Onni

”Suomi on maailman onnellisin maa jo kolmatta vuotta peräkkäin.” Näin kertoivat tiedotusvälineet runsas kuukausi sitten.

Kyse on YK:n onnellisuusraportista, jossa selvitettiin 153 valtion asukkaiden kokemaa onnellisuutta. Suomen vanavedessä kaikki Pohjoismaat sijoittuivat seitsemän parhaan joukkoon. Afganistan on raportin mukaan vähiten onnellinen tutkituista 153 valtiosta.

Koettua onnellisuutta lisäsi raportin mukaan esimerkiksi korkea bruttokansantuote ja korruption vähäisyys. Onnellisuutta lisäsivät myös luottamus yhteiskunnan instituutioihin sekä terveys ja vapaus tehdä valintoja elämässään. Luonnon puhtaudella oli myös kohottava vaikutus koettuun onnellisuuteen.

Tämän kaltaiset tutkimukset kertovat tietysti vain yleiskuvan siitä, miten jossakin tietyssä maassa asuvat ihmiset elämänsä kokevat. Suomalaiset siis kokevat elämänsä keskimäärin onnelliseksi.

Yksittäisen ihmisen, sinun tai minun, onnellisuutta tämä tutkimus ei kykene tarkasti kertomaan. Asia on myös niin, että oman elämän vastoinkäymisten keskellä ei paljon lohduta, jos joku tulee kertomaan, että älä välitä, keskimäärin suomalaiset kokevat elämänsä onnelliseksi.

Silloin kun vastoinkäymisten rätti iskeytyy vasten kasvoja, on vaikea iloita pienen mutta pippurisen kotimaamme hyvästä sijoituksesta kansainvälisissä mittauksissa.

Raamatussa on kuvauksia, jotka kääntävät käsityksemme onnesta ja onnellisuudesta ylösalaisin. Kysymys on kristillisen uskon paradokseista. Yksi vahvimpia kuvauksia tästä jopa ”järjenvastaisesta” onnellisuuskäsityksestä ovat apostoli Paavalin sanat toisessa korinttilaiskirjeessä.

”Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.” (2. Kor. 6:9,10).

Tämä Paavalin tilitys nousee hänen omista elämänkokemuksistaan. Hän on evankeliumin ilosanomaa nykyisen Turkin ja Kreikan alueille viedessään saanut osakseen vastustusta. Häntä on syytetty ties mistä, häntä on pilkattu ja piesty. Hän on kulkenut paikasta toiseen ilman omaisuutta kristittyjen hyväntahtoisten avustusten varassa.

On selvää, että kun hän näiden kokemusten jälkeen sanoo ”olemme murheellisia mutta aina iloisia”, niin taustalla on kokonaan toinen käsitys onnesta ja onnellisuudesta, kuin mitä tämä maailma pääasiassa arvostaa. Paavali, jota kokemiensa vastoinkäymisten lisäksi vaivasi sairaus kuin piikkinä lihassa, ei puhu pinnallisesti onnen tunteesta. Onni on Paavalille jotakin syvempää, joka on mahdollista jopa silloin, kun ei näennäisesti pitäisi olla syytä onneen. Onni ja ilo oli Paavalille kristillisen elämän syvävirta.

Lähes salaperäisellä tavalla syvällinen on tuo toinen Paavalin lausahduksista: ”meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken”. Näin sanova ihminen ei kiinnitä onneaan tavaraan ja rikkauteen. Paavalilla oli oppineisuutta ja sivistystä, josta hän olisi voinut ylpeillä. Hän oli kuitenkin päättänyt olla kiinnittämättä mieltään niihin saadakseen omaksi Kristuksen.  ”Kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi”, kuvaakin Paavali puhuttelevasti oman elämänsä valintoja. (Fil. 3:7)

Raamattu kuvaa onnea monin eri sanoin muuallakin kuin Paavalin kirjeissä. Esimerkiksi Psalmissa 73 ovat ihanat sanat:

”Minun  onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan”.

Onni ei siis rakennu niinkään ulkonaisista olosuhteista, vaan syntyy Jumalan lähellä olemisen kokemuksesta. Onni ei ole silloin riippuvainen yhteiskunnallisista oloista tai vakaudesta. Päinvastoin, Raamatun ihmiset saattoivat kokea onnea olosuhteissa, jotka olisivat YK:n onnellisuustutkimuksessa johtaneet häntäpään sijoille yhdessä Afganistanin kanssa.

Ei ole toisaalta tietenkään mitään syytä luoda kiiltokuvaa vastoinkäymisistä ja niiden jalostavasta vaikutuksesta. Totta kai meistä jokainen toivoo, että saisi elää tasaista ja tasapainoista, ihan YK:n mittareillakin onnellista elämää.

Mutta silloin kun onnellisuuden kehä ympärillämme rikkoutuu vaikkapa sairauden tai työttömyyden seurauksena, on tärkeä tietää, että emme ole yksin. Kristus, joka on kokenut suurimmat ajateltavissa olevat ihmiselämän kivut, on luvannut olla kanssamme kaikkina päivinä.