Sydän riemuitsee Herrasta

Hyvät seurakuntalaiset. Olemme koolla Marian ilmestyspäivänä täällä Tuiran kodikkaassa kirkossa. Marian ilmestyspäivä on yksi kirkkovuoden suurista juhlapäivistä. Se tulee tärkeydessä heti pian pääsiäisen, joulun ja helluntain jälkeen. Meillä on juhlan merkiksi valkoiset liturgiset tekstiilit ja alttaripöydällä kuusi kynttilää. Marian ilmestyspäivää vietetään keskellä paastonaikaa, ikään kuin eräänlaisena keitaana keskellä paastoa. Ajankohtahan määräytyy joulusta, sillä marianpäivää vietetään yhdeksän kuukautta ennen joulua olevana sunnuntaina.

Onpa vain hienoa viettää tällaisena päivänä Tuiran seurakunnan suurta juhlaa. Meillähän on kyseessä nyt tuplajuhla, kun Tuiran piispantarkastuksen viikonloppu huipentuu tähän messuun, ja lisäksi asetamme virkaansa seurakuntanne tuoreen kirkkoherran Laurin.

Hyvät seurakuntalaiset ja hyvä Lauri. Tahdon tervehtiä teitä sunnuntain psalmin antifonin sanoin: Sydämeni riemuitsee Herrasta. (1. Sam. 2: 1)

Tämä iloinen huudahdus – Sydämeni riemuitsee Herrasta – kertoo, että usko on iloinen asia. Usko on elämään turvallisuutta ja perustaa luova asia. Se on sitä niin voimakkaasti, että Samuelin kirjan kirjoittaja suorastaan huudahtaa, kuinka hänen sydämensä riemuitsee.

Millaista se ilo sitten on? Mistä se koostuu? Ajattelen että uskon ilo ei ole vain nopeasti tulevista ja menevistä tuntemuksista syntyvää iloa. Vaan uskon ilo ja riemu ovat jotain hitaampaa ja pysyvämpää. Jotain syvemmälle elämän perustaan ankkuroituvaa iloa.

Tämä ilo ankkuroituu oikeastaan Jumalaan itseensä. Kuten Samuelin kirjan kirjoittajakin sanoo: sydän riemuitsee Herrasta. Ei tästä tai tuosta maallisesta asiasta vaan koko elämän antajasta, ja olemassaolon lähteestä. Tämä ilo antaa sävellajin myös Marian ilmestyspäivälle. Maria sai armon olla Jeesuksen maallisen elämän antaja omassa ruumissaan ja omassa kohdussaan. Pyhään Henkeen luottaen.

Hyvä Lauri ja hyvä koolla oleva seurakunta. Eikö tässä ilossa ja sydämen asenteessa olisi meille paljon opittavaa ja muistettavaa? Kun olemme miettineet tämän viikonlopun aikana Tuiran seurakunnan tulevaisuutta noin kymmenen vuotta eteenpäin, niin voisiko tässä olla yksi näkökulma siihen, miten kertoisimme uskosta seurakuntana? Siis niin, että ilo, riemu ja elämää kannattelevat voimat voisivat olla vielä enemmän esillä. Voisimmeko rakentaa sellaista kirkkoa, jossa kohdataan koko elämän kirjo, valoisat ja tummemmatkin sävyt, mutta jonka toimintaa sävyttäisi kuitenkin ilo Herrasta? Olen vakuuttunut, että sellainen seurakunta ja kirkko olisivat kutsuvia ja puoleensa vetäviä.

Lauri, sinä olet aloittanut nyt uutena kirkkoherrana Niilo Pesosen jälkeen. Voi sanoa että aika isoissa saappaissa. Niilon seuraajana sinun on hyvä jatkaa Tuiran kirkkoherrana. Mutta tahdon kannustaa sinua; rakenna myös oma tapasi tehdä tätä työtä. Sinun omilla vahvuuksillasi. Luotettavuudellasi. Myös tuttuudellasi. Olet ollut täällä jo tosi pitkään ja Tuiran seurakunta luottaa sinuun. Nyt voit samalla lähteä kehittämään tätä työtä. Yhdessä seurakuntalaisten, luottamushenkilöiden, vapaaehtoisten ja työntekijöiden kanssa.

Hyvät Tuiran seurakuntalaiset ja työtoverit. Ottakaa Lauri lämpimästi vastaan teidän uutena kirkkoherrananne. Toivon että annatte hänelle tukenne nyt myös vakinaisena kirkkoherrana. Toivon todella, että kannatte Lauria myös omissa rukouksissanne Jumalan eteen. Ja sitoudutte myös sillä tavoin häneen uutena johtajananne. Seurakunta, joka elää keskinäisestä rukouksesta, on elävä ja Pyhään Henkeen luottava seurakunta.