Saarna Muonion kirkon 200-vuotisjuhlamessussa 19.6.2022

Luuk. 16:19-31

Jeesus puhui tämän vertauksen:

”Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’ Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.’”

 

On siinä ollut Muonion noin 300 seurakuntalaisella ihmettelemistä, kun he saapuivat uuden kirkkonsa vihkiäisiin tasan 200 vuotta sitten, vuonna 1822. Kirkkoon mahtui 600 ihmistä eli tuplasti seurakunnan silloinen väkimäärä.

Muoniossa ei siis oltu kirkon mitoituksessa turhan vaatimattomia. Jos Muonioon rakennettaisiin nyt tuplasti seurakuntalaisten tai pikemminkin kuntalaisten lukumäärän vetävä kirkko, mahtuisi siihen hieman vajaat 5000 ihmistä. Noin suuren kirkon rakentaminen 200 vuoden takaisissa köyhissä oloissa kertoo vahvasta tulevaisuuden uskosta. Katseltiin vahvasti tulevaisuuteen ja luotettiin, että seurakunta kasvaa.

Uuden seurakuntakodin rakentamispäätöksen tekemisellä nykyinen Muonion seurakunta ja sen päättäjät ovat osoittaneet, ettei kaukonäköisyys ja visionäärisyys ollut vain edeltävien sukupolvien ominaisuus. Tämän messun jälkeen me saamme siunata käyttöön uuden seurakuntakodin. Rukoilemme, että se toisi siunausta seurakunnalle pitkäksi aikaa.

Uuden kirkon vihkiminen vuonna 1822 huipensi dramaattisen parin vuosikymmenen jakson tämän seudun ihmisten elämässä. Vuosi 1809 oli järkyttänyt koko Tornion-Muonionjoen laakson ihmisiä, kun Haminan rauhan raja oli jakanut seurakunnat ja suvut kahteen valtakuntaan, Ruotsin kuningaskuntaan ja Venäjän keisarikuntaan kuuluneeseen Suomen suuriruhtinaskuntaan.

Näiden maailmanpoliittisten tapahtumien seurauksena tuolloin Pajalan seurakuntaan kuuluneen Muonionniskan kappeliseurakunnan joen itäpuolella olevasta osasta muodostui Muonionniskan itsenäinen seurakunta vuonna 1812. Seurakuntaan kuului tuolloin myös Enontekiö. Kunnallisasetushan tuli voimaan vasta noin puoli vuosisataa myöhemmin, joten kirkkopitäjä hoiti tuolloin myös nykyisin kunnalle kuuluvia tehtäviä.

Uutta kirkkoa oli alettu rakentaa Väylän itärannalle vuonna 1817. Samoina vuosina kirkkoja nousi myös kaikkiin Muonion eteläisiin naapuriseurakuntiin, kuten Kolariin, Pelloon eli silloiseen Turtolaan, Ylitorniolle ja kotiseurakuntaani Karunkiin. Kun kirkko alkoi nousta tälle paikalle, purettiin Ollintörmän kirkkotupa, joka oli Muonion ensimmäinen kirkkorakennus. Se oli rakennettu vuonna 1781, ja tyyliltään se oli niin sanottua vanhaa rukoushuonetyyliä.

Tämä upea kirkko on palvellut seurakuntalaisia nyt siis kaksi vuosisataa. Se on läpikäynyt useita peruskorjauksia ja säästynyt tuhoutumiselta Lapin sodassa. Mutta paljon tämän kirkon seinähirret ovat nähneet ja kuulleet. Ne ovat nähneet senkin, että sodan aikana saksalaiset käyttivät tätä kirkkoa hevostallinaan. Mutta hirret ovat kuulleet myös monet huokaukset, joita seurakuntalaiset ovat täällä lähettäneet Jumalan puoleen elämänsä vaikeina hetkinä. Ja samoin kirkon hirret ovat kuulleet ne kiitollisuuden sanat, jotka on lausuttu ilon hetkinä tai kun on jumalanpalveluksessa tai vaikkapa suurissa juhannusseuroissa koettu syntien anteeksiantamuksen armoa.

Voi siis sanoa, että tämä kirkko on Muonion seurakuntalaisten maanpäällinen aarre. Niin rakas kuin tämä kirkko onkin, se on kuitenkin osa tätä katoavaista maailmaa, jossa me elämme. Viittaan tämän sunnuntain kirkolliseen aiheen ”Katoavat ja katoamattomat aarteet”. Se taivaallinen ja katoamaton aarre meillä on vain Jumalan luona taivaassa.

Tämän sunnuntain evankeliumikertomus on hyvin draamallinen. Siinä on kaksi miestä. On rikas mies, joka on saavuttanut kaiken elämässään. Hänen elämänsä oli yhtä juhlaa, kertoo evankeliumiin kirjattu Jeesuksen vertaus. Tämän upporikkaan miehen portin pielessä virui paisetaudeista kärsivä köyhä Lasarus. Vastakohta on vertauksessa rakennettu mahdollisimman suureksi, jopa liioittelevaksi kertomuksen tehon lisäämiseksi. Näillä kahdella miehellä ei yksinkertaisesti näytä olleen juuri mitään yhteistä, paitsi, että he elivät samassa paikassa samaan aikaan. Silti he elivät eri todellisuuksissa.

