Rukous elämän voimana

Joh. 16:23–33

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

    Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”

    Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”

    ”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Tänään rukoussunnuntaina meitä kutsutaan rukouksen äärelle. Meitä kutsutaan pohtimaan rukouksen merkitystä, ja ennen muuta etsimään rukouksesta elämänvoimaa.

Tämän sunnuntain tekstit puhuvat rukouksesta. Mutta ne puhuvat myös rauhasta ja rakkaudesta.

Meitä suomalaisia ei tunneta erityisen aktiivisina kirkossa kävijöinä. Mutta vaikka kirkossa käymisaktiivisuus on maassamme kohtuullisen alhainen, niin suomalaiset ovat kuitenkin rukoilevaa kansaa. Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön keräämien tilastotietojen mukaan (Gallup Ecclesiastica 2019) noin neljännes suomalaisista kertoo rukoilevansa vähintään kerran viikossa. Noin puolet suomalaisista kertoo rukoilevansa vähintään kerran vuodessa.

Niin ikään nuo tilastotiedot kertovat, että yleisimmät rukouselämän muodot ovat sanaton rukous, jonka 40 prosenttia kokee omakseen sekä iltarukous, joka kuuluu 28 prosentilla suomalaisista hartauselämään.

Rukouksen merkitystä korostaa myös Jeesus. Sen huomaamme myös siitä, että Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemisessa. Tunnetuimpana esimerkkinä tästä on Jeesuksen opettama Isä meidän -rukous, jota kristityt ovat rukoilleet jo 2000 vuoden ajan.

Rukous ei ole kuitenkaan vain tiettyjä sanoja, vaan paljon enemmän. Rukous on kristityn erityinen elämäntapa tai elämänmuoto. Se on seurustelua ja vuoropuhetta Jumalan kanssa. Rukous on viipyilyä Jumalan läsnäolossa. Monelle rukous on tällaista päivittäistä tai viikoittaista keskustelua ja läsnäoloa Jumalan yhteydessä. Kun itse matkustan virkani puolesta paljon ympäri laajaa hiippakuntaamme, niin nuo monet pitkät automatkat ovat minulle hyvä hetki hiljentyä rukoilemaan. Satojen kilometrien taipaleilla on hyvä mahdollisuus jakaa omia ajatuksia, huolia ja kiitoksen aiheita Jumalan kanssa.

*

Päivän evankeliumi on katkelma Jeesuksen niin sanotusta jäähyväispuheesta, tarkemmin sanottuna tuon jäähyväispuheen loppujakso. Tässä katkelmassa esiin nousee erityisesti rauhan teema. Joka sekin kyllä liittyy rukouksen todellisuuteen. Jeesus toivoo jäähyväispuheensa lopuksi, eräänlaisena loppuhuipennuksena, rauhaa seuraajilleen.

Jeesus julistaa: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha.” Hän rukoilee, että hänen seuraajillaan olisi rauha. Eikä vain mikä tahansa ulkoinen rauhantila, vaan että tuo rauha olisi osallisuutta hänestä itsestään. Rauha ”Jeesuksessa”.

Jeesus itse sanoo, että tämä maailma ei voi antaa rauhaa. Tämä tulee selväksi myös tässä ajassa, kun monet kokevat jälleen, että elämme taas aika rauhatonta aikaa tässä maailmassa. Jälleen kerran maailmankirjat ovat sekaisin. Mutta on lohdullista nähdä, että ovat ne olleet sekaisin ennenkin. Ja tähänkin ikiaikaiseen totuuteen liittyen Jeesus sanoi: Tämä maailma ei voi antaa teille rauhaa. Maailma, joka on jatkuvassa muutoksessa, ei ole rauhan lähde. Rauha täytyykin ankkuroida johonkin toisaalle, johonkin muuttumattomaan. Johonkin syvempään. Se muuttumaton on Jeesus Kristus, meidän uskomme keskus ja sisältö. Sieltä löytyy rauhan ankkuri.

Jäähyväispuhetta ja toivomusta rauhasta seuraa Johanneksen evankeliumissa vielä Jeesuksen niin sanottu jäähyväisrukous. Tuossa jäähyväisrukouksessa Jeesus kertaa pelastushistoriallista tehtäväänsä. Isän lähettämänä pelastajana, joka saattaa ihmiset Isän Jumalan yhteyteen. Ja tuo rukous päättyy lopuksi pyyntöön siitä, että hänen seuraajissaan pysyisi rakkaus. Kolmas tämänpäiväinen teemamme. Jeesus rukoilee, että hänen seuraajissaan pysyisi se rakkaus, jota hän on itse ottanut vastaan Isältään taivaassa. Ja tämä rakkaus on myös yhteydessä rukoukseen. Rukous, rauha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä.

*

Hyvät papiksi vihittävät. Tanja, Henri, Anders, Matti, Tuula ja Jimi. Teidät vihitään kohta pappisvirkaan. Teidät vihitään virkaan, joka on sanan juliostamisen ja sakramenttien hoitamisen virka. Ja se on myös rukouksen virka. Kun julistatte sanaa, kun hoidatte sakramentteja, kun hoidatte muitakin virkaanne kuuluvia tehtäviä – toivon että teette sen rukouksen hengessä.

