakin oli jo kovasti noussut köyhistä, tuntemattomista kalastajista.

Luukkaan evankeliumin rinnakkaiskohta kuvaa ristiriitaa Jeesuksen puheiden ja opetuslasten mielikuvien välillä osuvasti. Luukas lisää kertomukseen sanat: ”Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään.” (Luuk. 18: 34). Kerta kaikkiaan mitään he eivät Jeesuksen puheista ymmärtäneet.

Me menemme nyt Jerusalemiin. Sinne olivat kaikesta huolimatta matkalla myös opetuslapset ja muu Jeesusta seuraava joukko. Mutta kovin erilainen Jerusalem oli opetuslasten, Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen poikien, mielessä.

Sen sijaan, että he kysyisivät jotakin Jeesusta odottavasta kärsimystiestä, josta Jeesus on juuri puhunut, he ryhtyvät jakamaan paikkoja taivasten valtakunnassa. ”Opettaja meillä on sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Näiden kalastajien mieliin mahtui vain konkreettinen valtakunta, jossa he saisivat arvokkaat tehtävät mestarinsa uskollisina palvelijoina.

Mitä tunteita tuo pyyntö sinussa herättää? Herättääkö se sinussa ärsyynnystä vai kuitenkin ymmärrystä? Halusivatko Jaakob ja Johannes pohjimmiltaan sittenkin vain valtaa ja kunniaa? Vai olivatko he vain niin lapsekkaan innoissaan opettajastaan ja tuosta koko Jeesus-liikkeestä, ja kuin koiranpennut halusivat pyöriä Jeesuksen ympärillä vasemmalla ja oikealla puolella? Vai sekoittuiko heidän pyyntöönsä ehkä noita kumpaakin?

Me menemme nyt Jerusalemiin. Niin sinne todella Jeesus oli matkalla. Joten miltähän Sebedeuksen poikain kysymys mahtoi hänen korvissaan kuulua. Sen Jeesus ainakin sai huomata, että hän oli matkalla kokonaan toisenlaiseen Jerusalemiin, kuin nämä veljekset.

”Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon?” ”Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” Voimme! he vastaavat kirkasotsaisesti. Me kuitenkin tiedämme, miten kävi Jerusalemin ristin tiellä. Joka ainoa Jeesuksen oppilas jätti mestarinsa yksin. Jeesus tuntuu jo aavistavan oppilaidensa häilyväisen luonteen.

Uskon, että Jeesus kuitenkin näkee myös jo alkuseurakunnan aikaan, kun Pyhä Henki kerran valaa noihin opetuslapsiin rohkeuden. Pelokkaista pakenijoista tulee vielä kerran Jeesuksen Kristuksen apostoleja, jotka vievät sanaa kaikkeen maailmaan. Tosin tuo kaikki tuntuu vielä hyvin kaukaiselta tulevaisuudelta. ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät.”

Me menemme nyt Jerusalemiin. Mekin menemme sinne. Siis me, jotka olemme tänään kokoontuneet Haapajärven kirkkoon Jaetut eväät -messuun. Liitymme tähän vanhaan evankeliumin kertomukseen. Samastumme tuohon matkaseuraan. Siitä paastonajassakin on hengellisessä elämässä kysymys.

Mutta millaiseen Jerusalemiin sinä haluat olla matkalla? Oletko menossa Jerusalemiin turistimatkalle? Sebedeuksen poikien tapaan. Katselemaan ehkä nähtävyyksiä ja paistattelemaan suuren opettajan valokeilassa? Vai oletko seuraamassa Jeesusta hänen kärsimystiellään ja samaistumassa siihen. Siihen tiehen, josta virressä 54 lauloimme: Käykäämme nyt Jerusalemiin ja yhdessä paastotkaamme ja Jeesusta kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme. (54:1) Tässä tulee mieleeni piispa Fredrik Modéuksen täällä kuullut sanat: On helppo sanoa jotakin tällaista, mutta eri asia tehdä mitä sanoo. Mitä se Jeesuksen seuraaminen konkreettisesti merkitsee? Jeesus antaa siitä evankeliumissa yhden esimerkin, kun hän sanoo:

”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.”

Jeesuksen sanat ”te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla”, nämä sanat eivät ole vain Jeesuksen yleinen yhteiskunta-analyysi. Jeesus pohjustaa sanoillaan viestiään omille oppilailleen: ”Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” ”Joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.”

Tänään tuo Jeesuksen kehotus on syytä laajentaa koskemaan meitä kaikkia. Yhtä hyvin niitä, joille on uskottu vastuullisia tehtäviä yhteiskunnassamme tai kirkossa, kuin myös ketä tahansa meistä perheissä, ystäväpiireissä, seurakunnassa ja työpaikoilla. ”Niin ei saa olla teidän keskuudessanne.”

Meille kaikille Jeesus sanoo tänään: Me menemme nyt Jerusalemiin. Lähtekäämme kulkemaan Jeesuksen askelissa. Kenties horjuen, mutta kuljemme kuitenkin. Meidän vaelluksemme onnistuminen ei lopulta ole kiinni meistä. Kun horjumme, saamme nostaa katseemme häneen ja sanoa: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1: 29) Siinä on kristillinen uskomme, toivomme ja rakkautemme.

Me menemme nyt Jerusalemiin.