Juhlapuhe Laitasaaren rukoushuoneen 90-vuotisjuhlassa Muhoksella 14.8.2022

Hyvät kuulijat ja Laitasaaren rukoushuoneen ystävät,

Laitasaaren rukoushuone on Muhoksen seurakunnan kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä, herätysliikkeisiin sitoutumaton, tämän kylän oma rukoushuone. Rukoushuoneyhdistyksen ensimmäisissä säännöissä (vuodelta 1933, vuosi perustamisen jälkeen) on todettu:

”Rukoushuoneen tarkoitus on talossaan, joka on Siepon maalla, tarjota sopivaa huoneustoa jumalanpalveluksia, hartaushetkiä, pyhäkouluja ja semmoisia kokouksia varten, jotka tarkoittavat kirkollisen ja uskonnollisen elämän edistymistä. Ainoana ehtona on, että niissä julistettava Jumalan sana on yhtäpitävä ev.lut. tunnustuksen kanssa.”

Tämä ohjelma on kestänyt kohta 90 vuotta ja edelleen voimme huomata, että tämä vireä yhdeksänkymppinen on tätä kylää yhdistävä ja rakentava kokoontumispaikka, jossa on paljon hengellistä ja muuta toimintaa. Tämä rukoushuone on tarjonnut kestävän paikan Jumalan sanan kuulemiselle ja seurakuntayhteyden kokemiselle sukupolvien ajan.

Täällä näemme myös, kuinka kristillinen arvopohja ja perustamisajatus nivoutuvat monin tavoin osaksi paikkakunnan yleishyödyllistä toimintaa. Laitasaaren Martat kokoontuvat ilmeisesti edelleen säännöllisesti täällä. Täällä on ollut 80-vuotishistoriikin perusteella jako- ja kalastuskunnan vuosikokoukset. Täällä on ollut paljon perhejuhlia, puhumattakaan säännöllisestä viikkotoiminnasta, joka ilmeisesti on edelleen aktiivista.

Niin kuin ehkä tiedätte, Muhoksella on vaikuttanut vanhastaan kaksi herätysliikettä: vanhoillislestadiolaisuus ja herännäisyys. Laitasaaren rukoushuone on toiminut kuitenkin näistä muodollisesti irrallisena alusta saakka. Joskin rukoushuoneen historiassa se on liittynyt aika läheisesti välillä herännäisyyteen. Tätä mieltä on ainakin Muhoksen seurakuntahistorian kirjoittaja Jouko Vahtola.

Kuvaan vähän, miten minä näen tämän rukoushuoneen historiallisen taustan. Kun tämä rukoushuone perustettiin, niin yhdistysmuotoinen kristillisyys oli kehkeytynyt ja kehkeytymässä osana suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja nuoren tasavallan alkuvaiheita. Ensimmäiset kristilliset kansanopistot – ensimmäinen oli 1907 perustettu Sörnäisten Kristillinen Kansanopisto – syntyivät demokratisoitumisen murrosvaiheessa ja itsenäistymisen ajan alkutaipaleella. Siis siinä vaiheessa, kun Suomesta tuli ensin kansalaisyhteiskunta vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa ja sitten 1917 itsenäinen tasavalta. Säätyläismaailma jäi taakse ja kirkon aseman muuttuessa perustettiin paljon kristillisiä yhdistyksiä.

Toisaalta yhdistystoiminta alkoi myös kirkollistua itsenäistymisen ajan jälkeen ja olojen vakiintuessa. Kirkko alkoi tehdä tiivistä yhteistyötä monien yhdistysten kanssa (Murtorinne: Suomen kirkon historia 4). Toisaalta oli perustettu rukoushuoneita sekä herätysliikkeiden toimesta että myös kyläkirkkoja paikallisten aktiivisten kyläyhteisöjen aloitteesta.

Laitasaaren rukoushuone asettuu näistä tähän jälkimmäiseen joukkoon. Kuitenkin siinä missä Muhoksella, erityisesti sotien jälkeisestä ajasta lähtien, lestadiolaiset perustivat rauhanyhdistyksiä ja niille toimitaloja, niin samaan aikaan täällä Laitasaaressa oli körttivaikutusta. Tämä selittyi paljolti sillä, että Muhoksella heränneiden toiminta oli käytännössä yhdistynyt varsinaiseen seurakunnan toimintaan, koska monet papeista olivat herännäispappeja tai lähellä liikettä, kuten rovasti A.I. (Albert Immanuel) Heikinheimo (Muhoksen kirkkoherrana 1945–1962).

Laitasaaren rukoushuoneen voimahahmo oli kuitenkin ennen kaikkea Kaisa Heikkinen, joka oli käytännössä rukoushuoneen perustaja ja äiti. Perimätiedon mukaan lapsena sairastellut Kaisa Heikkinen olisi toiminut myös Oulun piispalan taloudenhoitajana, kuten Kaisa Heikkisestä Laitasaaren kyläyhdistyksen nettisivuilla kerrotaan. Täytyy muuten sanoa, että Laitasaaren kylähistoriasivusto on upea kooste lähdeviitteineen. Vastaavanlaista sivustoa tulee harvoin vastaan, ja ei ole mikään ihme, että tuo sivusto on huomioitu palkinnoillakin.

