Seuraa tähteä

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
– Sinä, Juudan Betlehem,
et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
sillä sinusta lähtee hallitsija,
joka on kaitseva kansaani Israelia.”
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa. Matt. 2: 1-12

**

On joulukuun kuudes ja loppiainen. Olemme eläneet tätä uutta vuotta siis kuusi päivää. Kalenteri kertoo meille tämän. Koko yhteiskunta pyörii kalenterin ympärillä. Seitsemän päivää viikossa, 30 tai 31 päivää kuukaudessa, 12 kuukautta vuodessa.

Kirkko ja seurakunta jumalanpalvelusyhteisönä ei kuitenkaan pyöri maallisen kalenterin pohjalta. Meillä on oma kalenterimme, jota kutsumme kirkkovuodeksi. Se onkin erikoinen ja erityinen vuosikalenteri. Sen tehtävänä ei ole kertoa, milloin on heinänteon tai elonkorjuun aika, johon vaikkapa heinä- ja elokuu jo niminäkin viittaavat maallisessa kalenterissamme.

Kirkkovuosi on pelastushistoriallinen vuosi. Sen pyhät ja tapahtumat kertovat siitä, mitä Jumala on tehnyt tuodakseen pelastuksen kaikille kansoille. Kirkkovuoden tapahtumat ja pyhät kietoutuvat Jeesuksen opetuksiin ja hänen elämän aikana tapahtuneisiin asioihin, hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, Pyhän Hengen vuodattamiseen sekä viimeisiin tapahtumiin aikojen lopulla.

Loppiainen on kirkkovuodessa varsin vanha juhla, mutta ei suinkaan vanhin. Kaikkein vanhinta kerrostumaa kirkkovuodessa on pääsiäinen. Se on niin ollen myös kirkkovuoden keskus, polttopiste, josta käsin se avautuu. Ensimmäisen kristittyjen sukupolven uskon ytimenä oli se, että Jeesus, joka oli kuollut ja ristiinnaulittu, nousi kuolleista ja elää. ”Jeesus on ylösnoussut”, oli ensimmäisten kristittyjen uskon ydin. Muulla ei oikeastaan aivan alussa ollutkaan merkitystä.

Miksi näin? Miksi muulla ei ollut alussa merkitystä? Ensimmäiset kristityt odottivat Jeesuksen toisen tulemuksen tapahtuvan pian, mahdollisesti jo heidän sukupolvensa aikana. Sen vuoksi esimerkiksi Jeesuksen syntymään liittyvät tapahtumat eivät näy vanhimmassa neljästä evankeliumistamme eli Markuksen evankeliumissa. Ei sanaakaan Jeesuksen syntymästä Markuksessa. Varmasti evankelista Markuksella oli suullisena perimätietona tieto Jeesuksen syntymän vaiheista, mutta ne eivät vielä silloin tuntuneet niin tärkeiltä, että niitä olisi kirjattu ylös. Tärkeätä oli korostaa sitä, että Jeesus on ylösnoussut ja että hän elää.

Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit on kirjoitettu Markuksen jälkeen. Niissä Jeesuksen syntymä nousee esiin jo hyvin laajasti. Miksi näin? Varmaankin siksi, että Pyhän Hengen vaikutuksesta kristityt ymmärsivät, että Jeesuksen syntymällä on aivan kiinteä yhteys pelastuksen kannalta tärkeisiin pääsiäisen tapahtumiin. Ellei Jeesus olisi syntynyt tähän maailmaan; ellei Jumala olisi tullut ihmiseksi, ei hän myöskään olisi voinut ristillä kuolla puolestamme ja sovittaa syntejämme. Siis Jeesuksen syntymän tapahtumat ovat pelastushistorian keskeisiä tapahtumia, eivät vain joitakin kauniita ja romanttisia kertomuksia.

Loppiainen, jota me omassa perinteessämme vietämme joulun juhlapäivien päätöksenä, on historiallisesti ollut vanhin joulunajan pyhistä. Vähitellen läntisessä kristikunnassa joulu, Jeesuksen syntymän juhla sijoittui joulukuun 25. päivään. Silloin tuli tavaksi lukea evankeliumi Luukkaan mukaan eli meidän tuntemamme jouluevankeliumi Marian ja Joosefin matkasta Betlehemiin, Marian synnyttämisestä, tallista, enkeleistä ja paimenista.

Loppiaisen raamatulliseksi tekstiksi puolestaan vakiintui ns. Matteuksen jouluevankeliumi, jonka olemme tänään kuulleet. Se kertoo itämaan tietäjien matkasta Betlehemiin kumartamaan äsken syntynyttä Vapahtajaa. Kertomus on pysäyttävä ja täynnä dramatiikkaa.

