Onko sydämesi auki?

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.”
Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
– Sanokaa tytär Siionille:
Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä,
ratsastaen aasilla,
työjuhdan varsalla.
Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
– Hoosianna, Daavidin Poika!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Hoosianna korkeuksissa!

Jälleen kerran olemme saaneet yhtyä iki-ihanaan Hoosiannaan. Täältä ylhäältä saarnatuolista näkee kuinka antaumuksella te ja me kaikki sitä lauloimme. Vallitsevista olosuhteista johtuen minusta itsestänikin tuntui, että halusin heittäytyä hoosiannan sävelten kannateltavaksi – jos mahdollista – vieläkin vahvemmin kuin normaaliolosuhteissa. Tässä tilanteessa se on ikään kuin vastalääkettä tietoisuuteemme vyöryville uutisille, että joudumme jo toisena adventtina peräkkäin valmistautumaan jouluun rajoitteiden keskellä.

Ensimmäisen adventtisunnuntain teksteistä on luonnollisesti tutuin tuo lukemani evankeliumiteksti, jossa Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Kirkkovuoden alun yhteyttä pääsiäiseen korostaa se, että sama teksti on myös palmusunnuntain evankeliumina. Herra, joka syntyi joulun lapsena maailmaan, on sama Herra, joka ratsasti Jerusalemiin tuomittavaksi ja ristillä naulittavaksi, ja joka kolmantena päivänä nousi kuolleista.

*

Muissakin 1. adventin teksteissä kuin tutussa evankeliumitekstissä on vahvaa adventin sanomaa. Harvemmin on saarnattu Jesajan kirjan luvussa 62 (jakeet 10-12) olevasta adventin Vanhan testamentin tekstistä. Se antaa mielenkiintoisella tavalla syvyyttä adventin tuttuihin kielikuviin porttien aukaisemisesta ja tien raivaamisesta. Teksti kuuluu näin:

Lähtekää, menkää ulos porteista,
valmistakaa tie kansalle,
valmistakaa, tasoittakaa valtatie,
raivatkaa pois kivet,
kohottakaa lippu merkiksi kansoille!
Maailman ääriin saakka
Herra on kuuluttanut:
– Sanokaa tytär Siionille:
Katso, sinun pelastajasi saapuu.

Tämän tekstin ymmärtäminen ja sen liittäminen kristilliseen adventin sanomaan vaatii taustoittamista. Ennen tekstin kuvaamaa tilannetta israelilaiset ovat joutuneet tuon ajan suurvaltojen välisen valtataistelun keskipisteeseen.

Israelin ja Juudean molemmilla puolilla oli tuon ajan supervallat. Idässä Babylonia ja lännessä viimeisen kerran suurvallaksi noussut Egypti. Molemmat haluavat välissä olevan Israelin ja Juudean valtakunnat vasalleikseen ja verotettavakseen. Kyse oli tuon ajan suurvaltakamppailusta ja sapelien kalistelusta. Kuulostaako yhtään tutulta, kun ajattelemme oman aikamme suurvaltapolitiikkaa ja voimalla uhittelua.  Tuon ajan Babylonia ja Egypti olivat vähän kuin oman aikamme Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä, jotka kilpailevat vaikutusvallasta maiden rajoilla ja maailman valtamerillä.

Hypätäänpä aikakoneella 2600 vuotta taaksepäin, ja selvitetään, mikä tilanne tuon Jesajan tekstin taustalla oli. Vuonna 597 eKr Babylonian suurvalta toi sotajoukot Jerusalemiin ja vei kuninkaan ja osan kansasta, lähinnä ylimystöä, kauppiaita ja käsityöläisiä useita tuhansia ihmisiä pakkosiirtolaisuuteen. Heidät vietiin siihen kuuluisaan Baabelin vankeuteen Kaksoisvirran maahan nykyisen Irakin alueelle.

Osa kansasta sai jäädä asumaan kotiseudulleen viljelemään maata ja paimentamaan karjaa. Vuosikymmentä myöhemmin 587 eKr Babylonia lähetti uuden hävitysretkikunnan ja tuhosi Jerusalemin temppelin, joka oli juutalaisen uskonnonharjoituksen keskus ja repi alas kaupungin muurit. Lisää kansaa vietiin pakkosiirtolaisuuteen, mutta edelleen osa sai edelleen jäädä asumaan kotiseudulle ja maksamaan veroa valloittajavaltiolle.

Tämä adventin Vanhan testamentin teksti Jesajan kirjan 62. luvusta kuvaa tilannetta noin 50 vuotta pakkosiirtolaisuuden alkamisen jälkeen. Tässä välissä uusi suurvalta Persia, joka ulottui laajimmillaan Lähi-Idästä Intiaan asti, oli kukistanut israelilaiset pakkosiirtolaisuuteen vieneen Babylonian.

Persian kuningas Kyyros oli päästänyt pakkosiirtolaisuudessa olevat israelilaiset palaamaan taksiin kotimaahansa. Osa oli palannutkin ja alkanut rakentaa uudelleen Jerusalemin temppeliä, niin sanottua toista temppeliä, joka vihittiin noin vuonna 520 eKr. Mutta osa israelilaisista oli jäänyt Baabelin virtain varsille niille sijoilleen, johon se oli puoli vuosisataa aikaisemmin siirretty.