Kävi sitten niin, että molemmat kuolivat. Heidän kohtalonsa kuoleman jälkeisessä elämässä oli täysin päinvastainen kuin mitä heidän maallinen elämänsä olisi jonkun mielestä voinut päätellä. Köyhä ja sairas Lasarus pääsi ”Abrahamin huomaan”. Siis hyvään paikkaan, jossa hän sai nauttia ilosta ja lohdutuksesta. Rikas mies sen sijaan päätyi evankeliumin mukaan ”tuonelaan”, jossa hän koki tuskaa.

Vertauksessaan Jeesus käyttää juutalaisesta perinteestä ottamiaan käsitteitä ja mielikuvia näistä kahdesta paikasta tai pikemminkin olotilasta. Juutalaisessa teologiassa tuota evankeliumimme tuonelaksi nimittämää pahaa paikkaa on kutsuttu Hadekseksi. Pari vuotta sitten valmistunut Uusi testamentti 2020 käännös käyttää käsitettä ”Manala”.

Vertauksessa on monia mielenkiintoa ja mielikuvitusta kiihottavia yksityiskohtia, kuten se, että kahden ”paikan” välillä on näköyhteys. Kuten vertausten kohdalla yleensäkin, meidän ei kannata juuttua yksityiskohtiin, koska kyse on tosiaankin vertauskuvallisesta kielestä, ei mistään täsmällisestä kuvailusta. Pikemminkin meidän kannattaa kysyä, mitä kertomus haluaa sanoa meille. Mikä on Jeesuksen vertauksen hengellinen sanoma?

Jeesuksen vertaus painottaa tämän meille annetun yhden elämän merkitystä. Tämä elämä on annettu meille lahjaksi. Elämä on annettu meille sitä varten, että käyttäisimme sitä elämän antajan, Luojan, kunniaksi. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettemme elä vain itsellemme, vaan lähimmäistemme hyväksi.

Elämän lahjaluonne tarkoittaa myös sitä, että etsisimme elämämme aikana yhteyttä Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen. Raamatussa puhutaan etsikkoajoista. Sellaisia erityisen herkkiä hengellisen etsinnän ja löytämisen aikoja varmasti tulee itse kunkin kohdalle. Aikoja, jolloin Jumala kutsuu poikkeuksellisen vahvasti.

Toisaalta tämän evankeliumitekstin valossa voi sanoa, että koko elämä on etsikkoaikaa. Meitä kutsutaan tämän elämän aikana etsimään yhteyttä synnit anteeksi antavaan ja armahtavaan Jeesukseen Kristukseen.

Näin oli tehnyt Lasarus. Ei hän köyhyytensä vuoksi päässyt Abrahamin helmaan, vaan ymmärrämme Raamatun laajemman opetuksen valossa, että kysymys oli sydämen uskosta. Vastaavasti rikas mies ei myöskään joutunut tuonelan tuskiin rikkautensa vuoksi sinänsä, vaan sen vuoksi, että häneltä puuttui usko iankaikkiseen elämään. Hän ajatteli, että kaikki on tässä. Hän laittoi perimmäisen toivonsa ja luottamuksensa omaisuuteensa ja asemaansa. Hän luotti siihen, että Jumalakin palkitsee hänet iankaikkisuudessa sen perusteella mitä hän on saanut eläessään koottua kasaan.

Ei siis rikkaus tai köyhyys viime kädessä ratkaise, vaan sydämen asenne ja usko. Uskonpuhdistaja Martti Luther opettaa, että se mihin viime kädessä panemme elämässämme toivomme, on meidän Jumalamme. Me siis teemme itse itsellemme Jumalan siitä, mihin perimmäisessä mielessä kiinnitämme sydämemme. Aarteemme on siellä, mihin sydämemme on kiinnittynyt.

Tämän sunnuntain evankeliumi opettaa yhtä ja toista myös ihmisluonteesta. Jopa niin, että kuolemakaan ei tunnu muuttavan ihmistä. Rikas mies kuvitteli voivansa vielä kuoleman rajan takaakin komentaa Lasaruksen palaamaan kuoleman rajan takaa elävien keskuuteen varoittamaan hänen perhettään. Hän ajattelee, että tällainen ihme ainakin herättäisi hänen sukulaisensa paatumuksen unesta.

Luukkaan kertomuksen mukaan Jumalan tahto on kuitenkin ilmaistu jo Mooseksessa ja profeetoissa. Ei tarvita enää erityislähetystöjä viimeisen rajan takaa varoittamaan eläviä. Evankeliumin vertauksen opetus on, että joka kuulee Jumalan kutsun, hän ymmärtää vähemmästäkin. Kuten tämän sunnuntain psalmiteksti sanoo: ”Henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa.” (Ps. 49:6-8)

Tämän päivän evankeliumin perimmäinen opetus on kuitenkin se, että me elämme armon varassa, olimmepa rikkaita tai köyhiä, terveitä tai sairaita, elämme armon ja Jumalan rakkauden varassa. Viime kädessä ei ole muuta, mikä kestää.

Elämän mittaisella etsikkoajallamme me saamme luottaa siihen, että Jumalan armo ja rakkaus kantavat aina iankaikkiseen elämään asti, kun panemme toivomme Kristukseen, joka on syntimme sovittanut. Hän tuli köyhäksi ja meni ristille, jotta me tulisimme viimeisen rajan jälkeen rikkaiksi eli saisimme ikuisen elämän.

Kuten päivän uuden testamentin tekstissä sanotaan: ”Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.” (1. Joh. 4:16–21). Älä siis pelkää. Pane luottamuksesi Kristuksen armoon. Se kantaa iankaikkiseen elämään asti.