Ristin tiellä

Luuk. 23:32-46

Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: »Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.» Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.

Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: »Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.»

Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: »Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.» Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: »Tämä on juutalaisten kuningas.»

Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: »Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!» Mutta toinen moitti häntä: »Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.» Ja hän sanoi: »Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.» Jeesus vastasi: »Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.»

Jeesuksen kuolema

Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: »Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.» Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.

*

Hyvät ystävät, veljet ja sisaret Kristuksessa. Tässä yliopistoyhteisön pääsiäishartaudessa olemme hiljaisen viikon teemoissa. Seuraamme Jeesuksen kärsimystietä kohti ristiä. Ei kuitenkaan vain ulkokohtaisesti, vaan syventyen siihen, mitä Kristuksen kärsimystie juuri meille merkitsee. Vaikka nyt on vielä hiljainen viikko, kurkistamme kuitenkin tässä yliopistoyhteisön pääsiäishartaudessa jo pääsiäisaamun iloon ja riemuun asti.

Käynnissä oleva pääsiäisen valmistusaika eli paastonaika on kutsunut meitä hiljentymään ja miettimään omaa elämäämme Jumalan edessä. Raamatussa tällaista oman elämän arvioimista kutsutaan itsensä tutkimiseksi.

Tutkiminen, totuuden etsiminen ja rehellisyys ovat tiedeyhteisössä pysyviä arvoja ja toimintaa ohjaavia periaatteita. Tieteellinen uteliaisuus, tinkimättämyys ja rehellisyys tuottavat uusia tuloksia. Luonnontieteen edistyessä pääsemme ymmärtämään yhä tarkemmin, miten luomakunta ja koko todellisuus ovat rakentuneet. Kansainvälisen tiedeyhteisön la laajemmankin huomion herättänyt tuore valokuva mustasta aukosta on juuri tällainen sitkeän ja rehellisen tutkimisen tulos.

Voi kuitenkin olla, että meille kaikille, myös tiedeyhteisön jäsenelle, kaikkein vaativin tutkimustehtävä on oman elämän rehellinen ja avoin tutkiminen. Emme kohdista silloin tutkivaa katsettamme ja mielenkiintoamme itsemme ulkopuolelle, vaan omaan sisimpäämme.

Tästä ihmisen sisimmästä olemuksesta Raamattu käyttää ilmaisua sydän. Sydämellä ei Raamatussa tarkoiteta meidän jokaisen vasemmassa rintalohkossa sykkivä lihasta. Sydän on Raamatussa se ulottuvuus ihmisyydessä, joka tekee meidän juuri omaksi itseksemme. Sydämessä asuvat syvimmät arvomme ja syvimmät tunteemme.

Itsensä tutkiminen, katseen kohdistaminen omaan elämään, vaatii rohkeutta. Oman elämän ”mustaan aukkoon” rehellisesti katsominen vasta vaativa tehtävä onkin. On paljon helpompi arvioida ja kritisoida muita. Mutta totuuden näkeminen omasta elämästä vaatii poikkeuksellista avoimuutta ja rehellisyyttä.

Näissä ajatuksissa me olemme nyt myös Kristuksen kärsimystä kuvaavan Luukkaan evankeliumin tekstin äärellä. Se toimi meille itsetutkistelussa peilinä. Tekstimme päättyy Jeesuksen dramaattisiin sanoihin: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni”. Tämän sanottuaan Jeesus henkäisi viimeisen kerran.

Kristillisessä kirkossa ymmärrämme asian niin, että Jeesuksen kuolema ei ollut mikä tahansa satunnainen tapahtuma. Se oli osa Jumalan suurta suunnitelmaa, jossa Jumala itse antoi kalleimpansa, oman Poikansa, maailman Vapahtajaksi ja Pelastajaksi.