Nyt tekstissämme profeetta Jesajan julistus on suunnattu Jerusalemissa koko pakkosiirtolaisuuden ajan asuneille juutalaisille, jotka olivat jo vastaanottaneet ensimmäiset tulokkaat siirtolaisuudesta ja odottivat vielä pääjoukon saapumista.

Ovatko nämä pakkosiirtolaisuudesta palaavat tervetulleita, vai onko henki sellainen, että mitä lähditte sinne vieraille maille- seikkailemaan. Nytkö sitten olette tulossa takaisin häntä koipien välissä. Mene ja tiedä. Mutta tällaista henkeä on esimerkiksi Ilmari Kiannon sanoittamassa Nälkämaan laulussa, jossa sanotaan, että ”raukat vain menkööt merten taa”. Vaikuttaa siltä, että kotiseudulle jääneet israelilaiset eivät olisi olleet kovin innokkaita toivottamaan siirtolaisuudesta palaavia maanmiehiään takaisin.

Nyt kuitenkin profeetta Jesaja opastaa Jerusalemin asukkaita valmistautumaan pakkosiirtolaisten vastaanottamiseen. Valmistautumisen ei tule olla vain passiivista odottamista, vaan aktiivista toimintaa. Jesaja kehottaa jerusalemilaisia lähtemään kaupungin ulkopuolelle ja raivaamaan tietä paluumuuttajille. Raivaustyö tarkoittaa Jesajan mukaan kivien raivaamista ja tien tasoittamista. Pitipä vielä liput kohottaa salkoihin toivottamaan tulijat tervetulleiksi.

Lähtekää, menkää ulos porteista,
valmistakaa tie kansalle,
valmistakaa, tasoittakaa valtatie,
raivatkaa pois kivet,
kohottakaa lippu merkiksi kansoille!

Vanhan testamentin tutkijat ovat pohtineet, oliko kyseessä konkreettinen tienteko vähän siihen malliin kuin tuota Oulun ja Kemin välistä tieosuutta on rakennettu vuosikausia. Tutkijat kuitenkin arvelevat, että Jesajan kehotuksessa on pikemminkin kyse henkisestä ja hengellisestä valmistautumisesta ottaa vastaan siirtolaisuudesta palaavia. Kyse oli siis sydämen avaamisesta ihmisille, jotka olivat kokeneet kovia vieraalla maalla.

Tämän tekstin pohjalta voisi avautua hedelmällisiä näkökohtia pohtia sitä, miten meidän kristittyjen tulee suhtautua muukalaisiin ja pakolaisiin. Toki Jesajan tekstissä siirtolaisuudesta palaavat olivat oman kansan jäseniä, joita meidän tapauksessamme ovat olleet vaikkapa inkeriläiset paluumuuttajat tai Amerikasta ja Ruotsista palaavat sinne aikoinaan paremman elämän toivossa menneet maanmiehemme. ’

Silti tämäkin teksti, ja monet muut Vanhan testamentin tekstit haastavat meitä kristittyjä pitämään sydämemme auki myös heille, jotka eivät ole omaa kansaamme, mutta ovat tavalla tai toisella hädässä ja haavoittuvassa asemassa.

*

Mutta ehkäpä nyt kysyt, mitä tällä pakkosiirtolaisuudesta paluulla, yli 2500 vuoden takaisilla historiallisilla tapahtumilla Lähi-Idässä on tekemistä meidän suomalaisten adventin vieton kanssa Herran vuonna 2021. Paljonkin. Jo varhaiset kristityt näkivät Jesajan kielikuvat vertauskuvana sille, miten meidän kristittyjen tulisi ottaa Herramme Jeesus vastaan Pelastajana ja Vapahtajana.

Kun me nyt kuulemme profeetta Jesajan kehotukset ”valmistakaa tie…tasoittakaa valtatie…raivatkaa kivet pois…kohottakaa lippu”, niin ne ovat kehotuksia meille kristityille valmistautua vastaanottamaan Herraamme.

Adventti valmistaa meitä jouluun. Meidän jokaisen on syytä kysyä ennen kaikkea itseltämme, miten valmistaudumme Vapahtajan syntymäjuhlaan. Miten otamme pelastajan vastaan? Adventin sanomassa on olennaista Herran toivottaminen tervetulleeksi kaikilla tasoilla.

Adventin sanomaan kuuluu tien raivaaminen omaan sydämeen, niin että Kristus saa tulla sinne ja asua siellä. Kyse on sydämen esteiden raivaamisesta. Epäusko ja synti ovat asioita, jotka vain Jumala itse voi Pyhän Henkensä kautta raivata pois. Siksi on tärkeää, että olemme tänäänkin tulleet sanan kuuloon; sanan, joka julistaa vapautusta synneistä ja ehdotonta anteeksiantamusta.

Adventin ilo ja riemu tarttuvat. Juhlatunnelmaan tempautuu arempikin mukaan. Näinhän koimme laulaessamme hoosianna. Adventin sanoma kutsuu meitä iloitsemaan Vapahtajastamme, joka tulee kansansa keskelle nöyränä ja hiljaisena. Jesajan sanoin: katso, sinun pelastajasi saapuu.

Veljet ja sisaret. Päätän adventin saarnani kysymykseen, johon en odota kuulevani vastausta. Tärkeintä on, että vastaamme siihen itse mielessämme jokainen omalta osaltamme: Onko sydämesi auki Vapahtajan käydä sisään?