Kun ajattelen teitä, voin yhtyä apostolin sanoihin Uuden testamentin tekstissä: ”Rukoilen, että hän (Jumala) sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.”

Olette kulkeneet kukin oman tienne tänne Oulun tuomiokirkkoon, ja kohta astutte tämän kirkon alttarille. Jumala on jo kuljettanut teitä tällä matkalla. Ja hän tahtoo edelleen vahvistaa ja voimistaa teitä Hengellään, teidän pappistiellänne ja teidän henkilökohtaisella elämänpolullanne ja kutsumuksessanne. Luonnollisena seurauksena kristityn tien kulkemisesta on myös rakkaus, joka kasvaa elämänne perustukseksi ja luo kasvun kaikelle muulle. Tuo rakkaus ei tule useinkaan parhaiten ilmi sanoissanne vaan teidän teoissanne, teidän tavassanne olla seurakuntanne keskellä ja tavassanne palvella seurakuntaa.

Kysymykset joita teille kohta vihkimyksessä tullaan esittämään, ovat isoja ja aika velvoittaviakin. Ja olemme niitä ordinaatiovalmennuksessa pohtineetkin. Onneksi kysymysten lopussa sanotaan: ”Jumala auttakoon pitämään sen mitä olet luvannut.” Te ette ole yksin noiden lupaustenne kanssa. Te ette ole myöskään pappeina yksin.

Älkää siis jääkö yksin kulkemaan tietänne, sillä seurakuntalaistenne rukoukset kantavat teitä tehtävässänne. Jakakaa tuo tienne myös lähimmäistenne kanssa. Jakaessanne omaa kutsumustanne ja sen kysymyksiä te saatte elää aidossa yhteydessä Kristuksen kirkon jäseninä ja palvelijoina.  Toivon että teillä on myös henkilökohtainen yhteys seurakuntaan ja sen jumalanpalvelukseen. Että elätte seurakunnan keskellä, ei vain työtehtäviin liittyen, vaan myös etsimässä itsellenne hengellistä ravintoa. Pitäkää myös te huolta omasta rukouselämästänne.

*

Hyvät vihittävät, Tanja, Henri, Anders, Matti, Tuula ja Jimi. Hyvät seurakuntalaiset. Myös päivän kolmannessa tekstissä on jotakin, mitä haluan jakaa teidän kanssanne. Nimittäin profeetta Jeremian sanat, jotka nekin kutsuvat rauhaan. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Profeetta Jeremian suulla Jumala lupaa totisesti pitää huolen omistaan. Tämä pätee myös teihin vihittäviin Arkemme, papinkin arki, on toki täynnä arkista aherrusta. Tulemisia ja menemisiä. Asummepa millä tahansa niistä paikkakunnista, joilla te vihittävät papit lähdette nyt tehtäviänne hoitamaan: Oulussa, Halsualla, Kälviällä, Muhoksella, Pudasjärvellä tai Ylitorniolla. Siellä juuri Kristus on kanssanne ja haluaa antaa tulevaisuuden ja toivon.

Tässä ajassa, joka on monin tavoin levoton ja sekava, on suurenmoista tietää, että Jumalan ajatukset meitä kohtaan ovat hyviä. Hän tahtoo antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Tämä tietoisuus antaa levollisuutta myös teidän vihittävien pappien kutsumukseen ja työhön.

*

Haluan palata vielä hetkeksi evankeliumitekstin ääreen. Kuulemassamme evankeliumissa Jeesus esittää todella rohkean ajatuksen rukouksen voimasta: ”Mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.”

Kyse on rukouksesta ja kristityn rukouselämästä. Siitä että kristitty astuu vuoropuheluun Jumalan kanssa. Sen seuraus ei varmaankaan ole saada konkreettisesti kaikkia toiveitansa tai mielihaluja täytettyä. Jeesuksen nimessä rukoileminen sisältää jo ajatuksen Jumalan tahdon etsimisestä. Mutta tuo vuoropuhelu, tuo suhde, on kuitenkin sellainen, joka antaa lopulta yllin kyllin sitä mitä ihminen todella elämässään tarvitsee.

Tänä rukoussunnuntaina haluan rohkaista sinua etsimään rukouksesta voimaa elämääsi ja kristityn vaellukseesi. Haluan rohkaista sinua jatkuvaan rukouksen vuoropuheluun Jumalan kanssa.

Jeremian kirjassa on sana, joka vanhan käännöksen mukaan kuuluu: ”Minä johdatan heitä. kun he kulkevat rukoillen.” (Jer 31:9) Tämän lupauksen haluan jättää soimaan teidän papiksi vihittävien sisimpään. Ja yhtä lailla meidän muidenkin sisimpään. Kulkekaamme rukoillen. Luottakaamme Jumalan johdatukseen.