Mutta palatakseni Kaisa Heikkiseen. Muutettuaan 67-vuotiaana Oulusta Laitasaareen Kaisa Heikkinen toimi aktiivisesti oman rukoushuoneen perustamiseksi, sillä matka kirkolle oli pitkä ja kulkuvälineitä oli ajan oloon heikosti saatavilla. Rukoushuone siis perustettiin 1932 ja alusta lähtien läheiseen yhteyteen Muhoksen seurakunnan kanssa.

Rukoushuone hankittiin 1932 – talo oli Sanginjoelta – ja se siirrettiin sekä pystytettiin samana kesänä Siepon pellolle. Talo valmistui tietystikin talkootöillä ajan tavan mukaan. Toiminta käynnistyi heti vilkkaana seurojen, jumalanpalvelusten ja veisuuiltojen muodossa.

Vuonna 1933 perustettiin Laitasaaren Evankelisluterilainen Rukoushuoneyhdistys toiminnan organisoimiseksi. Sen sääntöjen mukaan yhdistyksen johtokuntaan kuului jäsenenä seurakunnan kirkkoherra.

Sotavuosina rukoushuoneen toiminta hiljeni, mutta voimistui sodan jälkeen merkittävästi kirkkoherra Heikinheimon johdolla. 1950-luvun alusta lähtien rukoushuoneesta tuli erityisesti lapsi- ja nuorisotyön keskus. Perinteitä olleet myös kesäjuhlat, seurat ja ompeluseurat. Ja erityisesti tahdon vielä korostaa, että naisten panos yhdistyksen toiminnassa oli alusta lähtien merkittävä.

Laitasaaren rukoushuoneen syntymisessä ja toiminnassa on ollut kyse alhaalta, ruohonjuuritasolta kasvavasta kristillisyydestä. Ruohonjuuritasolta kasvava kristillisyys on myös kristillisyyden muoto, jota 2000-luvun Suomessa kirkko haluaa enemmän ja enemmän ilmentää ja tukea. Esimerkiksi kirkon vuoteen 2026 ulottuva uusi Ovet auki -strategia nostaa yhdeksi viidestä strategisesta valinnasta periaatteen (4.) ”Ovet auki yhteiselle työlle ja kumppanuuksille”. Siitä todetaan tarkemmin: ”Kirkon työ on yhteistä työtä. Sen toteuttamiseen tarvitaan niin työntekijöitä kuin seurakuntalaisiakin. Tulevaisuudessa kirkon työn järjestäminen edellyttää määrätietoista yhteistyötä seurakuntien välillä, mutta myös muiden toimijoiden kanssa.” (Ovet auki – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2026, 8)

Rukoushuone on tällä paikkakunnalla varmasti vaikuttanut myös siihen, että Laitasaari on näin elävä kylä ja sillä on myös vireä Laitasaari-Seura, joka on mm. noiden palkittujen nettisivujen takana.

Tänään kymmenentenä sunnuntaina helluntaista kirkollisena aiheena on ”uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa”. Voin hyvällä syyllä todeta, että Laitasaaren rukoushuone ja sitä pyörittävä yhdistys ovat toimineet uskollisesti Jumalan lahjojen hoitajina. Jumalan lahjaa ovat paitsi Jumalan sana ja sakramentit, myös kaikki ”tavalliset” lahjat, joista arjessa ja juhlassa voimme nauttia. – Ruoka, juoma, katto pään päällä, mielekäs tekeminen, yhteys toisten ihmisten kanssa.

Laitasaaren rukoushuone on tarjonnut paljon kaikkea tätä, mistä tahdon lausua kiitokseni rukoushuoneyhdistykselle. Olen hyvilläni siitä, että tämä arvokas työ saa täällä myös jatkua. Laitasaari on aktiivinen paikka. Hyvällä syyllä voimme odottaa myös kymmenen vuoden päässä siintävää, tämän rukoushuoneen 100-vuotisjuhlaa.

Haluan vielä viitata tämän päivän evankeliumitekstiin. Luukkaan evankeliumin vertauksessa Jeesus puhuu rikkaan miehen taloudenhoitajasta. Taloudenhoitaja toimii epärehellisesti, vähentäen talon velallisten velkoja omin lupinensa. Evankeliumi nostaa kuitenkin yllättäen tämän taloudenhoitajan käytöksen esimerkilliseksi.

Taustalla on ajatus siitä, että Jumalan lahjat täytyy laittaa jakoon. Meidän ei kuulu pantata itsellämme sitä hyvää, minkä Jumala meille täällä maan päällä antaa koitua. Viisas taloudenhoitaja onkin sellainen, joka laittaa Jumalan hyvät lahjat jakoon.

En tiedä, tunsiko Kaisa Heikkinen päivän evankeliumin omakohtaisena kehotuksena, mutta voin varmaan hyvällä syyllä todeta, että Kaisa Heikkinen on ollut viisas taloudenhoitaja, joka on perustanut tämän rukoushuoneen yhteisen hyvän ja Jumalan lahjojen jakamisen paikaksi.