Muistomerkki ikivanhalla historiallisella paikalla

Hyvät tänne Keminmaan Valmarinniemeen kokoontuneet kuulijat.

Museonjohtaja Titta Kallio-Seppä valotti hienolla tavalla tämän Valmarinniemen historiallisia seikkoja, sitä mitä tiedämme tästä paikasta arkeologisten löytöjen ja historiallisten lähteiden perusteella.

Iloitsen tästä tilaisuudesta ja tästä muistomerkistä, jonka Keminmaan seurakunta on pystyttänyt tälle historialliselle paikalle. Tämä muistomerkki on kulttuuriteko, ja tämä muistomerkki on muistuttamassa tänne tulijoita Keminmaan seurakunnan eli historiallisen Kemin seurakunnan valtavan pitkästä historiasta.

Kuten todettua, niin ensimmäisen tällä paikalla sijainneen kirkon rauniot ovat viimeistään 1330-luvulta. Tuo ajanjakso, 1300-luku täällä Perämeren ympäristössä, on ollut pitkälti läntisen ja itäisen kulttuuripiirin välistä rajankäyntiä. Pähkinäsaaren rauhassa (1323) Perämereen laskevat vesistöt sovittiin kuuluvaksi vielä pitkälti Novgorodin alaisuuteen. Toisaalta asutus näillä seuduilla oli vähäistä ja nykyistä Lappia ja suurinta osaa Pohjois-Pohjanmaata käytettiin puolin ja toisin metsästys- ja kalastusalueina (nautinta-alueina). Oman osansa tähän toivat varmasti myös saamelaisasutus ja yhteydet näiden ryhmien välillä.

Kuitenkin jokisuihin syntyi markkinapaikkoja ja pysyvää asutusta ilmeisesti ruotsalaisten sekä suomalaisten heimojen asuttamina. Yli 200 vuoden ajan tämä Perämeren rannikko, historialliselta nimeltään Karjalanranta, oli kiistanalaista aluetta idän ja lännen kulttuurien vaikutuspiirissä.

Vasta oikeastaan Täyssinän rauhassa vuonna 1595 Ruotsin ja Venäjän välinen raja sovittiin kulkevaksi paljon idempänä, niin että Pohjois-Pohjanmaan rannikko aina nykyisen Kainuun itärajalle asti kuului Ruotsin valtakuntaan, ja valtakuntien raja kulki Maanselän alueelta kohti pohjoista aina Varanginvuonoon saakka Pohjoisella jäämerellä. Liittäen siis nykyisen Suomen Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan pysyvästi Ruotsin valtakuntaan.

*

Kristillinen aikakausi Suomen alueella alkoi noin 1100-luvun puolessa välissä ensimmäisen Suomen alueelle suuntautuneen ristiretken myötä. Ensin Lounais-Suomesta ja siitä vähitellen myös koko sille alueelle, joka Pähkinäsaaren rauhassa määriteltiin kuuluvaksi Ruotsin valtakuntaan.

Näin ollen kristinuskon leviäminen Välimeren itäisestä pohjukasta tänne Pohjolan viimeisiin kolkkiin kesti toistatuhatta vuotta. Ensimmäisenä helluntaina syntynyt kristillinen kirkko levisi apostolien lähetysmatkojen myötä ensin ympäri Välimerta. 300-luvun aikana kristinuskosta tuli jo Rooman valtakunnan valtionuskonto (313). Pian sen perään pidettiin ensimmäinen koko kirkkoa koskeva kirkolliskokous nykyisessä Turkissa sijaitsevassa Nikeassa (325). Tasan 1700 vuotta sitten. Mutta siitä kesti vielä tuhat vuotta, ennen kuin tänne Keminmaan Valmarinniemeen rakennettiin ensimmäinen kristillinen kirkko.

Kuitenkin tuostakin hetkestä on kulunut 700 vuotta. Tuona aikana kristinusko on todella vakiinnuttanut asemansa täällä pohjoisessa Perämeren pohjukassa. Seuraukset ovat olleet kauaskantoisia.

