Pappi on kutsuttu siunaamaan

Rakkaat seurakuntalaiset,

Olemme koolla Pyhän Kolminaisuuden päivän messussa täällä Oulun tuomiokirkossa. Tätä juhlapyhää vietetään viikko helluntain jälkeen. Tämä pyhä ikään kuin kokoaa yhteen Jumalan pelastushistoriaa Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Toisaalta, Pyhän Kolminaisuuden päivä puhuu myös salatusta Jumalasta. Sillä Jumala pysyy meille viime kädessä salattuna, vaikka Hän onkin ilmoittanut meille itsensä Raamatun taltioiman pelastushistorian tapahtumissa. Jumala ei tyhjene omaan ilmoitukseensa. Hänestä on puhuttu usein kieltosanojen kautta, sellaisten kuin loputon, käsittämätön, rajaton ja ajaton.

Kuitenkin on myös ymmärrettävää, että haluamme sanoa Jumalasta jotakin ja välittää Hänen itseilmoitustaan eteenpäin evankeliumin muodossa. Siksi uskon kielen voikin ymmärtää myös ylistyksen kieleksi. Emme tavoita Jumalaa Hänen ikuisessa olemuksessaan, mutta sanamme ylistävät Jumalan pelastustekoja meidän ihmisten puolesta. Hän on ilmoittanut itsestään meille riittävästi. Meillä on Raamatussa ilmenevä Jumalan sana toimimassa keskuudessamme ja sakramentit armonvälineinämme.

Tämä messu on pappisvihkimysmessu, jossa Oulun hiippakuntaan ja sen seurakuntiin vihitään viisi uutta pappia palvelemaan Jumalan työssä Suomen ev.lut. kirkossa. Hyvät vihittävät, Marika, Jarkko, Teemu, Satu ja Sofia, tahdon tervehtiä teitä, sekä kaikkia seurakuntalaisia, Vanhan testamentin lukukappaleen jakeilla. Jumala sanoi Moosekselle:

    ”Sano Aaronille ja hänen pojilleen: Kun siunaatte Israelin, lausukaa sille näin:
– Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa
ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan.
Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.” (4. Moos. 6:22–27)

Tämä siunaus, joka tunnetaan Herran siunauksena tai Aaronin siunauksena, oli se siunaus, joka annettiin Israelin kansalle autiomaassa. Se annettiin siunaukseksi, jolla kansa siunattaisiin.

Te vihittävät – Marika, Jarkko, Teemu, Satu ja Sofia – saatte tänään siunauksen. Teidät siunataan ja erotetaan tähän erityiseen virkaan, pappisvirkaan. Jumalan siunaus on toki kaikille meille tarkoitettu, päivittäiseksi siunaukseksemme. Mutta siunauksella myös siunataan erityisiin tehtäviin Kristuksen kirkossa. Ja myös seurakunta on mukana siunaamassa näihin tehtäviin. Kirkko on kutsunut teidät pappisvirkaan ja erottaa teidät kohta sanan ja sakramentin palveluvirkaan. Konkreettisena merkkinä tästä siunauksesta on kättenpäällepaneminen osana vihkimystä. Näin kirkko välittää siunauksen itse asiassa Kristukselta asti, apostolisena jatkumona. Jo vuosituhansien ajan piispojen johdolla on tuo kättenpäällepanemisen ketju siirtynyt pappissukupolvelta toiselle. Piispat itse vihitään ja siunataan virkaansa samalla kättenpäällepanemisella.

Siunaus on kättenpäällepaneminen ilmentää myös uskollisuutta apostoliselle opetukselle. Tähän tekin olette pappislupauksessanne muutama viikko sitten luvanneet sitoutua. Olette nyt saapumassa matkallanne lopulta tälle alttarille Oulun tuomiokirkossa.

Teidät vihitään siis Oulun hiippakuntaan, Sodankylän, Tornion, Kaustisen ja Ullavan, Taivalkosken ja Raahen seurakuntiin. Teidät vihitään Suomen ev.lut. kirkon papeiksi, mutta samalla teidät vihitään palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla.

Pappisvihkimys ei meidän kirkossamme ole varsinainen sakramentti. Mutta luterilaisuudessa on ollut kuitenkin käsitys, että erityiseen virkaan erottaminen tuo valtuutuksen. Sekä ymmärrys siitä, että kutsun vastaanottaminen myös muuttaa ihmistä, se jättää hyvässä mielessä pysyvän jäljen vihittäviin. Erottaminen pappisvirkaan on voimassa koko elämän ajan.

Herran siunaus, Aaronin siunaus on myös se kaikkein tyypillisin siunaus, jolla te tulette omassa työssänne siunaamaan ihmisiä ja jota te jaatte jumalanpalveluksen ja kirkollisten toimitusten päätteeksi. Pappi onkin kutsuttu nimenomaan siunaamaan ja jakamaan siunausta. Kun pappi siunaa, niin uskomme että siunaus tulee Jumalalta. Se ei ole siis pelkkää sanahelinää. Saatte uskoa, että teidän vajavaisten sanojenne kautta itse Jumala on siunaamassa luotujansa. Jumala siis lupaa: ”Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.” Tämä pätee myös kristillisen seurakunnan koko elämään.

Lähtekää siis rohkeasti liikkeelle. Mutta älkää kuitenkaan vain itsevarmalla rohkeudella. Vaan rohkeudella, joka on yhtä aikaa nöyrä tehtäväänsä kohtaan. Huolehtikaa myös siunaajan, papin itsensä siunauksesta. Antakaa itsellenne aikaa palautua työn lomassa, joka on myös raskasta ihmisten kohtaamisen työtä. Huolehtikaa omasta seurakuntayhteydestänne. Näin työnne voi jatkua pitkään ja kantaa runsaasti hedelmää.