Profeetta Jesajan kirjan Messiastekstissä sanotaan: ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53) Tai kuten Uudessa testamentissa Vapahtajan sovitustyöstä sanotaan. ”Niin on Jumala rakastanut maailmaa, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Pitkäperjantaina Jeesuksen oppilaat eivät kuitenkaan vielä kyenneet ymmärtämään Jeesuksen sovittavaa kuolemaa. Heidän sydämensä ei vielä ottanut vastaan sitä, että Jeesuksen kuolemalla olisi mitään suurempaa merkitystä. Kaikki näytti heidän näkökulmastaan päättyneen umpikujaan.

Jeesuksen oppilaat vajosivat epätoivoon ja useimmat heistä pakenivat. Opetuslapset linnoittautuivat lukittujen ovien taakse opettajansa kuoleman jälkeen. He olivat peloissaan ja ajattelivat, ettei heidän tulevaisuutensa voi olla Jeesuksen kovaa kohtaloa parempi.

He olivat lähteneet seuraamaan Nasaretin miestä ja sitoutuneet häneen. Nyt kaikki näytti valuvan hiekkaan. Jeesus oli kyllä puhunut heille kuolemastaan monta kertaa, mutta heidän ymmärryksensä oli kieltäytynyt ottamasta tätä tietoa vastaan. Siksi he olivat nyt, Jeesuksen kuoleman jälkeen kuin tyhjän päälle jääneitä sieluja. Kuin tuulen heiteltävänä olevia lehtiä.

Tämä tappion tunnelma ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi sanaksi. Pääsiäisaamu muutti kaiken. Hätääntyminen ja hämmennys ovat sanoja, jotka kuvaavat Jeesuksen ystävien reaktioita hänen haudallaan pääsiäisaamuna.

He hätääntyivät pelästyessään, että oli tapahtunut haudan ryöstäminen. He hämmentyivät, koska eivät voineet käsittää, mitä oli tapahtunut. Ymmällä olo vaihtui kuitenkin ylenpalttiseksi riemuksi, kun ylösnoussut Kristus ilmestyi heille, ja he saivat takaisin uskon, toivon ja elämän.

Pääsiäisaamun varhaisina hetkinä tapahtui jotakin, joka mursi opetuslasten ulkoiset ja sisäiset lukot: tyhjän haudan hämmennyksen jälkeen he saivat kohdata Ylösnousseen Herran. Hän, joka oli ystävilleen vakuuttanut olevansa ylösnousemus ja elämä, näytti sanansa todeksi ja täytti lupauksensa. Pakenevista ja pelokkaista oppilaista tuli uhkarohkeita ylösnousemuksen todistajia.

Uskomme ei ole näkemisen tai tiedon varassa. Emme usko Jumalaan, Kristukseen tai Pyhään Henkeen sen takia, että olemme Jumalan nähneet. Uskomme on Jumalan synnyttämä, meille lahjaksi annettu. Näin usko on meissä tapahtuva ihme aivan samaan tapaan kuin luonto herää ihmeellisellä tavalla pimeän talven jälkeen uuteen elämään.

Pääsiäisen ollessa tänä vuonna kalenterissamme myöhään kevättalvella, saamme jo nyt omin silmin todistaa tätä uuden elämän heräämistä luonnossa. Pääsiäistä vietetään jo pitkälle edenneen kevään tunnelmissa. Luonto todistaa kaikkialla Luojastaan. Uusi elämä luonnossa on kuin heijastusta ja muistutusta uudesta elämästä Kristuksessa.

Pääsiäisen ilojuhla tyhjän haudan puutarhassa on lupauksen täyttymys. Jumalan lupaukset eivät täyty vain Raamatun lehdillä ja historiassa. Ne täyttyvät myös tänään, kaikkialla siellä, missä ihmiset tulevat osallisiksi ylösnousemuksen evankeliumista.

Lupauksensa mukaisesti Kristus on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään.

Myös meidän elämämme lukkojen läpi Kristus tahtoo tulla ja hänen armonsa kumartuu alas meidän syntiimme. Totisesti Kristus on ylösnoussut!