Evankeliumi kutsuu itäisiltä mailta Jerusalemiin tulleita henkilöitä tietäjiksi. On arveltu – vaikkei sinänsä sen tietämisellä ole suurtakaan merkitystä – että he saattoivat olla kotoisin Babyloniasta, nykyisen Irakin alueelta. Babyloniassa harrastettiin ajanlaskun alun tienoilla aktiivisesti tähtitaivaan tutkimusta. Niinpä nämä viisaat lienevät olleet jonkinlaisia tuon ajan tähtien tutkijoita, koskapa he olivat havainneet erikoisen tähden taivaalla ja vieläpä ymmärsivät sen merkitsevän profeettojen lupaaman Messiaan syntymää. Niinpä he alkoivat kysellä Jerusalemissa, missä on se juutalaisten kuningas, jonka tähden he olivat havainneet taivaalla.

Olennaista hengellinen sanoma evankeliumissamme on se esimerkki, jonka itämaan viisaat antavat meille. Evankeliumi kuvaa tapahtumia näin. Päästyään paikkaan, jossa vastasyntynyt Jeesus oli, he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

He kumarsivat lasta! He ymmärsivät sydämessään, että seimessä ei maannut kuka tahansa lapsi, vaan Messias, jonka syntymää profeetat olivat ennustaneet. Idän tietäjät olivat varmasti arvonsa tuntevia. Silti he kumartuivat maahan asti. Silti he notkistivat polvensa Jeesus-lapsen, Jumalan Pojan edessä.

Kirkkoisä Augustinuksen mukaan evankeliumimme kumartajat olivat kaukaisen idän tietäjiä, jotka uuden tähden nähtyään ensimmäisinä pakanoina saivat tietää maailman Vapahtajan syntymisestä. Augustinus katsoi psalmin 72 viittaavan tähän tapahtumaan (Ps. 72:9-10): ”Kumartakoot häntä aavikoiden asujat, hänen edessään viholliset nuolkoot tomua. Saakoon hän Tarsisin ja meren saarten lahjat, Saban ja Seban kuninkaitten verot.”  

Tästä johtuen jo 200-luvulla alettiin puhua tietäjien sijasta kuninkaista. Siksi loppiaista kutsutaan katolisessa perinteessä ”kolmen kuninkaan juhlaksi”, vaikka sinänsä evankeliumi ei kumartajien lukumäärää kerrokaan. Luku kolme tulee lähinnä evankeliumin mainitsemista kolmesta lahjasta, jotka idän tietäjäkuninkaat toivat Jeesukselle: kultaa, suitsuketta ja mirhamia. Ajateltiin, että jokaisella tietäjällä oli yksi lahja tuomisinaan.

Monet taiteilijat ovat kuvanneet tätä tapahtumaa. Yksi kuuluisimmista on Leonardo da Vincin maalaus ”Kuninkaiden kumarrus”, joka on Firenzen Uffizi-galleriassa. Leonardon mestariteoksessa idän pakanakuningas kumartuu Jeesus-lapsen edessä niin alas, että suorastaan matelee maata pitkin. Sieltä, maan rajasta, hän ojentaa lahjansa maailman Vapahtajalle.

Taidemaalarin sanoma on se, että maailman Vapahtajan edessä kuninkaastakin tulee kerjäläinen. Kuningasta ei esitetä leuka pystyssä ja arvonsa tuntevana, vaan suuremman vallan edessä nöyrtyvänä tavallisena ihmisenä.

Maalauksen sanoma on se, että Jeesusta kumartamaan tulleet idän kuninkaat olivat ensimmäiset pakanauskontojen edustajat, jotka ottivat Jeesuksen vastaan. Juuri siksi loppiaista on perinteisesti vietetty lähetyspyhänä. Kuningasten kumarruksesta alkoi siis se lähetystyö, jonka ylösnoussut Kristus puki yli 30 vuotta myöhemmin sanoiksi näin: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”.

Tämän kaste- ja lähetyskäskyn viitoittamana kristillinen usko tuotiin satoja vuosia myöhemmin myös Suomeen. Voidaan siksi sanoa, että Pyhäjärven seurakuntakin on olemassa, koska kuningasten kumarruksesta sai alkunsa liike, jonka seurauksena evankeliumi on viety kaikkeen maailmaan ja kaikkien kasojen keskuuteen – myös meille Suomeen ja Pyhäjärvelle.

Mikä on siis loppiaisen evankeliumin hengellinen sanoma meille tänään armon vuonna 2020? Se on se, että myös meitä kutsutaan notkistamaan polvemme maailman Vapahtajan edessä. Myös meidät kutsutaan Leonardo da Vincin kuvaaman nöyrän kuninkaan tavoin luopumaan omavoimaisesta asenteestamme. Myös meitä kutsutaan ymmärtämään, että olennaista ei ole meidän lahjamme Vapahtajalle, vaan päinvastoin Vapahtajan antama lahja, pelastus armosta, meille.

Ehtoollispöydässä on meidän hetkemme ja paikkamme polvistua alas asti. Siinä, yhteisessä ehtoollispöydässä, Kristuksen lahja, syntien anteeksiantamus kumartuu meidän alhaisuuteemme. Siksi sinun polvistumisessasi tänään Pyhäjärven kirkon alttarilla vastaanottamaan ehtoollista, on kysymys samasta polvistumisesta, joka kerran tapahtui Jeesuksen seimen äärellä Betlehemissä.