Pysykää kestävinä

Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä »rakkaus peittää paljotkin synnit». 
Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne. 
Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. 
Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen. (1. Piet. 4:9–12)

Tämän Puolustusvoimien alueellisen kirkkojuhlan teemaana on ”kestävyys”. Kestävyys on moniulotteinen asia ja sana. Nopeasti ajatellen se toi mieleen monia näkökulmia. Kun rakennetaan silta, tehdään lujuuslaskelmat, jotta silta olisi kestävä. Urheilussa maratonia ja viidenkympin hiihtoa tai triathlonia kutsutaan kestävyyslajeiksi. Viime vuosina on keskusteltu ympäristöön ja ilmastoon liittyen luomakunnan ekologisesta kestävyydestä. Onpa yhteiskunnallisessa keskustelussa vilahdellut usein myös käsite ”kestävyysvaje”, kun on kuvattu esimerkiksi väestön ikääntymisestä aiheutuvaa haastetta koko kansantaloudelle.

Puolustusvoimien alueellinen kirkkojuhla täällä pohjoisessa on perinteisesti järjestetty talvisodan alkamispäivän 30.11. alla. Näin tälläkin kertaa. Niinpä meillä onkin tänään aivan erityinen syy muistaa sitä kestävyyttä, jota maatamme puolustaneet nuoret sotilaat osoittivat 105 päivää kestäneen puolustustaistelun aikana. Olosuhteet olivat karut. Pakkasta oli pahimmillaan jopa 40 astetta. Jalat ja sormet paleltuivat.

Mietin, kuinka suurta kestävyyttä nämä sotilaat osoittivatkaan noissa äärimmäisissä olosuhteissa. Pelättiin henkensä edestä, mutta silti jotenkin kestettiin. Olen viime aikoinakin palannut ajatuksissani äitini veljien tilanteeseen. Kaksi heistä kaatui talvisodan alkuvaiheessa perättäisinä päivinä, 15. ja 16. joulukuuta Suomussalmen rintamalla. Kun vielä perheen kolmas poika kaatui jatkosodan alkuvaiheessa 31.8.1941 Sallan rintamalla, niin on siinä kestävyyttä kysytty myös kotirintaman ihmisiltä.

Jotta kertomus tuosta kansakuntamme vaikeasta ajasta olisi kokonainen ja tosi, on tietenkin todettava, että rintamaolosuhteissa oli myös ihmisiä, veljiämme ja sisariamme, joille paine kävi liian raskaaksi. Tästä inhimillisestä ja ymmärrettävästä todellisuudesta kertoo historiantutkija Ville Kivimäen teos ”Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945.”

Meillä on siis paljon kansakuntamme historiaan liittyvä aineistoa, joiden kautta voimme pohtia kestävyyden merkitystä. Kestävyys on kuitenkin myös hengellinen käsite. Se esiintyy Raamatussa, jossa sillä viitataan usein hengelliseen kilvoitteluun ja rukoukseen. Raamattu kehottaa meitä pysymään kestävinä ja rukoilemaan, vaikka tuntuisikin siltä, että rukousvastaukset viipyvät.

Äsken kuultu Jumalan sanan kohta 1. Pietarin kirjeestä tuo esiin aivan erityisen ja hieman erilaisen kestävyyden ulottuvuuden. Apostoli kehottaa: ”Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessa, sillä rakkaus peittää paljotkin synnit.” Rakkauteen on totuttu usein liittämään sellaisia määreitä, kuin ”palava” tai ”räiskyvä”. Mutta, että rakkauden tulisi olla kestävää, se onkin hieman toisenlainen näkökulma.

”Pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne”, kehottaa siis apostoli. On helpompi synnyttää riitaa ja haastaa riitaa, kuin rakentaa keskinäistä rakkautta ja yhteisymmärrystä. Sitä tämä rikkinäinen maailma ja omakin yhteiskuntamme kuitenkin kaipaa enemmän kuin juuri mitään muuta asiaa. Tahallinen väärinymmärtäminen ja vastakkainasettelu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kukoistaa. Sitä taustaa vasten tämän raamatuntekstin sanoma on vastakulttuuria: ”Pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne”. Se vaatii tietoista päätöstä ja pyrkimystä, sanalla sanoen jokapäiväistä kilvoittelua.

Tekstimme antaa myös konkreettisen sisällön sille, mitä tuo kestävyys keskinäisessä rakkaudessa voi tarkoittaa. Apostoli nimittäin jatkaa: ”Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne. Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina.”

Eikö tuo tarkoita juuri sitä, että vaikka meillä itsellämme välillä olisi kuormitusta jollakin elämänalueella, on ovi silti auki lähimmäisille. Olipa elämän kriisi sitten millainen tahansa, on tärkeää, että on joku, jolle saa purkaa huoliaan. Sosiaaliset verkostot voivat olla hyvin merkittävä voimavara kriisin ja hädän keskellä. Kristillisessä uskossa tätä sanotaan lähimmäisyydeksi ja lähimmäisenrakkaudeksi.

Kristillinen usko ja luottamus Jumalaan ovat asioita, jotka auttavat jaksamaan ja kestämään elämään väistämättä kuuluvia vastoinkäymisiä ja vastatuulta. Tämä on ihan psykologisin tutkimuksinkin osoitettu tosiasia. Niinpä on ajateltu, että seurakuntien tekemällä työllä ja kirkon sanomalla on aivan erityistä annettavaa kokonaisturvallisuuden tärkeälle ulottuvuudelle, nimittäin henkiselle kriisinkestävyydelle.

Kirkoilla on paljon osaamista ja annettavaa henkiseen kriisinkestävyyteen. Kirkon rooli yhteiskunnassamme erilaisten kriisien keskellä kautta aikojen on liittynyt juuri henkisen kriisinkestävyyden ylläpitämiseen kirkon perustehtävästä käsin. Kirkon tehtävänä on ollut tarjota hengellistä tukea ja välittää toivoa vaikeissa tilanteissa.

Veljet ja sisaret Kristuksessa, kuka tahansa meistä voi joutua elämässään tilanteeseen, jolloin koemme -sanoisinko – yksilötason kestävyysvajetta. Voimat ovat koetteilla, kun elämässä on vaikeaa. Tällaisissa oman elämän kestävyysvajeissa saamme kääntyä elävän Jumalan puoleen, tuoda hänelle asiamme ja huolemme. Meitä kantaa ylösnousseen Kristuksen lupaus: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”