Piispa Jukka Keskitalon johdantopuhe Iin seurakunnan piispantarkastuksessa 24.9.2023 Iin kirkossa

Rakkaat seurakuntalaiset. Tänään olemme koolla viettämässä 17:ttä helluntain jälkeistä sunnuntaita täällä Iin kirkossa. Helluntain jälkeen on lukuisia sunnuntaipäiviä ennen seuraavan kirkkovuoden alkamista adventtina. Mutta tämä sunnuntai on läheisessä yhteydessä kirkon suurimpaan juhlaan, pääsiäiseen. Tämän pyhän teema tai tunnuslause on ”Jeesus antaa elämän”. Päivän evankeliumissa kuulemmekin, kuinka Jeesus herättää ystävänsä Lasaruksen kuolleista. Elämä palaa tuohon jo monta päivää aiemmin kuolleeseen mieheen. Evankeliumitekstien pohjalta tätä pyhää kutsutaankin myös pikkupääsiäiseksi.

Tänä pyhänä juhlimme myös Iin seurakunnan piispantarkastuksen päätöstä. Olen seurueeni kanssa kiertänyt Iitä ja Iin seurakuntaa tämän viikonlopun ajan. Ja piispantarkastuksen valmisteluja on toki ollut jo viime syksystä saakka ja työyhteisön ennakkotapaaminenkin pidettiin elokuussa. Mutta nyt piispantarkastus on tulossa päätökseen ja kerromme messun jälkeen arvioitamme Iin seurakunnasta.

Tahdon tervehtiä teitä tänään 2. lukukappaleen jakeilla (2. Kor. 4: 7–9):

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.

Nämä 2. Korinttilaiskirjeen sanat tuovat eteemme avaran näkymän ihmisen elämään tässä Jumalan maailmassa. Olemme ottaneet vastaan Kristuksen evankeliumin, jossa ihmiselämän rajoitteet on voitettu. Kristus on voittanut kuoleman ja pahan vallan. Hän on kulkenut oman tiensä loppuun saakka uskollisena Jumalalle ja hän hallitsee Pyhän Kolminaisuuden kanssa maailmaa armossa ja totuudessa.

Tämä aarre on kuitenkin annettu Kristuksen kirkolle – tavallisten ihmisten seurakunnalle – saviastiaan. Saviastiaan, joka on meidän inhimillinen elämämme, meidän ruumiillinen, epätäydellinen todellisuutemme ja meidän vaillinainen ajattelumme ja inhimilliset virheemme. Siinä saviastiassa on siis läsnä koko ihmiselämän hauraus. Kuitenkin, saviastiassaankin, tuo aarre on silti aarre ja me voimme tunnistaa sen ja tunnustaa sen omaksemme. Saviastioita olemme siis me kaikki ja myös meidän muodostamamme seurakunnat. Aarre on siis uskottu tällä tavalla myös Iin seurakunnalle.

Ja hauraudestamme ja inhimillisyydestämme huolimatta meille on annettu tehtäväksi myös jakaa aarretta saviastioistamme eteenpäin. Viedä evankeliumia eteenpäin, kaikkeen maailmaan, lähellä ja kaukana. Nämä näkymät ovat melkoisia. Jumalallinen aarteemme ja toisaalta meidän inhimillinen vajavaisuutemme. Niin sanoissa, teoissa kuin ajatuksissammekin. Tuo inhimillinen todellisuus, josta 2. korinttilaiskirjekin maalaa voimakkaita sävyjä puhumalla ahtaalla olemisesta, neuvottomuudesta ja maahan lyötynä olemisesta. Nuo sanat ovat paitsi seurakunnan tilanteeseen kirjoitettuja myös inhimillisen todellisuuden, saviastiamme, kuvausta. Kuvausta saviastiastamme, johon liittyy suorastaan toivottomuuttakin. Tästä huolimatta, ja suureksi hämmästykseksemme, Jumala on valinnut ihmiset viemään evankeliumia. Ja Jumala on sitoutunut meihin. Hän itse lupaa viedä tehtävänsä päätökseen, meidän saviastioitamme käyttämällä.

Saviastiasta täytyy kuitenkin pitää huolta, niin epätäydellinen kuin se onkin. Sillä töin olemme seurueeni kanssa nyt Iinkin seurakunnassa. Rohkaisemassa ja tukemassa Iin seurakuntaa sen tehtävässä Kristuksen kirkon tehtävän toteuttamiseksi. Käytännössä pohdimme, miltä Iin seurakunta voisi näyttää kymmenen vuoden kuluttua. Mitkä ovat avaimia hyvään ja kohtaavaan seurakunnan toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? Rakennamme yhdessä kuvaa siitä, missä nyt ollaan ja missä tahdomme olla kymmenen vuoden päästä.

Tässä messussa olemme rakentumassa toinen toisistamme. Kristus itse palvelee meitä sanassa ja ehtoollisen sakramentissa. Iin seurakunta on juureva seurakunta, joka elää tästä messustaan täällä Iin kirkossa ja Kuivaniemen kirkossa. Seurakunta lähtee tästä sunnuntain jumalanpalveluksen ja sakramentin ääreltä kaikkeen työhönsä ja arkeen. Saamme levätä Jumalan hoidossa ja virkistyä omissa tehtävissämme, joihin meidät on kutsuttu.