Rakkauden käsky

Kun Juudas oli mennyt, Jeesus sanoi: ”Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä. Ja kun Jumala on hänessä kirkastunut, on Jumala myös itsessään kirkastava hänet, ja Jumala tekee sen aivan pian. Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” Joh. 13: 31-35

Tänään meillä on kirkosta kotiin vietäväksi yksinkertainen ohje kristityn arjen vaellukseen. ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. ” Tämän kehotuksen myötä Jeesus sanoo antavansa ”uuden käskyn”. Tämän uuden käskyn polttopisteenä on rakkaus.

Tässä evankeliumin katkelmassa Jeesus esittää muunnelman tutusta rakkauden kaksoiskäskystä: ” Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”. Huomio kiinnittyy lähimmäisen rakastamiseen. ”Rakastakaa toisianne!”.

Toiseksi huomio kiinnittyy myös Jumalan rakkauteen, joka tulee näkyviin Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus asettaa oman rakkautensa ihmisiä kohtaan esikuvaksi sille rakkaudelle, jota meidän tulisi osoittaa toisillemme. ”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne”.

Erityinen läksy tai haaste meille kristityille on Jeesuksen kehotuksen loppu. ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne”. Keskinäinen rakkaus ja vaikkapa vain toinen toisemme sietäminen on siis Jeesuksen mukaan paitsi hänen opetuslastensa tuntomerkki, niin myös todistus maailmalle.

Valitettavasti monen ihmisen kuva meistä kristityistä on aivan päinvastainen. Yleisen käsityksen mukaan kristityt pikemminkin riitelevät kuin rakastavat toisiaan. Voimme tietysti väittää, että kuva on väärä. Osaltaan näin onkin. Kirkkojen välillä on paljon yhteyksiä etsivää ekumeenista työtä ja toimintaa. Oman kirkkommekin kiistojen keskelle on etsitty tapoja löytää kunnioittavaa keskustelua ja kohtaamista eri tavalla ajattelevien välille.

Samalla kun näin ajattelemme ja puhumme, meidän on kuitenkin hyvä tunnustaa ja tunnistaa eripuramme ja nöyrtyä Jeesuksen kehotuksen edessä. Ja tehdä parannusta.

Rakastaminen ja rakkaus kuuluvat laulujen, runojen ja taiteen eri muotojen käytetyimpään kieleen ja kuvastoon. Rakkaus on se, mitä haemme ja kaipaamme elämämme ensiparkaisusta viimeiseen hengenvetoon asti. Rakkaus on ihanin ja vaikein asia elämässämme. Tässä inhimillisen rakkauden maailmassa olemme usein voimattomia. Tämä pätee jokainen ihmiseen ja jokaiseen kristittyyn.

Vaikka me ihmiset olemme ihan oma-aloitteisestikin taitavia keksimään erilaisia keskinäisiä kahnauksia ja riidan aiheita, niin muistettava on myös se, että Uuden testamentin ”paholaista” tarkoittava sana ”diabolos” voidaan suomentaa sanoilla ”eripuran synnyttäjä”. Ehkä osuvin suomennos olisi ”riidan kylväjä”. Jumalan vastustajan tavoite on siis se, että kristityt riitelisivät mahdollisimman paljon keskenään.

Jumalan ja hänen Pyhän Henkensä tavoite on päinvastainen: luoda yhteyttä, ystävyyttä ja rakkautta. Eräs ihminen kertoi kuinka häntä oman katkeruuden, eripuraisuuden ja jopa vihan keskellä auttoi sielunhoitajan sana: ”anna vihasi ja katkeruutesi Jeesukselle Kristukselle ja anna hänen rakastaa läheistä puolestasi”. Ja vähitellen hänen oma vihansakin alkoi sulaa.

Ylivieskassa on uusi kirkko – monien rukouksen kirkko. Meidän toiveemme ja ennen kaikkea rukouksemme on, että tämä kirkko olisi näkyvä merkki ja todistus Jumalan rakkaudesta sekä rakennuksena että kaikissa kohtaamisissa joita tämä kirkon seinien suojassa tapahtuu. Myös tänään siunatut uudet kirkonkellot kutsuvat tämän rakkauden äärelle ja kosketettaviksi. Rukouksemme on, että tässä kirkossa toteutuvat kohtaamiset tapahtuisivat Jeesuksen kehotuksen hengessä: ”rakastakaa toisianne”.

Saamme heittäytyä hyvän Jumalan varaan koko sydämellämme, sielullamme, koko rikkinäisyydellämme ja luottaa siihen, että hän ottaa vastaan. Rakastamisen opettelijoina ja rakkaudettomuudesta parannuksen tekijöinä pysymme läpi elämämme. Mutta onneksi Jumala tekee työtään meissä vajavaisissa ihmisissä. Ja tämä on niin tärkeää – paitsi meille itsellemme, niin myös siitä syystä, että maailma uskoisi.