*

Läntisestä katolisesta uskosta on kasvanut luterilainen uskomme. Kirkko on ollut monella tapaa muovaamassa keskeisesti suomalaista kulttuuria. Kirkko on tuonut mukanaan köyhäinhuollon, lukutaidon leviämisen laajalti yhteiskuntaan, koulutuksen laajemminkin, varhaisen kunnallishallinnon sekä ylipäänsä vakaan, luottamukseen perustuvan yhteiskuntamallimme. Monia sellaisia elementtejä, joiden ansiosta Suomi on tänäkin päivänä maailman kehittyneimpiä yhteiskuntia. Ja monena vuonna nyt maailman onnellisin valtio.

Ajattelen että pohjoinen luterilaisuus on tuonut mukanaan myös erityisesti yhteiskunnallisen yhteisvastuun eetoksemme. Sen, että me yhdessä, yhteiskuntana, kannamme huolta heikommista. Ja että takaamme hyvät elämisen edellytykset erilaisista lähtökohdista tuleville. Olemme ottaneet nämä sosiaaliset kysymykset siis yhteisen vastuun piiriin. Se on ollut samalla Suomen ja Pohjoismaiden poikkeuksellinen menestysresepti moneen muuhun maailmankolkkaan verrattuna. Siitä juuri on kyse pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa.

Yhä edelleen kirkon kulttuuria kannatteleva voima on vahva ja tärkeä. Keminmaan seurakunta on tärkeä paikallinen toimija, joka toimii myös verkostomaisesti tällä paikkakunnalla. Seurakunta on tuomassa turvaa elämän käännekohdissa. Seurakunta rakentaa henkistä ja hengellistä turvaa myös tässä ajassamme, jota leimaavat taas vastakkainasettelujen kasvu ja geopoliittiset jännitteet.

On totta, että vuosisataisen kehityksen myötä tämä pohjoinen kotimme on liitetty läntiseen kulttuuripiiriin ja osaksi läntistä kristillisyyttä. Silti kristinuskon sanoma ei ole läntinen tai itäinen, vaan kristinusko kutsuu meitä rauhaan toinen toistemme, itsemme ja Jumalan kanssa. Maailma ei voi sitä rauhaa meille antaa. Mutta Jumala voi sen meille Pojassaan lahjoittaa. Sen takia kristityn kutsumus on olla rauhantekijä, silloinkin kun vastakkainasettelut ja monenkirjavat mielipiteet jylläävät maailmassa.

*

Mieleeni tulee se, kuinka paljon meillä on syytä kiitollisuuteen tänäkin päivänä täällä Valmarinniemessä seisoessamme. Voimme liittyä sukupolvien ketjuun, jossa kukin sukupolvi kerrallaan on rakentanut tätä maata sekä elänyt todeksi kristillistä uskoa ja arvopohjaa.

Historiallinen Kemin seurakunta on kattanut valtavia alueita pohjoista Lappia myöten. Seurakunnan varhaisen merkityksen osoituksena on myös Keminmaan vanha kivikirkko, joka on pohjoisen Suomen merkittävimpiä historiallisia kohteita. Voi varmaan sanoa, että se on historiallinen aarre.

Kaikki on kuitenkin lähtenyt tältä paikalta. Tänne on tuotu ensimmäisenä kristillinen risti, kun kristinusko on saapunut Perämeren tälle rannalle. Tänne nuo varhaisen Kemin seurakunnan rakentajat ovat pystyttäneet kaksi ensimmäistä puista kirkkoa, rukouksen ja hiljentymisen paikoiksi. Sanan kuulemisen ja sakramenttien jakamisen paikaksi. Nyt te olette pystyttäneet tälle paikalle taas ristin. Siitä historiallisesta teosta tahdon kiittää Keminmaan seurakuntaa. On tärkeää tietää, mistä olemme tulleet. Ja sen pohjalta suunnistaa myös tulevaan, niin yksilöinä kuin yhteisönä.

Haluan kiittää tästä teosta teitä vastuunkantajia. Ja toivottaa tälle paikalle sekä Keminmaan seurakunnalle Jumalan siunausta. Älkäämme unohtako juuriamme. Älkäämme unohtako sitä uskoa ja luottamusta, joiden varaan täälläkin on sukupolvien ajan ihmiselämää rakennettu.

(Kuva: Miia Härkönen)